IRC-Galleria

Syksyssä on aina jotenkin uuden aloituksen tuntua. Paljon uusia ovia. Kaikki tuntuu mahdolliselta.

Muistan syksyä seitsemän vuotta sitten. Voiko siitä olla niin kauan aikaa? Ensirakkaus. Kävelyt ympäri Raumaa ja leikkipuistot. Olin silloin onnellinen. Mutta onnellinen olen nytkin. En muistakaan syksyä, jolloin olisin ollut näin onnellinen.

On kulunut pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin. Yli kuukausi. On ollut paljon kaikenlaista.

Matka Espanjaan. Pitkät päivät uima-altaalla aurinkoa ottaen ja lukien. LOMA. Teki todella hyvää.

Viiminen varsinainen työviikko. Mun oli hyvä olla siellä tää kesä. Kaikki ne mukavat työkaverit ja kaikki ne tyhmät asiat, joille naurettiin. En varmasti unohda niitä. Nyt jälkeenpäin tehdyt muutamat vuorot ei oo enää tuntuneet samalta, koska kaikki kesän työkaverit ei enää ole siellä töissä. Niin monelle on jo joutunut sanomaan heipat.

Sirkusviikko. Koskaan ei ole koulu alkanut niin. Ei tylsiä puheita lukukauden tavoitteista tai käytännön asioista, vaan hyppimistä, pomppimista, taputtamista, naurua, onnistumisen iloa tai epäonnistumiselle hymyilyä. Saksalainen sirkusryhmä, joka opetti paljon elämästä, ilosta ja olemisesta. Telttailua koulun pihassa tai nukkumista urkkahallin patjoilla. Aamupuuroa trangialla urkkahallin edessä. Uudet ihanat tuttavuudet. Paras kouluviikko koskaan ikinä.

Kutron muutto. Jälleen tajusin, että mullakin on Järvenpäässä uusi perhe. Monta siskoa. Oli ihana hihitellä yhdessä murtovarasfiilikselle, kun kuskattiin Kutron mikro, telkkari ja muuta tavaraa hissillä alakertaan, sieltä Vilkun autoon ja sitten uuteen Kutrolaan. Rakastan Kutron uuttakin keittiötä. Ehkä vielä enemmänkin kuin sitä entistä keittiötä, koska uudessa on myös sohva. Mun ei kuitenkaan kuulemma tarvitse nukkua siinä sohvalla, jos menen yökyläilemään, vaan saan nukkua Kutron huoneessa.

Uusi tiimi. En ole enää idea.onniliini. Tai olen mä. Mutta nyt olen myös Lehtolapsi. Ja uudessakin tiimissä hommat hoituu. Paljon ollaan jo saatu aikaseksi. Uusia ihmisiä, uusia haasteita.

Japanin-reissun selvittelyä. Vietin juuri viikonlopun Ryttylässä. Luulin asioiden jotenkin selkiintyvän. Ja pöh. Mutta en välitä. Kuten Annu sanoi, Jumalan aikataulut on vähän erilaisia, kuin mitä me ihmiset haluttais. Mutta Jumalan aikataulu on silti paras aikataulu.

Ikävä Pyhärannan ihmisiä. Tai Rauman oikeastaan. Täällä on hyvä olla, ja täälläkin on ystäviä. Mutta haluaisin silti nähdä ja jutella. Halata. Enää kuukausi ja puolitoista viikkoa. Ettehän unohda sinä aikana pientä Tiinaanne, joka edelleen ikävöi teitä?