Ankarista käytöskoodeista huolimatta soturit rasittivat toisinaan muita yhteiskuntaluokkia tuntuvasti. Myös moderneihin armeijoihin kuuluvilta edellytetään usein erityistä kunnollisuutta ja hyviä käytöstapoja.
Germaaniheimot olivat erityisen sotaisia. Jokainen kunnon mies oli soturi. Siviilipalvelusta ei tunnettu (ennen sveea-heimon ilmaantumista), mutta asepalveluksen saattoi korvata vapaavalintaisesti joko tylpällä tahi terävällä iskulla takaraivoon suon reunassa.
Sotaisuudesta kertoo jotain myös se, että useat heimot saivat nimensä tyypillisestä aseestaan. Germaaniheimot eli barbaarit levittäytyivät kansainvaellusten aikana lähes koko Eurooppaan, tosin heidän välissään asui muitakin heimoja sekä sivistyskansoja.
Germaaneja yhdisti germaaninen kieli, joka takasi heille myöhemmin, paljon myöhemmin, herrakansan aseman. Asema kesti tosin vain muutaman vuoden eikä koskenut kaikkia germaaneja, jonka jälkeen germaanien valtaosa alennettiin jälleen sivistymättömien raakalaisten maineeseen.
Enää ainoastaan Suomessa paikallisia germaaneja saa ja jopa pitää julkisesti ylistää muita paremmiksi ihmisiksi. Muualla siitä voi joutua jopa vankilaan. (germaaneja elokuvassa- Gladiator)
SOTURIT:
kummassakin päässä armeijat mahtavat.
Sadat tuhannet miehet haarniskoissaan,
pian he mahtavassa verilöylyssä kohtaavat.
Toisen armeijan leirin keskellä teltassa,
minkä edessä seisovat ritarit kiiltäväkilpiset,
istuu puisella tuolilla vanha sotaherra,
arvekas, synkkä, yllään varustukset hopeiset.
Mielensä on raskas tulevasta taistosta,
jossa veri tulee molemmin puolin virtaamaan.
Kuinka hän toivookaan, ettei tätä sotaa olisi,
Ettei hän joutuisi taistelemaan ja tappamaan.
Mutta vaikka kuinka hän toivoisi,
tätä verenvuodatusta ei voida välttää.
Miksi se on välttämätöntä?
Miksi pitäisi näin kuolemaa kylvää?
Koska hän on vannonut valan,
valan perheelleen, kuninkaalleen, maalleen,
ja hänen tulee noudattaa valaansa,
vaikka hänen verensä vuotaisi pisaraan viimeiseen.
Raskaasti huokaisten hän nousee jaloilleen,
asettaa lohikäärmekypärän päähänsä,
tarttuu veren tahraamaan miekkaansa
ja kilpeen, joka on usein varjellut henkeänsä.
Sotaherra marssii hitain askelin ulos,
Katsoo ritareitaan tarkasti ja pitkään,
miettien samalla murheellisesti:
Kuinka moni elää seuraavaan päivään?
Muukalainen on palannut takaisin.
ps:(soturi- ystävälläni on samanlainen koru kun mulla- taistelemme kuolemaan asti)