IRC-Galleria

...teini-ikäisenä. Hirveän kuluttavaahan se oli, rakastaa jotakuta niin hirveästi ja minä kun olin sinusta aina niin mustasukkainenkin, että sitä on tätä nykyä vaikea edes kuvitella. Sinä olit minun ja minä kuuluin epäilemättä sinulle. Todellisuus ei koskaan tuntunut rajoittavan toimiamme: keksimme, loimme, punoimme toisistamme miehiä, naisia, rakastajia, tyttäriä, poikia, henkiä, taruolentoja - olimme mitä tahansa, aina tarpeen mukaan. Minä olin sitä mitä sinä kaipasit. Sinä olit minulle kaikki.

Tiedän, että jokin tuli väliimme, se saatoin olla loppujen lopuksi minä ja minun levoton mieleni.
Ja pojat, plaah, totta kai ne sotkivat kaiken, mutta oli sinullakin virityksesi. Oli sinullakin joku toinen.

Mutta muistan silti, miten hylkäsimme kerran ne rumat rakastajat tanssipaikan seinänviereen ja juoksimme pois, karkasimme niiltä. Minä itkin, sinä itkit sitä, miten piti kasvaa niin typeriin rajoihin.

Joskus toivon, että voisin tuntea vielä sellaista omistautumista. Joskus toivon, että minulla olisi vielä sinut. Mutta ajat muuttuvat, tytöt muuttuvat, pojat tukkivat tien ja vievät mielen ja ruumiin. Välttämättä valuimme erillemme.

Mutta mikä pari me olimme! Miten suurta tulevaisuus, miten kaikki laossa jaloissamme, vaikka ne, epäilemättä, vihasivat meitä enemmän kuin monia. Joskus ne vihasivat vain minua, mutta sinä et koskaan pyytänyt minua muuttumaan. Minä olin hirviökuningatar, sinä minun hirviömorsiameni, ilman taka-ajatuksia, kaunokainen. Ilman kovinkaan paljon taka-ajatuksia...

Niin, joskus kaipaan vieläkin yhtä läheisiä ystävyyssuhteita kuin mitä minulla oli kerran kanssasi, mutta vanhemmiten olen oppinut olemaan varuillani. Olen kai tottunut tähän etäisyyteeni ja nyt tuntuisikin omituiselta päästää ketään kovin lähelle, kun ne eivät kuitenkaan koskaan muista soittaa perääni. Ilkeyskin, se joka minulle on luonteenomaista, on karissut minusta vuosien varrella jonnekin, enkä enää osaa tunkeutua toisten sydämiin samalla tavalla kuin ennen. Minusta on kai tullut lempeä, kuka olisi uskonut!

Mutta minä kaipaan sinua. Kaipaan liittolaisuuttamme.

-N.

Käyn ehkäpä silti tekemässä sen...

Ylihuomenna Lutakkoon katsomaan Kauko Röyhkää ja Ristoa.

-N.

Nyt ahdistaa. Helvetin auto. Mä olen kipeä ja jumissa täällä ja vituttaa. Helvetti. En tiedä minne olisin muka menossa, mutta ainakin tietäisi, ettei sentään ole loukutettu tänne. Kai sitä voisi kävellä, mutta juuri nyt en jaksa, eikä edes ole mitään, minne kävellä. Vali vali.

-N.

Nämä elokuun päivät
kun olen väsynyt ja sairas ja istunut aamukahdeksasta asti yliopiston kirjastossa
lukemassa eliotista, baudelairesta, whitmanista
- vitut niistä runoista kunhan ajoitus täsmää! -
(miksihän ne yrittävät aina tehdä kaiken mahdollisimman vastenmieliseksi)

ja nyt tässä sitten jotakuinkin kävelemässä yläkaupungilta poispäin, kuumeessa,
suonessa vielä ikävä tuntu neulasta aamuisten kokeiden jäljiltä.

Ja liikaa kahvia, ihan liikaa kahvia minä sanon, kun kuulen vastaantulijoiden ajatukset
päässäni, pääni sisällä, mikä melu

Äh, tämä helvetin aurinko. Tämä helvetin kaupunki.

Saattaisi olla miellyttävää siirtyä kadun toiselle puolelle varjoon, mutta en usko, että keskittymiskykyni riittäisi edes tien ylittämiseen, vaikka autoja tuskin lainkaan.
Enhän minä edes muistanut, että Whitman oli amerikkalainen! niin, että sekin piti sitten ottaa loppujen lopuksi itse hyllyjen välissä kontaten selville.

Ja katsos! ne ovat taas repineet kadun auki uudesta kohtaa, tämä typerä kaupunki vuotaa typerää niljaansa jalkoihini, ja väsyttää niin, että toivoisin melkein asuvani
tässä.

(Vastaantulijoilla on työaivot, opiskeluaivot, tavoiteaivot, aivoilla määränpää ja kas kummaa, onpa omituista, kerrassaan, kun vain minun nenästäni vuotaa verta. Minun aivoni ne kai valuvat parhaillaan reunakiville.)

Kulmasta oikealle ja taas alas. Kaupungin kirjaston portaissa olen kaatua naamalleni, eivätkä ne siltikään anna minulle mitä haluan. Ei vittu. Olen lopussa. Hiiteen runous, hiiteen nämä ihmiset! Täytyy päästä sänkyyn, vaikka yksinkin, ennen kuin saan niistä jonkun tartunnan.
Pitäkää kesänne. En tahdo sitä enää.

Väärällä bussilla olen nopeasti kotona.

Flunssa.

-N.

Viikko (- viikonloppu) aikaa lukea, saapi nähdä miten onnistuu.

-N.

Ja just heti tietysti sen jälkeen, kun se oli ensin korjattu ja sitten katsastettu (maksoi helvetisti). Argh.

Jos joku sattuisi tietämään jonkun, joka haluaisi myydä miulle hyvän ja halvan kaaran, niin olisin TODELLA kiitollinen jos minullekin ilmoitettaisiin tästä ihmeestä. Tarvitsen auton. Kaipaan autoa. Antakaa minulle auto!

-N.

P.S. Yhyy!