IRC-Galleria

Ihan oikeasti, ihan pian. Niin ettei ole ennen palanutkaan.
Perkele.

Torstain - tai no, koko vapunalusviikon - teemoja:

- vallanvaihto sekä ne, jotka sitä kahvaa rystyt valkeina pusertaa päästämättä irti
- pr-Barbie
- E.S.R. ja kielletyt tekstarit
- pyykit eli pyget ja silittäminen
- elokuvat
- muistilaput ja hoidettavat asiat
- pikku veijarit ja Setämies
- tax free -hajuvedet, -skumpat ja -suklaat
- kehityskeskustelut ja verenpaine

Ush. Miksei sitä vois taas nähdä elämäänsä vähän eteenpäin, että löytäis sen rauhan hyväksyä tämä hetki ja elellä tietäen, että kaikella oli taas tarkoituskin? Juuri nyt on taas liian monta irrallista langanpäätä ja avointa kysymystä jotta voisi keskittyä olennaiseen... Joka ois sitten mikä, elämä?

Ensi viikolla mä saan pienen karvaisen poikaystävän seurakseni miltei koko kesäksi. Pablo Honey, meille tulee niin kivaa! <3


Sometimes
I feel the fear of uncertainty stinging clear
And I can't help but ask myself:
how much I'll let the fear
take the wheel and steer
It's driven me before
And it seems to have a vague, aunting mass appeal
But lately I am beginning to find that I
Should be the one behind the wheel

- Incubus: Drive

Mun hyvä ystävä menee ensi kesänä naimisiin. Mä olen kaaso. Häihin kuuluu olennaisena osana perinteet, niinpä me ollaan järkkäämässä polttareita tällä ystävälleni.
Ja katso: polttarisuunnitteluista onkin ykskaks tullut kilpailu siitä, kuka tuntee morsiamen ja sen maun parhaiten, kuka on sen kanssa läheisin ja eniten tekemisissä ja kenellä näinollen on suurin päätäntävalta, veto-oikeus ja mahdollisuus määräillä. Meillä on ollut kaksi kokousta asian tiimoilta, ja tähän mennessä on onnistuttu loukkaamaan ja loukkaantumaan, sulkemaan (kuulemma) ulkopuolelle, sotkemaan aikatauluja, soittamaan tuohtuneita puheluita ja näyttämään pitkää naamaa. Taas kerran hetki elämässäni, jolloin olen varma siitä että miehenä olisi helpompaa. Mä olen varma, että kundien mielestä on vain kivaa jos joku järkkää ja hoitaa, niistä on kätevää huolehtia rahallinen osuutensa verkkopankissa järkkääjän tilille ja ilmestyä sitten juhlimaan vailla huolen häivää. Mutta naiset. Naiset Haluavat Osallistua ja Jättää Kädenjälkensä Tähän Ainutlaatuiseen Kokemukseen. Yhdessä. Tämä On Tärkeää. Tehdään Tästä Ikimuistoista.
Tämä kaikki sai mut taas kerran pohtimaan naisten välistä ystävyyttä. Parhaimmillaan se on valtavan kannustavaa, monitasoista, niin fyysistä kuin henkistäkin: kokonaisvaltaista ja niin syvää, että väitän miesten jäävän monesta paitsi tässä suhteessa. Parhaimmillaankin se on kuitenkin hirveän herkkävireistä ja monimutkaista; vaikka puhetta piisaa tavallisesti paljonkin, koko juttuun liittyy aina enemmän kuin ääneen sanotaan. Naisten välinen ystävyys on aina piilokilpailua jollain tasolla; siihen liittyy mustasukkaisuutta, omistushaluisuutta, kateutta, kaunaakin. Monet näistä ilmenevät tietysti jotenkin alitajuisina ja harvemmin ilmipantuna: yhtä kaikki niitä on.
Ja Polttarit-niminen jännitysnäytelmä on vielä tulevaisuudessa...

Sitten. Tuomo Prättälä <3. Ihan todella, Tuomon My Thing -levy on parasta mitään aikoihin. Sille tribuuttina seuraava lainaus:

Wish I didn't have to tell you how I feel,
I wish you just knew
Wish I had you,
I wish you had me

- Tuomo: My Wish

Ei pysty. Ei vaan pysty.


Hold me now
I'm six feet from the edge
and I'm thinking:
maybe six feet ain't so far down...

- Creed: One Last Breath

"Älä koskaan epäile sitä, jota rakastat.
Mutta hän ei ehkä kerro sinulle totuutta.
Älä siitä välitä. Sinä kerrot totuuden.
Mitä sinä tarkoitat?
Et voi olla toisen ihmisen rehellisyys, lapseni, mutta voit olla omasi.
Mitä minun sitten pitäisi sanoa?
Milloin?
Kun rakastan jotakuta?
Sinun pitää kertoa se."

- Jeanette Winterson: Majakanvartija

Haluaminen on hassu juttu. Halua on vähän huono väkisin käskeä, mutta sitä voi ohjailla: yleensä mitä vaivihkaisemmin, sitä paremmin tuloksin.
Se on sellaista, että jos kyllin pitkään on ilman halun kohdetta (kuten mä karkkilakossa), unohtaa mitä pitikään haluta ja miks ihmeessä. Ja jos saa paljon ja enemmän ja lisää, se ei yleensä riitä mihinkään, vaan sitä haluaa aina vain vielä vähän. Vaikka siitä tulis vähän vatsanväänteitä (kuten suklaasta tai Lumipanttereista) tai paha mieli ja vaikka tietäis, ettei siitä seuraa muutenkaan mitään hyviä asioita. Mutta silti. Anna. Mulle. Lisää.
Sitten taas toisaalta se, ettei halun kohde olekaan ihan käden ulottuvilla tekee siitä usein sitäkin haluttavampaa. Ja jos se on niin osuvilla, ettei tarvitsis kuin kurkottaa vähän kättä ja poimia, ei sitä sitten ehkä viitsikään. Jos vaikka myöhemmin alkaa tehdä mieli enemmän.
Niin ja kaikille väärinpuhujille tiedoksi saatettakoon: se sanotaan MUN / SUN / KENEN TAHANSA tekee mieli, ei MULLA / SULLA jii-än-ee. Terveisiä vaan.

Unet on toinen hassu juttu. Välillä ne on niin eläviä, jostain niin syvistä toiveista, haaveista ja salaisista tunteista syntyneitä, että niihin on ihan uskomattoman vaikea suhtautua unina. Ei ole millään ymmärtää, että ne ovat vain niitä: tai ymmärtää kyllä, muttei vain voi itselleen mitään.
Niihin voi juuttua päiviksi, jäädä kiertämään niiden ympärille pystymättä päästämään irti. Niitä alkaa ajatella todellisina tapahtumina, niitä alkaa muistella, niistä alkaa elää. Ja lopulta voi olla vaikea muistaa asioiden oikeaa tolaa.


Ihoni on turha, keksi sille käyttöä

- Zen Café: Rakastele mua

Kuosmis on ottanut osaa hengennostatustilaisuuteen. Tämän varsin antoisan ja mieltämuokkaavan kokemuksen seurauksena intouduimme eilen käymään keskustelua uskosta, kaaosteoriasta ja ihmisen mahdollisuuksista hallita elämäänsä. Hyvät sunnuntaiaiheet, vai mitä?
Ensinnäkin mun mielestä on selvää, että kaikki uskoo johonkin. Oli se sitten ne itse, jonkinlainen jumala, raha tai mikä nyt ikinä: ihminen on rakennettu sellaiseksi, että sillä pitää olla jokin mihin toivonsa sijoittaa. Toivonsa ja kaikki ne asiat, joita se ei täysin pysty itselleen selittämään. Tämän uskon mukaan ihmiset on sitten jaoteltavissa kahtia niihin, jotka uskovat Sattumaan ja niihin, jotka uskovat Kohtaloon. Nämä on valittu perustaksi sen vuoksi, että puhtaimmassa muodossa esiintyessään ne sulkevat toisensa pois absoluuttisesti: jos joku uskoo, että vaikkapa jonkinlainen jumalhahmo on suunnitellut kaiken etukäteen ja käyttää meitä ihmisiä vain tämän suunnitelman toteuttamisen välikappaleina, silloin lienee melko absurdia antaa sattumalle mitään osaa tai mahdollisuutta tässä kaikessa. Puolestaan äärimmilleenviedyn sattuman, joku voisi sanoa jopa anarkismin kannattaja tuskin koskaan tunnustaa mitään korkeampaa mahtia, jonka pohjapiirrosten mukaista tämä elämä olisi.
Tietysti valtaosa ihmisistä on tässäkin suhteessa keskitien kulkijoita, mukavuudenhaluisia liennyttelijöitä: tässä moniarvoisuuden maailmassa kehittymättömintä ikinä on leimautua fanaatikoksi ja yhden asian ihmiseksi. Mä itse kallistun enemmän sattuman puoleen. Mun mielestä on faktaa, että vaikka oman elämänsä vielä voisikin ottaa haltuun, lokeroida, tiivistää ja hallita, niin muuhun maailmaan nuo lait eivät päde ensinkään. Kukaan ei voi hallita kaikkea, ei mitenkään. Siksi musta on turha edes yrittää syleillä kaikkeutta, sillä keinoin saa vain kovan päänsäryn ja pahan mielen. Tällä ei tietystikään pidä ymmärtää täydellistä heittäytymistä ja vastuun luovuttamista: kuten sanottua, ääripäät on kapeakatseisia ja mielikuvituksettomia pelkureita varten. Se tasapaino näiden kahden välillä onkin se elämän haaste.

Tietysti taas kerran noista jutuista puhuminen on vähän samaa kuin pienenä kun kuvittelin, että Discovery Channel tarkoittaa Erittäin Diskoa Kanavaa. Kokonaisuus on tavallisesti jotain ihan muuta kuin osiensa summa.

Huoh. Tästä tää viikko taas käynnistyy...

Vain kiitollinen rakastaa.
Vain kaari kumartaa.

- Eeva Kilpi

Kimppakämppäkin kelpaa, mikäli Rod tai Huonojen Idisten Karhut kaipaavat kämppistä.
Mun uusi kulttuurisuosikki on sitten tässä. Ja ryhdyin kertarysäyksellä Raine Heiskas-faniksi. Oi että se poika on taitava! Täti tykkää ja täti maksaa.

Tiedättekö kun kipeenä joskus on jossain, missä ei ehkä olis ihan paras olla, kuten vaikka töissä. Ja sitten ihmiset alkaa avuliaina neuvoa ja niksutella paranemisen jouduttamiseks.
"Ai kamala, sun ei kyllä pitäis olla täällä vaan kotona lepäämässä!" Ai niinkö susta? Eikö tää veren yskiminen, 50 asteen ruumiinlämpö ja lasittuneet silmät ookaan ihan normaalia elämää? No hei, tehään niin että SÄ tuut tähän tiskille törröttään ja MÄ lähden kotiin lepuuttaan, HEIPPA! Ja kiitti hei viel tosi paljon!
"Tohon nenänaluseen olis tosi hyvä TIEKSÄ MIKÄ? Toi PASIMYSIINIRASVA!" Just. Kiitos tästä. Vielä jos kipaset hakemaan sitä mulle, niin oon ihan tosi onskuna!
"Sellanen lääke kun FerWex on TOSI tehokasta! Sitä ei Suomesta saa, mutta kun meet seuraavaks Tallinnaan, niin osta sieltä!" Kiitos! Ja seuraavaksi kun tarvitsen amfetamiinia tai muita opiaattijohdannaisia, tiedän kenen puoleen kääntyä!

Ni sit vielä. Mulla on tässä edessäni pullollinen Coral-lähdevettä (natural Okinawa coral filtrated water; tosin tällä hetkellä siinä on jääkylmää kraanavettä straight from Helsingin Vesi). Ja tässä pullossa lukee, että tää on terveysvaikutteista. Okei, lisäks tässä lukee että tähän on lisätty antioksidantteja mutta ollaanpa nyt rehellisiä tässä hei. Voiko vettä nimittää todella "terveysvaikutteiseksi", jos se "tasapainottaa kehon toimintaa, auttaa painonhallinnassa ja nopeuttaa palautumista urheilusuorituksen jälkeen"? Hei kamoon hei. Samalla logiikalla ilmaa voisi alkaa markkinoida terveysvaikutteiseksi, koska se helpottaa hengittämistä. Saako mitä tahansa markkinoida millä tahansa nykyään? Eikö näitä tahoja rajoita mikään instanssi? Miksei kukaan tee mitään? Mihin tämmöinen kehitys johtaa? Maailman rappio vain kiihtyy eikä kukaan kohota sormeaankaan vastustaakseen!

Vanha sanontahan kuuluu, että kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon penaalissa. Tuon lähemmäksi totuutta on tuskin mahdollista päästä: asia menee tämän lisäksi vielä niin, että ensin se sattuu, sit siihen tottuu, sit sitä kaipaa.
Edellämainitusta saattaisi päätellä, että olen taas selaillut yläasteaikaisia slämäreitä, mutta enpä vain olekaan: olen vasta viime päivinä havahtunut tottumuksen voimaan ihmisten elämässä. Lienee psykologinen tosiasia, että ihminen pyrkii jatkuvasti tasapainoon ja kohti sisäistä rauhaa - seikka, joka ainakin joltakin osin edellyttää tiettyä muuttumattomuutta ja stabiliteettia ainakin jollain elämän alueella niin, että kokonaiskuva pysyy kutakuinkin vakiona. Harvat ihmiset pystyvät elämään ihan oikeassa täysimittaisessa kaaoksessa; monilla se menee niin, että elämässä on jatkuvasti käynnissä pientä liikettä, mutta perusta pysyy samana - tai sitten sen muutos on niin hienovaraista ja vaivihkaista, ettei se oikeastaan näy missään. Tämän vuoksi siis ihmiset kernaammin pitäytyvät rutiineissa ja tekevät kuten on aina ollut tapana tehdä, vaikkeivät kokonaisuuteen olisikaan aivan tyytyväiset. Tottumus ylläpitää monia aikansaeläneitä instituutioita, monia avioliittoja ja muita ihmissuhteita, lukuisia työsuhteita; tottumus jarruttaa muutoksia, uuden luomista, rohkeutta: niin hyvässä kuin pahassakin.
Mä en suinkaan vastusta tottumusta sinänsä: rutiinit, kaavat ja valmiit mallit helpottavat elämää sekä henkisesti että materiaalisesti. Mä vain mietin, miten iso osa ihmisten voimavaroista on haudattu sinne Liian Työlästä Muuttaa Toimintatapoja -laatikkoon. Miten monet hyvät keksinnöt ovat jääneet ottamatta käyttöön, monet loistavat suhteet syntymättä. Monet hienot jutut kokematta, monet suuret tunteet elämättä. Sellaista.
Saattaa olla, että rakkaus pyörittää maailmaa. Tottumus kuitenkin määrää pyörityssuunnan; se ja pelko.


Hei älä koskaan ikinä muutu,
pysy aina tuollaisena kuin nyt oot.
Hei älä koskaan ikinä muutu,
täällä on jo liikaa, täällä on jo liikaa,
täällä on jo liikaa sellaisia jotka tekevät niin...

- Egotrippi: Älä koskaan ikinä