Tämä viikko on ollut:
tylsä. Paitsi että oon käynyt kaksi kertaa kaupungilla shoppailumielessä, mitä voi kyllä pitää jonkinlaisena ennätyksenä. Lisäksi olen käynyt kaksi kertaa antikvariaatissa ja ostin sellaiset mestariteokset kuin Laila Hietamiehen (nyk. ja ent. Hirvisaari) Lehmusten kaupunki ja Kjell Westön Drakarna över Helsingfors. Ihan niinkuin minä ne ikipäivänä lukisin, mutta kuuluvatpa kurssikirjallisuuteen ja halvalla lähti. Ostin tällä viikolla myös kaksi levyä: Happoradion Vuosipäivän ja Eva Dahlgrenin Snö-plätyn.
keskivertoa kivempi. Olen nähnyt Ällän jopa kaksi kertaa. Toisella kertaa vieläpä ihan sattumalta. Kummallakaan kerralla mulla ei ollut mitään tarjottavaa, mikä otti mua erityisen paljon päähän.
keskivertoa jännittävämpi. Olen mennyt oikopolkuja pitkin eksymättä. Lisäksi viilsin maailman terävimmällä veitsellä itseäni sormeen leikatessani tomaattisiivuja ja sain kivaa äksöniä arkipäivään.
unelias. Tällä viikolla olen antanut itselleni luvan löhötä sängyssä kymmeneen (joskus ylikin), sillä joku idiootti on suunnitellut sillä tavalla, että meidän koulunkäynti on ihan peestä. Lähiopetustunteja (vai miksi hitoksi niitä kutsutaan?) ei ole nimeksimään, mutta kotihommat kasaantuvat vuoreksi, jonka laelle en pysty kiipeämään ilman lisähappea.
keskeneräinen. En arvostele viikkoa vielä loppuun saakka, sillä ollaan vasta torstaissa. Kaikkea odottamatonta kivaa ja ei-kivaa saattaa ehtiä tapahtua!