IRC-Galleria

Viime aikoina on tullut tehtyä puhdistystyötä. Laitettua muistoja riviin, niitä hyviä ja huonoja. Tarinoita entisiltä ajoilta. Ja omalla tavallaan minä huomaan, että moni asia on sidottu musiikkiin. Eri kappaleisiin, ja niistä syntyviin tunnetiloihin.

Lapsuuskodista saakka minä olen pitänyt Bruce Springsteenistä. Ei kenties ihan normaalia musiikkia alle teini-ikäisen kuunnella, mutta jokin noissa surullisen elämänmakuisissa kappaleissa viehätti. Muistan, kuinka istuin lapsuuskodin olohuoneen lattialla jalat ristissä kuulokkeet korvilla ja kuuntelin "Nebraskaa" ja "Born in the U.S.A"-albumia, tai tanssin pimeässä "The Riverin" tahdissa. Ei niin, että siihen aikaan olisin kaikesta kaikkea tajunnut, mutta jokin tuossa ihmiskeskeisyydessä lämmitti minua. Muistan kuinka ensimmäisen tajusin "Riverin" sanat, se oli iso asia. Seisoin keittiössä ja se alkoi soimaan radiossa, ja minä katselin ulos auringon paahtamalle ajotielle ja ajattelin, että loppujen lopuksi elämä on surullisen kaunista.

Sieltä se jäi mukaan, isän albumeista, tarttui takin helmaan kiinni, ja sitä minä kuuntelen vieläkin. Yhä uudelleen. Kaipa se minulle henkii juurista ja elämästä, ja toivosta. Menee kuinka kurjasti tahansa, oli ne kipu- ja kasvupisteet missä vaan, elämä voittaa silti. Voittaa koska sen on pakko. Ja tiputti elämä sinun päällesi mitä tahansa, sinä nouset. Nouset koska sinun on pakko. Niin se vain menee, eikä muuta mahdollisuutta ole.

Kenties tuo vanhempi tuotanto on minulle rakkaampaa, osaksi siksi, että se on kulkenut kauemmin mukana; automatkoilla perheen kanssa, soinut taustalla kun on kokenut ne ensimmäiset sydänsurut ja teinikapinat (voi kyllä, minä kapinoin tämän tahdissa - eikö olekin ihanan keskiluokkaista!! *wirn*) ja surut, joita aikuisuus tuo tullessaan. Mutta nykyisin tuo myöhempikin tuotanto on alkanut avautumaan, vaikka ensin minä hiukan vierastin sitäkin. No, en edes niin vähää.

Kenties elämä, kuten musiikki, on sitä, että sitä enemmän vivahteita sinä siitä löydät, sitä enemmän tarkoitusta, mitä pitempään sitä tarkastelet.

Onkohan minulla rakkainta Brucen kappaletta?
On toki, muutamakin. Omin ehdottomasti on "Dancing In The Dark", se kuvastaa jotenkin niin kamalan hyvin minunkin ajatuksiani. Yhä vieläkin. Mutta yhtä rakkaita, hieman eri tavalla ovat kuitenkin "Lucky Town", "Tunnel of Love" ja "Better Days". Sanomaa, ja elämää sen kaikissa sävyissä. Mutta silti se "illan viimeinen hidas", on aina se "The River".

http://www.brucespringsteen.net/songs/index.html