IRC-Galleria

Puolitoista viikkoa on taas mennyt lentämällä ohitse. Kaiken kaaoksen ja epävarmuuden ja ihmettelyn keskellä on kuitenkin saanut kokea ihmeellistä rauhaa. Oli ihanaa herätä sunnuntaina kahdeksalta, juoda aamukahvia rauhassa, lukea tenttiin ja lähteä sitten messuun.

Yksi vaahtera pihassamme on jo hyvin värikäs. Joka päivä pidän enemmän ja enemmän syksystä. Ja mua vain hymyilyttää ja naurattaa. Toisinaan myös muita naurattaa, kun Tiina on hieman muissa maailmoissa. Hupsista.

Eilen leivoin kaksi mustikkapiirakkaa, joista toisessa oli myös puolukoita. Äidin reseptit toimivat aina. Mulla on ikävä äitiä.

Edellisyön olin Kutrolla. Illalla Kutro paistoi lettuja ja aamulla ketti munia. Ja me puhuttiin, puhuttiin, puhuttiin... Yökyläily Kutrolassa on aina mukavaa ja edellisesta kerrasta olikin jo ihan liikaa aikaa.

Tänään vietimme Bärren kanssa vapaapäivää Helsingissä. Sain uuden otsalampun ja söimme hyvin. Hävisin siivousvedon, joten tarjosin Bärrelle ruuat. Arnodsissa minä söin vaaleanpunaisen ja Bärre mustan donitsin. Tyypillistä meitä. Forumin pienessä krääsäkaupassa aloin melkein itkeä. Muumi-mangneetit ja pieni soittorasia, joka soitti virttä. Osoitekirjojen katselu... Niin monta kertaa tulee tunne, etten halua lähteä mihinkään.

Eräs lukioaikainen ystäväni lähetti kuvia pienestä tyttö-vauvastaan. En edes tiennyt, että hän on ollut raskaana. Silti kuvia oli ihana nähdä. Bärre katsoi Reetan kuvaa ilmoitustaululla. "Sun kaverit saa vaan tällasii palluroita." Niin se toinen pallura täytti juuri vuoden, enkä ole edes onnitellut. Muutenkin on aikaa siitä, kun ollaan Venlan kanssa puhuttu, saatika nähty. Pitäisi tehdä jotain asialle.

Jääkaapin ovessa on lista siitä, mitä pitäisi tehdä muuttoon liittyen. Tasan kuukauden päästä asun Pyhärannassa, valkoisen omakotitalon vintillä.

***

Kello puoli kahdeksan PS.

Mietimme Bärren kanssa yhtenä päivänä, miten Muumipeikolle ja Niiskuneidille käy Japanin matkan aikana. Kestääkö toinen sitä, jos yksi huitelee vuoden Japanissa..?

Syksyssä on aina jotenkin uuden aloituksen tuntua. Paljon uusia ovia. Kaikki tuntuu mahdolliselta.

Muistan syksyä seitsemän vuotta sitten. Voiko siitä olla niin kauan aikaa? Ensirakkaus. Kävelyt ympäri Raumaa ja leikkipuistot. Olin silloin onnellinen. Mutta onnellinen olen nytkin. En muistakaan syksyä, jolloin olisin ollut näin onnellinen.

On kulunut pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin. Yli kuukausi. On ollut paljon kaikenlaista.

Matka Espanjaan. Pitkät päivät uima-altaalla aurinkoa ottaen ja lukien. LOMA. Teki todella hyvää.

Viiminen varsinainen työviikko. Mun oli hyvä olla siellä tää kesä. Kaikki ne mukavat työkaverit ja kaikki ne tyhmät asiat, joille naurettiin. En varmasti unohda niitä. Nyt jälkeenpäin tehdyt muutamat vuorot ei oo enää tuntuneet samalta, koska kaikki kesän työkaverit ei enää ole siellä töissä. Niin monelle on jo joutunut sanomaan heipat.

Sirkusviikko. Koskaan ei ole koulu alkanut niin. Ei tylsiä puheita lukukauden tavoitteista tai käytännön asioista, vaan hyppimistä, pomppimista, taputtamista, naurua, onnistumisen iloa tai epäonnistumiselle hymyilyä. Saksalainen sirkusryhmä, joka opetti paljon elämästä, ilosta ja olemisesta. Telttailua koulun pihassa tai nukkumista urkkahallin patjoilla. Aamupuuroa trangialla urkkahallin edessä. Uudet ihanat tuttavuudet. Paras kouluviikko koskaan ikinä.

Kutron muutto. Jälleen tajusin, että mullakin on Järvenpäässä uusi perhe. Monta siskoa. Oli ihana hihitellä yhdessä murtovarasfiilikselle, kun kuskattiin Kutron mikro, telkkari ja muuta tavaraa hissillä alakertaan, sieltä Vilkun autoon ja sitten uuteen Kutrolaan. Rakastan Kutron uuttakin keittiötä. Ehkä vielä enemmänkin kuin sitä entistä keittiötä, koska uudessa on myös sohva. Mun ei kuitenkaan kuulemma tarvitse nukkua siinä sohvalla, jos menen yökyläilemään, vaan saan nukkua Kutron huoneessa.

Uusi tiimi. En ole enää idea.onniliini. Tai olen mä. Mutta nyt olen myös Lehtolapsi. Ja uudessakin tiimissä hommat hoituu. Paljon ollaan jo saatu aikaseksi. Uusia ihmisiä, uusia haasteita.

Japanin-reissun selvittelyä. Vietin juuri viikonlopun Ryttylässä. Luulin asioiden jotenkin selkiintyvän. Ja pöh. Mutta en välitä. Kuten Annu sanoi, Jumalan aikataulut on vähän erilaisia, kuin mitä me ihmiset haluttais. Mutta Jumalan aikataulu on silti paras aikataulu.

Ikävä Pyhärannan ihmisiä. Tai Rauman oikeastaan. Täällä on hyvä olla, ja täälläkin on ystäviä. Mutta haluaisin silti nähdä ja jutella. Halata. Enää kuukausi ja puolitoista viikkoa. Ettehän unohda sinä aikana pientä Tiinaanne, joka edelleen ikävöi teitä?

Keskiviikkona vietimme Kutron synttäreitä. Söimme itsemme ähkyiksi, koska Kutro oli tehnyt niin paljon kaikkea hyvää. Istuimme kauniilla parvekkeella ja olimme onnellisia ihan vain siksi, että ystävät ovat taas ympärillä, eivätkä jossakin kaukana.

Torstaina vietimme puolikkaan työporukan kanssa päivän Tallinnassa. Kävimme kaunistautumassa, syömäsä hyvin ja vähän shoppailemassa [koska aikaa oli vähän, ostimme kahden tytön kanssa kaikki samanlaiset paidat. Ei mennyt valkkaamiseen sitten niin aikaa]. Nauroimme paljon ja otimme tyhmiä valokuvia. Matka Tallinnaan ja takaisin oli ihana. Rakastan aaltoja.

Eilen olin töiden jälkeen katsomassa Vaimoketta Tuusulan kesäteatterissa. Kerran kesässä on pakko päästä kesäteatteriin. Ja näytelmä oli hyvä. Vilkku tuli vielä iltateelle, mutta minä puhuin ainakin puoli tuntia Sallan kanssa puhelimessa. Olenkohan vähän huono ihminen?

Tänään työpäiväni päättyi onneksi jo yhdeltä. Työkaverit ihmettelivät, miten jaksan vieläkin hymyillä ja ihmettelin kyllä itsekin jo samaa. Alan olla melkoisen väsynyt. Monta yötä keskimäärin viiden tunnin yöunet ja pitkiä päiviä töissä.

Mutta tänään alkoi L.O.M.A. [-viikko].

Kävin kastelemassa Ellin kukkaset ja lähdimme Bärren kanssa ajelemaan. Päätettiin käydä Pornaisissa jätskillä. Olisin halunnut nähdä Pornaisten kirkon kattokruunut, mutta parkkipaikka oli täynnä autoja, joten emme uskaltautuneet avaamaan kirkon ovea. Rstiäiset, ehkä. Syötiin jätskiä ja juotiin limpparia ja ihmeteltiin maalaismaisemaa. Haluan miehen ja maatilan jostain maalta. Kiitos.

Jatkoimme sitten vähän pidempään kuin alunperin oli suunniteltu. Tai no eihän me mitään oltu suunniteltu. Ajettiin hiekkateitä petojen läpi, välillä joenvartta. Oli niiiiin kaunista. Hiekkatie muuttui asfaltiksi ja Pornaisten sijaan suuntasimme Sipooseen. Sipoossa käytiin kahden kirkon pihassa. Ensimmäinen ei niin kiinnotanut ja toiseen ei uskaltauduttu, koska siellä oli ilmeisesti häät. Seurattiin Kerava-kylttiä, mutta ennen Keravaa käännyttiin kuitenkin Järvenpäähän. Sitten apsin kautta Rossoon. Tosi fiksua taas, mutta niin meidän tapaista. Vain Bärren seurassa voi toteuttaa kaikki hullut ei-suunnitellut-jutut. Viellä joskus teemme autoilumatkan Pohjoiseen. Toivon ainakin niin.

Illan olen ollut netissä ja puhunut puhelimessa. Hieman myös pakannut. Pitäisi oikeasti olla jo nukkumassa. Huomenna aamulla väsyttää taas. Mutta lentokoneessa voi sitten nukkua...

Aamulla Espanjaan!

Sunnuntaiaamuna lähdin kello viiden bussilla Raumalta. Matkustelen linja-autolla paljon mieluummin aamulla kuin illalla. Mulla oli lapsuudentyyny mukana ja nukuin puolitoistatuntia. Forssassa pysähdyttiin kymmeneksi minuutiksi ja ostin aamupalaa. Join pahvikahvia [vuodessa olen niiiin oppinut pahvikahvi-ihmiseksi, en enää tulisi toimeen ilman take away -kahvia!] ja luin Runotyttöä. Se kirja vie mut täysin mennessään. Helsingissä vein rinkan tavarasäilytykseen ja menin kahvilaan. Join vähän lisää kahvia, luin vähän lisää runotyttöä ja nautin aamusta.

Tein kahdeksantunnin työpäivän, hain rinkkani säilytyksestä ja matkustin junalla takaisin kotiin. Bärre oli kotona ja meillä oli taas juustosarvia. Mira tuli käymään ja käytiin lenkillä. Nyt se on Oulussa kolme viikkoa, ja mulla ei ole lenkkiseuraa. Illalla juotiin Bärren kanssa parvekkeella kaksi kupillista teetä. Lyhdyissä paloi taas tuikut. Oli hyvä purkaa taas ärsytystä. Ei mua suuresti ärsyttänyt, mutta vähän. Menin paljon paremmin mielin nukumaan.

Nukuin parvekkeella. Toisessa lyhdyssä paloi vielä valo mun mennessä nukkumaan. Nukuin makuupussissani loistavasti, enkä herännyt kertaakaan yöllä. Aamulla ei harmittanut yhtään herätä. Harvinaista. Yleensä ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat hirveät. Jos tekisin kaikki elämäni päätökset niiden kymmenminuuttisten aikana, olisi elämäni hirveätä.

Kävin kirjastossa ja lähdin töihin. Töistä lähdettyäni kävin kirjastossa ja tulin kotiin. Kutro tuli käymään. Odotan sitä, että tulee syksy ja sen mukana Kutrokin taas tänne muutenkin kuin vain käymään. Kahdeltatoista yöllä skoolattii ja laulettiin Kutrolle. Vanhapiikaveroikäinen. Mutta silti aina meidän nuori ja hullu Kutro!

Tänään kävin aamulla koululla. Teki mieli jäädä sinne. Ostaa pahanmakuista pahvikahvia ja istua auditorioon lähettelemään kirjelappusia ystäville. Mutta ei vielä. Kaksi ja puoli viikkoa lomaa jäljellä. Ja sitten telttaillaan eka viikko! Huippua.

Töissä minut saa nujerrettua yhdellä kirjaimella. Ennen, kun tein jotain tyhmää, totesi Heli "Tiina Tee taas säätää..". Sitten se siirtyi sanomaan "Tiina Tee." Tänään riitti jo pelkkä "T". Tiedän, olen hölmö. Useinkin. Joo.

Töiden jälkeen näin Outia. Käytiin syömässä ja mentiin sen jälkeen vielä kahvilaan. Join ison lasin teetä ja totesin tottuneeni Helsinkiin. Siihen, että istutaan ensin pitkän aikaa syömässä tai kahvilassa ja sitten juostaan junaan. Outi ei ole vielä kotiutunut, eikä ehkä koskaan kotiudukkaan. Mutta minä olen. Ehkä turhan hyvinkin. En ehkä maltakaan antaa kämppääni pois vielä kahden ja puolen kuukauden kuluttua.

Oli mukavaa myydä karkkia pitkästä aikaa. Ei se edes tuntunut työnteolta ["Yli 12 tuntia töissä.. mutta ei se työltä tuntunut!" Ihmetteli äiti]. Pomo oli omalla tavallaan hyvällä tuulella. Tarjosi kolmet kahvit ja käski antaa äitille ylimääräistä. Näin paljon tuttuja ja ehdin vaihtaa monen kanssa kuulumiset.

Tulin kotiin aamukuudelta ja nukuin tänään todella myöhään. Onneksi Bärre on opettanut, ettei sillä ole niin väliä, koska nukkuu, kunhan nukkuu. Päiväni ei siis ollut hukkaan heitetty, vaikka nukuin. Koska pitää nukkua. Ja minä sitten valvon muulloin. Olen lukenut Runotyttöä. Se on saanut mut taas haaveilemaan paljon enemmän. Sääli työkavereita huomenna. Olen myös käynyt pari kertaa mummulla. Olin joskus paljon enemmän mummun tyttö. Nyt musta on tullut melko pitkälti äitin tyttö. Mutta tietysti edelleen on hyvä istua mummun keittiössä ja olla vaan.
Illalla kävin saunassa ja grillattiin. Nyt pitäisi pakata. Linja-auto lähtee aamulla viideltä.


Aina välillä mulla kestää kauan tajuta joitakin asiota. Tänään tajusin vihdoinkin sen, kuinka ihmiset ovat erilaisia.

Vaikka musta on ihanaa lähteä vuodeksi taas jonnekin uuteen ja tuntemattomaan, ei se kaikille olisi yhtä ihanaa. Ja vaikka mun mielestä on todella upeaa, että mulla on säilynyt monesta eri elämänvaiheesta aina muutama tärkeä ihminen kustakin, ei se tarkoita sitä, että toisetkin haluaisivat heidän elämässään olevan samoin.

Tiedättehän, että pidän teistä juuri sellaisina kuin olette.

Ihan kaikista niistä, jotka ovat jossain vaiheessa elämääni tulleet ja ovat siinä mukana jollain tavalla edelleen. Meri Jonsku Veera Suski Outi Jani Mikko Henkka Lauri Venla Sari. Ja sitten nämä tämänhetkiset leikkikaverit, joista tosista on jo tullut ystäviä. Aika näyttää, keihin pidetään vielä opiskeluajan päätyttyäkin yhteyttä. Ei kaikkiin, tiedän sen. Mutta joihinkin, toivon ja uskon niin.

Muisto tiistailta: Makaan Sallulahin sohvalla ja kuuntelen, kun Bärre soittaa pianoa. Ja kesken ketutus-päivääni tajuan, kuinka paljon olen pitänyt kesästäni kaupungissa. Kuinka olen nauttinut pienistä hetkistä ja ystävieni seurasta. Työnteosta hyvässä porukasta. Vierailuista "landelle" [enkä voi uskoa, että käytän tota sanaa!]. Auringosta. Pienistä hyvässä seurassa tehdyistä retkistä. Kaikesta.

Olen tehnyt viikon hulluna töitä. Viime torstaista eiliseen. Ja tänään vielä töihin, mutta tällä kertaa karkkia. Mutta pidän työn tekemisestä, jos työporukka on mukavaa. Välillä on ollut ihan hullun kiireisiä päiviä ja sitten on taas ollut niitä, jolloin vaan ihmetellään, että missä kaikki ihmiset on ja syödään itse ihan liikaa.

Bärre palasi Haminasta. Enää kotimme ei ole tyhjä. Iltaisin juodaan usein teetä parvekkeella. Tove palasi Bärren mukana ja mulla oli ollut hirmuinen ikävä. En saanut lupaa ottaa Tovea mukanani Japaniin. Bärre on leikannut hiuksensa ja ostanut uusia, kummia vaatteita. Mutta yhä, kaiken jälkeenkin, Bärre on vielä sopivasti Bärre. Hameen kukkatasku ei saanut jäädä.

Tiistaina näin Venlaa ja Reettaa. Käytiin taas kahvilla. En koskaan kyllästy heidän seuraansa. Illalla Salla ja Bärre teki mulle ja Martalle kakkua. Töistä tullessa mua ketutti kaikki asiat, mutta piristyin illan aikana. Sain ajaa Bärren autolla hetken, se rauhoittaa aina. Ja Bärre osti mulle muumilaastareita. Ja kakku oli hyvää. Ja Salla oli Salla ja se riittää aina piristyttämään.

Nyt olen tullut Pyhärantaan. Eilen illalla kävimme Uudessakaupungissa lyhtyjenyössä. Aika mones piknik tänä vuonna. Ihanaa.

Ilmassa on jo vähän syksyn tuntua. Odotan syksyä. Uuden vuodenajan alkaessa en koskaan mieti sitä, mitä kaikkea päätty vanhan vuodenajan päättyessä. Mietin sitä, mitä uusi vuodenaika tuo tullessaan. Kohta ilma on taas raikkaampaa, vaahterat meidän talon edessä kauniin värisiä ja jo aikaisemmin illalla voi polttaa tuikkuja parvekkeen lyhdyissä.

Mihin katosi se kesäsuunnitelma, että istun vain parvekkeella lukemassa? Koko ajan olen menossa. Ja pidän tästä niiiin paljon!

Lähdettiin maanantai-iltana Sallulahin kanssa Poriin. Ilta pimeni hiljalleen ja me löydettiin vain parin hassun mutkan kautta Artulle. Saapumisaika oli lähempänä yhtä, mutta onneksi Artun vuorokausirytmi on ihan päin kettua. Pelattiin sanapeliä, syötiin mansikoita ja herneitä ja laitettiin sitten nukkumaan.

Aamupäivällä mentiin aluksi Jazz-kadulle ja Kirjurinluotoon. Syötettiin sorsia, kuunneltiin lasten esiintymistä ja koluttiin leikkipuistoja. Sitten käytiin Artulla syömässä ja pelaamassa taas vähän. Syötettiin pelottavan isot kilpikonnatkin. Lähdettiin shoppailemaan ja nähtävyyskierrokselle. Löysin muumimukeja ja saatiin monta hienoa valokuvaa. Palattiin taas Artulle, otettiin auto ja lähdettiin etsimään Sallan lapsuuden maisemia. Ei ihan oikeeta katua löytynyt, mutta ensi kerralla sitten. Oli mukava päivä.

Illalla ajettiin Raumalle. Käytiin Merillä ja Laurilla mehulla ja jätskillä. Vietiin sinne unohtuneita tavaroita ja saatiin valokuvia. Ja japani-kielikurssin Laurilta. Kilttiä.

Raumalta mentiin meille. Suskikin kyläili. En olisi lainkaan malttanut päästää äitiä nukkumaan. Puhuttavaa olis riittänyt vaikka kuinka. Äiti etsi karttakirjasta paikan, jonne luultavasti muutamme Japanissa. Kummallista. Yöllä katseltiin vielä Sallan kanssa valokuvia ennen kuin maltettiin mennä nukkumaan.

Tänään nukuttiin pitkään. Käytiin mummulla. Oli helpompaa kertoa mummulle, että lähden Japaniin, kun Salla oli paikalla. En kestä ajatusta, että mummu tai ukki ei välttämättä ole enää täällä, kun joskus palaan Japanista. Enkä nyt kestäisi mitään herkistelyä asian tiimoilta.

Kaivoin perunat pellosta ja haettiin yhdessä Sallan kanssa tilliä, sipulinvarsia, salaattia, tomaattia. Kurkkukin oli omasta kasvihuoneesta. Kerran kesässä on pakko päästä hakemaan omasta maasta perunoita. Tuli hyvä olla. Myöhemmin kun oltiin syöty ja suuntaamassa kohti Raisiota, käytiin vielä pikaisesti Jonskulla. Puhuin hetken hoitotätini kanssa ja siinä kun juteltiin, sanoin, että "lokakuussa pääsen taas muuttamaan Pyhärantaan". Tarttuivat heti siihen "pääsen". Kyllähän se edelleen on mn koti. Vaikka mulla on kyllä koti ja puolikas sydäntä Järvenpäässäkin. Mutta uskon siihen, että muutama tietty ihminen täältä tulee pysymään mun elämässäni, vaikka lähtisin minne. Toivon, että he tietävät sen itsekin.

Jatkoimme siis Raisioon. Näin Sallan isän ja Sampon. Se oli kyllä niin Sallan perhe. Otettiin Sallan pieni serkkutyttö mukaan ja lähdettiin kolmisin shoppailemaan. Löysin kengät ja takin. Ja Sallan pieni serkkutyttö löysi mulle yöpaidan. Sitten käytiin Martalla. Hassua, kuinka tutulta Martta jo tuntui, vaikka ollaan nähty vain kerran. Mutta toisaalta olen kuullut hänestä todella paljon.

Illalla ajettiin takaisin kotiin. Pieni ystävämme nukkui takapenkillä ja me juteltiin Sallan kanssa lähes koko matka. Oli hyvät kaksi päivää. En enää osaisi kuvitella elämään ilman Sallaa.

Perjantaisen päivitykseni jälkeen Aakkoset paukaisivat parvekkeelle. Keitettiin aamukahvia. Pidän aamuista, jolloin aamukahvia ei tarvitse juoda yksin.

Iltapäivällä käytiin Miran ja Ronjan kanssa lenkillä ja sitten alettiin Bärren kanssa siivota. Kun kaikki paikat kiilsi ja oli ah niin puhdasta, tuli Sallulah hakemaan meidät ja lähdettiin Kutron kautta Ikeaan. Olen tottunut täällä päin asumiseen hyvin nopeasti. "Tarvitsen valokuvakehyksiä, joten me mennään Ikeaan". Jeah.

Ikean jälkeen tytöt jäi meille väsäämään pizzaa ja mä lähdin hakemaan Henkkaa rautatieasemalta. Tultiin Jamppaan ja Henkka alkoi varmaankin melko pian laskemaan minuutteja muiden saapumiseen, koska meidän ihana tyttönelikko ei kauheen hiljainen ole.

Kun kolmas pizza otettiin uunista, saapuivat loput höppänät. Meri, Jonsku, Suski, Lauri ja Mikko. Olivat käyneet Hämeenlinnassakin. Alan tulla siihen tulokseen, että niiden kannattaa ajaa aina vain Turun kautta. Turvallista ja tuttua reittiä. Syötiin, meluttiin ja käytiin katsomassa teinejä ja muutamaa hullua diakkilaista rantapuistossa.

Nukuin yön keittiössä, koska huoneeni oli niin täynnä ja heräsin neljältä lähteäkseni töihin. Latasin kahvinkeittimen valmiiksi, mutta aamulla kahvinporot olivat kuulemma kadonneet salaperäisesti. Tein yhdeksän tuntia töitä ja sitten lähdimme Suomenlinnaan. Meillä oli mahtavat piknikeväät ja seura oli ihan parasta. Henkilökohtaiest ystäväni ja Bärre, Kutro & Sallulah siis. Kierreltiin ympäris Suomenlinnaa, otettiin valokuvia ja istuttiin aina välillä ihmettelemään. Kutro osoitti taas olevansa kaikkein rohkein [ja ihan paras!] ja pojat kirjotteli postikortteja. Illalla käytiin vielä syömässä hyvin ja sitten sanottiin heipat Mikolle, joka lähti Turkuun. Me mentiin T-junalla Järvenpäähän. Saivatpa henkilökohtaiset ystäväni kokea senkin ihanuuden. Oli kyllä melko rauhallista vielä siihen aikaan, mutta Meriä ainakin alko jo ainainen pysähtely kyllästyttää. Mä osaan jo melkein ulkoa pysäkit välillä Helsinki-Järvenpää.

Sunnuntaina nukuttiin pidempään kuin oli tarkoitus. Lauri jäi nukkumaan, Henkka heitettiin Järvenpään asemalle ja me tytöt lähdettiin kulttuurikierrokselle. Käytiin Ainolassa ja Halosenniemessä. Katsastettiin myös Aleksis Kiven kuolinmökki ulkoapäin ja pysähdyttiin ottamaan valokuvia tykeistä. Kierrettiin Tuusulanjärvi ja palauduttiin sitten Jamppaan tekemään ruokaa.

Kun mun henkilökohtaiset ystävät lähti, suunnattiin me Sallan kanssa Espooseen Sallan äidille. Siellä herkuteltiin ja haettiin Sallulahille kamera, jotta se voi ottaa kaikilta meidän mahtavilta tulevilta reissuilta kuvia. Sitten ajeltiin vähän Kannelmäessä metsästämässä yhtä asuntoa ja käytiin ostoksilla.

Illalla kun palauduin kotiin, tuntui kovin tyhjältä ja hiljaiselta. Tove ja Bärreliinikin on taas Haminassa. Onneksi lähden illalla Poriin!

Keskiviikkona olin kymmenen tuntia töissä, jonka jälkeen lähdin vielä reippaana pesemään mattoja Kutron ja Bärreliinin kanssa. Mäntysuopaa kului ja puhdasta tuli, vaikka mun uhoneen matossa meillä menikin yhtä kauan kuin yhdellä mummolla kuudessa omassa matossaan [että jotkut ihmiset osaa olla ilonpilaajia!]. Matonpesureissun jälkeen mentiin kauppaan, noudettiin Arttu asemalta ja sitten Kutrolle syömään mansikkatorttua ja katselemaan Hovimäkeä.

Illalal kotona mua ärsytti työvuorot, mutta Aakkoset -jälleen kerran- sai mut piristymään. Bärreliini teki ruokaa siinä yhdentoista jälkeen illalla, syötiin jauhelihakastiketta ja sen jälkeen juotiin vielä iltateetä parvekkeella. Sitten oli vielä pakko soittaa Sallulahille, ennen kuin malttoi laittaa nukkumaan.

Eilen mulla oli vapaapäivä, mutta matkustin silti Helsinkiin. Tällä kertaa en kuitenkaan matkannut yksin, ja aika kului huomattavasti nopeampaa. Kutro luuli Tiksissä, että ollaan Pasilassa, ja Pasilassa, että ollaan perillä. Mä, matkanjohtajamme Sallulah, Arttu ja Bärreliini naureskeltiin ja mölyttiin vaan ja meidän kanssa istumaan joutunut nainen taisi Helsingissä olla jo ihan kypsä. Asemalla tavattiin Helsinki-oppaamme Tomi.

Käytiin shoppailemassa, ihmettelemässä eläimiä Korkeasaaressa, syömässä hyvin ja lopuks vielä leffassa. Oli taas oikein tosi hyvä vapaapäivä. Oli juuri niin ihanaa olla taas kaikki taas yhdessä, kuin olin aatellutkin.

Ja tänään tulevat mun oikeat ystävät, ja yksi elämäni porukka on taas melkein koolla.

Näillä näkymin matkustan Japaniin maaliskuussa 2007.

Tänään hihittelimme töissä kahvinpurujen sekaan tippuneelle jääpalalle. Kesä on ihanaa aikaa.

Viikko Toven kanssa meni nopeasti. Lenkkeiltiin paljon. Käytiin Veeran ja Vilkun kanssa Vanhankylänniemessä uimassa. Tehtiin hyvää ruokaa Vilkulla ja vietettiin yks mun vapaapäivistä kokonaan siellä. Toinen vapaapäivä vietettiin Sallulahin möksällä. Lämmitettiin sauna yöllä kun mentiin ja puhuttiin myöhään yöhön. Seuraava päivä maattiin auringossa ja käytiin uimassa aina, kun tuli kuuma. Oikeet kaks lomapäivää.

Pari iltaa meni siivotessa. Luulin olleeni liikaa Sallulahin seurassa, mutta Salla vakuutti, että ihan sopivasti vain. Ei kukaan täysjärkinen kyllä siivoa mökkeilypäivän tai yhdeksän ja puolentunnin työpäivän jälkeen.. Mutta täysjärkinen en koskaan ole ollutkaan ja Sallan seura oikeasti tekee vain hyvää!

Sunnuntaina palasi Bärre. Keitettiin iltateetä ja istuttiin parvekkeella lyhtyjen valossa. Tuntui mukavalta, että Bärre palasi taas kotiin. Ja eilisestä lähtien meitä on ollut täällä neljä. Pelle, Pälle ja Pöllö. Eilen menimme kaikki Sallalla ja Kutro tuli myös. Istuttiin Sallan parvekkeella ja suunniteltiin tätä viikkoa. Mahtavaa kun kaikki on taas koolla.

Jäin Sallalle yöksi. Onneksi on olemassa patja, jossa tee-laadut voi nukkua. Iiih. En tiedä enää, miten osaisin olla ilman Sallaa, vaikka mökillä kun tutkittiin mun kalenteria, todettiin, että loppuviimetteks me ei syksyllä vielä hengattu yhtään yhdessä, mutta sitten meistä tulikin ystäviä ihan hetkessä.

Tavallaan odotan jo syksyäkin. Muta tyydyn mielelläni vielä toistaiseksi heinäkuun pimeneviin iltoihin.