IRC-Galleria

Hmm....

Minussa on taas herännyt se pikkujonna, joka oli oikeastaan aika monta vuotta kadoksissa. Piilossa jossain niin syvällä minussa, etten sitä löytänyt vaikka etsin. Kenties hänen piti elää hetki varjoissa, jossain ulottumattomissa keräämässä voimia, jotta voisin löytää Itseni taas hitusen verran voimakkaampana - ja paljon paljon vihaisempana.

Viha.
Se on asia, joka ei välttämättä ole huono asia. Se on asioita eteenpäin vievä voima, jos sitä osaa käyttää. En minä osaa, tai edes halua, kierähtää selälleni vaikeuksien edessä ja leikkiä kuollutta, pyytää anteeksi olemassaoloani. Minä hymyilen, huudan, itken, raivoan - ja toimin. Hetken saa aina olla hiljaa paikallaan, maistaa surua ja olla hellä itselleen, taputtaa henkisesti olalle ja tuntea sympatiaa, mutta tuleen ei saa jäädä makaamaan. Heikkous - minä en siedä sitä. Henkisesti jokainen saa turpaansa tässä maailmassa, kerran tai kaksi, joskus useamminkin, se on vain Luojan luoma tosiasia, ja siksi minä ylpeänä kannan jokaista arpea ja sotavammaa, jonka olen saanut. Niitä Elämän puremia, jotka kertovat, että Minä olin erimieltä - ja sanoin sen. Itse minä olen itseni luonut. Ja vahvemmaksi tulen joka kerta kun selviän elämästä ja sen ongelmista. Oli ne mitä vain.

Koko elämä uhrattavana?
Ei.
Siinäpä vasta sana, joka jokaisen pitäisi oppia. Maailma on täynnä kylläkylläjoojoo-miehiä, joilla ei ole omia mielipiteitä tai ajatuksia. Täytettä. Ei sellaista. Ei minulle. Ei kiitos.
Ei on hyvä sana. Se oikeasti on.