Vein pikkuisen Puupposen tänään tallille, luullakseni ekaa kertaa sen elämässä. Kaikki oli kovin uutta ja kummallista, mutta Puupponen oli urhea ja valpas. Ja osas hienosti varoa hepsuja.
Se katsoi hevosia silleen että "Voi täti, kylläpä noista koirista tulee isoja täällä maalla!". Sitten seistiin ihailemassa, kun Bimbo laidunsi. Paavo katsoi tarkkaan, kokeili sitten itse haukata hieman ruohoa. Tämän jälkeen se katsoi mua: "Eikö näillä ole nappuloita menyyssä ollenkaan?". Nuunis koetti tarjota sille porkkanaa, jota sen oma koira halulla pisteli. Pauli otti kohteliaana poikana palasen suuhun, mutta käänsi sitten selkänsä ja sylki sen vaivihkaa lattialle: "Kiitti tosi paljon, mutta tota mä en kyllä pysty syömään.". Nyt se makaa aivan kanttuveinä tuossa mun vieressä ja kuorsaa vienosti.
Pieni <3
Lisäksi se matkusti julkisissa taas niin hienosti, että monet teinit jäävät viheltäen toiseksi sille. Se jättää mut huomenna, enkä oo vielä keksinyt, miten totun taas kotiin ilman pikkuisia rapisevia kynsiä lattialla ja kosteaa kuonoa tyynyllä. Mun pitää ehkä alkaa taas nukkua Pasi-nallen kanssa ja hankkia joku "autenttisia koiraääniä"-cd.