IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

OivoiPerjantai 09.10.2009 02:17

Tänään ollu taas vähän huono olo, koulussa ei olis ruoka maittanu. Tehtiin suhteellisen pitkä päivä, puoli kuuden maissa lopeteltiin kasvatustieteet. Tontsa on lukenut kokeisiin ja minä muistin vielä illalla tehä yhen koulutehtävän ja palauttaa sen opettajalle.

Huomenna sitten poistumme taas kaupungista viikonlopun viettoon.

NjaaaaahasTiistai 06.10.2009 23:08

Vai tämmöseksi tämä galleriakin nyt on muuttunu. Voipi olla että menee aikansa ennenkun tähän tottuu.

Tänään oltiin sitten koko päivä tuossa smky:n kohtaamispaikassa. Oli siellä uuvuttava istua kaheksan tuntia kun ei niillä ole ilmastointia, mutta mielenkiintosia juttuja ne silti oli. Että ihan hauskaa. Oli puhumassa venäläisiä, thaimaalaisia, kosovolainen, turkkilainen, gambialainen... siinä kai ne sitten olikin.

Nyt tarvis suunnitella huomista päivää. Tuntuu että nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa ja pyhittää se virastoissa juoksemiselle ja asioiden hoitamiselle muutenkin. Kun ei ehdi koskaan koulupäivänä muuten. Noh, katotaan.

Väshy olis nytten, mutta onneksi en ole tänään kerinnyt ainakaan kauheesti pyörittelemään mitään mörköjä päässäni.

JoopsMaanantai 05.10.2009 20:21

Tänään musta tuntu että olin vähän niinkun värittämätön sivu värityskirjassa. Oli luokassa tiimien jako ja minut jätettiin valittavaksi viimeiseksi... byhyy. No, näinkin joskus kun yleensä olen suuna päänä.

Kävin palauttamassa vuokraleffan ja kauppaan mennessä huomasin että electron oli jääny toisen takin taskuun. Voihan nyt räkä. No oli mulla sentään vähän käteistä mukana.

Edelleen vähän tuntuu että vuorokaudessa tarvis olla paaaaljon enemmän tunteja. Tänäänkin pitäs tehä vielä ainakin yks koulutehtävä ja semmosta.

Huomenna sitten taas vähän erikoisempi koulupäivä...

Siinä se taas vilahtiMaanantai 05.10.2009 01:20

Se viikonloppu siis.

Tänään olen taas aika paljonkin kiukutellut mutta onneksi se siitä sit helpotti. Kävin syömässä vähän roskaruokaa ja vuokrasin leffan. Sen sitten tässä kattelin ja päätin jättää koulutehtävät huomiseksi (taas). =oD

Huomenna olis kouluun meno vasta vähän myöhemmin mutta kiirettä tulee pitämään silti...

TänäänSunnuntai 04.10.2009 01:16

Olen ylpeä itsestäni, kun jaksoin siivota kotona niin paljon. Joskus se vaan inspiroi enemmän.

Tästä tuli silti aika tylsä ilta, olen tässä yksin enkä keksi oikein tekemistä. Ei kai sitä enää jaksaiskaan mitään ihmeellistä. Iltapala ja lääkkeet sitten aikanaan ja nukkumaan. Minä se en nyt enää jaksa enkä viitsi juhlia tuon alkoholin kanssa, juhlikoon tuo toinen...

PerjantaiiiiPerjantai 02.10.2009 22:44

Leirikoulussa meni päivä. Mökki oli hieno ja luokkakaverit jäi sinne sitten vielä vähän iltaa viettämään. Toivottavasti niillä on siellä kivaa.

Nyt on sellanen olo ettei jaksais mitään, mutta jos huomenna ottas kaikki maholliset piristeet että jaksais siivota ja tehä koulutehtäviä. Iltapalaksi tänään grillivoikkareita ja sit iltarentoutumista... Ajatuksetkin juoksee hurjaa vauhtia sinne tänne mutta niinhän ne aina.

Do diihTorstai 01.10.2009 21:26

Noustiin viideltä ylös ja lähettiin kuuden autolla Turkuun. Taisin torkahtaa vielä siellä linja-autossa. Päästiin sitten perille ja siellä sitten selkis taas paljon asioita. Nyt alkaa kauhea lääkkeiden nauttiminen ja kuukauden päästä sitten tositoimiin.

Huomenna leirikouluun. Luokkalaiset oli väännelly tänään siellä koulussa mielenkiintosia juttuja keskenään. Kiva että mullekin kerrottiin. =oD

No eipä tässä. Huomenna jo perjantai, wuhuuuu.

MoroKeskiviikko 30.09.2009 22:42

Syksy syvenee. Rakeita tuli tänään Eurajoella. Koulussa käytiin tutustumassa yhteen päiväkotiin ja siinähän sitä ohjelmaa olikin...

Kävin kotona ja ompa tullut taas vähän kiukuteltuakin. Ärsyttää se itteänikin. Noooh, huomenna aamulla Turkuun...

Tällekin päivälle jotainKeskiviikko 30.09.2009 01:55

Sateista. Tuulista. Syksyistä. Kiirettä. Stressiä.

Vuorokaudessa pitäs olla ainakin 40 tuntia...

HelouMaanantai 28.09.2009 23:47

Se oli sitten semmonen maanantai.

Koulussa ei taaskaan ollut ihmeempiä, piirreltiin ja semmosta. Sinänsä oli kyllä mielenkiintosta pohtia noita luokan rooleja ja sisäistä dynamiikkaa...

Siirsin sen Turun ajan sitten torstaiksi, mutta pisti kiukuttamaan kun muistin että enhän mä sillon vielä rahaa saa. Noh, ehkä se jotenkin hoituu.

Kävin kotona kattomassa että siellä on kaikki ok. Syysmyrskyä ihailin kanssa. Kyllä vuodenaikojen vaihtelu on komiaa, en lähtisi asumaan mihinkään aurinkosaarille mistään hinnasta. Hieno semmosissa on aina käydä lomailemassa ja kattelemassa maisemia, mutta kyllä mä olen näin aikuisena löytäny itestäni tosi paljon isänmaallisuutta. Suomessa olen syntyny ja Suomeen jään.

Löytypäs naamakirjasta yks sukulainen, ja näin sitten kuvia serkuistakin. Voi herrimunjee miten ne kasvaa, vaippaikäsenä viimeksi melkeen nähny ja nyt ollaan jo teiniä lävistyksineen.

Pojat kattoo vielä kai leffan ja mä jatkan nörtteilyä kunnes menen nukkumaan.