IRC-Galleria

Koulussa oli tänään ihan hysteerinen päivä. Naurettiin ja halailtiin. Näytettiin salaisia käsimerkkejä, kieltä ja muita käsittämättömiä juttuja. Oli mahtava palata kouluun. Ei ehkä koskaan kouluunpaluu ole tuntunut näin mukavalta. Kummallista. Ja etukäteen en edes odottanut sitä yhtään. Mutta jo hetkessä tunsin olevani niin omieni parissa taas...

Purimme harjoittelua koko päivän. Sosiodraamaa oli hieno tehdä, mutta nyt en haluaisi yhtään alkaa kirjoittamaan harjoitteluraporttia. Tiedän, se olisi pakko tehdä. Ehkä jonakin yönä vielä. En jaksaisi ajatella. Harjoittelu tuli tavallaan nollattua ja unohdettua neljän päivän aikana Mannerlahdessa, partionjohtajien peruskurssilla.

Nyt pitäisi sitten jotenkin saada itsestään irti sen harjoitteluraportin verran. Kirjoittaa se ja palauttaa. Käydä vielä kolme päivää TT:tä. Ja sitten, harjoitteluohjaajan sanoja lainaten, unohtaa siitä kaikki se, joka ei musta ole hyvää ja mun työhön ja otteeseen sopivaa. Sama tavallaan pitäisi osata tehdä pj-kurssin suhteen. Käydä niitä asioita läpi, sitten pitää sieltä ne onnistumiset ja hyvät uudet ideat ja sitten unohtaa loppu. Mutta kurssi ei ole vielä ohi, varsinaiset palautekeskustelutkin käymättä... joten ei aivan vielä.

Ja sitten kaiken päätteeksi sitä miettii, että mitäköhän tulevaisuudessa taas tulee tapahtumaan.. mihin suuntaan tie kaartaa... kuka opettaisi taas elämään paremmin tässä hetkessä?