IRC-Galleria

Essee äidinkielen merkityksestä. En jaksa edes ajatella mitä lähteitä käyttäisin. Kirjoitan sen runomuotoon. Niin ei tietenkään saa tehdä, mutta minäpä teen! Nykysuomen himmeän vaikea tehtävä jostain ihmemuodoista. Tai siis en ole edes jaksanut lukea tehtävänantoa. Hitto.

Melkein ekaa kertaa tänään tuntuu, että tästä ei ihan OIKEASTI tule mitään. Lopetan koulun! Muutan ulkomaille! Ostan auton! Pakkaan tämän olemattoman elämäni pikku-Ladaan ja ajan Siperiaan. Ehkä musta siellä tuntuisi paremmalta.

Tylsyys. Ja se ettei ole mitään elämää. Koskaan ei tapahdu mitään kivaa tai hauskaa tai jännittävää tai erikoista. Kaikki on vain tätä samaa päivästä toiseen.

Ehkä mulla on vaan joku ihmeen syysmasennus tai jotain sellaista.

Ihanaa.

Otin burtskun ja toivon sen helpottavan.

Tänään töissä oli tosi kiva olla, vaikkakin kiire. Silti minä tykkään olla siellä: monet asiakkaat on niin ihania.

Yritänkö mahdollisesti liikaa? Jos musta siksi aina tuntuu, että epäonnistun?

Olen tosi typerä.

Olen lapsellinen.

Mitä minä oikein ajattelen?

Ketä kiinnostaa?

Mun mielestä kaikkein mukavin tunne on se, kun saa mennä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.

Ja toiseksi paras tunne on se, kun tuntee suurta sielujen sympatiaa jonkun läheisen ystävän kanssa.

Ja kolmanneksi kivointa on se, kun istuu elokuvateatterissa ja salissa on vain kuusi muuta ihmistä.

Neljänneksi hauskinta on ehkä juustonaksujen syönti.

Viidenneksi taas se, kun ei tarvitse asua yksin.

On myös kamalan mukavaa tulla sateesta lämpöiseen kotiin ja nähdä että telkkari on päällä ja kaikki hyvin.

Radiossa Markus kertoi nettiriippuvuudestaan. Että tiskit jäävät tiskaamatta ja pölypallerot imuroimatta, kun netti imaisee uumeniinsa. Että sosiaaliset suhteet kärsivät, eikä koulunkäynnistä tule mitään, kun yöt täytyy valvoa. Valvoa ja pyöriä päämäärättömästi ympäriinsä nettisivuilla. Tunnistin pienen Markuksen itsessäni. Eikä se ollut edes niin kamalan pieni.

Haluaisin tosi kovasti kyllä hankkia elämän, enkä vain notkua netissä tunti toisensa jälkeen. Elämän hankinta ei vaan ole niin kamalan helppoa. Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä?

Jotta Markus katoaisi minusta, tiskasin. Laitoin pyykkikoneen pyörimään. Enhän minä voi olla riippuvainen, kun kerran tiskasinkin. Enhän? Jospa kaivaisin vielä imurinkin tuolta kaapista. Olisin kunnon tyttö!

Ulkona on ihan järkyttävä ilma. Vettä sataa! Huomenna on muka joulunavaus, mutta miltä sekään tuntuu, kun on tuollainen vesikeli? Eipä juurikaan miltään, veikkaisin!

Vitsi, netti ei ole ainoa asia, johon olen koukussa. Viime aikoina nimittäin ovat myös Eeva Kilven runot puhutelleet minua.

Saanko kirjoittaa yhden hänen runonsa tänne?

"Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden saman tien pois.

Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.
Tervetuloa."

Ooh! Että joku osaa kirjoittaa noin kauniisti.

Ihan kauhea kiire! Silti pakko rustata pari riviä. Tänään on ollut hauska päivä - nauroin etupenkin fruittarille (jolla oli nuuskaa huulessa) salaa. Ruokapolitiikka taas oli peestä koulussa: olivat menneet laittamaan lohkoperunoihin KUMINAA! Jos minä jotain tässä maailmassa vihaan niin kuminaa! Sydän kutistui rusinaksi, kun haistoin sen kammottavan löyhkän. Mutta porkkanalätyt olivat tosi hyviä ja söin neljä paksua leipäviipaletta. Kyllä se nälkä ainakin hetkeksi lähti ja nyt olenkin pikapuoliin taas matkalla töihin.

Mulla on vähän ikävä.

Ja mese ei toimi! OUNOU!

T. Ihana mies Tampereelta

Heräsin kesken unien kello 06:40 ja siitäpäs se kärsimys sitten alkoikin. Käveltiin T:n kanssa kouluun hämärässä loskassa ja kengät (täten myös varpaat) kastuivat ekan sadan metrin matkalla. Kylmyys tunki sisään takin alta ja sai värisemään. Sisällä koululla oli jäätävää ja väsyttävää, vaikka asia olikin suhteellisen mielenkiintoista. Silti nuokuin penkissä kuin mikäkin lusmu, eivätkä silmät meinanneet pysyä väkisinkään auki. Nooh, kävelimme takaisin kotiin noin puolitoista tuntia myöhemmin jalat litimärkinä. Nyt kerään voimia kirjallisen viestinnän tunteja varten. Herre gud, kolme tuntia! En tule selviämään hengissä iltaan saakka. Lisäksi joudun pyöräilemään. Jälleen kerran. Ja mun renkaat on niin ohuet, että en pysy niillä pystyssä luultavasti sekuntia kauempaa. Hyi yöks, mikä karmea päivä! Olisipa jo joulu! Tai edes tämä ilta niin saisin mennä peiton alle lämmittelemään.

Koska ei mulle lämpee saunakaan.