IRC-Galleria

Sunnuntaina matkustin bussilla Raumalta Turkuun. Bussikuski oli fiksu nainen, kuuntelimme radiosta Suomi-Ruotsi-peliä. Edessäni istui 6-vuotias tyttö, joka jännitti kovasti ensi syksynä eskariin menoa. Häntä myös hieman pelotti sakea lumisade. Kuski selitti, että kaikki menee ihan hyvin ja pääsemme Turkuun. Ja niin pääsimmekin. Osaisinpa itsekin aina sanoa, kun pelottaa. Pelot tuntuisivat varmasti paljon pienemmiltä, jos joku vakuuttelisi, ettei oikeastaan ole mitään syytä pelätä.

Suomi hävisi. Salla ilmoitti muuttavansa Marokkoon. En kerro missä.

Kokoustimme Turussa pj-kurssin staabin kanssa ja jatkoin matkaani bussilla Turusta Helsinkiin. Jälleen iski bussi-vitutus. En oikeastaan muista matkasta kuin sen ärsytyksen. Kaikki vanhatkin jutut, jotka ei eivät aiemmin oleet harmittaneet, alkoivat ärsyttää.

Olimme ajattelleet, että jos Suomi voittaa, lähdemme Kauppatorille. Suomen hävittyä asiasta ei oikeastaan edes keskustelut. Kunnes sitten viime tipassa päätimme kuitenkin lähteä Kauppatorille. Joten kun saavuin junalla Helsingist Järvenpäähän, olivat Kutro ja Salla jo vastassa, ja lähdimme takaisin Helsinkiin. Todella fiksua.

Olimme Kauppatorilla jo ennen kahtatoista. Pian kerrottiin, että Leijonat tulevat aikaisintaan puoli kolmelta. Ihkua. Mietin, että mitenhän sitä on joskus teininä jaksanut yhden talven verran viettää vähintään joka toisen lauantain ulkona pakkassäässä.

Emme hirveästi kuitenkaan välittäneet pakkassäästä, vaan nautimme tunnelmasta ja esiintyjistä [emme kaikista kylläkään]. Nauroin paljon sen illan aikana. Ja vähän ennen kolmea saapuivat myös Leijonat. Kannatti odottaa. Vaikka olivatkin pienessä sievässä. Mutta eipä ollut kukaan yllättynyt. Saku oli suloinen.

Nukuin kaksi tuntia Sallan lattialla. En olisi millään halunnut nousta ja lähteä 8.14 junaan. Mutta oli pakko lähteä tutustumaan harjoittelupaikkaan. Uskon, että tulen viihtymään siellä. Olisin voinut jäädä sinne samantien. Lapset olivat suloisia ja työntekijät mukavia.

Kävin hakemassa Sallalta tavarani [pummin Eurolta kyydin Tomilta] ja istuskelin sielä hetken aikaa. Sitten kävelin kotiin. Aurinko paistoi, mutta minua väsytti. Mietin lähes koko matkan, söisinkö ensin vai menisinkö nukkumaan.

En tehnyt kumpaakaan. Toven kummisetä oli jälleen tullut kylään, joten nukkuminen ei ollut kovinkaan mahdollista ja en jaksanut heti ruveta laittamaan ruokaa. Katsoimme Leijonakuningasta, en ihan nukahtanut sohvalleni. Pidän kyllä siitä leffasta. Mutta olin vain niiin väsynyt.

He ovat kyllä niin höpsöjä. En voinut olla nauramatta ja piristymättä [vaikka he yrittivätkin syyllistää minua pitkästä poissaolostani].

Salla haki minut ja Bärren kauppaan. Ostimme laskiaispullia ja menimme meille syömään. Vierailuaikamme on nykyään kymmenestä kymmeneen. Ihan vain tiedoksi kaikille. Viikonloppuisin voidaan joustaa.

Tiistaina meillä ei kai käynyt vieraita. Toisaalta en voi olla varma, koska lähdin jo ennen koulupäivän loppumista Turkuun. Pj-kurssimme alkoi. Olin taas niin oma itseni siellä. Partiohuivissa on taikaa. Kun saan laittaa sen kaulaani, tunnen itseni niin itsekseni. Tosi selkeetä. Mutta ymmärrättehän?

Olin kotona vasta puoli kahdelta. Mutta olin niin onnellinen, ettei se oikeastaan edes haitannut. Nukuin bussissa ja jätin ruotsin lukemisen suosiolla väliin. Puhuin myös puhelimessa. Ainakin Sallan, äidin ja Suskin kanssa.

Keskiviikkona taas väsytti. Salla haki meidät aamulla kouluun. Kuuntelimme yhden luennon ja lähdimme kaupan kautta Sallalle tekemään ruokaa ja syömään. Kuuntelimme lähes puolitoista tuntia laadukasta Soneran asiakaspalvelumusiikkia puhelimeni kaiuttimesta. Sallan ruoka melkein paloi pohjaan, koska hän viihdytti meitä soitollaan. Pidän siitä, kun Salla soittaa. En tosin käsitä, miksi radion pitää soida samaan aikaan. Ja kun vielä oli se Sonerankin musiikki... Hassu tyttö. Mutta pidän hänestä silti päivä päivältä enemmän.

Kävin vielä pikaisesti koululla. Sitten lähdin kävelemään Kyrölän asemalle. En ollutkaan vielä koskaan kävellyt sinne talvella. Ilma oli todella hieno. Muistelin sitä päivää, kun kävelin samaa tietä ensimmäistä kertaa [toiseen suuntaan tosin silloin]. Olin menossa pääsykokeisiin. Mieli oli jännittynyt ja odottava. Mutta kuitenkin niin varma. "Kyllä mä nyt tänne ainakin pääsen". Ei mulla ollut epäilystäkään asiasta. Toisin kuin sitten myöhemmin yliopiston pääsykokeissa... Toivoin niin, että olisin löytänyt edes hitusen siitä varmuudesta työhaastatteluun, jonne olin menossa.

Seisoin Kyrölän sillalla ja katselin peltoja ja kaupunkia. Muistan kuinka ihmettelin silloin ensimmäisenä vuorokautenani Järvenpääsä kaikkea maalaismaisemaa, ja ihmettelin, olenko tullut kaupunkiin ollenkaan. Vasta ennen ensimmäistä saunailtaa kävin kaupungissakin. Olen ollut aika onnellinen täällä.

Löysin Helsingistä kaupan, josta ehkä löysin "Leite condencadoa". Vain ehkä. En halua avata purkkia turhaan. Vasta sitten, kun todella tekisinkin siitä jotain. Jos se on sitä mitä luulen. Monimutkaista.

Melkein en löytänyt työhaastatteluun, mutta löysin kuitenkin. Ei siitä sen enempää. Olen melko pessimistinen, vaikka salaa olenkin ehkä realisti. Melkeinpä optimisti. Mutta silti. Haastateltuja on niin paljon...

Illalla T:n kummistä tuli taas käymään. Hän toi kakkua tullessaan. Kakku oli makeaa, mutta hyvää. Söimme Bärren kanssa vuorotellen samalta lautaselta, samalla lusikalla, kaksi palaa. Seuraavana päivänä koulussa Bärre sanoi, ettei viitsi juoda mun pullosta vettä, jottei saa flunssaani.. Taisi olla jo myöhäistä. Tosin Bärre ei vieläkään ole kyllä flunssainen.

Torstaina menin junalla kouluun. Olen laiska, tiedän. Aurinko paistoi, kun kävelin taas sitä tietä. Olin melko hilpeällä mielellä. Koulussa pysähdyin kolmen ruokapöydän luokse juttelemaan. Ihmiset koulussamme ovat ihania.

Ruotsista oli koe. En muistanut kaikkea, mutta se ei liene mikään ihme, jos ei jaksa edes kertaalleen lukea monisteita läpi.

Kävelimme Bärren kanssa keskustaan koulun jälkeen ja Salla haki meidät sieltä. Tultiin meille taas tekemään ei-mitään. Bärrellä kävi henkilökohtainen vieras ja Tovella lauma katsojia. Sallan kanssa katsoimme Everwoodin ja fiilistelimme. Melko mollivoittoista. Eikä tosielämässä koskaan käy niin, että kun olet päiväunilla kuistilla, tulee unelmiesi mies, jolla ei olekaan tyttöystävää, suutelemaan sinua. No, se on silti paras sarja.

Eilen oli hygieniapassikoe ja kaikki pääsivät läpi. Tein vain yhden virheen. Kävimme koulun jälkeen Bärren kanssa Hesessä sen kunniaksi [jos emme olisi päässeet läpi, olisimme menneet hukuttamaan suruamme]. Kotona siivosimme. Siivotessamme teimme taas historiaa. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, ette te halua tietää.

Illalla "leffailta Sallalla". Elokuva kertoi Tuusulan toilailuista. Sellainen komedia-toiminta-pläjäys. Sallan mielestä hieman jotain muutakin. Tove oli elokuvan tähti. Kaikki tykkäävät Tovesta.

Tänään olimme taas 3.mummulassani Vilkulla. Tällä kertaa söimme Tiinan ja Vilkun laskiaispullia. Ja puhuimme taas sekavia. "Jospa tahdonkin vain palleja!"..

Iltapäivä/ilta mun piti lukea. Mutta äh. Ostettiin pussi sipsejä ja sätättiin koneen kanssa niin kauan, että saatiin Shrek 2 näkymään telkkarista ja äänet kuulumaan stereoista. Olemme aika taitavia. Puoli kahdeltatoista (?) käytiin vielä iltalenkillä yläpihassa ja takaisin. Minulla oli paksu toppatakki, Bärren kengät ja yöpuvun housut. Olin aika muodikas.

"Ja tämä levitetään tähän, ihan niin kuin marraskuussa". Ja siinä makoilimme ja katselimme. Se sai minutkin muistamaan hieman siitä, että marraskuumme todella oli onnellinen. Halusin muistaa lisää ja luin ne kaikki marraskuun päivitykset.

En tiedä, haluaisinko palata siihen aikaan. Ehkä tavallaan. Kummaa, kuinka elämä muuttuu lyhyessäkin ajassa aika erilaiseksi. Tässä näiden päivien aikana on ollut muutama juuri sellainen hetki, jonka haluaisin säästää, ja oon ollut onnellinen [diipa-daapa-dai]. Mutta on totta, että marraskuu oli hyvää aikaa.

Haluaisin Bärren serkun puhelinnumeron. Ja siirtää sohvan takaisin vanhalle paikalleen. Ja ymmärtää.