olin palaamassa töistä kotiin. oli niin pimeää, että kirkkaalla taivaalla pystyi selvästi erottamaan tähtikuvioita. vain katuvalot loistivat kelmeää valoaan, mutta ei se tähtiä haitannut. ne vaan loistivat yhä kirkkaammin! ja kaunein kaikista oli tietenkin otava. tuhannet ihmiset ovat kirjoittaneet nämä rivit aiemmin, mutta komppaan heitä ihan kympillä: tunsin itseni niin pieneksi.
tunsin itseni ihan pikkuruiseksi muurahaiseksi, joka kantaa korttaan kohti kekoa. keko tuntuu olevan valovuosien päässä, mutta pikkuruisen muurahaisen on vaan pakko jaksaa. pikkuruinen muurahainen lohduttautuu ajatuksella, että kunhan se nostaa jalkojaan riittävän monta kertaa, se pääsee turvaan omaan pikkuruiseen muurahaiskotiinsa. se käy pikkuruisessa muurahaissuihkussa, pesee pikkuruiset muurahaishampaansa, vetää pikkuruisen muurahaispeittonsa päälleen ja nukahtaa pikkuruiseen muurahaisuneen. niin pieneksi minä tunsin itseni.