IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat -

Jouluinen kuuTiistai 03.12.2024 21:15

Näin se tuli joulukuukin. On tässä kaikenlaista. Töissä olen ollut ja samoin mies, koitetaan vaan selvitä taas tästä pimeimmästä ajasta. Meinaa väsyttää ja välillä vähän masentaa ja kaikkea mutta eipä tässä ole enää kauaa kun alkaa päivät taas pitenemään. Sitä odotellessa.

Ronja on oma itsensä, vähintään kerran yössä pitää mut herättää naamaa nuolemalla tai muuten. Terve neiti on, ruoka maittaa ja kovat on leikitkin.

Olisi tässä vielä työpäiviä joitakuita tehtävänä ennen joulua. Tänä vuonna tuleekin vähän erilainen joulu; on tulossa oikein jouluksi vieraitakin. Nyt kun tulisi sitä lunta niin saattaisi fiilis nousta. Pakkasta on kyllä tälläkin hetkellä muutama aste.

Tänään aamulla olin muutaman tunnin töissä ja sitten pääsin kotiin. Hoidin yhden asian joka on roikkunut kauan. Nyt nämä yöt vaan on semmosia hankalia muutenkin kun edelleen hikoilen ihan älyttömästi öisin. Ei tunnu mukavalta eikä aamuyötä tai aamulla ole yleensä kovin hyvä olo. No, olen ollut huomaavinani että se on vähän kausittaista, toivon että kohta tulee taas parempien öiden kausi.

Semmosia tänään

MarraskuuLauantai 02.11.2024 22:12

Eilenhän se alkoi. Viikonloppua tässä vietellään ihan mukavasti, vähän kotihommia ja kissan kanssa leikkimistä. Neiti kasvaa kyllä ja onhan se aika tättähäärä. Minä odotan oikeastaan jo lunta. Talvivaatteitakin on jo haettu esiin.

Tänään lyheni mun hiukset jonkun verran kun mies leikkasi, välillä on pakko ottaa huonoja pois. Olen muutenkin tässä ajatellut että aika rohkeasti voisin lyhentää että lähtisi paremmin taas hiukset kasvamaan ja niistä tulisi vähän paremman ja terveemmän näköset. Kasvaahan ne sitten takasin.

SyystunnelmaaSunnuntai 06.10.2024 19:50

Nyt on kuulkaas niin että meille tulee ensi perjantaina kissanpentu. Se on nyt kai se päällimmäinen uutinen tässä. Perjantai-iltana tuli ilmoitus vastaan että semmonen luovutusikäinen, pari viikkoa ylikin, tyttöpentu olisi vailla kotia. No minäpäs nappasin siitä kiinni ja nyt vaan odotan että saadaan Ronja kotiin ensi viikonloppuna. Ihanaaaaa.

Ollaan nyt tässä sisällä touhuttu kun nuo ulkohommat on aika lailla tehty. Kaikkea pientä fiksausta ja siivousta, ja äsken käytiin tuossa vielä iltakävelyllä. Oli kyllä oikein tunnelmallista ulkona, melkein pimeää ja viileää mutta ei kylmää. Kyllä tää on ollut mukavaa syksyä.

Huomenna uuteen viikkoon.

Hui haiKeskiviikko 02.10.2024 20:02

Mitäs sitä sitten taas kertoilisi. Noh, eilen kävin kylässä yhdessä talossa jossa pidetään kenneliä. Siellä oli sitten kuusi koiraa, viisi collieta yksi pikku sheltti. Pieni pentu. No kaiken kaikkiaan kun mun pitäis mennä sinne koiria hoitamaan kun talon emäntä lähtee viikonlopuksi muualle, tässä kuussa myöhemmin, siellä pitäs sitten olla viisi koiraa mun vahdittavana ja hoidettavana. Oli väsy sieltä tullessa ja yöllä tulikin hyvin uni.

Tänään olen sitten kantanut klapeja pinoon (selkä ei tykkää tietenkään) ja sitten mies kävi ostamassa tähän makkariin oman lämmittimen, kun tuo muun kämpän lämpö ei oikein tule tänne asti. No nyt täälläkin tarkenee. Lämmitetty on tietysti niinkuin tästä lähtien varmaan joka päivä pitää tehdä. Kyllä se mukava on takkatuli ja takkamakkaraa syötiin iltapalaksi.

Semmosia tänään.

Syksy eteneeTorstai 26.09.2024 20:21

Tässäpä sitä edelleen vietellään päiviä kotona. Aamuisin on pimeää ja illallakin huomaa jo että pikkuhiljaa pimenee aikaisemmin.

Tänään on taas tehty pihahommia, voi että niitä oksia sitten riittää. Ja pian pitää alkaa kantamaan puita kun tehdään tuohon klapeille oma paikka. Kyllä niitä pitää vissiin vielä lisääkin tilata, että riittää talveksi. Meidän pihassa on myös yhden käyttämättömän kaivon kansi tien reunasta rikki ja se kaivo pitää täyttää.

Odotan tässä lauantaita kun silloin on taas laulupäivä, nauhotetaan seuraava biisi. Totta kai se vähän jänskää mutta huomenna onkin sitten harjottelua vielä.

Semmosia

Ou jeeSunnuntai 22.09.2024 20:21

Nukuin viime yönä pikkasen huonosti. Siitä riemastuneena meninkin heti aamulla ulos lapioimaan soraa kärryihin ja pitkin tietä. Pihatiellä on nyt soraa kyllä joka kohdassa mutta aika kasa sitä on vielä jäljelläkin, katsotaan miten se saadaan levitettyä. Myös oksia ja muita keräiltiin ja on tuossa pihassa siistimistä. Se tehdään mikä keritään ennen lumen tuloa.

Auton vaihto tapahtuu huomenna. Olin myös yhteydessä musiikkijuttuihin liittyen toiseen musiikki-ihmiseen joka vähän neuvoi minua mihin ottaa yhteyttä. Avattiin myös lämmityskausi, pistettiin takkaan tulet. Hyvin lämmittää.

Tästä on hyvä alottaa uusi viikko.

Syksyn tuntuaLauantai 21.09.2024 20:38

Kyllä tässä illat ja aamut sekä varsinkin yöt kylmenee hyvää tahtia. Tänään on ollut semmonen suht leppoisa päivä, mitä nyt tehtiin tuota pihatietä vähän alkuun. Hyvin se siitä alkoikin. Huomenna jatkuu. Pitää vaan saada tuo tehtyä ennekuin tulee pakkaset.

Muuten tässä on auton vaihto käynnissä ja semmosta. Käytiin kaupassa mutta eipä tässä paljon muuta nyt tälle lauantaille. Ihan hyvällä tuulella olen ollut.

Sellaista elämä onPerjantai 20.09.2024 22:16

Tänään olin aamulla uimahallissa vähän uimassa ja polskimassa. Sitten vietiin työauto pesuun ja mä tulin kotiin. Söin ja sitten kun Vesa tuli kotiin, tulikin aika pian sen jälkeen myös sorakuorma meidän pihaan. Uusi päällyste pihatielle. Siinäpä meille on lapioimista ja kärräämistä seuraaviksi päiviksi. Supernaturalissa ollaan kuudennessa kaudessa loppupuolella. En aina ihan tajua miten ne yrittää siinä sarjassa esittää asiat, mutta onhan se semmonen aivot narikkaan - hetki joka ilta.

Pimenemään alkaa, pitää katsoa autotallista olikos meillä jotain sopivaa tunnelmavalaistusta ja onhan noita kaikkia kivoja myytävänäkin. Ei tästä tulevasta pimeydestä selviä järjissään ellei laita vähän valoja.

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.09.2024 20:49

Semmosta nyt sitten että oltiin viikonloppuna laivalla. Perjantaina illalla lähdettiin. Olin siinä päivällä ensin Puuvillassa kaverin kanssa ja sitten lähdettiin ensin kohti Raumaa ja sieltä Turkuun. Laivalla esiintyi Virve Rosti ja Freeman. Onneksi päänsärky helpotti niin oli kivempi istua iltaa ja kuunnella, tulihan sieltä kaikki hitit. Hytissä ei kuulunut paljon muuta kuin ilmastoinnin humina, mutta jotenkuten sain kuitenkin nukuttua kiitos melatoniinin ja korvatulppien.

Aamiaiselle sitten noustiin, se oli ihan ok vaikka on kai sitä ehkä vähän parempiakin syöty. Sitten otettiin hytissä päikkäreitä kunnes olikin aika mennä taas syömään. No mahat saatiin täyteen, käytiin tax freessä totta kai. Sieltä tarttui mukaan mulle karkkia. Pelattiin Vesan kanssa myös ilmakiekkoa, se oli hauskaa. Kahviteltiin ja katseltiin merimaisemia. Oltiin kyllä illalla jo niin väsyneitä kun saavuttiin satamaan, ja matka kotiin Poriin tuntui pitkältä. Ei tarvinnut kuin laittaa pää tyynyyn ja taju meni.

Tänään on myös otettu reilusti päikkäreitä, minäkin olen nyt jostain syystä ruvennut siihen vaikka ei se ole ennen ollut mun tapani. Kauhian rankkaa tuntuu olevan yksi laivareissu ja voimat ihan poissa sen jälkeen vaikka ihan selvinpäin reissasin. Kai se on tämä ikä. Pihahommia vähän tehtiin tänään myös, oksia lavalle, niitä riittää. Supernaturalia katseltiin vähän ja semmosta. Luulen että uni tulee tänäkin yönä ihan hyvin,

Healing rainTiistai 20.08.2024 20:23

Kaipa sitä voisi taas kirjotella.

Olen tässä nyt siis hetken ollut työttömänä ja onhan tässä ollut sitä omaa aikaa levätä ja tehdä mitä tykkää. Eilen sitten sattui semmonen pieni episodi.

Mies oli tulossa töistä kotiin minua hakemaan mukaan että mentäisiin kauppaan. Olin siinä vissiin pyykkiä viikannut vähän kasaan kun ihan yhtäkkiä humahti selkä lukkoon ja kunnon iskiaskohtaus päälle. No siinä sitten otin lääkettä ja yritin olla iltapäivän jotenkuten, vaikka sattui. Järkeilin sitten että kun otan ennen nukkumaanmenoa toisen lääkkeen vielä niin eiköhän siinä sitten pärjää aamuun. No ei pärjännyt. Yhden aikaan yöllä oli pakko lähteä päivystykseen, onneksi siellä oli hiljaista. Tosin saatiin siinä silti odottaa puolitoista tuntia ennenkuin lääkäri otti vastaan. No sain sitten Voltarenia ja lihasrelaksanttia kankkuun mutta eipä nuo auttaneet. Sitten sain kotiin vietäväksi tujumpaa lääkettä ja pystyin sen kanssa sitten muutaman tunnin nukkumaan.

Mies heräsi töihin kuudelta ja kyllä on tänään molemmat otettu päikkäreitä, nyt sitten ensi yönä hyvät unet tekee varmaankin aika terää.

Olen tässä uuden biisin pohjiakin odotellut jotta saisi alkaa harjoittelemaan ja pitäisi vielä harjotella sitä vanhempaakin, jos laulan sen uudestaan ennen julkaisua.

Semmosta nyt tähän hätään. Kesä on vielä ainakin päivällä mutta illat ja aamut jo vähän viileämpiä. Sieltä se syksy tulee.
« Uudemmat -