IRC-Galleria

Mä en osaa sanoa, miksi koskaan olen kuvitellut muotia suurempaa lehdestä, jonka nimenä on Trendi. Ehkä siksi, että siinä aika ajoin on ihan oikeasti kiinnostavia artikkeleita, taitavia toimittajia ja nasevia kolumnisteja. Uusimmassa numerossa kuitenkin suuri suosikkini ja voisi kai sanoa jossain määrin kirjoittajaidolini Pauliina Seppäläkin jättää jäähyväiset lehdelle - ja lanseeraa samalla niin hienon lauseen, että siteeraisin sitä tässä ellen aikoisi käyttää sitä lauantaisessa hääpuheessani. Ehkä sunnuntaina paan sen tännekin.
Mutta siis Trendistä vielä. Mun mielestä on oikeasti edelleen vähän käsittämätöntä ja en mä tiedä, sanoisin halveksuttavaa ellei se olis niin kovin jyrkästi sanottu, että jokin niinkin yhdentekevä ja pinnallinen asia kuin muoti herättää niin voimakkaita intohimoja puoleen ja toiseen: katsokaa nyt herran tähden tätäkin bloggausta. Uusin Trendi - kuten kaikki muutkin viime päivinä ilmestyneet naistenlehdet - on pullollaan syysmuotia ja fashionistojen fasismia. Mä bongasin sivuja käännellessäni ehkä banaaleimman vuosiin näkemäni kommentin: "Kun ostin nämä Acnen avokkaat, sanoin kaverilleni, että pidän näistä kengistä enemmän kuin monista ihmisistä." (Eeva Levula, 21, H&M:n myyjä, kenkäfriikki). Paitsi tietty jos se on ironiaa. Onkohan se?

Mä myös kiellän jyrkästi olevani vahingoniloinen ihminen, siihen oon aivan liian myötätuntoinen ja mukanaelävä. Kuitenkin mua hykerryttää, jos joku mun mielestä mäntti ihminen ilmaisee itseään kirjallisesti tai suusanallisesti epätäsmällisesti tai suoranaisesti väärin (ja tässä yhteydessä tarkoitan väärällä väärää tai harhaanjohtavaa termistöä, en kieliopillisuutta). Samaisessa Trendissä joku muodin pauloissa huuruileva toimittaja on esitellyt yhden tämän numeron tekemiseen osallistuvan näin: "Gaia, 10: Vauhdikas tamma, joka on väriltään kimono.". Ei varmaankaan ole. Paitsi jos tämäkin oli ironiaa. Olikohan se?

Mulla on ollut karmea blogibännäys meneillään viime viikot. Ensinnäkin siksi, että yhtäkkiä mulla ei olekaan ollut mitään sanottavaa mistään. Poikkeuksellista, eikö totta? Toisekseen siksi, että mä olen pelännyt vuodattavani ne vähäisetkin luovuuteni rippeet tänne sen puheen sijaan. Nyt mulla alkaa kuitenkin olla sen runko niin hyvin läjässä, että uskallan kommentoida tännekin vähän jotain, muotia ja naistenlehtiä esimerkiksi. Ihmissuhteita, rakkautta ja sitoutumista en sen sijaan uskalla vieläkään edes sivuta, sillä mä haluaisin oikeasti sanoa lauantaina jotain uutta, koskettavaa ja henkilökohtaista. Tosin niinkin tuoreesta ja vastakeksitystä aiheesta kuin rakkaus tai vaikkapa avioliitto se saattaa olla hieman haasteellista, mutta ainakin mä yritän.
Ja otan senkin kuulemma liian vakavasti.