IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

HoplaaPerjantai 30.12.2005 01:37

Nukuin aika reippaasti, mutta ei se mitään. Ei ollu mihinkään kiire.
Päätin yhtäkkiä lähteä leffaan, ja kävin tiirailemassa King kongin. Kolme tuntia siinä meni, ja ehkä ois hiukka lyhkäsempi saanu olla. Mutta ei siinä muuten mitään, tehosteet oli tietty viimetteen päälle ja tulihan siinä lopussa muutama kyynelkin tirauteltua.
Kaikenlaista on tullu tänäänkin mietittyä. Jätskilläkin taas istuin, mutta en nähny tuttuja. No, en tiä, mitäs siitä sitten...
Hmm. Mielenkiintosia tekstareita tulee yhä edelleen. Saa nyt nähdä mitä tapahtuu. Vähän on ristiriitasia fiiliksiä joka asiassa.
Saimpas taas lisättyä muutaman kuvankin tänne. =o)

VälipäiviäTorstai 29.12.2005 01:18

Joulu on sitten eletty taas tältä vuodelta. Ihan hyvin se meni kotona rauhottuessa. Iskän ja velipojan kanssa sai jutella ja viettää aikaa. Oli hyvä päästä vähäksi aikaa pois täältä porista.
Tulin tänne kämppääni puoli kaheksan maissa, ja piti lähteä samantien hakemaan marsuille heiniä ja puruja. Heiniä ei ollu halpahallissa, joten piti käydä vielä siwassakin. No, liikunta tekee hyvää. Sitten kun tulin takasin, söin ja istuin paikalleni niin kyllä oli niin uupunu olo ettei ikinä. Lauantaina seuraava reissu vuorossa.
Huomenna saa nukkua. Ihanaa. Rauhottuminen jatkuu.

Tällasta tänäänTorstai 22.12.2005 23:14

Kaupungilla tuli pyörittyä ja lahjaostoksia tehtyä. OIkeen enempää en sitten voi enää tehä onnistuneen joulun eteen. Huomenna sitten matkustan kotiin viettämään joululomaa.
Olen tainnu juoda tänään vähän liikaa kahvia koska on ihan järkky olo... tärisyttää ja tuntuu ihan levottomalta.
Siivonnukkin olen tänään. Kivempi tulla sitten taas joulun jälkeen kotiin.
Eipä oikeen muuta kertomista.

Siellä lepääKeskiviikko 21.12.2005 23:25

Huh huh mikä viikko ollu taas. Kaikkea aina tapahtuu. Ihmiset on outoja, tekee ihmeellisiä juttuja eikä tiedä mitä haluaa. Onneksi minä tiedän.
Joulu sieltä lähestyy liian kovaa vauhtia, vielä ois paljon tekemistä. Joululahjatoiveita on kyselty, en oo osannu vastata mitään. Niinkun ei kukaan muukaan, mutta pitää vaan omasta päästä keksiä kaikille rakkaille ihmisille jotain.
Tällä hetkellä napostelen taas chilipähkinöitä, olen ollu niihin erityisen ihastunu jo jonkun aikaa. Ulkona on pakkasta ja tuntuu jääkaudelta. Mua ainakin palelee vähän koko ajan.
Vuorokaudessa sais olla ainakin 30 tuntia, että ehtis kaiken tehdä. Mutta kai se tästä. Nukkuminenkin on jääny pikkasen liian vähälle, mutta kai sekin korjaantuu tässä joulun aikana.

Ei se niin väärin ooPerjantai 16.12.2005 00:04

... päivän lentävä lause kaverin suusta. xoD
Joulukortteja kirjottelin tänään ja laitoin ne postiin. Hyvää mieltä pitää yrittää antaa toisille ees kerran vuodessa.
Kahvittelua kavereiden kanssa ja sitten yks niistä tuli käymään. Kuunneltiin musiikkia ja surffailtiin netissä.
Viikonloppu ois pian eessä ja reissaustakin pitäis harrastaa tässä loppuvuodesta aika paljon. Hirveesti ois muutenkin tekemistä.
Eipä tänään sen kummempia.

Niin ne päivät lentääKeskiviikko 14.12.2005 21:06

Ohoh, mitä on päässy tapahtumaan. Siis tää on ihan kauheeta, hirveetä, anteeksiantamatonta. En oo kirjottanu eilen. xoD
Eipä eilen mitään ihmeellistä tapahtunu. Mesessä olin melkein koko päivän. Liikaakin olen tainnut jäädä sen orjaksi.
Tänään olin kaupungilla ja ostin joulukortteja jotka pitäs huomenna postittaa. Ihme että teen kaiken näin viime tipassa... Sitten ostin mummolle synttärilahjan. Sen jälkeen kävin jäätelöllä, ja yks vanha kaveri sattui siihen kohdalle, ja istuskeli siinä seuranani sen aikaa kun söin jäätelöni loppuun.
Näin iltasella olen täällä kotona ja polttelen kynttilöitä. Hyvä olo ja mieli. =o)
Mutta apua, vielä tarvis jaksaa käydä Siwassa...
Onkohan tuo mun toinen marsu ihan kunnossa? Pelkään ettei ole. Tarvii seurata.
Tämmöstä tänään.
Mielenkiintosten mailien vastaanottaminen on jatkunut. Hmm, mitähän tästä tulee...?
Ulkona pitelee pientä myrskyntapaista. Tuulee ja lumet on sulanu aika lahjakkaasti. Saa kävellä vähän kieli keskellä suuta että pysyy pystyssä.
Illalla pääsin toteuttamaan musiikillisia taipumuksiani, kaverin kanssa tehtiin biisiä. Laulamista ja nauramista. Vähän vaiheeseen se vielä jäi, mutta onneksi kaverilla on tuota ammattitaitoa noihin miksaushommiin. =o)
Nyt vois syödä jotain ja painua aika pian pehkuihin. Toivottavasti saisin taas paremmin unta, kuu on pitänyt hereillä taas muutamana yönä.
Rauhallista sunnuntaita. Vähän synkkää on vaan. Piti taas lukea mutta eihän siitä mitään tullu kun nukuin niin pitkään eikä kerinny mukamas mitään tekemään.
Idolssin jaksoin kattella jopa tuloslähetykseen asti, ja Petehän sieltä sitten tippui. Kyllä mä sitä jotenkin aavistelinkin, että ei ne Ilkkaa pudota vaikka se niistä huonoin laulaja onkin. Kai se Katri tuon koko homman voittaa, uskoisin.
Nyt vois tarkistaa vielä mailin, jos sinne ois tullu taas jotain kivaa ja ajoissa koitan mennä nukkumaan.

Elämä on... edelleenSunnuntai 11.12.2005 01:15

Ohhhhhhoijjjjjaaaaa. Kaikkea sitä pitää olla.
Kotona taas olen ollut, yrittänyt lukea yhtä koulukirjaa epätoivosesti. Aina vaan tuntuu olevan muka jotain muuta parempaa tekemistä.
Tuli katteltua Turner ja täystuho. Hiukka hauska koira. xoD
Illalla huomasin saaneeni aika mielenkiintosen mailin, ja siihen yritin vastailla.
Up and down, round 'n' round.
Kai sitä sitkeydellä saa paljon aikaseksi. Kun ei vaan luovuta.
Päätä särkee. =o( Kai uni auttaa.
Semmosta tänään.

Sitä on ystävyysPerjantai 09.12.2005 23:49

Eipäs tänäänkään mitään erityistä ole tapahtunut. Kotona oon ollu suurimman osan päivästä eikä täällä oikeen mitään ohjelmaa ole. Kattelin hauskat kotivideot ja nauroin kaverin kanssa ihan kippurassa.
Pakkasta on silleen että tiet on aika liukkaita ja tänäänkin meinasin lentää selälleni muutaman kerran. Onneks pysyin pystyssä. Joku kisu ressukkakin oli tuolla ulkona, kulki mun perässäni ja maukui niiiiin lohduttomasti.. kai senkin oli kylmä.
Nyt vois loppuillan sulatella itteänsä, syödä jotain ja päivystää mesessä.