IRC-Galleria

Tinskuukkeli

Tinskuukkeli

Tiina T. on Facebookissa!

Ihania ihmisiäPerjantai 09.12.2005 01:32

Huomaan käyttäväni paljon ihana-adjektiivia. Lukion äikänopettajani ei riemastuisi, jos tietäisi. Mutta kaikki vaan on taas niin ihanaa.

Nukuin taas pitkään, mutta aamupalan syötyäni luin [selasin] väitöskirjaa 30 sivua. Huisia. Sen jälkeen olenkin onnellisesti jättänyt sen lukemisen taas tältä päivältä ja tehnyt kaikkea muuta paljon mukavampaa.

Pelastimme Bärren kanssa Ellin kauppamatkallamme. Pikkuinen oli jättänyt avaimensa rappukäytävään, oven ulkolukkoon roikkumaan, eikä päässyt ulos asunnostaan. Onneksi Järvenpää on sopivan pieni kaupunki ja apu on aina lähellä. En voinut miljoonatta kertaa olla ajattelematta sitä, kuinka paljon pidän meidän koulusta ja ihmisistä siellä.

Olen käynyt Prismassa vissiin kerran törmäämättä kehenkään tuttuun. Se ei ollut tänään. Siellä ei vaan voi välttyä näkemästä tuttuja. Mutta ainakin tietää, minne mennä, jos harjottelun aikana tulee ikävä ihmisiä koulustamme.

Tappelimme Bärren kanssa Saiturinpörssissä miehistä. Toivottavasti kukaan tuttu ihminen ei kuullut keskusteluamme. Siitä olisi voinut vetää vähän vääriä johtopäätöksiä. Tai ehkä juuri oikeita johtopäätöksiä. En tiedä enää itsekään.

Paketoin osan joululahjoista ja katselin telkkaria melkein kolme tuntia putkeen. Neuloin samalla, joten en pode tuostakaan huonoa omatuntoa. Oikeastaan olen jo pari päivää ollut jotenkin kumman murehtimatta asioista. Toissayönä neuloessani tulin siihen tulokseen, ettei kannata murehtia turhia. Tottakai tiedän taas jossain vaiheessa aloittavani murehtimisen, mutta juuri nyt pystyn elämään ilmankin.

Joimme glögiä jo ennen puolta yhtätoista. Kummallista. Mutta ehkä olisi syytä mennä jo pian nukkumaan. Tanja on ovellamme jo kahdeksan ja puolen tunnin kuluttua. Ja minä olen viime aikoina tottunut kymmenen tunnin yöuniin...

Etäviikot ovat ihania.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.