IRC-Galleria

Luin blogia takaperin. Melkein tasan kaksi kuukautta sitten olen ollut sekaisin, epätoivoinen ja surullinen ja samaan aikaan valtavan toiveikas, jännittynyt ja uuden edessä. Silloin pohdin, missähän olen muutaman kuukauden päästä ja kenen kanssa. No. Tässähän minä. Jos sitä aina elämässään tietäisi, miten vähäistä se liike eteenpäin oikein onkaan, ei ehkä jaksaisi yrittää sitäkään vähää.

Miten helppoa elämän täytyiskään olla, mikäli ihan kaikki asiat vois sanoa ääneen. Ja jos vois luottaa siihen, että ihan kaikki ääneensanotut asiat olis ihan yhtä totta.

Luulen että tämä kaikki johtuu siitä, että luin pitkästä aikaa eilen J. Tykin ihmeellisen elämän alusta loppuun taas. Voi miten kova ikävä siitä olikaan seurauksena. Tyhmää, niin tyhmää.

Ihan tosi moni asia on mennyt ihan tosi omituiseksi ja omituisesti viime päivinä. Kai se kasvattaa ihmistä: itsehillintää ainakin jos ei muuta. Ois vain kiva nähdä välillä edes vilaus siitä pokaalista, joka siellä jossain siintää. Fyysiset palkinnot motivoivat kummasti ja tyhjän saa pyytämättäkin.

Onneksi mulla on rajattoman riemun ja loputtoman lystin lähde, tosielämän Bundle of Joy herra Puttonen. Eilen hihittelin sille varmaan tunnin, kun se voimaili tennispallon kanssa. Ensin se jäysti sitä suussa leukoja joustaen niin, että näytti kuin sillä olis giganttinen neonkeltainen purkka kierroksessa. Sitten se heittäytyi katolleen, virnuili leveästi ja jatkoi pallon kurittamista koristen ja ähkien. Se osaa myös viskoa sitä itselleen sängyltä: pudotetaan pallo "epähuomiossa" leuoista, vaanitaan sitä ovelan näköisenä ja syöksytään ninjan lailla perään. Ja takaisin sängylle valtavan tyytyväisenä itseensä.
Eilen iltalenkillä vastaan tuli kolmikuukautinen pitbullvauveli. Tuo pieni tiikerinvärinen tyttönen sai Puttosen pään aivan pyörälle, ne telmi kuten vain koiraserkukset osaa ja Paavo ryöpytti tohkeissaan miehekkäästi multaa mun pään korkeudelle saakka. Sen koko ryhtikin parani moneksi minuutiksi.
Viime yönä heräsin taas siihen, kun Pablo murisi ja haukahteli lapsikoiran äänellä ihan falsetossa. Pohdittiin eilen Nuuniksen kanssa, mistä koirat mahtavat uneksia. Todettiin, että ehkä pikemminkin leikkimisestä ja erilaisista jahdeista kuin vaikkapa politiikasta... Mutta painajaisia niilläkin selkeästi on, ja ainakin Puttosella on muutenkin varsin vilkas unielämä. Olis niin kiinnostavaa päästä kurkistamaan sen karvaisiin aivoihin!
Mä koetan alkaa olla kuulostamatta tuoreelle puhun-vauvakielellä-myös-aikuisille-ystävilleni -äidille ja keksiä puhuttavaa muustakin kuin Paavosta. Se on vain kovin vaikeaa, kun toinen on niin älykäs ja suloinen ja reipas ja taitava. Ja sitä paitsi tykkää musta ja nukkuu mun vieressä ihan vapaaehtoisesti.


On matka pitkä, voi käydä mitä vaan
Voi olla että eksyn elämään
tai voi olla että tähän jään

- Kotiteollisuus

Onpa taas todella helppoa, hauskaa ja vaivatonta ulkoiluttaa Pientä Ystävää täällä Kalliossa, kun kaikenmaailman vappuhuligaanit ovat kuorruttaneet kadut lasimurskalla. Jos on pakko saada aikaan maailmanlopun ääntä ja helvetillistä tuhoa, tuopin voi tuhota myös baarissa lattialle. Tai omassa kotona olkkarin parketille. Tai vaikka sen työsuhde-Fordin takatilaan. Mut EI kaduille. Niitä katsokaas käyttää muutkin. Ja joillain näistä muista on neljä karvapäällysteistä tassua eikä kenkiä ollenkaan.

Porno on mutkikas juttu. Nuorena ja tiedostavana mä olin ehdottomasti sitä mieltä, että se on suoraan saatanasta: naista alistava, hyväksikäyttävä ja vääristyineitä kuvia luova syntinen pahe miehille, joille mikään ei ollut kylliksi. Enää mä en ole ihan varma. Aikuisviihteen (Oikeasti. Poliittinen korrektius haisee niin pahalle. "Aikuisviihde". Pornoa se on, mitä sitä kiertelemään.) kuluttajien mielestä näyttelijöistä pystyy näkemään, että he ovat mukana vapaaehtoisesti, rakkaudesta seksiin ja esiintymiseen. Nämä harrastajat ovat tavallisesti sitä mieltä, ettei pornolla ole mitään tekemistä tosielämän kanssa eikä sen kuluttaminen vaikuta heidän todellisiin ihmissuhteisiinsa mitenkään. Ja ollaanpa rehellisiä: onko oikeasti olemassa sellaista tervettä miestä, poikaa tai sellaiseksi aikovaa, joka ei olisi kuluttanut elämässään yhtään pornoa? Voidaanko siis edes hyvällä tahdolla ja sukkelalla mielikuvituksella luoda utopia maailmasta, johon porno ei vaikuttaisi mitenkään?
Sitten toisaalta. Miksi miltei kaikki jutut, joita erityisesti alalla toimivista naisista tulevat julki, kertovat tylyä tarinaa lapsuuden hyväksikäytöstä, nuoruuden päihdeongelmista ja väkivaltaisista narkkaripoikaystävistä? (Ja miksi, oi miksi, ne on kaikki kirjoitettu niin uskomattoman huonosti ja masentavan olemattomalla itsekritiikillä? Miksi?).
Mä siis sain kimmokkeen tähän blogimerkintään lukemalla Jenna Jamesonin Erotiikan ammattilainen -kirjaa. Se on, kuten edellä totesin kirjoitettu käsittämättömän paskasti ja kertoo lähinnä eksyneestä isotissisestä teiniblondista, joka keksii alkaa lypsää kehollaan massit pois kiimaisilta ja erektionsa lobotoimilta miehiltä. Toisaalta tästä on kamalan vaikea keksiä mitään uutta ja nerokasta sanottavaa. Selvää lienee, että edelleen terveelle täysikasvuiselle yksilölle ei aikuisviihteen kuluttamisesta aiheutune suurta haittaa - tai ainakin hyötyjen voidaan katsoa selkeästi ylittävän haitat. Tämän jälkeen ollaankin jälleen iänkaikkisen kysymyksen äärellä: keitä pornobisneksessä oikeastaan hyväksikäytetään? Nuoria, hyväuskoisia ja -kroppaisia tyttöjä, jotka ansaitsevat fysiikallaan parhaimmillaan mansikoita ja kokaiinia moninkertaisesti sihteerikkösiskoihinsa verrattuna; vai miehiä, jotka ovat valmiita luopumaan kovalla työllä ansaitsemasta rahastaan vain nähdäkseen, miten joku toinen pääsee tositoimiin and beyond? Voitaisiinko pornoonkin koettaa lanseerata jonkinlainen Reilun Kaupan leimasysteemi, joka todistaisi että kyseinen taidepläjäys on tuotettu satuttamatta ketään ja maksamalla kaikille niiden ansion ja kykyjen mukaan?
Oikeasti asia, joka mua ihan eniten ihmetyttää on se, kuka haluaa näyttää kaikkensa kameralle ja miksi ihmeessä? Mun on vaikea ymmärtää.

Näitä mä mietin tänään. Ja vappukin meni jo.


Cream, get on top
Cream, you will come
Cream, don't you ever stop...

- Prince: Cream

Ihan oikeasti, ihan pian. Niin ettei ole ennen palanutkaan.
Perkele.

Torstain - tai no, koko vapunalusviikon - teemoja:

- vallanvaihto sekä ne, jotka sitä kahvaa rystyt valkeina pusertaa päästämättä irti
- pr-Barbie
- E.S.R. ja kielletyt tekstarit
- pyykit eli pyget ja silittäminen
- elokuvat
- muistilaput ja hoidettavat asiat
- pikku veijarit ja Setämies
- tax free -hajuvedet, -skumpat ja -suklaat
- kehityskeskustelut ja verenpaine

Ush. Miksei sitä vois taas nähdä elämäänsä vähän eteenpäin, että löytäis sen rauhan hyväksyä tämä hetki ja elellä tietäen, että kaikella oli taas tarkoituskin? Juuri nyt on taas liian monta irrallista langanpäätä ja avointa kysymystä jotta voisi keskittyä olennaiseen... Joka ois sitten mikä, elämä?

Ensi viikolla mä saan pienen karvaisen poikaystävän seurakseni miltei koko kesäksi. Pablo Honey, meille tulee niin kivaa! <3


Sometimes
I feel the fear of uncertainty stinging clear
And I can't help but ask myself:
how much I'll let the fear
take the wheel and steer
It's driven me before
And it seems to have a vague, aunting mass appeal
But lately I am beginning to find that I
Should be the one behind the wheel

- Incubus: Drive

Mun hyvä ystävä menee ensi kesänä naimisiin. Mä olen kaaso. Häihin kuuluu olennaisena osana perinteet, niinpä me ollaan järkkäämässä polttareita tällä ystävälleni.
Ja katso: polttarisuunnitteluista onkin ykskaks tullut kilpailu siitä, kuka tuntee morsiamen ja sen maun parhaiten, kuka on sen kanssa läheisin ja eniten tekemisissä ja kenellä näinollen on suurin päätäntävalta, veto-oikeus ja mahdollisuus määräillä. Meillä on ollut kaksi kokousta asian tiimoilta, ja tähän mennessä on onnistuttu loukkaamaan ja loukkaantumaan, sulkemaan (kuulemma) ulkopuolelle, sotkemaan aikatauluja, soittamaan tuohtuneita puheluita ja näyttämään pitkää naamaa. Taas kerran hetki elämässäni, jolloin olen varma siitä että miehenä olisi helpompaa. Mä olen varma, että kundien mielestä on vain kivaa jos joku järkkää ja hoitaa, niistä on kätevää huolehtia rahallinen osuutensa verkkopankissa järkkääjän tilille ja ilmestyä sitten juhlimaan vailla huolen häivää. Mutta naiset. Naiset Haluavat Osallistua ja Jättää Kädenjälkensä Tähän Ainutlaatuiseen Kokemukseen. Yhdessä. Tämä On Tärkeää. Tehdään Tästä Ikimuistoista.
Tämä kaikki sai mut taas kerran pohtimaan naisten välistä ystävyyttä. Parhaimmillaan se on valtavan kannustavaa, monitasoista, niin fyysistä kuin henkistäkin: kokonaisvaltaista ja niin syvää, että väitän miesten jäävän monesta paitsi tässä suhteessa. Parhaimmillaankin se on kuitenkin hirveän herkkävireistä ja monimutkaista; vaikka puhetta piisaa tavallisesti paljonkin, koko juttuun liittyy aina enemmän kuin ääneen sanotaan. Naisten välinen ystävyys on aina piilokilpailua jollain tasolla; siihen liittyy mustasukkaisuutta, omistushaluisuutta, kateutta, kaunaakin. Monet näistä ilmenevät tietysti jotenkin alitajuisina ja harvemmin ilmipantuna: yhtä kaikki niitä on.
Ja Polttarit-niminen jännitysnäytelmä on vielä tulevaisuudessa...

Sitten. Tuomo Prättälä <3. Ihan todella, Tuomon My Thing -levy on parasta mitään aikoihin. Sille tribuuttina seuraava lainaus:

Wish I didn't have to tell you how I feel,
I wish you just knew
Wish I had you,
I wish you had me

- Tuomo: My Wish

Ei pysty. Ei vaan pysty.


Hold me now
I'm six feet from the edge
and I'm thinking:
maybe six feet ain't so far down...

- Creed: One Last Breath

"Älä koskaan epäile sitä, jota rakastat.
Mutta hän ei ehkä kerro sinulle totuutta.
Älä siitä välitä. Sinä kerrot totuuden.
Mitä sinä tarkoitat?
Et voi olla toisen ihmisen rehellisyys, lapseni, mutta voit olla omasi.
Mitä minun sitten pitäisi sanoa?
Milloin?
Kun rakastan jotakuta?
Sinun pitää kertoa se."

- Jeanette Winterson: Majakanvartija

Haluaminen on hassu juttu. Halua on vähän huono väkisin käskeä, mutta sitä voi ohjailla: yleensä mitä vaivihkaisemmin, sitä paremmin tuloksin.
Se on sellaista, että jos kyllin pitkään on ilman halun kohdetta (kuten mä karkkilakossa), unohtaa mitä pitikään haluta ja miks ihmeessä. Ja jos saa paljon ja enemmän ja lisää, se ei yleensä riitä mihinkään, vaan sitä haluaa aina vain vielä vähän. Vaikka siitä tulis vähän vatsanväänteitä (kuten suklaasta tai Lumipanttereista) tai paha mieli ja vaikka tietäis, ettei siitä seuraa muutenkaan mitään hyviä asioita. Mutta silti. Anna. Mulle. Lisää.
Sitten taas toisaalta se, ettei halun kohde olekaan ihan käden ulottuvilla tekee siitä usein sitäkin haluttavampaa. Ja jos se on niin osuvilla, ettei tarvitsis kuin kurkottaa vähän kättä ja poimia, ei sitä sitten ehkä viitsikään. Jos vaikka myöhemmin alkaa tehdä mieli enemmän.
Niin ja kaikille väärinpuhujille tiedoksi saatettakoon: se sanotaan MUN / SUN / KENEN TAHANSA tekee mieli, ei MULLA / SULLA jii-än-ee. Terveisiä vaan.

Unet on toinen hassu juttu. Välillä ne on niin eläviä, jostain niin syvistä toiveista, haaveista ja salaisista tunteista syntyneitä, että niihin on ihan uskomattoman vaikea suhtautua unina. Ei ole millään ymmärtää, että ne ovat vain niitä: tai ymmärtää kyllä, muttei vain voi itselleen mitään.
Niihin voi juuttua päiviksi, jäädä kiertämään niiden ympärille pystymättä päästämään irti. Niitä alkaa ajatella todellisina tapahtumina, niitä alkaa muistella, niistä alkaa elää. Ja lopulta voi olla vaikea muistaa asioiden oikeaa tolaa.


Ihoni on turha, keksi sille käyttöä

- Zen Café: Rakastele mua