IRC-Galleria

N: Voiko synnytyksessä olla mieslääkäreitä?
K: No jos nyt ajattelee niin mulla on ollut suurin osa miehiä.
N: Ja sitten joutuu olemaan alasti!
K: No ei siinä ihan alastikaan olla, on siinä yöpaita päällä...
J:Mutta mitäs jos sä oletkin synnyttämässä ja sulla ei ole miestä... ja lääkäri oliskin mies... jos se on tullut keinohedelmöityksellä siis. Niin mitä jos se lääkäri, joka on mies, rakastuukin suhun?
K:Tiedätkö sä mitä se keinohedelmöitys on?
J: No että saa lapsen ilman miesetä. Sinne pistetään niitä hedelmiä tai jotain.

K=Äiti, N=11v ["kyllä voin sanoa jo ykstoista, koska kahden kuukauden päästä mä olen jo sen verran"] ja J=7v ["äiti, montaks mä oon?"]

***

Viikkoni on taas ollut yhtä hulabaloota. Eivät olleet tajunneet antaa meille hiihtolomaa, joten otin vähän omaa lomaa sitten.

Maanantaina oli ihan virallinen etäpäivä. "Tenttiin lukua". Vaan jos ei mene tenttiin, voi aivan hyvin tehdä esseetä auttamisesta puolikkaan tiimin kanssa. Siispä menimme Tiina-voimin Artulle ja vietimme siellä oikein rattoisan päivän. Kymmenestä kuuteen esseetä, herkuttelua, naurua ja tasokasta musiikkia. On jotenkin niin hienoa, että koulutehtävienkin tekeminen voi olla hyvin rattoisaa.

Tiistaina olin 3/4 koulupäivästä koululla. Sitten lähdin kävelemään keskustaan. Salla saattoi mut tuulikaappiin. Rautatieasemalla kuuntelin kahden miehen juttelua curlingista. Tajusin, etten todellakaan ole curling-höynähdykseni kanssa yksin, vaan meitä äkkiseltään höynähtäneitä on ihan mielettömästi. Sen puolesta puhuu myös curling-yhteisön vihreät "uusi" -tekstit.

Matkustin junalla Helsingin keskustaan ja sieltä raitiovaunulla satamaan. Onneksi Bärre oli selvittänyt kaikki reitit edellisenä iltana. Satamassa näin serkkuni K:n ja hänen lapsensa.

Laiva oli tietysti täynnä lapsia, koska oli hiihtoloma & muumiristeily [tai jotain]. Viihdyin kuitenkin. Kuuntelin lasten laulamaa karaokea, söin ja puhuin sekavia, tein lasten kanssa hyviä ostoksia sekä sain kaikessa rauhassa tanssia ihan miten halusin, kun oli kaksi tyttöstä mukana. NI, eli sisarussarjan vanhin ja ainut poika, sai mut myös monta kertaa hyvälle tuulelle. Pojat ei taida koskaan muuttua miksikään.

Laiva saapui takasin satamaan tänään aamulla. Mä tein ratikalla oikein pitkän turisti-kierroksen, ja oikein itsekin ihmettelin sitä, ettei se oikeastaan haitannut mua lainkaan. Laivalla moni muukin asia oikeastaan lakkasi harmittamasta. Kuten kesätyöt. Niin ja miehet. Vaikka Tiina K:n kanssa kyllä todettiin tiistaina, että ollaan muutenkin lakattu puhumasta miehistä. Tai ainakin siis vähennetty tosi kovasti! Joka tapauksessa, nyt on taas kumman rauhallinen ja hyvä fiilis. Tapahtukoon mitä tapahtuu. Kuitenkin asia on niin, että meistä pidetään huolta ja että meidän kaikkien varalle on tehty jo ajat sitten suunnitelmat.

Tein parin tunnin pikavisiitin Järvenpäähän ja matkustin takaisin Helsinkiin. Ja sieltä sitten bussilla Raumalle. Viihdyin bussissa niin kauan kun riitti auringonvaloa. Puhuin tunnin puhelimessa [Juorupuhelut rules. Asioita on paljon kivempi vatvoa kaksin kuin yksin.], luin Trendiä ja söin laivanameja. Mutta heti kun tuli pimeää, tulin paljon huonommalle tuulelle. En pidä pimeästä, ellei sitten kuvioissa ole mukana kynttilöitä, nuotiota, myrskäreitä tai vähintäänkin paljon tähtiä. Voin kun voisinkin aina matkustaa valoisaan aikaan.

Puhuin äskön Mikon kanssa puhelimessa. Huomenna mennään katsomaan sen sotilasvalaa. Se on hassu ja mukava veli. En vaihtaisi.

Elämäni ei ole hullumpaa. Vaikka asunkin kahden höntin kansa. Tai ehkä juuri siksi.

Viikonlopun aikana olen käynyt Toven kanssa muutaman kerran ulkona, pelkäsimme vain päiväkodista tulevia lapsia, muuten olimme hyvin innoissamme kaikesta. Tove on kyllä hetkessä raivannut tiensä tänne päiväkirjaankin. Tänään totesin, etten oikein edes osaa ajatella aikaa, jolloin meillä ei vielä ollut täällä tuollaista höpsöliiniä. Tänäänkin, kun tultiin kotiin, oli mun kaulahuivit, sormikkaat, pipot sun muut jälleen pitkin eteisen lattiaa. Ja lempparinsa Tove oli raahannut 'pesäänsä'. Nauroin vain ja totesin, ettei Tove millään tietenkään voi tietää, mitkä ovat leluja, ja mitkä eivät. Nostin kuitenkin osan jutuistani ylemmälle hyllylle, jotten Tovella olisi niin paljon houkutuksia. Houkutuksista puheenollen, tänään laitoin jälleen maton lattiaani. Tove oli ihan ihmeissään. Mutta matto on ainakin vielä saanut olla melko rauhassa. Toisin kuin roskikseni..

En vieläkään voi oikein ymmärtää, että miten hyvin minulle kävikään, kun sain Bärren kämppiksekseni. Se kaikki kävi niin kummallisesti ja nopeasti. Enhän mä edes muistanut kunnolla Bärren nimeä. Ja kuinka hyvin sitten kaikki on mennytkään...

Salla on vakiovieras 'olohuoneessamme', vaikkei edes tykkää sohvastani. Myös Tiina K kävi eilen ja toi huippuhyviä muffinsseja. Söimme myös tortilloja ja tacoja, kun ensin olimme päässeet sopuun täytteistä. Kulttuurien yhteentörmäilyiltä ei tietenkään voi välttyä kun on kyse 'täytettävästä' ruuasta. Tänään kävimme neljästään (S, B, minä ja minä) Tuusulanjärvellä lenkkeilemässä. Olinkin jo kyllästynyt kävelyteihin.

Viikolla puhuin joku päivä äidin kanssa puhelimessa ja naureskelin sille, että he katselivat isän kanssa curlingia. Ja yhtäkkiä tajuankin itse ärsyytyväni, kun curling-ottelun näyttäminen keskeytetään jääkiekon takia.

Hajanaisia ajatuksia. Mutta ei kait sunnuntai-illalta voi enempää odottaakkaan.

Ystävänpäivänä 2006

Ystävänpäivänä 2003 istuin Brasilian kodissani ja mietin, miten oma ikäluokkani tanssi vanhojen tansseja. Ajattelin ystäviäni Suomessa ja ikävä oli iso. Mutta tykkäsin myös olla siellä, missä juuri silloin olin. Kaikkea ei voi saada ja valintoja on tehtävä.

Tänä vuonna olin jälleen kaukana "oikeista ystävistäni". Mutta minulla on täälläkin ihmisiä, joista on tullut lyhyessä ajassa hyvin tärkeitä. Vietin siis mielelläni tätä päivää heidän kanssaan.

Teimme Bärren kanssa korvapuusteja ja Eija tuli meille saunomaan. Söimme pullia ja joimme saunalimsaa.

Illalla Salla haki mut Pajalaan. Katsottiin Sallan, Roopen, Tomin ja Artun kanssa jääkiekkoa. Olen Sallalla melkein kuin kotonani. Jäätiin Sallalle pidemmäksi aikaa kuin kukaan oli suunnitellut; saavuttiin keskustaan vasta puolilta öin. Oikeastaan koko ilta / yö vähän venähti pidemmäksi kuin olimme Sallan kanssa suunnitelleet. Olin kotona vasta varttia yli neljä. Tove tuli toivottamaan tervetulleeksi. Kämppä, jossa on tollainen suloisuus, todella tuntuu kodilta.


Eilen.

Nukuin 2,5 tuntia, joten kouluun lähteminen ei kiinnostanut yhtään. Teki mieli nukkua koko päivä. Mutta huonoihinkin päiviin mahtuu valopilkkuja. Niitä eilen:

Tiimimme. 2/3 tiimistä oli nukkunut hyvin vähän. Silti aikuisuus-esityksemme meni hyvin. Vain minä repesin. Mutta voimme kait leikkiä, että se oli itkua.

Hullu sekaisin kirjoittelu ruutupaperille. Hymyilytti taas. Sallaliini on höpsö.

Bärreliinin tapa herättää päiväunilta. Kun väsyttää ihan mielettömästi, eikä tippaakaan kiinnostaisi herätä ripustamaan pyykkejä kuivumaan, ei ole iloisempaa tapaa herättää kuin laitata pieni koiranpentu asialle.

Sallaliinin ja Bärreliinin kanssa vietetty ilta. Lopulta vain makasin sängylläni ja nauroin.

Iltateetä juodessa ei enää harmittanut lainkaan.

[Btw, huonoina päivinä piristyttävät ihmiset ovat ehdottomasti liini-päätteensä ansainneet.]


Tänään.

Oli jo paljon parempi päivä. Vaikka moni asia harmittikin, olin melko hyväntuulinen läpi päivän. Puheviestinnän tunnilla sai nauraa. Koulun jälkeen kävimme istuimme Tiinan kanssa kahvilla, pieni irtiotto arjesta. Puhuin puhelimessa / Skypellä Merin, Suskin, Sarin ja Jonskun kanssa. Teki hyvää. Hassuja ovat ja taas on ikävä. Sain lähetettyä pari sähköpostiakin, joiden lykkäämistä olen lykännyt ja lykännyt. Ihan hyvä päivä siis. Nyt iltateetä ja mahdollisesti suht ajoissa nukkumaan.

Huomenna alkaa taas viikonloppu.

Aamulla lähdin kävellen Sallalle. Päätin oikaista ammattikoulun kohdalta, ja yllätyksekseni en eksynyt, vaan löysin oikoreitin Pajalaan. Odotan jo kesää, että pääsen tutkimaan tätä kaupunkia enemmänkin pyörällä!

Olin Sallalla ensimmäisenä. Yhdessä odoteltiin tunnin verran, ennen kuin kaikki tiimimme jäsenet [jotka minä ystävällisesti kutsuin kyläilemään Sallalle] olivat paikalle. Toiminta oli taas hyvin Idea.Onnimaista. Tomi saapui noin tunnin myöhässä [joo, liikennesää ei toki ollut parhaimpia ja käännytimme hänet viellä pihasta hakemaan maitoa] ja seuraava tunti kului kahvitellessa ja jutellessa. Sen jälkeen yritettiin oikeesti tehdä jotain. Ja saatiinhan me juttelun, syömisen ja kahvin juomisen lomassa oikeesti aika paljon aikaankin. Ei taas tarvitse odottaa ihan kuivis-esitystä.

Mun tulee kyllä luultavasti sitten joskus ikävä meidän tiimiä. En tiedä ketään, joiden kanssa tekisin mieluummin ryhmätöitä. Kyllä me melutaan ja säädetän ja nauretaan, mutta aina saadaan jotain aikaseksi. Ja aina on niin mukavaa. Ihan kummaa ajatella, että siinä on mukamas kuusi satunnaisesti valittua ihmistä. Mehän kuulutaan yhteen.

Käytiin Sallan kanssa Prismassa. Ostettiin multaa, lannoitetta, kukkia ja ruukkuja. Todettiin, että neulomiset ja leipomukset sujuu, joten nyt siirrymme viherpeukalointiin.

Haettiin pari poikaa mukaamme ja tultiin meille. Katsottiin viisi minuuttia Fucking Åmålia, siinä sitten olikin tarpeeksi valmistautumista ruotsin huomiseen suulliseen esitykseen, joten tehtiin loppuilta muuta. Juotiin siis kahvia, lässytettiin Tovelle, katseltiin Täydelliset naiset ja puhuttiin taas kaikkea turhaa.

Ihmisten lähdettyä vaihdoin kaksi kukkaa isompaan ruukkuun ja laitoin niille uudet mullat. Nyt kynsieni alla on multaa. Olisin voinut saman tien vaihtaa useampienkin kukkasten mullat! Päivä päivältä muistutan enemmän äitiäni.

Kello oli jo ykstioista, kun kukkais-operaatio oli ohi. Kävimme Bärren ja Toven kanssa iltalenkillä, eli kävelimme talomme ympäri. Tämä on hyvä piha asua. Aiemmin päivällä Roope huomasi, että meillä on oma polttouunikin. Kyllä vain. Odotan yhä enemmän kesää.

Joimme iltateetä ja söimme ruissämpylöitä. Bärre ja Tove menivät nukkumaan. Bärren unirytmi on tainnut muotoutua uudelleen Toven myötä. Ehkä minunkin vielä joskus tästä "normalisoituu". Mutta yöt vain jotenkin ovat sitä mulle ominaisinta aikaa.

Viikko 6 / 2006


Maanantai - "oon kokenut tään joskus ennenkin"

Heräsin liian lyhyiden yöunien jälkeen lähteäkseni hammaslääkäriin. Pelkään sinne menoa joka kerta. Vaikka ennenkin on porattu. Ja puudutettu. Ja tiedän, ettei se niin paljoa satu. Mutta pelkään silti... Pyhärannan terveyskeskuksessa on vieläkin ne samat vihreät penkit kuin ennenkin. Ja odotushuoneessa samat lasten lelut. Yks vanha yläastetuttu meni neuvolaan pienen lapsensa kanssa. Kummallista. En odottanut näkeväni häntä a) lapsen kanssa b) ainakaan Pyhärannassa. Mutta koskaan ei kai tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Jos se nyt oli hän.

Tein ja tulostin monta kesätyöhakemusta kotona. Sitten istuin hetken takkatulen ääressä. Maanantaita ennen olin ollut aina poissa kotoa juuri silloin, kun takassa oli tuli. Nytkin olisi pitänyt tehdä koulutehtäviä, mutta halusin istua siinä takkahuoneen lattialla hetken. Huomasin, että minä tai Mikko ollaan joskus pienenä piirretty pienen pieni tikku-ukko yhteen takan tiilistä. Siihen taloon liittyy niin paljon muistoja. En haluaisi, että äiti ja isä koskaan muuttavat sieltä, vaikka toisinaan sanonkin heille, että heidän olisi ehkä parempi asua Raumalla.

Tein yhden koulutehtävän loppuun ja lähdin Jonskulle. Äiti vei mut taas Raumalle ja käytti kirjaston kautta, vaikka sillä olikin kiire jumppaan. Äiti on aina niin kiltti. Jonskulla juotiin kahvia ja syötiin viinirypäleitä & suklaata. Ihanan hassu yhdistelmä kaikkiaan. Olisin ollut mieluistasi paljon pidempään, mutta piti ehtiä bussiin. Tajusin bussiin kiiruhtaessanni, että olen ennenkin -ja vieläpä useammankin kerran- juossut siitä samasta pihasta bussiin. Siitäkin on jo viisi vuotta. Olin silloin melkoisen onnellinen. Vaikka olihan niitäkin päiviä, jolloin pelotti. Pihassa oli muuten vieläkin se sama keinu, johon joskus tungettiin oikein monen teinin voimin. En enää muistakaan, että montako teiniä siihen lopulta mahtui.

Huristelin bussilla Pj-kurssin staabin kokoukseen. Olin tosi väsynyt, enkä jaksanut antaa parastani. Harmitti oikein. Mutta ensi kerralla jaksan paremmin. Toivottavasti ainakin.

Kotona Bärre ja Tove olivat vielä hereillä. Onneksi. He pitivät minulle seuraa, kun join iltateetä. Oli hyvä tulla kotiin.


Tiistai

Olin todella väsynyt. Teki hirveästi mieli jäädä kotiin lämpimän peiton alle, kuten Bärre teki. Hän ja Tove jäivät siis kotiin, kun minä lähdin Valtsulle yksin odottelemaan Vilkkua. Tuntui ihan kummalliselta.

Koulussa oli melko tylsää. Koko päivä vietettiin jakautuneena kahteen ryhmään, ja meidän ryhmämme on todella rauhallinen. Usein se on mukavaa, mutta väsyneenä kaipaisie enemmän toimintaa. Toinen ryhmä pääsi jo paljon ennen meitä kotiin, joten piti kävellä kotiin. Väsyneenä ei kuitenkaan edes auringonpaiste piristytä, joten keskustasta hyppäsin junaan ja kahdessa minuutissa olin paljon lähempänä kotia.

Nukuin päiväunet, söin vähän jotain, katseltiin telkkaria ja saunottiin. Ja sitten iltatee ja suht ajoissa nukkumaan. Niin ja paketoin Venlan lahjan. Olin käyttänyt kaiken lahjapaperin ompelulaatikon päällystämiseen, joten jouduin käyttämään väärinpäin käännettyä joulupaperia.


Keskiviikko

Kunnon yöunet vaikuttaa kyllä aika paljon. Oli ihan eri fiilis kävellä taas koulun jälkeen keskustaan keskiviikkona, kuin tiistaina oli ollut. Harmitti oikein, kun ei saanut kävellä ihanassa talvipäivässä enempää, vaan piti hypätä junaan. Menin Helsinkiin katsomaan Venlaa ja Reettaa. Reetta oli taas kasvanut ja näytti hirmuisasti Valtterilta. Juhlistettiin Venlan synttäreitä vähän myöhäs ja ystävänpäivää vähän aikasessa syömällä Venlan tekemää herkullista kakkua. Venlan kanssa oli taas jotenkin tosi hyvä jutella. Olin tosi loistavalla tuulella, kun lähdin sieltä pois.

Tiinan suunniteltu keskiviikko ilta: Salkkarit ja aikaisin nukkumaan. Mutta todellisuus oli toisenlainen.

Salla oli tullut kyläileen. Kotona ilmoitin heti ovella hänelle ja Bärrelle, että "Reetta on niin suloinen - mä haluan vauvan!". Salla ja Bärre näyttivät minulle Tovea ja selostivat molemmat, että siinä on mulle vauva. Ja jonain toisena päivänä Bärre totesi, että voisin aloittaa opettelemalla kasvattamaan kukkia. Sain nimittäin kaktuksenkin tapettua.

Tove sai vielä yhden vieraan lisää. Hänen nykyinen turvallinen kummisetä tuli kylään. Olimme Toven kanssa, söimme kummallisen makuista jäätelöä ja vietimme muutenkin laatuaikaa. Salla lähti joskus ehkä puolenyönaikoihin. Toven kummisetä jäi vielä. Makoiltiin Bärren sängyllä ja säkkituolissa ja puhuttiin sinisistä sähköpalloista ja muusta yhtä järkevästä. Tunnit kuluivat ja me vain valvoimme ja puhuimme. Oli hyvä olla. Lopulta raahauduin sänkyyni nukkumaan ja setä jäi kuutiolle nukkumaan.


Torstai

Heräsin siihen, että talossamme puhui mies. En ole koskaan vielä herännyt täällä siihen. Joimme kolmisin aamukahvia ja sitten lähdin Miran ja Moorian kanssa kävelylle. Oli hienoa käydä edes vähän metsässäkin. Nyt olen mielestäni jo ihan osaava koiranulkoiluttaja. Aluksi kysytään ikää ja sukupuolta, kun tavataan toisia koiria.

Setä tuli vielä vastaan pihallamme kun olin kotiutumassa. Yritti mennä puskan taakse piiloon. Ohikulkenut mummo ei yhtään katsonut pitkään...

Siivottiin oikein urakalla, pesin kaksi koneellista pyykkiä ja tein ruokaa. Bärre lähti kuoron kanssa laulelemaan ja Salla tuli taas kylään. Olin kai taas liian väsynyt neuloakseni. Loppuillan katsoin telkkaria ja makasin peiton alla. Toven kanssa oli hyvä katsoa Everwoodia. Vaikka en ole aivan varma, ymmärsikö hän, miksi Tiina melkein itki.


Viikonloppu

Menin Outille Jyväskylään. Outilla juodaan paljon hyvää teetä, katsellaan telkkarista ohjelmia, joita ei muuten tulisi katsottua, ajetaan bussilla keskustaan ostoksille ja jutellaan myöhään yöhön. Marttailimme myös hieman: teimme marjapiirakan ja neuloimme ahkerasti. Hiljaisuutta, rauhaa ja hyvä ystävä. Juuri sitä, mitä nyt tarvitsinkin.


Lopuksi.

Minusta tulee päivä päivältä enemmän koirienkin ystävä. Tove juoksentelee täällä jo hulluna ja reippaana ympäriinsä. Suloinen koiruus. Sanon sitä kyllä noin joka kolmas kerta Bärreksi. Mutta pidän heistä molemista.

Kaiken onnellisuuteni keskellä en voi olla pelkäämättä, että taas käy niinkuin ennenkin.

Jätettiin kansantaudit suosiolla melkein huomiotta. Sain kyllä pari kirjaa ja yhden sähköpostin diabeteksestä. Niillä eväin pitäisi jaksaa tässä koneella muutama tovi vielä istuskella. Mutta hyvä päätös se oli.

Käytiin keilaamassa. Hävisin taas, mutta niin käy aina, oli urheilulaji mikä tahansa. Alan jo tottua. Sitten suunnattiin Merille. Pojat lähti Laitilaan ja me jäätiin Merin, Veeran ja Kaisan kanssa Lajolle. Katsottiin telkkaria, kirjoteltiin ystäväkirjoihin, mässättiin hirmuisasti ja juteltiin. Oli mukavaa. En muuta kaivannutkaan, kuin heidän seuraansa. Olisimme vaikka voineet istua hiljaa, ja olisin silti varmasti viihtynyt. Suski liittyi myöhemmin joukkioomme ja Janikin kävi. Katsoimme videota 18 vuoden takaa. Asikkalan asikkalan puiset rattaat... ja paljon öljyä. Eräs sai kuulla myöhemmin illalla asiasta melkoisesti. Mutta oikeasti se video oli suloinen.

Mentiin ABC:lle syömään tyttöjen kanssa ja nähtiin Jonskuakin pikaisesti. En ollut hetkeen hillunut Apsilla. Totesimme, että siellä on tainnut tapahtua sukupolven vaihdos. Tai melkein ainakin.

Ajoimme Laitilaan, Jussille. Pojista osa oli melkoisen hilpeällä tuulella, osa jo melkoisen väsähtäneitä. Piti hakea Lauri sieltä vaan pois, mutta tiedettiinhän me, että sinne jäädään jumittamaan. Aika kului jotenkin todella nopeasti. No, hyvässä seurassahan joskus käy niin. Heitin ihmisiä vielä Raumalle ja olin vasta viiden aikoihin kotona.

Nukkuminen on yliarvostettua. Heräsin kahdeltatoista ja nyt odottelen ruokaa. Keittiössä tuoksuu hyvälle. Äiti on viikonlopun aikana tehnyt mustikkapiirakkaa, kaksi pannukakkua ja nyt kahta sorttia pullaa.

***

Luulin laittaneeni tämän näkyviin. Vaan enpä ollutkaan. Yritin tehdä koulutehtäviä. Yritykseksi jäi. Nukuin hetken, kävin mummulla ja yritin lisää. Ei taaskaan oikein onnistunut. Mummu ja ukki tulivat kahvittelemaan ja sitten lähdinkin moikkaamaan Suskia ja Hennaa. Suskilla sain Runebergin torttuja. En siis tänäkään vuonna jäänyt ilman. Kotona syötiin vain laskiaispullia. Hieman etuajassa, mutta emme me välitä. Hennan kanssa ei oltu nähty pitkiin aikoihin, oli hyvä jutella. En olisi halunnut tulla kotiin, koska tiesin, että tänään on vielä tehtävä monta juttua. Onneksi heti kun pääsin sisälle äiti kysyi, haluaisinko paistaa takassa makkaraa. Toki. Siinä takan hiilloksen lämmössä tuli parempi mieli. Ja nyt hoidan oikeasti kaikki hommat pois alta. Mesekin on kiinni.

Miksi aloittaminen on aina niin vaikeaa?

Eilisen vietin jälleen E:n ja M:n kanssa. Kävimme pulkkamäessä & puistossa, kokosimme palapelejä, katsoimme muumeja, leikimme, söimme paljon ja teimme tyttöjen äidille synttärikortin. Veera tekstasi aina, kun nukutin E:tä. O:n cd-kotelossa oli viisas ajatus, jota en enää muista sanasta sanaan. Mutta jotain tämän suuntaista: 'Kun seuraavat sanat, joita sanot, saattavat ratkaista isoja asioita, kuuntele ennemmin sydäntäsi kuin järkeä.' Kunpa aina osaisinkin.

Illalla lähdin Helsinkiin kuvitellen, että busseja Raumalle lähtee tunnin välein. Mutta joku on mennyt vähentämään bussi-vuoroja. Törkeää. Mutta nopeat päätökset kunniaan: hyppäsin Turun bussiin ja päädyin sitten samantien ostamaan lipun Uuteenkaupunkiin asti. Nukuin matkan Turkuun ja Turku-Uki välin katselin pimeitä maisemia. En ollut koskaan käynyt Vehmaan tai Mietoisten keskustassa. Tajusin yhtäkkiä, etten enää elä niin suunnitelmalliseti kuin joskus. Mutta tuntuu, että näin on parempi.

Äiti haki mut Ukista. Pyhärannassa on vähemmän lunta kuin Järvenpäässä, mutta tähdet näkyvät täällä paljon kirkkaammin. Oli hyvä tulla taas kotiin. Eteisessä oli armejan vaatteita ja kodinhoitohuoneen pöydällää tunnuslaatta [tmv]. Mikko on lomilla. Ehkä ensimmäistä kertaa tajusin, että Mikko on armejassa [miten tuo sana pitäisi kirjoittaa???].

Tänään olen ollut koko päivän yövaatteissa. Lukenut lehtiä, katsellut ulos ikkunasta, juonut kahvia muumi-mukista ja ollut vain. Pidän näistä päivistä. Nyt lähden saunaan, koska illalla vietetään rattoisaa aikaa kansantautien parissa Merin ja Veeran kanssa.

Niin, ja äiti antoi lukea vanhaa päiväkirjaansa. Kaikki ihmiset pitäisi pakottaa kirjoittamaan päiväkirjaa.

Käytiin Sallan kanssa lenkillä aamupäivällä ja Mira tuli käymään iltapäivällä. Pizzaa ja jutustelua. Illalla katsoin Everwoodia. Huoneeni oli sekainen, mutta tunsin itseni hyvin onnelliseksi.

Ja sitten tulivat Tove ja Bärre. Toove kuolasi hupparilleni, eikä minua haitannut yhtään. Suloinen pieni koira. Ehkäpä minusta, pinttyneestä kissaihmisestä, saattaa tulla parempi koirien ystävä kuin vielä tiedänkään. En haluaisi jättää heitä neljäksi päiväksi, vaikka odotankin, että pääsen Pyhärantaan. Mutta silti. On se niin suloinen.

Maanantai alkoi tosi mahtavasti. Lähdin aamulla lapsenvahdiksi junalla. Tiksissä kun jäin pois junasta, tajusin, että laiva-laukku oli jäänyt junaan. Kävin selvittelemässä asiaa ja hyppäsin bussiin, jotta pääsisin lapsosten luo. Menin taas bussilla, jolla en ollut ennen mennyt, ja jäin sitten väärällä pysäkillä pois. Varmaan puolisen tuntia jouduin kävelemään ympäriinsä, ennen kuin pääsin perille. Mutta lapsia oli kiva nähdä ja aika meni nopeesti. Sitten taas bussilla Tiksiin ja siellä tein taas lisää hyviä päätöksiä. Hyppäsin K-junaan, kun aattelin, et se on muutaman minuutin ennen Helsingissä ku R, jolla joukko "leikkikavereitani" [leikkikaveri= kaverit täällä. Vastakohta: "oikea kaveri" / "henkilökohtainen ystävä"] oli tulossa. Mutta unohdin, että K pysähtelee vielä Tiksin jälkeenkin ties millä asemilla, joten olin varmaan 5 min myöhemmin Hesassa kuin he, ja piti vielä hakea se laukkukin asemavalvomosta... Mutta kutakuinkin siihen loppui huono-onnisuuteni ja alkoi hauskanpito eli lähdettiin laivalle.

Matka oli onnistunut. Sai viettää aikaa hassujen ihmisten kanssa ja nauraa paljon. Laulettiin karaokea, hilluttiin milloin missäkin hytissä, osallistuttiin johonkin ihme Rommi-visailuun, yritettiin [terveisiä vaan Sallalle] nukkua päiväunia, ravattiin käytävässä, tanssittiin ja syötiin. Eilen vietettiin päivä Tukholmassa, siellä olisin viihtynyt pidempäänkin. Tänään kotiuduttiin siinä puolen päivän aikoihin ja mentiin heti Bärren kanssa päiväunille. Iltapäivällä käytiin kaupassa ja tehtiin makaronilaatikkoa. Mitään muuta järkevää en sitten olekaan saanut aikaiseksi...

Koen toisinaan kyllä oloni ja eloni ihan kummalliseksi. Laivalla rupesin taas pohtimaan, kuka siellä oli minun vaatteissani. Sillä jollain kun oli mukana hiustenkuivaaja ja käsirasvaa, se tunsi olonsa niin kotoisaksi ja hyväksi vähän joka paikassa ja sen seura laivalla oli jotain ihan erilaista, kuin se vielä puoli vuotta sitten kuvitteli. Mutta kyllä se tykkää.

Aamulla sain pitkästä aikaa lukea kokonaisen sanomalehden ja juoda kahvia kaikessa rauhassa. Ei kiirettä, ei turhaa hötkyilyä. Ja ulkona kaunis ilma. Valoa.

Siivottiin ahkerasti. Matot on otettu pois lattioilta, tampattu, rullattu ja laitettu muumihuoneeseen. Olemme myös opettelemassa laittamaan kenkämme kaappiin. Tervetuloa koira. Ensi jouluna haluan lähettää joulukortteja meiltä kolmelta.

Tein myös ruotsin esseeni. Ilman Bärreä en ehkä olisi saanut mitään aikaiseksi. Mutta olin hyvin iloinen, kun tuli tehtyä edes jotain. Liika opiskelu lauantaina olisi kuitenkin luultavasti pahasta, joten lähdimme käymään Tiina K:lla. Marttailimme sielä tovin ja kävelimme takaisin kotiin keskustasta aivan uutta reittiä. Löysin taas talon, jossa voisin asua. Pidän uusien teiden tallailusta.

Tehtiin pizzaa kaksi pellillistä [jälleen keittiömme on täynnä pizzaa] ja katsottiin Seitsemän vuotta Tiibetissä. Oppimme tärkeän asian. Ei kannata murehtia. Jos ongelma on ratkaistavissa, sitä ei kannata murehtia. Jos taas se ei ole ratkaistavissa, ei murehtiminen taaskaan kannata. Vielä jonain päivänä ehkä pystynkin olemaan ajattelematta liikaa.