Muistelin niitä vanhoja hyviä aikoja suunilleen puolivuotta sitten ja viime talvea erikoisesti...Silloin mullakin oli ystäviä ympärilläni. Ne oli niitä sitkeimpiä,jos jotakin sydämellä oli niin ei niistä tarvinut murehtia kun oli ystävät jotka aina sai ne jotenkin vaan mielestä pois!...Minne te kaikki hävisitte?
Oli ne ajat kun ei mikään meidän välimme tullut,mutta onko tämä jotakin "aikuistumista",että vain unohdetaan muut tai joku? Jos aikuistuminen on tällaista niin minä en halua tulla aikuiseksi tai jos olen jo tulossa niin minä olen tuon vaiheen ohittanut koska te olette kaikki vielä minun sydämessäni ja tulette pysymään vaikka se pahalta saattaa tuntuakkin minusta!