IRC-Galleria

Joita minä en omista.

Meri kuvastaa tarkoitustani,
sade todistaa tavoitteitani,
ilma verhoaa läsnäoloni,
tuuli paljastaa olemassaoloni.

---

Kun sää muuttuu, niin minäkin.
Niin kuin meri vuorottelee, niin minäkin.
Tuhannet kasvot jokaisessa aallossa.

---

Jotka minä omistan.

Tämä paikka on paha.
Tähän paikkaan ihminen turtuu.
Se on refleksi.

---

Minä en ole enää ensi keväänä
täällä.
Minä muutan pois.
Enkä minä tiedä,
millainen on uusi koti.

Vain osoite on tiedossa.
Se paljastettiin eilen.
"Kaikki
on nyt lyöty lukkoon.
Sinä muutat."
Ja minä olin onnellinen.
Vaikka en tiennytkään,
minne muuttoauto vie.

Huomaamaton hymy,
kun se kerrottiin isälle.
Mutta suupielet laskeutuivat,
kun muistin sisarukset.

Ikävän tunne oli
tuttu minullekin.
Minua rakastetaan.
Ja rakastaminen sattuu.
Joskus.
Sain iskuja.

Sulkiessani silmät epähuomiossa
näin unissa siskon
ja veljen.
Aamulla on kaikki paremmin.
Silloin ei ollut jäljellä muistoja unista.

Minun ei tarvitse pakata.
Uusi elämä odottaa.
Ja minä en pelkää.
Enemmän he kuin minä.
"Ei heidän tarvitsisi",
minä sanon.
Mutta tiedän,
että heidän kuuluu pelätä.

Hei-hei rakas sisko
ja rakas veli.
Minä rakastan teitä.
Mutta nyt on aika.
Kulkea uuteen.
Nähdään taas.

---

On jo ihan liian
myöhä, jotta
kannattaisi edes yrittää
kirjoittaa.

Mutta minä haluaisin
kirjoittaa.
Salaisuudet ja hiljaisuus
pois.

Kuulkaa kaikki.
Minä en häpeä.
Ei minun tarvitse.
Eihän.

---

Minä pelkään
maailmaa ja
ihmisiä.
Katseita ja
sanoja.

---

Eikö siinä ollutkin
aika isoja asioita.

Pitäisikö
minun pienen
ihmisen
käyttää kaikki
rohkeuteni riekaleet.

Pitäisikö
ottaa kaikki pahan päivän
varalle tarkoitettu
uskallus yhdellä
kertaa ja
riskeerata.

Mitä jos kaikki
menee pieleen.
Mitä jos kaikki
muuttuu.
Mitä jos kaikki
nauravat
ilkeätä naurua.

---

Minä tiedän
näen
tunnen
maailman.
Julma paikka.
Kova paikka
ja tunteeton.

Kai sinäkin tiedät.
Ja silti kehotat
tyhjentämään repun
kivistä.

"Jätä ne tienreunaan."
Minä en ole uskaltanut.
Minä en uskalla.

Koska minä pelkään.

Sinuakin.

---

Rajat ovat olemassa.
Minä tiedän.
Joskus olen matkannut
lähelle niitä,
mutta aina olen
palannut.

Jos tuntisi rajaseudut,
voisi elää sisäpuolella
hyvillä mielin
vailla turvattomuuten
häivää.

Kukaan ei ole näyttänyt
karttaa.
Mutta kaikki tietävät,
mitä seuraa,
jos ylittää rajan.

---

Kokoan sinulle rasiallisen
minua.
Avattuasi kannen
löydät ainakin
niitä ehjinäsäilyneitä
kyyneleitäni,
viimekesäisten kenkieni
kengännauhalla sidotun
kangaspussillisen
kaikuja hymykuopastani,
kuplamuovilla suojatun
lasipullon,
harjaamattomien
juuripestyjen hiusteni
tuoksua,
valokuvasarjan
selittämättömistä katseistani,
sanomattomia ajatuksia sinusta,
sateesta ja pihan
puista.

---

Kaikilla on omat vakiosanat.
Minullakin.
Ne paljastuvat.
Ja ovat jo.
Ne kertovat
enemmän kuin muut.
Kerro niiden merkitys kolmella.
Ja etsi niistä
kaksoismerkitykset.

---

Kahtatoista vailla yksi.
Keskiyöllä.
Katselen katulampun
hailakkaa valoa
ja takana hengittävää koivua.

Taustamusiikkina kysymys siitä,
mikä minusta
tulee ?
Millainen tie minulle on
annettu kuljettavaksi ?
Mitä minun pitäisi
tehdä ?
Millä kadulla ei ole
ketään ?

Kukaan ei tule, vaikka
minä tuijotan.
Ei ketään,
keltä kysyä.
Ei ketään vastaamassa.

Autot eivät pysähdy.
Ne tietävät tiensä.
Niiden ei tarvitse
pysähtyä.

---

Miten minusta tuli
tällainen ?
Miksi minusta tuli
tällainen ?
Mikä minuun vaikutti
näin ?
Miksi minä olen täynnä
kysymyksiä ?
Miksi en löydä vastauksia ?
Milloin ?

Kaikkialla kysymys.
Eikä mikään ole selvää.
Auttakaa.
Olen eksynyt.
Suistuin pois
viivalta.

---

Miksi sinä yhä puhut minulle ?
Koska sinulla on tylsää.
Kaikki on hyvin,
mutta sinulla on tylsää.
Muutanko minä jotain ?

---

Riveittäin paskaa.
Niinpä.
Älä lue
paskaa.
Et opi mitään uutta.
Etkä saa yhtään
vastausta.

Tähän se aina viimein johtaa.
Toteamukseen,
että kaikki on paskaa.
Ja kysymyksiin ei löytynyt
yhtään uutta vastausta.
Ainut seuraus kaikesta oli
se, että nyt kannettavana
on uusia kysymyksiä.
Kiitos vain suuresti.

---

Olen
joskus
osannut
kirjoittaa.

Joskus.

Pitäisi
kirjoittaa
enemmän
kaunokirjoituksella.

Oppisi
paremmaksi.

Se olisi
hienoa.

Vai mitä ?

Todellakin
en ole lukenut
olen enää

jumittunut !

Sehän olisi jo liian toiveikas ajatus.
Pässinpää.

Toista annetaan ymmärtää
kuin mitä todellisuus on.
Niin puolin kuin toisin.

Täällä on kaikki numerot,
mutta se ei ole tarpeellista.
Pässinpää.

Eikä kukaan muu voi päättää,
vaikka kuinka haluaisi.
Niin puolin kuin toisin.

Käytäntö ei myönnä
viisumia
edes perheenjäsenille.
Pässinpää.

Turha huolehtia.
Tehän olette toivoneet
ja halunneet.
Niin puolin kuin toisin.

Mitä tässä murehtimaan.
Jos se on kuolemaksi,
teatteriliput ovat piirongin toiseksiylimmällä hyllyllä.
Pässinpää.

Hyvää matkaa,
äiti.
Söin makaroneja äsken.
Ja ehkä kannattaisi
leikata kynnet,
silloin ne eivät lentelisi ympäriinsä.
En syönyt aamiaista ollenkaan.
Enkä kiiviä.
Muistatko,
missä kohtaa herätyskello oli.
Sisko ja veli eivät ole kotona nyt.
Sieltä yläkerroksesta on varmaan hyvät näköalat,
vaikka muuta hienoa ei olisikaan.
Me soitetaan
isoisällä vielä tänään.
Sisko on mummin luona nyt.

// M

---

<3

Tänään olen syönyt neljä ananasrengasta ja myös paljon muuta,
mutta jätän muut syömiset salaisuudeksi.
Hähää.

Odotan
tyhjiä tomaattimurskapurkkeja
ja hiljaisuutta mikroaaltouunin jälkeen.
Minun
kyynelkanavani ovat ylikuormittuneet
ja takki tuoksuu tunkkaiselta.
Puristan
öljyvärejä astiainpesukoneen läpikäyneisiin peltipurkkeihin
ja lasisiin vauvanruokapurkkeihin.

Lääkäri oli vanha mies
ja kielsi kaikenlaisen itkemisen ja kyynelten tuhlaamisen.
Piti mennä ostamaan
pienen hammastahnatuubin näköistä lääkettä.
Kotimatkalla
sormet kaksien hanskojen sisällä palelivat.

Pienenä tehtiin sormikkaista jäniksiä ja
leikittiin luonto-ohjelmaa.

Minä en pelkää talven vihahuutoja enkä luovuta,
vaikka sen hengitys joskus haiseekin pahalta.
Siksi avasin uudestaan ulko-oven
ja laitoin takin muovituolille
tuulettumaan.

Rikon peltipurkkipyramidin huipun
ja ruokin kissat tomaattimurskalla.
Heitän rypistyneen muistilapun kohti takkaa,
mutta osun nurkan pölykansaan.
Pyydän anteeksi niiltä
ennenkuin alan maalata
yhteiskuvaa mikroaaltouunista ja minusta.

---

Odotushuoneessa vilkuillaan toisiamme ja luetaan Annoja.
Odotushuoneessa jännitetään, milloin äiti lähtee pois.
Odotushuoneessa odotetaan pöytäliinaa ja verhoja.
Odotushuoneessa on omat säännöt.
Odotushuoneessa usein unohtuu oma sukunimi.

Raja raja raja
aita lanka viiva ääni.
Yläluomi turvonnut, huuli revennyt, kynsi mustunut, hymykuoppa kadonnut.
Tukehdutan sinut sitten vaahtokarkeilla.
Korkkiruuvikaramelleilla.
En näe käsiä missään.
Hei.
Mihin voin tarttua.
Enkä kuule mitään.
Kellon tikitys vie kaiken huomioni.
Voitko kirjoittaa, mitä olit sanomassa.
Mikä kirjain tuo on. Tuo viimeinen.
No ihan sama.
Ollaanko hiljaa vaan.
Kirjoittamaton kirjoittamaton
luulin että kirjoittamaton.
Istu selkä suorassa.
Koita muistaa.
Missä kohtaa olisi pitänyt hyvästellä teidät.
Miten me taas puhutaan.
Ja kuinka leikitään.
Joskus alkaa naurattaa ihan väärässä kohtaa.

---

Kielto
Pelehtiminen
Sivistyssana
Kurittomuus
Sanonta
Katsekontakti
Enne
Petturi
Ilmestys
Kontrolli
Tapettiseinät
Turvapuhelin
Sokerisuolalius
Varauloskäynti
Valo
Epidemia
Luovutettu
Kastanjetit
Bakteeritartunta
Kansallispuisto

---

Minua hymyilytti tänään.
Kun minä näin sinut tien toisella puolen.
Minä olen vähän kärsimätön,
mutta jaksan kyllä odottaa.
Hei taas.

---

Huomaatteko.
Minä huomasin.
Huomasitteko.

Pikkukiviä kengänpohjissa
ja pikkukiviä piilossa
röpelöhaavassa rupikuoressa.

Hiertää
ja kaapii kuoppaa
kantapäähän.
Märkii ja tulehtuu,
sinertyy ja homehtuu.

Pitää istua lumiselle penkille
ja ottaa kenkä pois.
Penkki vetistelee,
sen murheet vuotaa syiden läpi.

Syy-seuraussuhteessa
yliantelias takapuoli
tasaa
lämpöenergiaa.

Pitää kolata
kengänpohjan sivupolut.
Sorkkia, nyppiä, ronkkia
pikkukiviä risteyksistä ja salaojista.


Tyytyväisyystakuuta ei koskaan luvattu.
Ei ole mahdollista pysäyttää
pikkukivien kansainvaellusta
ainakaan
ilman vakuutusta.

Pikkukivien luokkataistelussa
kivitetään naiset, lapset
ja häviäjät.
Ne joilla on likaa kynsien alla
mädättävät kaiken ympärillä.

Sinertää ja saastuu.
Ja silloin pellot värjäytyy purppuraksi,
virrat violetiksi.

Eikä enää ole ketään
pystyttämässä ristejä
hautaröykkiöille
ja viemässä
sinikelloja ja puna-apiloita
muistomerkeille.

Elämä pukeutuu, riisuutuu
ja vie kiviset kengät vaatekeräykseen.
Purppura lakastuu,
violetti varisee.

Pikkukiviä puistotiellä ja
pikkukiviä lavuaarissa
kolinaäänenä kaikukierteenä.

Mulla ei enää ole antaa sanoja.

Ja sormet on vähän kohmeessa näinä päivinä.

Kevättä ja elämää odotellessa.


Teidän, Martina