Rakastatko minua silloinkin
kun sanat loppuvat,
kun ainoa mitä pystyn tarjoamaan sinulle
on hiljaisuuteni,
ja kaikki siellä asuvat demonit,
puolivarjot menneisyydestä,
jotka leikkivät mieleni reunoilla
Kun suruni saa muodon ja ruumiin
epävarmuudestani,
kun sieluni rumuus astuu esiin
ja huomaat minun olevan
vain minä
mielikuvan sijaan?
Kykenetkö silloin rakastamaan minua
yhtä paljon kuin nyt?
Olemaan edes siinä?
***
Pelottavinta on se, kun toinen sanoo tajuavansa sinut. Ja tarkoittaa sitä.
(Mutta onko tajuaminen samaa kuin ymmärtäminen? Ja onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä?)