IRC-Galleria

Moniko muisti, että muutaman päivän päästä on EUROVIISUT Suomessa. Lippujakin vielä huomenna saa, mutta taidan silti jättää väliin (vaikka ei tule toistumaan seuraavaan 200 vuoteen). Jotain tietoa on minunkin silmiini kantautunut siitä kuinka järjestelyissä on kustu ja Suomi promonnut itseään huonosti. Tämä Pakarisen pressitilaisuus räjäyttää kyllä pankin:

http://www.yle.fi/eurovision/mediaplayer.php?id=3653

Aijai kun jännittää, millainen katastrofi itse tapahtumasta tulee. Juontajat ei kai Suomessa voi olla samanlaisia intoilijoita kuin Euroopassa...

Pitääkö kaikkien ongelmien aina tulla huonoimpaan mahdolliseen aikaan? Vielä reilu viikko sitten ajattelin vaan kotiutua tonne työpaikalle ja mietiskellä uudelleen suhdettani erinäisiin asioihin. Eikös just sillon tuu semmonen tilanne kotona, että joutuu tässä aikansa kuluks niitäkin sotkuja selvitteleen. Saattaa lähitulevaisuuden jututkin mennä hiukan uusiks... tai tuskin sen enempää kuin että joudun ite ottaan vastuuta asioiden hoitumisesta, enkä nyt tarkota pelkästään omia juttujani.

Hyvä sentään kun ekalla haulla sai saman tien työn ja opiskelemaankin pääsee ainakin melkein jo kirjotusten perusteella. Pitäis vaan nekin hakupaperit tässä heitellä menemään, kun on ensin vikat koulukurssit hoitanu pois (aikaa alle viikko). Sitten on tässä reilu puol vuotta aikaa miettiä uusia kuvioita kun vanhat (ainakin koulusemmoiset) alkaa jäädä taakse. Inttiinlähtö vituttaa sitä enemmän mitä lähempänä se on.

Mutta ai että, tässähän tarvii enää seittemästä kolmeen olla linjojen ääressä ja sen jälkeen onkin taas viikonloppu. Jos vaikka jotain ohjelmaa järjestyis, kun oli vappuna taas pitkästä aikaa semmonen mukava rinksa&känni-ilta. Ei niissä muuta vikaa kuin että sieltä yleensä joutuu kotiin nukkuun. Eikä tullu käytyä edes torilla, baarista nyt puhumattakaan. Son muuten haitallinen ilmiö, oon huomannu, että ihmisillä on tylsää nykyään. Pelkkään hengailuun ja ei-minkään tekemiseen kyllästyy yllättävän nopeasti jos ei osaa innostua mistään. Tais niilläkin jätkillä olla tylsempi ilta kun mulla, joita pääsin yks lauantai käyttään Pälkäneellä. Eihän sitä ihan joka viikonloppu tuu kuplavolkkarilla ajeltua niin...

Ei sille mitään voi! Vaikka asiaa kääntelis mitenkä päin tai yrittäis olla kuinka teini, mittarissa on nyt 19. Henkisesti ehkä enemmän, kokemusten kannalta vähemmän, mutta 19!!! Puistattaa koko ajatus. Vaikka enhän minä, sen paremmin kuin ikätoveritkaan, ole muuttunut vuosien varrella mihinkään. Muu maailma ja sen ilmiöt sen sijaan ovat:

- Teineistä on tullut lapsia. Jopa nuoret lukiolaiset on meluisaa ja lapsellista porukkaa. Eihän näin ollut minun aikaani edes yläasteella. Eikös se ole itsestään selvää ettei mitkään porukat määräile menemisistä. Ja eikö nuo jotkut reppanat saa ajaa edes autoa...

- Muutenkin on entistä vaikeampaa havaita ihmisten ikää, vaikka kouluaikoina saattoi jopa vuoden ikäeron nähdä helposti. Ennen niin ikivanhat päälle kolmikymppisetkin on alkaneet näyttää ihmisiltä. Siis sellaisilta, joilla on elämää.

- Pitääkö sitä kohta totutella ajatukseen että vakituisen ammatin ja perheenkin hommattuaan ihmisellä voi olla sisältöä elämässä. Ja mistä asti olen miettinyt työelämää, asuntoa tai sitä, miten kasvattaisin OMIA lapsiani. Vastahan tässä itse ollaan noustu kahdelle jalalle. Syytän tästä sitä kehityspsykan kurssia, jossa jouduin ekaa kertaa miettimään asiaa tylsän aikuisen näkökulmasta. Sanokaa nyt vielä, että yli viisikymppinenkin pystyy vielä tekemään jotain...

- Joku vakituinen parisuhde tai peräti jälkikasvu... ei enää tulevaisuuden utopiaa vaan potentiaalinen uhka. Ei siis minulle mutta noille joillekin. Varoittavia esimerkkejä löytyy ihan tutuista.

- Miten se on nykyään niin vaikeaa olla jyrkän mustavalkoinen mielipiteissään. Ja kuinka koko yhteiskunta päättäjiä ja poliitikkoja myöten on tullut niin tyhmäksi, että nykyään voi kriittisesti arvioida ja arvostella melkein mitä vaan. Silloin kun minä olin nuori, asiat oli vaan niinkuin oli, ei siihen ollut mitään sanomista. Aikuisilla kun on tapana vielä tehdä asioista kamalan vaikeita.

- Synttäreitä ei ole pakko juhlia. Mitään ei tarvitse juhlia väkisin. Perehdytys työpaikalla on itse asiassa ihan hyvä tapa ko. päivän viettoon. Muutenkin on vähän semmoista "mikään ei tunnu miltään"-fiilistä. Kaikki on laimeaa nykyään. Töihin tai vaikka armeijaan voi mennä sillä ajatuksella, että sieltä selviää hengissä ja ihmisiä ne muutkin on. Niin, ja nykyään ei tule enää edes kunnollisia piirrettyjä.

- Ikä ei enää ole kova juttu vaan päinvastoin. Siinä vaiheessa kun saa ostaa kirkasta viinaa ja pääsee rajoituksetta laivalle, ei mitään saavutettavaa enää ole. Ja siinä vaiheessa on niistäkin huveista suurin viehätys mennyt.

(jälkeenpäin pakko mainita, että oli hämmentävä kokemus kun työhöntulotarkastusta varten täyttelin lomaketta ja siinä kysyttiin että montako lasta ja montako aikuista perheessä on... kumpikos tässä nyt ollaan?)

Mikä siinä on, kun makuulla ollessa ei nukahda sitten millään, tekee vaan mieli nousta tekemään kauheesti jotain. Sit kun nousee ja tulee esim. koneelle, väsyttääkin niin ettei ajatus kulje. Mistä vetoa, että nytkin oon puolenpäivän aikaan ihan kuollu... vaikka tulihan tossa eilen illalla nukuttua neljä tuntia...

Ois hyvä opetella jotenkuten nukkuun kun työt alkaa melkein kuin synttärien kunniaks 16. päivä. Aivan, työt. Pääsee tekeen rahaa ja saa jotain vaihtelua tähän himassa jumittamiseen. Eihän sitä voi jumittaa yli puolta vuotta himassa... eihän. Kai kesä viimeistään ajaa pihalle sitten jos ei muuten saa aikaseks. Tai jos nykymeininki jatkuu niin voinkin tehdä kaikki yövuorot. Tarviikohan sitä olla kuinka hereillä hirvien varalta kun aamuseittemään ajaa tehtaalle...

Kerholla tänään vaihteeks ronssiottelu. Olipahan taas välierät, viimenen peli semmoista sirkusta, jonka ois mielellään jättäny näkemättä (vaikka töllöstähän minä sen katoin). Eikö muka oo mitään jossiteltavaa, kun ekat kaks peliä menee tokaan jatkoerään. Eipä kai sitten, kun joukkue tekee kolmessa pelissä 2 maalia ja nekin ylivoimalla. Vastassa kuinkas muutenkaan Helsingin Jokerit. Mielenkiintosta sit ens syksynä kun joukkueesta lähtee valmentaja ja puolet pelaajista. Muuttuuko kuviot ja mihin suuntaan... tää pronssiottelukaava alkaa olla jo vähän turhan tuttu, mitä nyt viime vuonna sattu poikkeus. Kattoo nyt, viittiikö sitä tänään hallille. Pitäis itekin joskus harrastaa noita omia lajeja, vaik tainnu sekin toivo jo mennä et tänä keväänä edistyis.

Huomenna Tampereelle viettään pääsiäistä jos ei muuta tekemistä kehity. Aika auki nää aikataulut- Mitähän mä sielläkin, muutakun et otan ton kitaran mukaan ja testailen Pod XT:tä. Oishan Helsingissä taas se kaarshou, mut ei se viime vuonnakaan niin hirveesti sytyttäny...

Siis mikä *tun kevät. Kesähän tuolla on, kunhan noi viimoset lumet tosta sulaa. Eilen tuli vahvat fiilikset viime kesästä, kun ajeli mustassa autossa ympäri kyliä. Tylsää meinas kyl tulla...

Vaan eipä saa laiskotella liikaa. Vähän ilkee tunne, että kesätöiden kohdalta juna meni jo. Mutta minähän tarviin töitä koko loppuvuodeks prkl... puolikasta fuksivuotta en opiskele, se on niin päätetty. Siinä autoillessa tuli sitten puhelu, että keskiviikkona työhaastatteluun. Varmaan saivat hyvän kuvan kun siinä mumisin. Parempi ois kyl tärpätä, että olis sekin asia hoidossa. Miten sitten oletetut neljä-viis ällää auttaa tehdastyössä...

Pitäis noita opiskelupaikkojakin katella tässä just, vaikka eihän nyt pitäis kai päättää kuin linja, jonne TTY:llä haen. Ei vaan lakkaa vaivaamasta tuo ajatus, että mitä jos sittenkin jotain muuta. Kiva leikkiä ajatuksella että millaiseen työhön mistäkin päätyy, ainoo vaan ettei paukut eikä innostus riitä hakemaan mihkään muualle. Tuolta sen luulis irtoovan melkein ilmaseks. Siinä sit koittaa perustella itselleen, miksi juuri tämä on se oma juttu.

Tänään vielä vapaata. Huomenna siis haastattelun ja Helsinkiin kattoon peliä (mitäs mulla parempaakaan tekemistä kuin lähteä nyt ekaa kertaa vieraspelimatkalle). Torstaina ois Apiksen keikkaa ja perjantaina peliä täällä. Siinä sivussa kun hommailee kaikenlaista ja näyttää naamaansa ihmistenkin ilmoilla, eiköhän tästä selvitä elävien kirjoissa...

Vikat kirjoitukset oli sitten tänään, mutta olo ei ole helpottunut ollenkaan. Suoraan sanoen v*tuttaa niin ettei veri meinaa kiertää. Tuossa matikan koettakin katselin uusin silmin ja tajusin omat mokani jokereissa. Se meidän koulun toinen kultapoika kun otti sitten sen 60 pistettä... Kieliinkään en sen puoleen jaksanut panostaa. Sen tuloksena saksasta on hyvällä tuurilla M ja ruotsista en osaa sanoa... siinä on loistavat mahikset jäädä pari pistettä alle ällärajan, niin kuin melkein joka aineessa. On se mukavaa, kun ekan kahden tunnin aikana tuntuu että homma menee hyvin, sitten iskee epävarmuus ja lopulta millään ei ole mitään väliä. Sama joka ikisessä kokeessa, en olisi kestänyt enää yhtään.

Vaikka eipä se kai paljoa olotilaan vaikuta, tuli sitten ällä tai i...

En ole juhlimassa, nytkään... huomenna tulee tärkeitä vieraita, täytyy olla kotona ja pitää seuraa. Siihen menee kait loput tästä viikonlopusta. Niin ja alan olla jo niin eristäytynyt mökkihöperö, että kontaktit ulkomaailmaan on päässeet häviämään. Paha tilanne, nyt kun ei ole muuta kuin aikaa. Mitä sitä töihinkään, kun rahallakaan ei ole kauheasti merkitystä. Tekemistä tässä kyllä tarvittaisiin, ja innokkuuta... saisi vaikka kevät tartuttaa hulluutensa minuun, että saisi siitä edes vähän tarmoa, jos ei mitään muuta. Onkin jo kerennyt unohtua, miltä sellainen hulluus tuntuu...

Rakas päiväkirja... Tänään onnistuin pitkän matikan yo:ssa nololla tavalla tyrimään mahkuni tuhannen euron stipendiin. Tai vaikka olisinkin saanut sen vikan tehtävän tehtyä, ei olisi välttämättä tullut 60 pistettä, mutta ainakin kaikki muut menivät oikein. Samaan syssyyn saattoi silti mennä älläkin, jos se raja nyt pompsahtaa niiden jokeritehtävien takia...

Mukavaa, kun saa tehtyä "täydellisesti" 9 tehtävää ja on vielä klo 12 luottavainen: 6 tehtävää kohta valmiina! Seuraaviin menee sitten reilummin aikaa. Viimeistä tuntia viedään ja lähden turhaan koittamaan jokereita. Vartti aikaa ja koitan paniikissa lyhyttä numeerista integrointitehtävää. En muista menetelmää niin tarkkaan, mutta kaava on maolissa. Vaan eipä löydy laskimella koittamalla, mikä se kaavassa esiintyvä mystinen h on. Paholaisen enkeli tulee rehtorin hahmossa ilmoittamaan kokeen päättymisestä, ja kaikki on lopussa!

Vois periaatteen vuoks mennä uusimaan syksyllä, jos voi yrittää uudestaan. Näitä juttuja sitä kuitenkin mennään parin vuoden pääst opiskeleen...

Maanantaina pääsee repimään perseensä ja kokemaan ahdistusta pitkän saksan kanssa ja perjantaina on sitten se ruåtsi. Ei näissä kestä mielenterveys...

Neljää vahvaa Eetä odotellessa...

Ahdistaa, väsyttää, urgh... olo on sentään tänään jo melkein normaali mut mut... kohta pitäis laskimet ja muut viedä koululle ja 24 tunnin päästä alkais fysiikan yo... ja ne muut, aargh... on taas luettu ja harjoiteltu, on luettu ja harjoiteltu niin...

Kunhan näistä parista viikosta selviäis...

Jos yo-kirjotukset on tyritty, on tyritty kaikki... Meni se eilinen äikän aine sentään ees jotenkin, jos korjaajakin löytää siitä jonkun pointin...

Varsinaista yo-koetta pukkaa, ja rauhallisuus alkaa vaihtua paniikiksi näin ennen kokeen alkua. Hyvinhän esseekoe siis kai menee, kun kielioppikin kait on hallussa mutta... tuli lauantaina hiukan "pohjustettua" tuota suoritusta. Ja kun porukkaa joutui kuskaamaan yhteen asti niin pohjustin sitten vähän turhan nopeasti ja vähän turhan paljon ja seuraukset tuntuu vieläkin, vaikka sunnuntai meni kokonaan lepäilyksi. Rasti seinään tästäkin! Näin ne hyvät opiskelijat valmistautuu. Eihän sen kuuden tunnin istumisen pitänytkään olla turhan helppo juttu...

Keskiviikkona fysiikka ja perjantaina matikka. Ainakin ensin mainittu vaatii kauhean määrän harjoittelua vielä, ja huomenna pitäisi jo laskimet ja muut luovuttaa koululle. Pari muutakin visaista asiaa pitäisi selvittää tässä ihan pian. Ah ja voih...

Kevättä pukkaa, kun tuota lunta ehti ollakin jo melkein pari kuukautta. Jäädään odottamaan kuinka pian saapuu takatalvi...

"Päivää! Tiesittekö, että ilmastonmuutos on vakava asia, joka tappaa meidät kaikki toteutuessaan? Omilla valinnoillanne voitte kuitenkin vaikuttaa, kuten meidän kaikkien nyt pitäisi tehdä näin ja näin... ... ja maailma pelastuu!"

- Jaa voin vaikuttaa? Kuinkakohan paljon se suuria kuvioita hetkauttaa, jos itse rupean tinkimään elämänlaadustani asian takia. Mitenkäs se oli... pisara meressä. Tiedättekö, tekään ette tuolla näpertelyllänne saa aikaan kuin kourallisen samanhenkisiä ihmisiä, ellette sitten ole todellinen vaikuttaja ja uranuurtaja? Tiesittekö muuten senkin, että turkiseläimiä nyljetään elävältä, Itämeri saastuu, Afrikassa nähdään nälkää, sademetsiä hakataan, ihmisiä tapetaan ja kidutetaan, on prostituutiota, köyhyyttä, rikollisuutta, rasismia, vainoja, sairautta, sotia ja kansanmurhia? Niin ja tässä lähempänä petetään, pahoinpidellään, menetetään läheisiä, itketään ja masennutaan joka päivä. Hyväksi lopuksi mistään ei ole yksimielisyyttä, mitään ei voida tietää varmasti ja me kaikki kuolemme.

- Niin, mitä minun piti pystyä valinnoillani tekemään?

- Ei ole nyt aikaa ruveta itkemään kaikesta maailman vääryydestä, kun olisi omakin elämä hoidettavana eikä siitäkään meinaa tulla mitään. Sanokaa sitten vaikka, että olen itsekäs ja kyyninen paska, mutta miksi omistautua asioille, joille ei käytännössä voi tehdä mitään? Palataan asiaan sitten, jos vahingossa päädyn olemaan presidentti tai ministeri. Mutta jatkakaa TE ihmeessä kampanjaanne, jos saatte siitä jotain kiksejä. Hyvää päivänjatkoa, kaikesta huolimatta.



[Tämä ei yritä sanoa, etteivätkö edellämainitut asiat kiinnostaisi, tai etteikö aktivistien työ olisi tärkeää. On minulla mielipiteeni asioista, mutta yksin suoritettava maailmanparannus ei taida olla se mun juttu.]