Aamulla isosisko soitti että niiden koira oli heittäny veivinsä yön aikana. Mukava, vanha koiratuttava.. No, mikäs siinä, koira oli nukkuessaan kuollut ja siis ilmeisen kivuttomasti. Näinhän sitä toivoisi omienkin eläintensä lähtevän!
Päivätallille kun menin niin isä sanoi että naapuri oli nähnyt mustavalkoisen kissan aamulla isontien luona, kissa oli laahannut takapäätään ja ilm. jäänyt auton alle. Kissaa ei ollut sen jälkeen näkynyt, eikä ollut ääntäkään päästänyt vaikka oli huudeltu.
Mentiin Villen kans huutelemaan kissaa isontien luona olevalle 'varikolle' ja sieltähän kissa surkeana vastaili ladon alta. Oli raahautunut sinne otettuaan osumaa autosta aamulla.
Yritin houkutella kissaa kinkunpalalla, mutta selväksi kävi ettei se sieltä itse tule/ pääse pois.
Pikkusisko kun tuli koulusta niin paikallistettiin kissa paremmin ja tyhjennettiin siitä paikkeilta puut pois ladosta, lattia kun oli tehty harvoista laudoista niin että kissaan pääsi käsiksi sitä kautta. Kissa löytyi kuin löytyikin sieltä, ja isä tuli ja sahasi lattiaan kissan mentävän reiän. Nostettiin kissa pois, ja molemmat takajalat olivat poikki :'( Kissalla kauheat kivut, eikä mitään enää tehtävissä, paitsi viimeinen palvelus.. Pienarilla yksi laukaus päähän ja koko homma oli ohi.
Toisaalta parempi näin, kissa löytyi ja pääsi tuskistaan (ei olisi pystynyt esim. kuljettamaan ell, jalat olivat lähes irtipoikki ja vinksottivat..) eikä jäänyt itseä kaivelemaan kissan kohtalo. Pikkusiskolle kova paikka, Saran ensimmäinen "oma eläin" ja tietysti niin rakas! Sara onneksi ymmärsi tilanteen, mutta pahaa teki silti katsoa toisen surua. Ja itselläkin ihan kamala olo, KattiMatti oli ehdottomasti maailman paras ja kaunein kissa <3
Kun kaipaus ja ikävä polttaa
niin että satuttaa
Kuuntelen silloin sydäntäni
joka kertoo minulle, että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan
- ja nyt muistot ovat kauneinta mitä minulla on