- Ei armoa, ei kyyneliä, vain tiukkaa vetoa päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Sääliä ei todellakaan tunneta itseään kohtaan, vaan raippa heilahtaa joka aamu kun kello soi. Raippa heiluu koko päivän, ennenkuin illalla pää painetaan väsyneenä tyynyyn.
Bodarin pahin vihollinen on peilikuva, eli hän itse. Minää vastaan jatkuva taistelu on rankkaa.
Näitä itseään piekseviä taistelijoita on tämän vuoden Turun ja Lahden kisoissa taas lauteet täynnä, rispektit kaikille, kärsikää, palkinto odottaa kisoissa,ja takahuoneess eli suklaat ja se fiilis ,kisavärin tuoksu ja se että kohta tää on ohi ja elämä jatkuu normaali asioiden ympärillä joita osaa arvostaa taasen erilailla kun ennen.
itkut päääsee pelkästä veden juomisesta /limpparin tai vaan siitä olosta kisoista seuraavana aamuna kun huomaa että edessä ei ole aamulenkki tyhjällä vatsalla vaan edessä onkin tuotuna sänkyyn tarjottimella suklaa -mokkapaloja joka onkin aamulenkin tilalla.. se tunne. se on jotain USKOMATONTA,aivan kun heräisi pitkästä painajaisesta.
äitille ja Veralle terkut,ps: ei oliskun tosi mukavaa asua äitin ja isäpuolen pikku mökissä viikko ja nukkua siellä vaikka makuupussissa ja haista rauhassa ja tulis vaan äitiltä soitto että "nyt esa syömään makaronilaatikkoa,ja jälkipalaksi olis Hanen -pullia,niitä kuuluisia!
ja sit menis haisuli takas kopperoonsa onnellisena haisemaan ja nukkumaan hiilari humalaa pois..koooko päiväksi!
äiti ja hane varsinkin muistaa sen raikkaa tuoksun joka oli olkkarissenne viikon kun latasin hiilaria viimeksi ja ryömin absilta aamulla 07 nukkumaan teille tuskaa ja hajua pois
