IRC-Galleria

Kokoomus vietti tuoreeltaan näkyvästi puoluekokoustaan Lahdessa. Jyrki Katainen ilmoitti keväällä luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta, joten hänen työlleen valittiin jatkaja. Ehdolla kokkareiden puheenjohtajan asemaan ja samalla Suomen merkittävimpään poliittisen virkaan olivat sairaanhoitaja, nuorisorikollinen ja yläasteaikainen koulukiusaaja, joista päädyttiin valitsemaan sopivasti kokoomukselaisin eli jälkimmäisin. Cai-Göran Alexander Stubb (siis toi on sen nimi oikeesti) on kokoomuksen seuraava puheenjohtaja ja todennäköisesti maan pääministeri ensi vuoden eduskuntavaaleihin asti.

Tie puheenjohtajaksi ja pian myös pääministeriksi on ollut pitkä. Matkaa on jäljellä, sillä demarit saattavat keksiä jotain hullua edessä oleviin minihallitusneuvotteluihin. Ehkä ne haluavat tällä kertaa tuplata yrittäjien verotuksen tai viedä Suomen markkinataloudesta kommunismiin. Joka tapauksessa, on aika luoda silmäys menneeseen: millaiset taustavoimat Stubbin menestyksen taustalla vaikuttavat?


Alexander Stubbia hymyilytä, sillä nyt hänen taustansa paljastuvat.

On aika paljastaa Alexander Stubbin salaiset kytkökset. Mitä tapahtuu, kun mittatilauspuku riisutaan? Miltä näyttää, kun valkoiset hampaat irtoavat leuasta? Miltä näyttää, kun tarkka hiusraja skalpeerataan? MILTÄ NÄYTTÄÄ KUN DUUNARI LUUTTUAA LATTIAA PORVARIN VERELLÄ???

Sori. Innostuin. Nyt on aika paljastaa totuus (rummunlyöntejä) Alexander Stubbista!


No kukas se siinä? :)

Kaiken takana on Johanna Tukiainen.

Stubbista tuli Suomen ulkoministeri vuonna 2008 yllättäen, kun silloinen ulkoministeri Ilkka Kanerva joutui eroamaan niin sanotun seksitekstiviestikohun myötä. Ike oli innostunut lähettelemään eroottissävyisiä viestejä Johanna Tukiaiselle, glamour-tanssijalle (lue: stripparille), ja viestien tultua julki skandaali oli valmis. Kanerva erosi, Stubb loikkasi Brysselistä tilalle, Johanna Tukiainen kurvaili julkisuuteen. Yhdestä asiasta syntyi kaksi menestystarinaa: Stubbin poliittinen ura Suomessa ja Tuksun maine Suomen googlatuimpana (ehkä myös vihatuimpana?) julkimona valtakunnassamme.

"Oletko pitänyt huolta puutarhastasi?"

Nämä tekstitviestit voivat tuntua vaatimattomalta, hikiseltä, kuvottavan limaiselta näpyttelyltä, mutta ne ovat vaikuttaneet Suomen poliittiseen historiaan, ehkä myös maailmanhistoriaan. Ne esittelivät Suomen kansalle entistä lähemmin leveästi hymyilevän Alexin. Nyt Alexin suosio on johtanut siihen, että hänestä tulee maamme pääministeri.

"Mut mulle pitäis antaa siitä niinku loppuelämän niin kun ilmaset verot, et veroja ei tartte enää maksaa, et mä järjestin teille ulkoministeri Alexander Stubbin, joka vittu hoitaa asiansa hyvin."

Kuka vielä väittää Johannaamme turhaksi julkkikseksi?

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/stubbin-salatut-kytkennat.html

Kevään ja kesän koittaessa lintubongarit pääsevät tiirailemaan etelästä talven jälkeen palaavia lintuja. Västäräkistä on kesään vain vähäsen, ja pääskysiäkin on tavattu jo pidemmän aikaa. Suomen lintulajisto on vuosien saatossa jopa kasvanut, sillä esimerkiksi maassamme vierailevien kattohaikaroiden määrä on kasvanut jo pitkään, ja ensimmäisen kattohaikarapariskunnan odotetaan pesivän (onnistuneesti) maassamme lähivuosina.

Yksi lintulaji loistaa kuitenkin poissaolollaan. Vielä 2009 tätä tipua tapasi joka paikassa, mutta nyt se on katoava harvinaisuus. Mitä on tapahtunut fruittareille?

Menneisyyden loisto

2009 fruittaria tapasi esimerkiksi IRC-Galleriassa kaikkialla: kuvagallerian suosituimmat (feimit) pojat täyttivät useimmiten ainakin suurimman osan englannin fruitcake-sanasta tulevan fruittarityylin piirteistä: muhkea, överiksi hiuslakalla laitettu tukka, pillifarkut, Lacoste, mauttomat Paul Frank -paidat, ruutu- ja raitakuvio, meikkivoide ynnä muu hinttarimaisuus.

Fruittarikulttuuri eli ja voi hyvin: populaatiot levittäytyvät muutamassa vuodessa Helsingin Kampin kauppakeskuksesta koko Suomeen. Joitakin pienempiä yhdyskuntia on tavattu jopa Lapissa asti, vaikka yleisesti hedelmät ovatkin menestyneet parhaiten etelässä. Pohjoisen kylmä ilmasto voi vaikeuttaa esimerkiksi topin käyttöä, ja Lapin pakkasissa toppahousut ovat pillifarkkuja kätevämpi vaihtoehto.

Joka tapauksessa, fruiduja tapasi pitkin valtakuntaa: kaupungilla, maalla, homobaarissa, Galtsussa, keskustassa, syrjässä, homokahviloissa, ulkona, sisällä, Qruiser.comissa...

Fruittarin jalanjäljillä


Fruiden tuntomerkkejä.

Tuoreet empiiriset tutkimukset kertovat karua kieltään fruitcakejen vähenemisestä. Kuopion ostoskeskuksissa ei tule vastaa yhtään tarpeeksi paljon fruittarin tuntomerkkejä täyttävää. Miten Kampin populaation laita on?

Istuskelemme Suomen tipubongarit ry:n uuden puheenjohtajan Pirjo Luokkasen kanssa Kampin ostoskeskuksen ylimmän kerroksen kahvilassa. Minä tilaan oluen, Pirjo ottaa siiderin.
- Yleisesti ottaen siideri houkuttelee niitä kaljaa enemmän puoleensa, hän tietää.

Väijymme ja tiirailemme ympärillemme, mutta tunnin pituisen tarkastelujakson aikana fruittareita ei ilmesty paikalle. Muutama almost fruit -yksilö nähdään, mutta yleensä nämä voidaan luokitella ennemmin emoiksi, hipstereiksi, swageiksi tai muuten vain homoiksi.

Mikä on johtunut fruittarien massasukupuuttoihin ja joukkokatoamisiin? Mikä ympäristökatastrofi on johtanut tähän?

Pörröpäästä ananaskaljuun

Suomen tipubongarit ry:n puheenjohtajaksi ulkomailta tullut Pirjo Luokkanen arvioi, että fruittarit vain naamioituvat swageiksi.

Tarkastellessa IRC-Gallerian entisiä feimifruiduja voi huomata, että osa on poistanut nimimerkkinsä kokonaan (toivottavasti siis kuolleet pois?), osasta taasen on tullut swageja. Törröttävä tukka on vaihtunut ananaskaljuun / suoralippaiseen lippikseen, H&M ja WESC Carlingsiin, Lacoste urheilukenkiin, pillifarkut khakiin...
- Lopputuloksena voitaneen siis todeta, että entiset fruittarit ovat pompanneet tyylitajuttomasta muotivirtauksesta toiseen, Luokkanen tiivistää ja lisää: - Hinttimäisyys on pysynyt pääpiirteisesti samana.

Osa fruittareista on kadonnut kokonaan. Ehkä ne ovat vain lakanneet olemasta?

Ja ehkä hyvä niin. 2000-luvun nuorena oleminen on muutenkin aina välillä tarpeeksi noloa.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/fruittari-katoava-laji.html

Markus Zusak - Kirjavaras
***-

Zusakin Kirjavarkaassa Liesel-niminen tyttö opettelee lukemaan varastamiensa kirjojen avulla. Kirjat ovat pakokeino muutoin ympärillä vallitsevasta maailman ankeudesta.

Kirjavaras käy läpi joukon natsi-Saksaan liittyviä kirjallisuuskliseitä, mutta puolustukseksi voi sanoa, että osaa niistä se kuvailee muita saman aiheen kirjoja tarkemmin, uskottavammin ja elävämmin. Kirjan kertojaksi on valittu Kuolema, "viikatemies", joka osaa olla ajoittain hyvinkin runollinen, suorastaan filosofinen hahmo. Välillä kerronnan keskeyttävät jutut eivät tunnu toimivimmilta ratkaisuilta, joskus tekstin intensiivisyys katkeaa.

Kirjavaras on ihan mukava kirja luettavaksi, ja se voi joillakin taiteellisuuksillaan ja sota-ajan kuvauksellaan olla jollekulle hyvinkin mukava lukukokemus. Jos lukijalla on takana pari tai useampi natsi-Saksasta kertovaa romaania, tämä tuskin antanee kovinkaan paljoa uutta ajateltavaa.

Johanna Sinisalo - Linnunaivot
****-

Jyrki ja Heidi ovat tunteneet vasta vähän aikaa, mutta muutaman kuukauden deittailun jälkeen Jyrki ilmoittaa lähtevänsä vaeltamaan ympäri maailmaa. Heidi lähtee mukaan, pääasiassa halustaan näyttää pitkät isälleen, jota kohtaan hänellä vaikuttaisi olevan joltisestikin antipatioita. Kirjan alku on pääasiassa ympäristöön liittyvää faktaa ja leppoisaa luontokuvausta, kun Jyrkin ja Heidin matka Tasmaniassa etenee. Loppupuolella kaksikko alkaa joutua mystisten tapahtumien keskelle. Mitä heidän ympärillään tapahtuu tai on tapahtunut jo pidemmän aikaa?

Romaani liikkuu usealla aika- ja avaruusatasolla: välillä seurataan Heidiä ja Jyrkiä Tasmaniassa, välillä vilautetaan aiempaa vaellusta Uudessa Seelannissa (tätä pidin osittain ongelmallisena, sillä Tasmania ja Uusi Seelanti meinasivat mennä ajoittain sekaisin). Kolmas aikataso kuvaa Heidin ja Jyrkin suhteen syntyä Lapin yöelämässä. Lisäksi kirjassa on lainauksia Joseph Conradin kirjasta Pimeyden sydän, ja välillä seurataan nimettömäksi jäävän vandaalin (asiayhteyksistä päätellen Heidin veljen) kaoottista, tihutöiden täyteistä elämää. Sinisalon suurimpia etuja on palasista rakentuva kokonaisuus, joka houkuttelee lukemaan: "no tää kappale on vain kaksi sivua, luen vielä tämän... ja okay, myös ton seuraavan... ja seuraavan..."

Linnunaivot on sekä tunnelmallinen retkikuvaus että ajatuksia herättävä kannanotto luonnon ja ihmisen suhteeseen. Me tuhoamme, me saastutamme, me käytämme hyväksi. Oma turhamaisuutemme ajaa ihmiskuntaa kohti turmiota. Ehkä välillä teksti menee liiankin syyllistäväksi ja saarnamaiseksi, mutta monet pohdinnat ovat ansiokkaita. Ne saavat pohtimaan sitä, kuinka mikään ei ole ihmisen oma ongelma. Me odotamme, että joku on aina huolehtimassa roskistamme. Kaikki on aina jonkun toisen ongelmaa.

Kirja saa minut haluamaan pitkästä aikaa vaeltamaan... ja se herättelee lukijaansa, kuten Sinisalo aina onnistuu tekemään.

Jouko Heikura - Mustien vuorten varjoissa
***+

Jouko Heikuran esikoisromaanissa Mustien vuorten varjoissa seurataan suomalaistoimittaja Rakel Ahoa, joka laatii reportaaseja pitkin hajoavan Jugoslavian eri osia. Hän todistaa Romanian diktaattorin teloitusta ja näkee Sarayevon piirityksen kummaltakin puolelta. Seurana on komea Romeo, johon Rakel rakastuu. Kirja kuvaa sotaa ja inhimillistä kärsimystä, rakkautta kaiken tuon keskellä ja sitä, kuinka toisen menneisyys voi olla liian raskas tulevaisuudelle.

Rakelin hahmo syvenee tarinan kehittyessä. Romeon hahmo on monilta osin surullinen, mutta jää lopulta ristiriitaisuuksissaan hieman etäiseksi. Välillä hahmo kummastuttaa: miten selkeästi hyvinkin älykäs yksilö on voinut tehdä elämässään noin tyhmiä ratkaisuja? Mikä on totta ja mikä valetta? Sivuhahmot ovat suorastaan herkullisia: Rakelin egoistinen äiti, unkarilainen bilettäjätyttö, Rakelin ystävä Enikö ja venäläinen sotakirjeenvaihtaja Dmitri jäävät positiivisesti mieleen.

Romaani alkaa kiinnostavasti, mutta huikean alun jälkeen kokonaisuus hieman lässähtää. Kirjailija yksinkertaisesti yrittää liikaa: miljöö vaihtuu tiheään, tulee uusia tapahtumia, siinä sivussa löydetään ennentuntematon, miljoonien arvoinen taidemaalaus, rakastutaan ja petytään. Tuntuu, että kirjassa on hieman liikaa käänteitä – osan olisi voinut jättää pois, sillä liian monet "OMG EI VOI OLLA TOTTA" -jutut syövät tarinan uskottavuutta.

Heikuran suurimpia etuja on surun ja sodan kuvaaminen hyvinkin taidokkain kielikuvin. Välillä teksti on hyvinkin runollista. Tässä kirjassa on ongelmansa, mutta haluan mahdollisesti myöhemmin tutustua myös muuhun hänen tuotantoonsa.

Jaakko Hämeen-Anttila - Tuhannen ja yhden yön erotiikka

Olen aiemmin lukenut Hämeen-Anttilan kirjan Mare Nostrum, joka vertailee eurooppalaisen ja islamilaisen kulttuurin vaikutteita toisiinsa. Tuhannen ja yhden yön erotiikka sattui tulemaan vastaan Suomalaisen kirjakaupan tarjoushyllyllä, joten innostuin ostamaan sen.

Tuhannen ja yhden yön erotiikka kertoo itään liitettävistä uskomuksista ja ennakkoluuloista: kun arabilainen kulttuuri nähdään islamin uskon takia äärimmäisen vanhoillisena, vielä parisensataa vuotta sitten itä nähtiin haaremeineen avoimen seksuaalisuuden ja ruokottomuuden huipentumana. Kirja kertoo paljon islamilaisen kulttuurin tavasta käsitellä seksielämää runoissa, kansansaduissa, kaskuissa ja kaikessa mahdollisessa. Tiesitkö, että miesrunoilijat kuvasivat rakkausrunoissaan ennemmin rakkautta kauniisiin poikiin, sillä naisen kuvaus nähtiin säädyttömänä (tämä on mielenkiintoista siksi, että homoseksuaalit pitäisi Koraanin mukaan tappaa)? Suuseksiin suhtauduttiin kielteisesti, eikä siitä ole kuin muutamia (varoittavia) mainintoja ajan teksteissä. Kaikki tämä piirtää jonkinlaista käsitystä myös todellisuudesta. Valitettavasti nykyisestä arabimaailmasta teos ei kerro oikein mitään, mikä on pettymys. Vuoropuhelu menneisyyden ja nykyisyyden välillä jää valitettavan vähäiseksi.


Jukka Seppinen - Suomettumisen syövereissä
Suomalainen historoitsija käy läpi suomalaista yhteiskuntaa syövyttäneen suomettumisilmiön (rähmällään olon Neuvostoliittoon) syntyä, synnyn syitä, kehitystä ja kehitystä nykypäivään. Kirja on oivallinen katsaus lähivuosikymmenien historiaan. Samalla se on erittäin huolestuttavaa luettavaa: suomettumisilmiö näyttäisi syventyneen huomattavasti 1980-luvulla, vaikka Neuvostoliiton uhka hälveni jo 70-luvun lopulla. Miten Suomelle olisi käynyt, mikäli Neuvostoliitto ei olisi heikentynyt ja lopulta romahtanut 1990-luvun alussa?

Suomettumiseen on monesti etsitty syyllisiä. Seppinen pohtii ajatuksia herättävästi eri henkilöiden osuuksia kehitykseen. Monesti esimerkiksi presidentti Kekkosta on syyllistetty suomettumisesta, mutta Seppinen huomauttaa, että Kekkonen onnistui liittämään Suomen liitännäisjäsenyydellä Eftaan, vaikka Neuvostoliiton paine oli tuolloin pahimmillaan. Seppinen kohdistaa syyttävää sormea esimerkiksi Paavo Väyryseen ja Ahti Karjalaiseen. Eniten lokaa niskaansa saa presidentti Mauno Koivisto, jonka kaudella integraatio länteen oli vaivalloista Neuvostoliiton heikentymisestä huolimatta, ja joka tuomitsi Baltian maiden itsenäistymisen ja torppasi ehdotuksen Karjalan alueiden mahdollisesta palauttamisesta Suomelle Neuvostoliiton hajotessa.

Ajatuksia herättävä, yleissivistävä katsaus kylmän sodan ajan ei-niin-puolueettomasta Suomesta.

Tuhat ja yksi yötä (Suom. Jaakko Hämeen-Anttila, kuvittanut Heli Hieta)

Jaakko Hämeen-Anttila on ensimmäisenä suomentanut maailmankirjallisuuden klassikoihin kuuluvan ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän tarinakokoelman suoraan alkuperäiskielestä. Arabialainen satukokoelma Tuhat ja yksi yötä on kirja, joka jokaisen kannattaisi lukea.

Satukokoelman kehyskertomuksessa naisiin luottamaton sulttaani ottaa itselleen uuden vaimon. Kukaan aiempi vaimo ei ole nähnyt aamunkoittoa, sillä sulttaani pitää naisia uskottomina ja tapattaa uuden vaimonsa ennen seuraavaa päivää. Uusi vaimo keksii kertoa tarinoita, jotka hän jättää kesken seuraavaa iltaa varten. Koska sulttaani haluaa tietää tarinan jatkon, vaimo jää henkiin yhä uudelleen. Joka ilta aiempi tarina saa lisää jatkoa ja jää jännittävään paikkaan / tulee päätökseensä ja uusi tarina alkaa jäädäkseen koukuttavaan hetkeen. Näin ovela vaimo pitää itsensä hengissä. Tuhannen ja yhden yön jälkeen hän lopettaa, eikä sulttaani enää halua tapattaa häntä.

Sadoista tarinoista Hämeen-Anttila on valikoinut mukaan merkittävimpiä. Mukana on myös Aladdin ja loihdittu lamppu sekä Ali Baba ja neljäkymmentä rosvoa, vaikkeivät nämä alunperin kuuluneetkaan tarinakokoelmaan. Satuja olisi voinut olla enemmänkin, ja tämä lieneekin kirjan suurin (ainoa?) puute. Pitänee joskus hankkia käsiini vielä suomennos, jossa tarinoita on enemmän.

Tuhannessa ja yhdessä yössä mielikuvitus lentää: legendat, kansantarut, pyhimyskertomukset, kaskut, runot ja kaikki mahdollinen korkeakulttuurin taide yhdistyvät. Sindbad merenkävijän tarinat tuovat mieleen Odysseian. Idän eksotiikka ja mystisyys vievät lukijan mennessään. Mielenkiintoista huomata, kuinka tuttuja monet tarinat ovatkaan, muttei ole aiemmin tullut ajateltua, mistä ne tunteekaan. Suosittelen!

// pari arvostelua lisää http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/luqnurkkaus.html

On siitä jo kauan kun lähdit pois
Voi kun ne ajat takas saada vois
Kun tääl olit eikä näkynyt loppua
Tällä kertaa en kiirehtis, en tekis hoppua
Mut keksin kuinka iäti voit elää
Läheiseni, tykkäyksin henkiin taas herää

Lepää rauhassa isoisä
Mä jaoin sun arkkusi Facebookissa
Nuku hyvin mummoni mun
Sä elät ikuisesti netin muistoissa
Kauniita unia rakkaimpain
Olkaa luonani täällä ain

En koskaan haudallasi käy
Miks tekisin niin, ei sua siel näy
Vaikka poistuit tästä maailmasta
Löydän muistos netin taivaasta
Verkos viel sullon päivii ja öitä
Siksi en kukkii vie, en sytytä kynttilöitä

Lepää rauhassa isoisä
Mä jaoin sun arkkusi Facebookissa
Nuku hyvin mummoni mun
Sä elät ikuisesti netin muistoissa
Kauniita unia rakkaimpain
Olkaa luonani täällä ain

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/06/on-siita-jo-kauan-kun-lahdit-pois.html

Olen aina ollut vauhdin ystävä – en esimerkiksi kainostele hurjastella moottoripyörälläni koviakaan vauhteja. Vastapainoksi olen kuitenkin täysi nössykkä tivoleissa ja huvipuistoissa. Minulla on aivan saatananmoinen korkean paikan kammo. Kerrostalojen parvekkeet nyt eivät vielä ole kauheita, sillä niissä jalat ovat tukevalla pohjalla, mutta esimerkiksi seinäkiipeily on ollut elämäni kamalimpia kokemuksia, ja maailmanpyörä on saanut minut voimaan pahoin jo kaukaa katsottuna.



Nyt kuitenkin oli aika tehdä se. Käydä ensimmäistä kertaa maailmanpyörässä. Uhosin tekeväni jo 2010 Kuopion taiteiden yössä niin, mutta sitten keksin jonkun hyvän tekosyyn jättää homma kokeilematta. 2011 kännäsin ja unohdin koko maailmanpyörän. 2012 isoäitini tädin kummin kaiman koiranulkoiluttaja kuoli, joten surun murtamana en voinut mennä. 2013 olin koko ajan töissä, joten silloinkaan en voinut vierailla korkeuksissa. 2014 sain otettua itseäni niskasta kiinni, ja istahdimme seurustelukumppanini kanssa maailmanpyörän pömpeliin tivoli Sariolan Kuopio-vierailun aikana.

Jonossa: "Kato tuolla oiskin törmäilyautoja mennään vaikka sittenkin niihin!" (ei menty)

Onneksi maailmanpyöräneitsyyteni lähti varsin kivuttomasti. Pyörä itsessään ei ollut järin korkea, ja oikeastaan vain ensimmäisen kierroksen aikana jänskätti. Loput kierroksesta ja seuraavat kaksi kierrosta menivät mukavasti lämpimät tortut housuissa. Kolmannella pyörähdyksellä saatoin jopa rentoutua ja katsella maisemia.



Oman blogimerkinnän tekeminen näin vitun pienestä ja turhasta asiasta lienee joutavaa (toisin kuin esim. kuukauden ihQutusbiisit), mutta maailmanpyörävaunuun astuminen oli iso askel minulle, vaikkakin pieni askel yhteiskunnalle (höhöhö tajuutteko intertekstuaalisuuden keksin itse!). Ehkä tämä on ensimmäinen askel kohti pelon voittamista. Ehkä seuraavaksi on luvassa jokin purjolaite tivolissa, kunnon vuoristorata huvipuistossa (eikä vain mameroita tukkijokia yms), benjihyppy (yäk) tai jopa laskuvarjohyppy (oksennusta)? Ei tuo maailmanpyöräkään nyt niin kauhea ollut. I CAN FUCKING DO IT.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/maailmanpyora.html

Tyhmä paljon tunnareita soittaa, viisas kuuntelee ihQutusviisun.

Toukokuun ihQutuksen paikan ansaitsee paluuta tekevä irlantilaislaulaja Róisín Murphy kappaleella Ancora Ancora Ancora. Tuoreeltaan Murphy julkaisi vuosien hiljaiselon jälkeen EP:n, joka sisältää tulkintoja italiankielisistä pop-klassikoista. Tulkinta Minan kappaleesta Ancora Ancora Ancora yltää jopa alkuperäistä kappaletta korkeammalle tasolle äänimaailmallaan ja Róisínin kauniin käheällä äänellä, joka nousee italian kielellä uusiin ulottuvuuksiin.

Mi Senti -EP on Murphyn erikoisimpia projekteja. Taiteilijana hänestä tekee uskomattoman juuri se, että hän tekee mitä vain ikinä haluaa. 90-luvulla hän toimi taidepoppia tehneen Moloko-yhtyeen solistina, ja vuosituhannen alussa hän siirtyi soolouralle. 2007 laulajattarelta (jonka tyyliä ovat kopioineet muun muassa Lady Gaga ja Kylie Minogue) kuultiin utuista house-musiikkia, nyt modernisoitua italialaisdiskoa. Itse hän on kuvaillut projektia hankalaksi, sillä italia oli projektin alussa hänelle täysin uusi kieli. Vaivannäkö ja sinnikkyys näyttäisi kannattaneen, sillä Mi Senti on tunnelmallinen ja laadukas kokonaisuus. Italia on yksinkertaisesti kaunis kieli.



Róisín Murphya on kuultu ihQutuksessa aiemminkin: Overpowered oli tammikuun 2008 ja Flash of Light (Luca C Briganten kanssa tehty yhteistyö, Solomun mix) lokakuun 2012 ihQutus.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/toukokuun-ihqutusbiisi.html

Siilinjärveläislähtöinen kokkaripääministeri Jyrki Katainen tavattiin Siilinjärven torilla viimeistä kertaa puolueensa puheenjohtajana. Kesäkuussa pääministerin ja kokoomuksen puheenjohtajan paikan jättävä Käteinen kertoi paikallislehti Uutis-Jouselle tuntevansa itsensä samalla iloiseksi ja haikeaksi. Uutis-Jousi ei ollut ainoa siilinjärveläismedia, joka pääsi haastelemaan Kataisen kanssa, vaan samoin tämä blogi sai oman haastattelunsa, jossa Siilin oma poika uskoutui hyvinkin avoimesti kunnan toiselle kasvatille.

Vaalihumun lomassa rakas pääministerimme istahtaa kanssani hetkeksi siilinjärveläisen ählämpizzerian pöydän ääreen. Hän tilaa pizzan toivoen, ettei sisältö olisi liian lihaisaa, vaan jotain, josta "on puristettu viimeisetkin mehut irti". Luovana ihmisenä tilaan itse jauhelihapizzaa.

- Tällaisia ihmisiä, tällaisia yrityksiä Suomi tarvitsee, Katainen hehkuttaa. - Pienet ja keskikokoiset yritykset luovat suurimman osan suomalaisista työpaikoista. Tarvitaan vain luovuutta, kuten tässä turkkilaispizzeriassa: konsepti, jolla suomalaista tuotetta voidaan viedä myös ulkomaille. Kunpa jokaisesta tulisi yrittäjä.

Pizzat tuodaan eteemme. Katainen nyppii käsikarvat pois omastaan ja ottaa palasen varmistettuaan koemaistajallaan, ettei ruoka ole myrkytettyä.

- Tämä on fantastisen makuista, hän toteaa.



Kataisen mukana kulkeva kunta- ja kulttuuriministerin salkkuja hoitava Henna Virkkunen jää selkeästi kakkoseksi huomion osalta. Hän kyllä onnistuu herättämään jonkin verran huomiota erilaisilla esityksillään. Siilinjärven Kuopioon liittämistä kariutuneessa kuntauudistuksessaan voimakkaasti ajanut Virkkunen katselee paikkakunnan yritysrakennetta.

- Täällähän on kaksi ählämsählämpaikkaa ihan lähekkäin, tämä torin liike, ja sitten tuo linja-autoaseman mutubaari. Eikö näitäkin voisi jotenkin yhdistää? Saataisiin säästöjä, ja ruokamyrkytyksiä ynnä muita kohdattaisiin edelleen aivan entiseen tapaan, Virkkunen visioi.

Siilinjärveläiset keskeyttävät pääministerimme syönnin jatkuvasti. Siinä missä hän on muualla Suomessa pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, täällä hänet tunnetaan tuttavallisemmin ihan vain Jyrki Käteisenä. Tuttuja tulee vastaan lähtien entisistä opettajista opiskelutovereihin, naapureihin, jumppaohjaajiin ja teini-iän rakastajiin.

- Jyrki, juttelimme S-marketin edessä 2004, muistatko? Minä silloin sinulle sanoin että pitäisi tehdä jotain tämän Itä-Suomen kehitykselle.

- Muistanhan minä, muistan toki sinut ja asiasi, Katainen paljastaa muistinsa ehtymättömyyden. - Sinä, asioiden eteenpäin viemisen aloittamisen suunnittelu Itä-Suomen suhteen on jo pitkällä.

Oloaan pääministeri kuvailee iloiseksi sekä haikeaksi. Haikeudesta huolimatta hän uskoo, että nyt on sopiva hetki irrottautua päivänpolitiikasta. Suomen tulevaisuuden hän näkee valoisana.

- Nyt on fantastinen aika lähteä. Nelivuotisen valtiovarainministeripestini ja kolme vuotta kestäneen pääministeriyteni aikana Suomi on viety kahteen taantumaan, työttömyys on noussut rajusti, pienyrittäjyys on mahdotonta ja palvelut on ajettu alas. Kunta- ja sote-uudistukset ovat menneet pieleen, ihmisoikeudetkaan eivät ole kohentuneet. Kyllä nyt on tosiaan oikea aika lähteä, kyllähän tämä kaikki varmaan jo eduskuntavaaleissa näkyy, Kätsky tuumailee.

Kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksi on ilmoittanut kiinnostuksensa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori, Eurooppa- ja ulkomaankauppa ministeri Alexander Stubb sekä peruspalveluministeri Paula Risikko. Ketä Katainen itse kannattaa?

- Paula Risikkoa voisin kannattaa, sillä hän on nainen, joten tasa-arvon vuoksi täytyy valita vaihteeksi nainen taas pääministeriksi, vaikka pätevämpiä olisikin tarjolla... näin meillä kokoomuksessa monesti on ajateltu, Katainen pohdiskelee. - Ehkä kuitenkin lopulta suurin suosikkini on fantastinen Alex (Stubb). Alex on suomalainen kosmopoliitti, monikielinen multitaituri, jonka kykyjä epäilevät ainoastaan läheisesti hänen kanssaan työskentelevät ihmiset. Kansa rakastaa häntä.

Stubbin puheenjohtajuus ja pääministeriys olisi varmasti loistava asia kokoomukselle. Vaikka kannatus on laskussa ja hallitus on epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan, Katainen uskoo, että Stubb selviytyisi.

- Alex on kuin teflonia – siihen ei vaan tartu paska eikä mitään dirtti sitten millään. Ne hymyilevät hampaat, ne ovat niin valkoiset!

Kansallista kokoomusta Katainen kuvaa eteenpäin katsovaksi puolueeksi. Vaikka hän itse siirtyy pääministerin ja puheenjohtajan palleilta pois, tekemistä jää hänen seuraajillekin.

- Vielä on paljon tehtävää jäljellä. Vielä on rakenteita, joita täytyy karsia.

Karsia?

- Ei ku uudistaa rakenteita, sitä mä meinasin.

Seuraajaltaan Katainen toivoo jämptiyttä.

- Tarvitaan joku tekemään niitä kipeitä päätöksiä, joita minä en lopulta pystynyt hallituksessa tekemään. hän toteaa. - Tarvitaan joku, joka pystyy vapauttamaan Suomen kansallisen päätösvallan totaalisesti kansainvälisten markkinavoimien vietäväksi ilman, että sydämessä tuntee yhtään omantunnon pistosta.

Yhteistyö Kataisen niin kutsun six-pack -hallituksen kanssa on välillä rakoillut, mutta hallitus on kuitenkin onnistunut pysymään lähes yhtenäisenä kasassa. Katainen kuitenkin kuvailee yhteistyötä valtiovarainministeri Jutta Urpolaisen kanssa positiiviseen sävyyn.

- Kyllä sanoisin yhteistyön Jutskun kanssa olleen fantastista. Kuvailisin sitä jopa hedelmälliseksi, jos olisimme saaneet jotain aikaan, Katainen tunnustaa pilke silmäkulmassa hymyillen. - Kyllähän Jutasta saatiin aika aito kapitalisti sopivalla kypsyttelyllä. Arhimäen kanssa homma tuntui välillä tökkivän, mutta sekin jätkä osaa olla yllättävän rento humalassa. Kyllähän Suomen kansa onneksi tietääkin.

Urpolaisen hävittyä SDP:n puheenjohtajuuden Antti Rinteelle ja Käteisen hypätessä pois uppoavasta laivastaan erilaisia kysymyksiä nousee ilmaan. Tuleeko hallituksesta toimintakyvytön, pitäisikö järjestää ennenaikaiset vaalit?

- Kyllähän sitä pitää jatkaa loppuun asti ensi kevääseen, vaikka porukkaa vaihtuukin. Vaikka minä, Henna, Alex, vasemmistoliiton Arhinmäki ja Kyllönen, Jutsku ja ehkä vielä joku muukin vielä loikkaamme pois, meidän paikkamme ottavien täytyy kantaa vastuuta. Vaikkei kansa heitä välttämättä valinnutkaan, niin on tämä silti tärkeä juttu.

Torilla kuhisee, ja käsikarvapizzat on syöty loppuun. Vielä on kuitenkin aikaa viimeiselle kysymykselle: miten tulevaisuus?

- Kaikki on vielä avointa, mutta todennäköisesti Brysselin tehtävät kutsuvat. Suomi on jo alennustilassa, seuraavaksi on koko Euroopan vuoro, Kät€in€n hekottelee.

Pääministeri kiittää fantastisesta ruokailuhetkestä ja nousee pöydästä. Tiemme erkanevat. Katselen tummaan pukuun pukeutuneen työväen puolueen puheenjohtajaa. Siinä missä Urpolaiselle on kehittynyt aika päiviä silmäpussit, Sippilä sippaa ja sairaasta ja Soini on muuten vain ruma, Käteiselle stressaavat puheenjohtajavuodet eivät näytä piirtäneen pientäkään väsymyksen merkkiä.

Fantastista.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/haastattelussa-jyrki-kateinen.html

Vaalihumun alla koulut ovat tavanneet järjestää nuorten varjovaaleja, joiden tulkinnat ovat saaneet osakseen kuukauden välein julkaistavien vaaligallupien tavoin ylitulkintaa. Myös eurovaalien alla järjestettiin tällä kertaa ensimmäistä kertaa Allianssi ry:n toimesta nuorten varjovaalit, joiden tulokset vaikuttavat mielenkiintoisilta: suomalaisnuoret äänestävät ylivoimaisesti eniten kokoomusta, jonka ehdokkaista Alexander Stubb loistaa kirkkaimpana tähtenä. Varsinainen kohu kuitenkin on itsenäisyyspuolueen kannatus: se nousisi varjovaalien perusteella neljänneksi suurimmaksi puolueeksi kokkareiden, vihreiden ja kepun jälkeen.

Maltan tuskin odottaa, millaisia otsikoita itsenäisyyspuolueen tuloksesta voidaan vielä repiä: "Suomen nuoriso haluaa itsenäisen Suomen!" "Näin nuoriso äänesti: EU-kriittiselle IPU:lle jytky!" "Nuorten varjovaalit: itsenäisyyspuolueen murskavoitto – SDP pohjasakkaa!" Tulosotsikointia seuraavat tulkinnat, joissa pohditaan syitä vasemmistopuolueiden murskatappioille, kokoomuksen menestykselle ja itsenäisyyspuolueen yllätysvoitolle. Vasemmisto ei selvästikään uppoa enää nuoriin, jotka omaksuvat porvarillista ajattelua elintason kasvun myötä. EU-kriittisyys nostaa päätään erityisesti nuorten keskuudessa, sillä perussuomalaiset ovat viidentenä, kolmanneksi tulleen keskustan suosituin ehdokas on EU-skeptinen Paavo Väyrynen, ja lisäksi vielä Euroopan Unionista eroamista ajava itsenäisyyspuolue on neljänneksi suurin. Ehkäpä perussuomalaisten linja ei olekaan tarpeeksi kriittinen, ja nuoret äänestävät IPU:a. Miten Timo Isosaari, tuntematon viisikymppinen nokialaisagrologi, saavutti moisen kansansuosion?

Syy itsenäisyyspuolueen menestykseen on kuitenkin Suomen nuorison poliittisia mielipiteitä yksinkertaisempi. Se on oikeastaan vain kaksi numeroa. Se on se seksiasento. 69.

Nuorten varjovaalien menestyjiä yhdistää vaali toisensa jälkeen yksi asia: ei puolue, ei ikä, ei sukupuoli. Heitä jokaista yhdistää 69 vaalinumerona.

69 on jotenkin vain legendaarinen asento. Partnerit hyväilevät toistensa sukupuolielimiä suillaan, namn. Molemminpuolista nautintoa. Kannattaa kokeilla. 69 on lisäksi loistava läppä, jota voi tavata kaikkialla lähtien GTA-peleistä bändien nimiin.

Siilinjärven nuoriso äänesti kunnallisvarjovaaleissa 2012 valtuustoon tuntemattoman kuusysin. Vuoden 2011 eduskuntavarjovaaleissa 12/14 vaalipiirissä valituksi tuli ehdokas numero 69.Voi myös miettiä, kuinka tosissaan Suomen nuoriso on äänestänyt kymmenien nettimeemien lähteenä olevaa kristillisdemaripuheenjohtaja Päivi Räsästä, joka on saanut kahmittua noin neljänneksen puolueensa saamista äänistä (eikö joku Essayah ole samoin aika tsoukki?). Samoin, jos yli puoluerajoin suosiota nauttiva Stubb saa kaksi kolmannesta kokoomuksen äänistä, onko Suomen nuoriso kokoomuslaistunut? Voisiko olla peräti niin, että on äänestetty henkilöä? Kyuu Eturauttikin (Muutos 2011) kuulostaa hauskalle nimelle. Hah, joku Eturautti.

Analysointi on jo alkanut. Hesarissa itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Martti Pohjolainen selittää Suomen nuorison pettyneen EU:n lunastamattomiin lupauksiin työpaikoista. Puolueeseen onkin kuulemma liittynyt myös paljon nuoria. Poliitikan tutkija Ville Pitkänen sentään toppuuttelee ja arvioi syyksi vaalinumeroa.

Kuusysin menestys kertoo nuorten poliittista karttaa enemmän nuorten suhtautumisesta äänestämiseen (varjovaaleissa) ja politiikkaan: homma on pääasiassa läppää. Miksi alaikäiset jaksaisivatkaan perehtyä johonkin, johon heillä ei todellisuudessa ole vaikutusvaltaa? Ongelmallista on myös se, että joissakin äänestäminen on saattanut olla joillekin pakollista, ja joissakin tapauksissa on saanut jonkun muun edun äänestämisen yhteydessä: ainakin omina yläaste- ja lukioaikoinani pari opettajaa pakottivat kaikki oppilaansa tunnilla äänestämään, osa taasen "kannusti äänestysaktiivisuuteen" antamalla oppilaiden käydä äänestämässä kesken oppituntia – mikä loistava tapa kadota luokasta vaikkapa vartiksi. Tällöin vaalit eivät anna objektiivista tulosta.

Tulos jää viihteelliseksi, turhaksi uutiseksi, jolla saadaan muutamia klikkauksia ja aikaan jonkinlaista poliittiseksi keskusteluksi nimitettävää "tätä nuorisomme haluaa" -skeidaa. Jos joitain päätelmiä voidaan varovaisesti tehdä, ne ovat:

1) ei kiinnosta, ainakaan vielä tässä iässä
2) vasemmisto ei kiinnosta
3) äänestetään sitä, jolla on isoin budjetti, levein hymy ja/tai joka on eniten esillä mediassa
4) vanhempien poliittiset mielipiteet eivät periydy yhtä selkeästi jälkikasvulle kuin voisi odottaa.

Kolmeatoistaa on pidetty huonon onnen lukuna, vaikkei siitä ole tainnut olla haittaa vaalimenestykselle. Ehkä 69 on tällöin onnenluku: sekä sängyssä että nuorison varjovaaleissa.

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/onnenluku.html

http://www.hs.fi/kotimaa/Itsen%C3%A4isyyspuolue+rynni+nuorten+vaaleissa/a1400574839877
http://www.aantenlasku.fi/
http://www.alli.fi/sitenews/view/-/nid/3411/ngid/40
http://www.nokianuutiset.fi/Uutiset/1194902318631/artikkeli/jos+nuoret+paattaisivat+nokialainen+timo+isosaari+valittaisiin+europarlamenttiin.html

Ihminen pystyy mihin vain, jos hänellä on tarpeeksi sinnikkyyttä. Ja rahaa.

Sain kuin sainkin jatkoa vielä lisää taidemallin työlleni. Lyhyessä ajassa kalenterini täyttyi posetuksella, kun sekä Ingmanilta että Muotoiluakatemialta otettiin yhteyttä. Ingmanilla olin aprillipäiväviikolla poseeraamassa lähes 30 tunnin ajan kakkosvuositason kuvataiteilijoille, jotka saivat ilmaista työssään vapaasti ottamaani asentoa (värimaailma, paperin koko, piirrosvälineet kaikki vapaita), sekä entuudestaan tutulle K13-luokalle, jonka kanssa pääsin tutustumaan kuvanveiston maailmaan. Samoin Muotoiluakatemialla olin maaliskuun lopusta toukokuun alkuun kuvanveistossa mallina, kun entinen malli joutui perumaan keikkansa terveydellisistä syistä (asennot kävivät liian rankoiksi lasta odottavalle mallille).

Kuvanveistosta tulee sanana varmaankin mieleen jonkinlainen (marmorinen?) kivi, johon muotoillaan talttojen ja vasaroiden avulla veistos. Väärä luulo: kummallakin koululla käytettiin savea. Savi lieneekin kätevämpi muotoilumassa opiskelijoille, joista monet muotoilevat ensimmäistä kertaa elävän mallin avulla patsasta. Kiveä hakatessa yksi virhe voi pilata kaiken, mutta savea voi lisätä ja poistaa vapaasti. Lisäksi savi on yksinkertaisesti halvempaa.

Koulujen ajankäyttö erosi hieman toisistaan: Ingman varasi aikaa yhden saviveistoksen tekoon noin 20 tuntia: aluksi mallasimme asentoa, ja päädyimme istuvaan, epäsymmetriseen asentoon oppilaiden ehdotusten perusteella. Tämän jälkeen käytettiin noin pari tuntia erilaisten mittojen ottamiseen: hartioiden leveys, pään pituus, selän pituus, alustan ja alustan istuinosan mitat... (jos jotakuta nyt niin kiinnostaa niin pippeliä ei mitattu) Mittojen perusteella muodostettiin erilaiset mittakaavapiirrokset tulevaa veistosta varten: edestä, takaa, ylhäältä päin, sivusta. Lopulta siirryttiin itse patsaan veistämiseen. Piirrokset ja edelleen poseeraava malli pyrkivät tukemaan toisiaan patsaan tekemisessä. Työt onnistuivat hyvin ja monet saivat niihin paljonkin yksityiskohtia aikaiseksi, mutta asennon mutkikkuus toi haastavuutta työn kuivuessa: monet alkoivat halkeilla.


Tämänhän Erkin pepussa on revitelty! Patsaaseen koverretaan reikä, jotta se kuivuisi tasaisemmin.

Muotoiluakatemialla panostettiin määrään: kaksi eri ryhmää tekivät minusta istuvan asennon ja seisovan asennon. Jälkimmäisessä muotoiltiin vain torso (ylävartalo) tai reisien aluetta. Pari oppilasta tekivät myös käteni asentoa jäljittelevät veistokset. Edellisen mallin kanssa he olivat lisäksi tehneet patsaan makaavasta asennosta.

6. toukokuuta mallailin viimeistä kertaa tälle lukukaudelle. Syksyllä keikkaa on mahdollisesti luvassa lisää, mutta näistä kokemuksista tuskin tulen enää kirjoittamaan, ellei vastaan tule jotain todella uutta juttua. Takana on 180 tuntia nakuilua ja arviolta 170 ihmistä. Kokemus on ollut vapauttava ja ihmisenä kasvattava.



Vastataan vielä lopuksi joihinkin työhöni liittyviin kysymyksiin, joita olen saanut. Osaan olen vastannut jo aiemmissa teksteissä ( osa 1 ja osa 2 ), mutta tässä kysymykset ovat koottuina.

Palkkaus?
- Kummallakin oppilaitoksella noin 15 € per tunti (Ingmanilla 15€, Muotoiluakatemialla ~15,16€). Pohjois-Savon Opisto näytti tarjoavan omassa hakemuksessaan mol.fi -sivustolla yhdentoista ja Kuopion kansalaisopisto 16,50 euron tuntipalkkaa, mutta näihin paikkoihin en päässyt hakiessani.

Jännittikö?
- Ensimmäisellä kerralla muistan ajatelleeni hämmentyneenä: "ei vittu, mä teen tämän". Alastomuudesta tulee kuitenkin aika arkista nopeasti sekä oppilaille että mallille itselleen.

Ovatko oppilaat nauraneet tai käyttäytyneet muutoin epäasiallisesti?
- Oppilaiden käytös on ollut asiallista. Työsuojelullisista syistä oppilaita yleensä opastetaan ennen kurssia kunnioittavaan käytökseen (mallia ei saa häiritä, ilkkua, nauraa tai tuijotella mitenkään ylimääräisesti mallin ollessa tauolla eli vaatteet päällä – jälkimmäisestä tosin en ole perustanut itsekään, sillä yleensä tauoilla olen jutellut oppilaille, monien kanssa välit ovat kehittyneet varsin tuttavallisiksi). Samoin oppilaat eivät saa ottaa kuvia töistään mallin poseeratessa, ja tietysti mallista ei ole sallittu ottaa kuvaa. Joitakin oppilaita olen tosin itse pyytänyt ottamaan fotoa muistoksi / blogia varten.

Kun katson näitä maalauksia, sinun kikkelisi --
- Jotkut ovat sanoneet Iso E:n näyttävän "suorastaan kookkaalta" (ask.fm), mutta ihan normaalikokoinen se on. Joillain kursseilla luokassa on lämpimämpää, joillain kylmempää. Yleensä luokissa on kylmää, joten se on aika rutussa. Ei, ei ole ruvennut stondaamaan kertaakaan, tilanne on aika steriili eikä ollenkaan intiimi. Jos rupeaisikin ottamaan eteen, ajattelisin jotain himoja heikentävää. Itseäni on enemmän pohdituttanut, miten naiset saavat hoidettua poseerauksen ilman kiusallisia tilanteita kuukautisten aikana. Kuulemani mukaan osa on pitänyt tällaisina päivinä jaloissaan housuja tai vähintään alushousuja.


Tähän työhön tehtiin myös alusta mukaan. Patsaan pää on lävistetty kepillä hahmon ryhdin ylläpitämiseksi.

Kauanko täytyy poseerata?
- Kerralla poseerataan 20 minuuttia, sen jälkeen taukoa kymmenen minuuttia. Ymmärtääkseni tämä on jonkinlainen sovittu työsuojelullinen systeemi, sillä kummassakin oppilaitoksessa on ollut sama käytäntö ja opettajat ovat olleet siitä kohtuullisen tarkkoja. Käytännössä työpäivästä kuitenkin taukoa on isompi osa kuin kolmasosa oppilaiden kahvi- ja ruokataukojen takia.

Miten pääsen alastonmalliksi ja missä alastonmalleja haetaan?
- Alastonmalleja haetaan taidemallin nimikkeellä. Joihinkin paikkoihin täytyy vain osata hakeutua (esimerkiksi satuin vain kuulemaan Muotoiluakatemialla opiskelevalta oppilaalta, että oppilaitoksella olisi tarvetta miesmallille), monet koulut hakevat mallejaan työvoimatoimiston kautta. Ingmanille pääsin mol.fi -sivuston ansiosta. Alastonmalliksi hakiessa suosittelen esittelemään itsensä (olen itse kertonut nimeni, yhteystietoni, ikäni, pituuteni, painoni ja kuvaillut ulkonäköäni androgyyniseksi) ja laittamaan toki pari kuvaa itsestään – itse laitoin kaksi kuvaa, joissa minulla oli vaatteet päällä, sekä kaksi taidealastonkuvaa, joista vartaloni hahmottaa paremmin.

Millaista vartaloa alastonmallilta vaaditaan?
- Taidemallin vartalolta ei vaadita mitään! Ainoa tarvittava on terve itsetunto ja sen verran hyvä yleiskunto, että jaksaa pysyä paikoillaan 20 minuuttia. Monilla oppilaitoksilla malleja on useampikin, joten kaikenlaiset ihmiset voivat hakea. Eduksi voi olla, jos malliksi hakeva on 1) raskaana oleva tai muutoin keskimääräistä pyöreämpi/tukevampi nainen 2) mies (miesmallit ovat harvinaisempia), jolla ei mieluusti olisi aivan täydellinen vartalo 3) olemukseltaan androgyyninen 4) keski-ikäinen tai vanhempi. Tärkeintä olisi poiketa jonkin verran tavallisesta, sillä perinteisen antiikin Kreikan ajan ihanteiden mukaisen nais- ja miesvartalon piirtäminen/maalaaminen/muotoilu on oppilaille liian helppoa.

Kuinka paljon taidemallille on tarjolla töitä?
- Vaihtelevasti. Välillä voi olla hiljaista, kun kursseja ei ole. Parhaimmillaan minulla on ollut noin 30 tuntia ilkosillaan oloa viikossa.

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/05/alastonmallina-osa-3.html