IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.09.2024 20:49

Semmosta nyt sitten että oltiin viikonloppuna laivalla. Perjantaina illalla lähdettiin. Olin siinä päivällä ensin Puuvillassa kaverin kanssa ja sitten lähdettiin ensin kohti Raumaa ja sieltä Turkuun. Laivalla esiintyi Virve Rosti ja Freeman. Onneksi päänsärky helpotti niin oli kivempi istua iltaa ja kuunnella, tulihan sieltä kaikki hitit. Hytissä ei kuulunut paljon muuta kuin ilmastoinnin humina, mutta jotenkuten sain kuitenkin nukuttua kiitos melatoniinin ja korvatulppien.

Aamiaiselle sitten noustiin, se oli ihan ok vaikka on kai sitä ehkä vähän parempiakin syöty. Sitten otettiin hytissä päikkäreitä kunnes olikin aika mennä taas syömään. No mahat saatiin täyteen, käytiin tax freessä totta kai. Sieltä tarttui mukaan mulle karkkia. Pelattiin Vesan kanssa myös ilmakiekkoa, se oli hauskaa. Kahviteltiin ja katseltiin merimaisemia. Oltiin kyllä illalla jo niin väsyneitä kun saavuttiin satamaan, ja matka kotiin Poriin tuntui pitkältä. Ei tarvinnut kuin laittaa pää tyynyyn ja taju meni.

Tänään on myös otettu reilusti päikkäreitä, minäkin olen nyt jostain syystä ruvennut siihen vaikka ei se ole ennen ollut mun tapani. Kauhian rankkaa tuntuu olevan yksi laivareissu ja voimat ihan poissa sen jälkeen vaikka ihan selvinpäin reissasin. Kai se on tämä ikä. Pihahommia vähän tehtiin tänään myös, oksia lavalle, niitä riittää. Supernaturalia katseltiin vähän ja semmosta. Luulen että uni tulee tänäkin yönä ihan hyvin,

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.