IRC-Galleria

Olen huomannut, että kappaleet joista jonain tiettynä hetkenä pidän, ovat toisinaan enteellisiä. Ennustan omaa tulevaisuuttani. Tai ehkä luon sitä. Ehkä etsiydyn tilanteisiin. Ehkä. Ehkä. Tai sitten jotain vain täytyy tapahtua (kuten minun täytyy, täytyy suudella sinua) ja sitten, vääjäämättä, se myös tapahtuu. Koska niin sen täytyy olla. Sinä etsit minut tai minä sinut, tai jos me kumpikin olemme tarpeeksi pölkkypäisiä ollaksemme tekemättä mitään, homma hoituu jotain muuta kautta. Sattumalta. Ennenpitkää. Väkisin. Vääjäämättä. "And I said darling, tell me your name, she told me her name. She whispered to me, she told me her name." Ja sitten, kun olemme jo unohtaneet ja jonain selkeänä hetkenä vuosien päästä näemme toisemme väkijoukossa, ei voisi, eihän, ei kai vain voisi piiloutua tai paeta tai kävellä kotiin laittamaan lapsille ruokaa. Tai kun katsoo silmiin (magneetti), tai kun katsotaan silmiin, on mahdotonta, ehdottoman mahdotonta, kääntää enää koskaan katsettaan pois. Voi sulkea silmänsä, mutta sitä yhteyttä, tätä yhteyttä ei voi enää sulkea. Et voi, ei voi, en voi mitään sille, että

minun on ennen pitkää suudeltava sinua.

_n.