Kamala nälkä. Ehkä nämä suklaarasian jämät eivät liene paras lääke moiseen. Sen siitä saa, ko aamupalaksi näkee unia, lounaaksi syö aamupalan ja päivälliseksi lounaan. Tyhmä, tyhmempi, ihminen. Se minä tosiaan olen.
Tänää kuulemma pelataan jalkapalloa Englannissa; minuahan ei tästä informoitu ja nyt kyseisen katkoksen saattelemana tunnen pienehköä pettymystä - eihän tuolla kapakissa ole melkoiseen aikaan taas tullu istuttua. Tiedotusvastaava, Juffe, on ilmeisesti nukkunut aikamoisen pahaan aikaan tiedon ohitse. Hän ei tosin taida muistaa, että tontut liikkuvat jo ikkunoiden alla ja sisällä ja yllä ja päällä ja mihin ikinä haluaa uskoakaan. Minä uskoin joulupukkiakin vakaammin siihen, että löydän tuolle tiedotusupseerilleni jonkun näppärän Arsenal-aiheisen joululahjan, vaan semmoista ei eteeni ole kävellyt. Ehkä minun pitäisi kävellä semmoisen luo.
Kai sinne kapakkiin tulee kuitenki taas perjantaina eksyttyä enemmän ja vähemmän tonttuilemaan, lähinnä selvinpäin katsastamaan hyvää keikkaa. Lähtisköhän tuo elämäänsä kyllästynyt kaverinikin mukaan? Sitä hän tuskin tietää itsekään vielä, kerran ylipäänsä menot yleensä sovitaan viisi minuuttia myöhässä. Ja minäkö muka hidas? Pah.
Lauantaina on vain niin pirkuleen aikaseen työpäivä, että näen jo nyt hallusinaatioita pelkästä ajatuksesta. Työpäivän jälkeen on orkesterireenit ja siihen päälle on vielä samaisen toimittamisen virallisempi osio, jota myös joulukonsertiksi kutsutaan. Itellä ei ole enää kovin kummoista roolia kyseisessä poppoossa, mutta mukavaahan siellä on lirkutella ja vinkuilla muiden tukena ja rohkasijana. Ite niin rohkea ko olenki.
Soittosessioiden päälle pitäs vielä päästä kerta ennen joulua ratailemaan - siihen tarjoaisi myös loistavat puutteet jokunen keikka myöhemmin illalla. Kaikki kaverini, Opaakkelia lukuunottamatta, ovat kuitenkin vihoviimeisessä gineksessään, joten tuota Juffea pitänee koittaa narrata mukaan. Sen jo tosin tiedän miten siinä käy; mialuummin minä pysyn leijonahäkin ulkopuolella. Mutta kättähän voi aina tarjota kaltereiden välistä.
Olen muuten siivonnut, kiillottanut ja silikonilla liukastanut 30 kassaa. Moisen takia tunnen itseni lähes korvaamattomaksi viilipurkkien pelastajaksi: nyt ne liukuvat kuin formulat sadekelillä päin ratavallia. Nuo aineet tosin tuoksuvat aika lepsakalle ja jännälle. Pistetään ylimääräinen hilpeys näinä parina päivänä kyseisten aineiden piikkiin.
En kiusaa sinua enää, rakas päiväkirjani, tänään.
Laho
Ps. Löysin tänään pullokuitin vuodelta 2004. Löysin pienenä yhden pennin kolikon vuodelta 1897. Ehkä seuraavaksi löydän dinosaurusten luita kaapistani.