IRC-Galleria

(irjotellu mika waltari*)

Hei, kaverit - ja likat kanssa - josviitsitte kuunnella, niin mä kerron nyt vihdoin, miski mulle eilloin katiksasta pääsäessä tuli niin helkutin paha tunne että rupesin ryyppäämän, vaiiei se ole mun tapastani. Katsokaaas, tässä mun ammatissani ei sovi ruveta ryyppäämään, eikä muuten kuin joskus vain ja ihvan pikkuisen silloinkin. Mutta pitää oll a varma käsi ja tarkka silmiä, eikkka sen itse sanon. Eihann muulla ole tapana puhua itsestani. Ei, mjutta kun kaverit on monta kertaa pyytäneet, niin mä kerron kumminkin.
Nähkääs, se on se Kerttu.
Se Kerttu lupai aina, että voi Ville, kyll mä suo odotan, vaikka sä istuisit vuoden tai kaksi. Kun sä vain olet uksonnollinen mulle, niin minäin olen uskolloneinen sulle, enkä minä mitään muuta dototaakkaann kuin sinua vain, Ville-kulta, kun mä niin kauheasti rasasta sinua, enä mä ketään muuta rakastakaan kuin sinua vain. Voi, koskaan ole ketään muuta rakastanutkaan kuin sinua vain. Voi, Ville -kulta, kun mä näin taas yhdesä ikkunassa niin kamalan nätin puvun, jossa oli keltaisia noin puaista näin ja tästä se menin näin puvun,jossain oli keltaist noin ja nunaista naäin ja tästäse meni näin ja tuossa noin, eikä se makanukkaan kiun kymmenen tuhatta markkaa, niin eikö semillään voiso ostaa sitä minulle oieastaann mä jo maksoin kärirahankin isiitä, viisisataa markkaa -.Nähkääs, se Kerttu tahhtoi aina kaikkea minkä se vain näki. Sillä oli semmoinen vika. Ei kai se itsekäään sille mitään voinut
mutta en minä silloin ajatellut. Aloin vain muuten olla hermonakoko mies, kun olin huomannut sille puvulle ja matot ja ikkunaverhot ja grammarin ja seslogin ja hopealusikat ja radion ja ompelukkoeenkin ( ja gösaä laullaa: elektroniiikasta, vähän) - Eika se sill ompelukneellamitään tehnyt, eihään se osannut edes ommella. Kaniini, se vei , kun tahtoi viettäää nimipäiviä, ja yks' kaveri vohkisittten sen panttilapun ja trokasi pois, kun Kerttu oli päissään. Vaikke en minä sitä pmpelukonetta kaivannut, hyästä sydämestä minä sen Kertulle annoin konetta kaivannnnnut, hyävsä sydämesstä minä sen Kertulle annon ekä siitä minulla kovin paljoa vaikaakaan ollut. Sillä kertaa
Turkinenkin minä Kertulle ostin silloin, kunNahka-Jasellla oli se iso keikka tukrisliikkeessä varastoon Sorkässa, Kuin te muistaisitte.
Halvalla minä Kertulle sain ja jsuraavana päivänä pelasivielä jaaelta rahat takaisin, niin etten minä mitään tappiot kärsinyt.Nättihan Kerttu siinä turkissa oli, vaikka ensin tahtoivaihtaa sen kolmeeen eri kertaan, niin että Jassekin jo hermostui.
Mutta en minä koskaan sanonut sille Kertulle että ei. Minun luononi mukaista ei ole sanoa naiselle ei. Sita paitsei se Kerttu aina suuttuikin kamalasti, jos sille sanoi ei. kerran vain kun se rupesi tahtomaan autoa, ihan pikkuista vain, Ville-kulta, sillin minua repesi korpeemaan kokonainen, niin että mienin ja pasikasin oven prästäni kiini, vaiikka en minä silloinkaan sanonut. Mutta kai se ymmärsi yksän, kun ei sen perästä autoa mistään sanonut, alkoi vkyllä Kerttu sentään aina joskus muisti sanoa, että on maailmassa sellaisiakin kavereita, joilla auto on ja kikki ja oma lukaali.
...
Siksi sanoin vain että hyvästi sitte, Kerttu. Ja Kerttu sanoi että hyvästi, Ville-kulta, ja kiitos kaikesta. Sä olet herrasmies, ja kai me jtaas joskus treffataan ja visitostaa mulle vaikk kovrarenkaat muistoksi menneistä, kun eilen näin yhden divarikauppiaan ikkunassa sellaiset, joissa oli helmiä ja kaikki
Eikä minulla sitten ollu muuta mitään muuta paikka mennä ja paha mielikin minulla oli, niin että join itseni känniin. Sitten ne häijyt kaverit kutsuivat että hei häiksä. tulehan ottamaan ryyppy, ja veiveät rannassa halkopion taakse ja putsasivat minyt ylätä päältä, ja vetivät vieä turpiiin, kn ei minulla ollut enempää fyrkkaa. Mutat eihän se niiden syy ollut, vaan oma syyn kun en älynnyt pitää varaani. Olisinhan minun pitänyt tietää miteä se meinaa, kun kaverit aluvttavat käsipulesta toisen huikalle halkkopinon taakse.
sen pituinen se, enkä minä enää viitisi sita Kerttua muisteellaeikä itekätäään enää. Loppu kuin loppu. Joko otetaan kortit esille, kaverit, ja katsotaan vieläklö Ventti-Ville pitää pintansa. Pitäisi sormia taas norjistella työkuntoon, kun on kaksi vuotta tullut vetelehdyksi muissa hommissa.

*)otteet: mika waltari, vallaton valtari, isbn-978-951-0-34055-4