IRC-Galleria

Tänään on ollut hurjan hyvä ja aikaansaava päivä, olen ollut töissä likipitäen kellon ympäri ja hyvällä tuulella lähes joka minuutin. Tästä huolimatta on taas muutama juttu, jotka ärsyttää mua aivan yli kaiken juuri nyt ja minkä vuoksi niitä on pakko ventiloida hieman.
Reippaat, tarmokkaat ja pystyvät ihmiset, jotka ylibuukkaavat itsensä pahan kerran ja sitten kulkevat ympäriinsä poraamassa pinnettään kuuluvaan ääneen. Oikeasti. Eikö ole niin, että jos olet kyllin taitava hoitaaksesi itsellesi kunnon liemen, niin olet varmaan kykenevä lapioimaan sen itse suuhusi? Ja jos et ole, tough luck. Ehkä opit tästä jotain.
Karkeuksia puhuvat ihmiset. Mä en pidä itseäni kovinkaan siveänä, pikkusievänä, estyneenä tai muutenkaan helposti häkeltyvänä ihmisenä; tarvittaessa olen kuulemma hämmentävänkin hävytön ja räävitön ja sopivassa tilanteessa puhun tuhmia suorastaan kernaasti. Silti mua rasittaa aivan suunnattomasti ihmiset, etenkin uudet tuttavuudet, joiden mielestä on mukavaa maustaa puhettaan tarpeettomilla rivouksilla; jotka puhuvat jatkuvasti vihjailevin lausein ja äänenpainoin eivätkä edes tiedä, mitä tarkoittaa "yksimerkityksinen". Mä en halua kuulla sellaista, koska en kaikesta huolimatta ole yksi pojista. Usko tai älä.
Asiat, jotka omassa elämässään ovat jotenkin kertakaikkisesti päin väärää, mutta joiden korjaamiseksi ei itse voi tehdä kerrassaan mitään. Ratkaisukeskeinen ihminen turhautuu, ahdistuu ja kenties lopulta hieman lamaantuu. Ehkä se kasvattaa. Ehkä ei.

Mä haluan ihan tavallista. Jotenkin mun elämä on mennyt ihan liian omituiseksi viime aikoina. En se ole minä; en mä ole sellainen. En halua olla. En.