IRC-Galleria

Toisinaan, eritoten sysipimeinä ja vetisinä marraskuun iltoina töistä päästessään Ihmislapsi saattaa tulla pohtineeksi, mitä hiittä sitä oikein menisi kotiin toimittamaan, kun ei siellä kukaan odotakaan. Tällaisina hetkinä Ihmislapsen mieleen juolahtaa parikin erilaista ratkaisumallia asiaan.
Ensimmäisessä ei mennä kotiin ollenkaan, vaan esimerkiksi ravitsemusliikkeeseen, josta poistutaan vasta henkilökunnan ystävällisesti poistaessa. Eikä silloinkaan tarvitse väistämättä mennä omaan kotiin.
Toisessa harkitaan, josko hankkisi koiranpennun tai - mikä vielä parempaa - äitinsä jalanjälkiä noudatellen isättömän lapsen. Sittenpä olisi Reinon sanoin joku, joka ei kirjaimellisesti voisi elää ilman hankkijaansa.
Tosielämässä näiden aatosten jälkeen kävellään nöyrästi ja kastuen kotiin saakka, syödään iltapalaa, katsotaan telkkaria ja mennään nukkumaan.
Niille, jotka hätääntyneenä ja huolehtivaisena nyt rientävät kysymään, onko jotain sattunut, vastattakoon kollektiivisesti: ei ole. Ei sitten kerrassaan mitään, asiat ovat tismalleen sillä samalla saatanan tolalla, jolla ne ovat olleet jo liian pitkään.
Nyt jos koska mä todella haluan uskoa asioiden syklisyyteen. Sydämeni pohjasta uskoa, sillä en millään viitsisi jäädä tällaiseksi.


Joskus tekis mieli juhlia kauan,
pari viikkoa ainakin
Laiminlyödä kaikki työt
ja rikkoa puhelin
Mä söisin ja joisin ja valvoisin aina vaan,
ei siihen kukaan kuolis
Se olla voisi, se oisi niin ihanaa
Mut se ois väärin,
tosi holtitonta eikä ihan turvallistakaan
Sehän olis väärin,
hullujen hommaa vaan

- Maija Vilkkumaa: Väärin