IRC-Galleria

Mä olen ennenkin pohtinut sitä, miksi ihmeessä sitä tulee ryhtyneeksi sellaisiin hankkeisiin, jotka tietää jo alun alkaenkin kehnoiksi ideoiksi. Miksi sitä esimerkiksi lähtee "ihan vaan yksille, huomenna on aikanen työpäivä" - miksei sitten saman tien jää kotiin kutomaan sukkaa ja mene ajoissa nukkumaan? Tai miksi alkaa baarissa juttusille sellaisen tapauksen kanssa, jonka otsassa lukee HANKALUUKSIA ja jonka pään päällä vielä vilkuttaa sellainen punainen huomiovalo - miksei jätä sitä rauhaan ja keskity sellaisiin insinöörinnäköisiin potentiaalisiin aviomiehiin ja perheenisiin? Miksi värjää tukan shokkipunaisella, vaikka tietää, että se haaltuu viikossa-puolessatoista sellaiseksi väsyneen hailakaksi ja sotkee kaikki petivaatteet ja pyyhkeet - miksei tyydy johonkin hillitympään mutta silti makeaan väriin? Miksi laitattaa rakennekynnet, vaikka on sellaisissa töissä, että kynsi saattaa koska tahansa tuhoutua korjauskelvottomaksi jäätyään levypainon alle tai voimatangon väliin - miksei omat lyhykäiset kelpaa, vaikka nekin saa lakattua oikein sieviksi?
Miksi?

Mun mielestä oikeat ystävät ja sielunkumppanit tunnistaa mm. siitä, että vaikka niitä ei näkisi vuosiin tai ainakaan pitkiin aikoihin, se yhteinen aaltopituus löytyy välittömästi ja koko väliinjäänyt aika pyyhkiytyy olemattomiin. Ne on sellaisia ihmisiä, että niitten kanssa tietää saman tien miten pitää olla. Ne ei ehkä ole läsnä jokapäiväisessä arjessa, niistä ei ehkä tiedä että ottaako ne kahvinsa kanssa maitoa ja nukkuuko ne pyjamassa vai ilman tai missä ne oli viime keskiviikkona ja kenen kanssa. Se, mitä niistä tietää, on jotain paljon olennaisempaa. Se on jossain paljon syvemmällä, eikä sellainen taajuus synny yksisuuntaisesti.
Tuollaiset ihmiset tekevät elämästä hyvää ja saattaisinpa jopa käyttää fraasia "elämisen arvoista", ellen olisi käyttänyt sitä juurikin kuvaamassa salmiakkisuklaan vaikutuksia elämänlaatuun.


In any other world
You could tell the difference
And let it all unfurl
Into broken remenance

- Mika: Any Other World