IRC-Galleria

Katsaus vuoteen 2005 eli tuskin kovinkaan sisältörikas tarina tämäkään on.

Tammikuuta huanommin vois tuskin vuosi ikinä alkaa. On kylmää, kaikki maholliset juhlat tuli ja meni, joulupukin - oletetaan, että se nyt on taruolento - puuttuessa lahjat ovat vieneet viimeisetkin massit. Eikä sovi tietenkään unohtaa omankin kulutusvietin suurta noususuhdannetta. Mikä voisi ketuttaa enää pahemmin?

No tietenkin se, että suuri velvollisuus alkoi 10.1.2005. Tuona kyseisenä harmaankalskeana päivänä astuin loskalammikoiden yli kasarmimme portista sisään täynnä pelkoa ja lisää pelkoa; pelko tosin osoittautui myöhemmin turhaksi. Mutta ensimmäiset 48 tuntia olivat tuskallisen hitaita. Ihmiset olivat omituisia. Kuri oli pelleilyä. Äitiä oli ikävä.

Lopulta intistä jäi kuitenkin myös kivojakin muistoja, joille naurettiin silloin ja joille nauraa vieläkin. Ihan niinko kummisetäni sen sanoi: armeijassa saa nauraa enemmän kuin missään muussa instituutiossa tai elämäntilanteessa, on se sen verran velmu laitos. Kaikki kaverini, tykkimies nönnönnöötä lukuunottamatta, kotiutuvat viikon päästä, mutta minäpä pääsinkin poies jo kesällä. Kertausharjoituskutsuja odotellessa ja kammoksuessa.

Armeijan jälkeen koitti Ruisrock. Ruisrock oli rock. Valokuvista päätellen minäkin olen ollut paikanpäällä. Tuopeissa oli kahden euron pantti. Siitäkin piti ottaa kuva. Joku bändi soitti lavalla. Heitäkin kuvasimme. Melkeinpä väitän, että kaikki muut keikat vuonna 2005 jättivät suuremman muistijäljen, kuin yksikään Ruisrockin vastaava. Tosin hauskaa siellä oli, sitä ei käy kieltäminen.

Pääsinpäs myös töihin heti kotiuduttuani; samaisessa paikassa olen vieläkin ihmisiä kiusaamassa ja huomenna myymässä oikein raketteja. Toivottavasti olen myös keväällä vielä palkkalistoilla - kaikista möhläyksistäni huolimatta. Pitänee hymyillä seuraava viikko oikein leveästi ja kauniisti ja tehdä lähtemätön vaikutus päättäviin elimiin, joita myös esimiehiksi kutsutaan.

Vuonna 2005 tehtiin myös hyvää musiikkia:

Mezmerize/Hypnotize
Mew and the glass handed kites.
Jotain räppiä
Miss you already
Kroonisesti akuutti
Takk

Eihän sitä ny kaikkea voi edes muistaa.

Toivottavasti huomisesta tulee metka päivä. Ollaan nyt puhuttu suurensuurista kemuista, jotka toteutuessaan ovat kerrassaan mainiot ja mahtavat ja ties mitkä superlatiivit. Itse lähden varmasti suoraan töistä juhlistamaan ja odottamaan Saksan mm-kisoja 2006 - enkä tarkoita, että aion jäädä auton alle ja olla kesään asti koomassa. Vuosi 2005 oli vain niin nopea hujaus, että uskallan odottaa samaa ministi myös kaksnollanollakutoselta. Tosin armeijaa ei onneksi tarvitse käydä uudestaan.

Skumpat jäihin ja poksautellen,
Massi.

Se vitsi meni jo.

Hyvää yötä, pälli.

Kamala nälkä. Ehkä nämä suklaarasian jämät eivät liene paras lääke moiseen. Sen siitä saa, ko aamupalaksi näkee unia, lounaaksi syö aamupalan ja päivälliseksi lounaan. Tyhmä, tyhmempi, ihminen. Se minä tosiaan olen.

Tänää kuulemma pelataan jalkapalloa Englannissa; minuahan ei tästä informoitu ja nyt kyseisen katkoksen saattelemana tunnen pienehköä pettymystä - eihän tuolla kapakissa ole melkoiseen aikaan taas tullu istuttua. Tiedotusvastaava, Juffe, on ilmeisesti nukkunut aikamoisen pahaan aikaan tiedon ohitse. Hän ei tosin taida muistaa, että tontut liikkuvat jo ikkunoiden alla ja sisällä ja yllä ja päällä ja mihin ikinä haluaa uskoakaan. Minä uskoin joulupukkiakin vakaammin siihen, että löydän tuolle tiedotusupseerilleni jonkun näppärän Arsenal-aiheisen joululahjan, vaan semmoista ei eteeni ole kävellyt. Ehkä minun pitäisi kävellä semmoisen luo.

Kai sinne kapakkiin tulee kuitenki taas perjantaina eksyttyä enemmän ja vähemmän tonttuilemaan, lähinnä selvinpäin katsastamaan hyvää keikkaa. Lähtisköhän tuo elämäänsä kyllästynyt kaverinikin mukaan? Sitä hän tuskin tietää itsekään vielä, kerran ylipäänsä menot yleensä sovitaan viisi minuuttia myöhässä. Ja minäkö muka hidas? Pah.

Lauantaina on vain niin pirkuleen aikaseen työpäivä, että näen jo nyt hallusinaatioita pelkästä ajatuksesta. Työpäivän jälkeen on orkesterireenit ja siihen päälle on vielä samaisen toimittamisen virallisempi osio, jota myös joulukonsertiksi kutsutaan. Itellä ei ole enää kovin kummoista roolia kyseisessä poppoossa, mutta mukavaahan siellä on lirkutella ja vinkuilla muiden tukena ja rohkasijana. Ite niin rohkea ko olenki.

Soittosessioiden päälle pitäs vielä päästä kerta ennen joulua ratailemaan - siihen tarjoaisi myös loistavat puutteet jokunen keikka myöhemmin illalla. Kaikki kaverini, Opaakkelia lukuunottamatta, ovat kuitenkin vihoviimeisessä gineksessään, joten tuota Juffea pitänee koittaa narrata mukaan. Sen jo tosin tiedän miten siinä käy; mialuummin minä pysyn leijonahäkin ulkopuolella. Mutta kättähän voi aina tarjota kaltereiden välistä.

Olen muuten siivonnut, kiillottanut ja silikonilla liukastanut 30 kassaa. Moisen takia tunnen itseni lähes korvaamattomaksi viilipurkkien pelastajaksi: nyt ne liukuvat kuin formulat sadekelillä päin ratavallia. Nuo aineet tosin tuoksuvat aika lepsakalle ja jännälle. Pistetään ylimääräinen hilpeys näinä parina päivänä kyseisten aineiden piikkiin.

En kiusaa sinua enää, rakas päiväkirjani, tänään.

Laho

Ps. Löysin tänään pullokuitin vuodelta 2004. Löysin pienenä yhden pennin kolikon vuodelta 1897. Ehkä seuraavaksi löydän dinosaurusten luita kaapistani.

Otsikossa mainittu litku on sitä mitä rahtasin laivalta reilu kuukausi takaperin ja jota nyt juon sen oltua Juffen jääkaapissa avattuna muutaman viikon. Mikäs sen parempaa unilääkettä, varsinkin ko huame eli tänää ei tartte nii hirmusen aikasee edes herätä. Voin kertoa, ettei ole mitenkään herkkua herkkua tuo tökötti - varastointimenetelmä lienee osallinen pahantekijä.

Miehekkäästi pullon suusta juotuna tuo alas nautitaan; mitään muuta miehekästä ei tästä kuvauksesta kannata etsiä edes suurennuslasilla. Miehisyys sen sijaan varmaan pulppuaa näin kerran vuodessa pintaansa sään tuodessa mukanaan talven ensimmäisen mahdollisuuden törmätä liikenteenjakajaan vain painamalla jarrua pohjassa. Onhan se jännää, miten liukkaat kelit aina yllättävät suomalaiset, vaikka joka vuosi ne kuitenki josain välissä tulevat. Itse kuulun siihen typerään kastiin, jonka mielestä pääkallokelit ovat suurinta viihdettä. Olen tosin niin suuri nyhverö, etten uskalla tehdä mitään hianoja liirauksia - ihan ministi vain, niin isukin tärvelemän oikean puolen lommo ei saa kavereita muuten niin upeaan ysärifarmariimme.

Ja hei! Tänäänhän on ensimmäinen joulukalenteripäivä. Jippii, aamulla, tai siis aamupäivällä aikasintaan meikän tapauksessa, saa avata ekan luukun! Kui mahtavaa, kui ihanaa, kui fantastista. Samat teemat vuodesta toiseen noissakin läpysköissä vallitsevat, mutta silti siinon sitä taikaa, mikä tuo joulun. Pitäs varmaa tosin eka joku adventtihössökkä ripustaa johki seinälle, jotten ala availemaan seinään mitään reikiä, koska sitten siskoni näkee esteettä kaikessa epäeroottisuudessaan salaisimmankin tietokone-elämäni. Säästän hänet moiselta.

Krääns tiesi kertoa, että viikonloppuna on kemut. Tuurillani kyseiset hipat ovat tietenkin perjantaina, jolloin koristan seinää alkoholin virratessa muissa kanssajuhlijoissa. Lauantaina, töiden jälkeen, muutankin sitten Juffen luoksi pariksi yöksi evakkoon. Väittävät, että täällä kotona tarvitaan tilaa kaukaisille vieraille, mutta kaippa herra Salminen lienee oikeassa väittäessään minun olevan se pääsyy: kukapa nyt haluaa nähdä isoa möllikkää ryömimässä viideltä aamuyöllä kotiin kebabannos kainalossaan? Varsinkin, ko se kebab jää syömättä ja äijä sammuu saman tien punkkaan päästyään. Juffe lienee kestävä moista, on hänet niin monessa liemessä uitettu. Nostan hattua moisesta ^^

Nyt en Torres-päissäni kummempaa sepustamista osaa kehitellä. Viikonlopun ihmeellisiä änkyrävänkyröitä odotellessa; sitä ennen pitäisi puskea vielä kolme kokonaista työpäivää maineella ja kunnialla. Tokkopa tuo kummoista vaikeutta tuottaa - on vain niin hienoa mukamas tehä rankat hommat ja sitten hupailla. Eihän se edes ole rankkaa.

Hauskaa joulukuun aloitusta, päiväkirjani!

Laama-aasi

Ps. Minusta tuli eilen joulupukki eli tehtävänäni lienee esittää tuota möhömahaista partaveijaria, johon itse uskoin vielä noin 15 vuotta sitten. Pelottava ajatus, mutta luvattu mikä luvattu.

..kiteyttää loistokkaasti tämänkin päivän. Yhtä sekamelskaa koko touhu, vaikka mitään en aikaan olekaan saanut. Välillä tuntuu hyvältä ja välillä tuntuu vähemmän hyvältä, koita siinäki nyt pysyä kärryillä.

Huamen olis taas viikon viimonen työpäivä, jonka jälkeen suuntaan kuuntelemaan hyvää räppiä. Jeh ja jou ja parit käsimerkit. Ja kolmen päivän vapaaputki. Se tarjonnee mahdollisuuden ja houkutuksen litkuttaa alkoholia neljällä kädellä ja kahella varpaalla, mutta pitäs koittaa ottaa itteensä niskasta kiinni. Ei se sen arvosta kuiteskaan ole; firman pikkujoulutki tais olla viikon päästä, joten vois säästellä paukkuja - nolatakseen ittensä sitten siellä. Hiphei elämäni, miksi se vähäinenki havainto sinusta on niin sekava ja samalla kovin sisällyksetön ja väritön?

Ehkä pitäs ostaa värityskirjoja, neo ainaski alennuksessa. Pitäs varmasti myös soitella välistä viulua: jollain sairaalla tavalla tekee oikein hinkuen mieli antaa muutama hetki sille puurakkineelle, mutta silti en saa aikaan. Päivärytmi menee pitkälti heräämiseen, koneella istumiseen ja töissä olemiseen. Juffella tulee joskus käytyä ja myötäelettyä jotakuinkin samaa juttua kuin allekirjoittaneellakin. Meistä ei varmaa kuvata koskaan elokuvia.

Ketuttaa vähäsen muutenki, ko keskiviikkona ois päässy leffaan neljällä eurolla, mikä ei tod ole minkäänmoinen maksu filmistä. Toisaalta, ei siellä päiväsaikaan olis mitään mielenkiintosta menny eikä muutenkaan tällä hetkellä - paitsi tiäteski uusin Harripotteri taitaa tulla tänään teattereihin. Sen voisi katsastaa, kerran on kirjatki tullu luettua.

Nyt Aidan juhlamarssi soittaa viimoset sävelet, joten vois iteki iskeä pilkun tälle pälpätykselle. Muistan sen mahtavuuden ja ne kylmät väreet, mitkä joskus puolisentoista vuotta sitten tuli Aidaa soittaessa ja varsinkin kyseisten viimesten törähdysten pärskähtäessä ilmoille. Elämäni musiikillisen osion parhaita hetkiä, ehottomasti. Tais joku huutaa bravootaki.

Isketääs vielä soimaa Cavalleria Intermezzo. Siihen on hyvä nukahtaa; jos nukahtaminen ny ylipäänsä onnistuis tänä yönä edellisiä aikasemmin. Syytä olis, pitää mennä töihinki jo jonku 11 tunnin kuluttua.

Kauniita unia.

On taas niin kummallinen sunnuntai. Isänpäivä enkä huomannu edes isääni onnitella, joskin kyseistä isäisäisä-juttua on kyllä tullu tuutin täydeltä jokasesta lähteestä. Onneksi ostettiin isukille Reinot jalkaan - pitäs varmaa hankkia itelleki.

Pelailtii vähäse Trivial Pursuitiaki, jonka voitti tietenki isä. Tein perjantaina pohjat Pikku-torren vastaavaan, mutta tuskin enää ykkösenä siäl olen. Käytii myös Juffen kanssa kiskomassa ilmaset mätöt kyseisessä paikassa, muilleki suosittelen. Aivan mahtava juttu ja sinhe vielä leppomusiikkia pääle, ni aeae. Pitkästä aikaa alkoholiton perjantai-ilta simmoi, että ajoin oikee autolla. Niitä voiski alkaa harrastamaan useemminkin.

Eilen ny tuliki sitte taas otettua kummallaki kädellä ja jalalla myös. Kavereita jos nähdä haluaa, on baariin näemmä mentävä niitä aina tapaamaan, armeijassa ko ovat. Ja ohan se kivaa nähä muitaki ihmisiä ko omat alter egonsa ja mielikuvitustoverinsa. Ostinhan mä tietenki myös sen kebabin, jonka unohan aina syödä kotona, ko uni vie voiton välittömästi - siinä se sitte pilaantuu ja lentää joka kerran roskiin. Ihminen on tyhmä eikä tunnu mistään oppivan.

Voisi nyt vielä tämä hönöolo lähteä poies. Tuskin nukuttaa vielä pariin tuntiin ainakaan, kerran on taas iltapäivän puolelle tullu katottua zetoja. Onneksi on iltavuoroviikko, ni ei tartte hirmusen aikaseen itteensä sängystä ylös repiä. Mukavasti viikonloput kylläki sekottaa unirytmiä; huono asia, mutta minkäs teet.

Ehkäpä ensviikolla tapahtuu jotai mahtavaa ja uskomatonta. Sitä odotellessa ja toivoessa.

Massi

Tänään oli vilinä ja vilske töissä. Olen suhteellisen ylienerginen muutenki, koska on tullu vedettyä varmasti viisinkertane määrä vitamiineja, ravintoaineita ja ties mitä muuta, lähinnä nestemäisessä muodossa.

Toivottavasti matka on kiva - sen näkee sitten sunnuntain puolella.

Hauskaa päivää, raksu päiväkirjani.

Edit. Dänks Henni oikoluvusta 8)

En mää mittä päiväkirjoja ole ikinä harrastanu, mutta pistipä etusivulta tämä silmään. Joskus oon aatellu, että johonki voisin kirjottaa soopaa, jotta jollakin nörtillä jossain olisi hetki hauskaa.

Tänää oli vapaapäivä ja sen käytin tehokkaasti nukkumiseen, irkkaamiseen ja telkkarin katteluun. Tunnustan käyneeni myös työpaikalla - tosin en saanut haluamaani; mitäpä tuosta. Äsken kävin hakemassa citykebun, joka oli helvetin maukasta ja lihottavaa. Nam.

Juffella on hoidossaan simmone pieni ovela koira, joka näytti kovin anteeksipyytäväiseltä ja sympaattiselta paskoessaan puolen kämpän lattioille komeat läjät. Ei sitä koiruutta silti voi tuomita, koska seo niin hellyyttävä ja pieniki vasta. Ajattelin myös kaks sekuntia liikennemerkin viemistä Juffen seinälle koristeeksi, mutta jäipä tuokin madonsyömä läpyskä autoni takakonttiin talteen. Niiko Juffe sanos, ni pystyn kyllä opettelemaa piin sata ekaa desimaalia, mutta yks pieni liikennemerkki unohtuu hetkessä. Ehkäpä seo suvussa esiintyvää dementiaa jo nyt.

Lauantaina päästäänki laivalle, pitkästä aikaa oikeastaan. Pienenä tuli reissattua parhaimpina aikoina melkei 10 kertaa vuodessa, mutta nyt tuo touhu on rajottunu siihe 1-2 matkaan. Kaippa laatu korvaa määrän, sitä ainaki sopii toivoa. Neljän päivän työrupeama pitäs vielä jaksaa ennen tuota tapahtumaa.

Pitäs vissii kokella nukkumistaki tänää hieman aikasempaan - viimesten iltojen tahti ko on ollu sitä 03-06 aikoihin nukahtamista, joka näkyyki sitte päivän hukkaan menemisenä. Toisaalta tuolla ulkona on nii komea myrsky, ettei valvominenkaa haittaisi. Pistän jonku lätyn pyörimää soittimeen, ni eiköhä uni kumahda. Ei ne äänitallenteet tosin nii huonoja ole, vaikka niin luulittekin.

Herätyskello päälle joksku ysiks, jos vaikka onnistais.

Mor.