IRC-Galleria

TAIVAANRANNAN MAALARI

Olen hiekkaa järven rannalla,
sinä rakennat minusta linnan.
Olen kaunis ja kutsuvan näköinen,
minuun sivelet sileän pinnan.
Olen pisara kirkkaassa vedessä,
jota ammennat varovasti.
Sinä siemailet minua janoosi,
ja minä riitän aamuun asti.

Sinä maalaat minusta taivaanrannalle
naisen näköisen kuvan.
Siihen lisäilet uusia piirteitä
aina kun annan luvan.
Vanhat arpeni peittyvät väreihin,
joita pelkäsin tähän asti,
mutta varma ja rohkea kätesi
osaa liikkua taitavasti.

Olen kukkana rantaniityllä,
saa minut käydä poimimassa.
Olen mettä suloista, houkuttavaa
sinikellossa suurimmassa.
Olen auringon yhtenä säteenä
ja minä häikäisen sinua vähän.
Olen tuoksua tuttua, haikeaa
ja minä pysäytän ajan tähän.

Sinä maalaat minusta taivaanrannalle
naisen näköisen kuvan.
Siihen lisäilet uusia piirteitä
aina kun annan luvan.
Vanhat arpeni peittyvät väreihin,
joita pelkäsin tähän asti,
mutta varma ja rohkea kätesi
osaa liikkua taitavasti.

Minä mallina seison riemuiten
taivaanrannan maalarille,
kunhan taulusi muistat lahjoittaa
vähän hullulle kulkurille.
Minä muistona säilytän kuvaani
ja sitä katselen joskus silloin,
kun laskeva aurinko värittää
taivaanrantaa kesäilloin.

***

TIE SINUUN

Kaikki purot nyt virtaavat ainoaan uomaan,
minä hukun kai kohta tähän makeaan juomaan,
loppuu sanat ja lauseet ja selitykset,
jää vain kostuneet kämmenet.
Minä hipaisen perhosen siipien nukkaa,
syvään hengitän hentoa vanamon kukkaa,
häipyy arki ja järki ja muut suojukset,
palaa ikuiset kysymykset.
Sinun kätesi puhkaisee minussa lähteen,
lyhyt askel vain enää on jokaiseen tähteen,
häipyy aika ja paikka ja määritykset,
ohjaa heränneet aistimet.

Kaukaa niin kaartelin, piilosta kurkistin sinuun.
Jalkoja siirtelin, reittejä piirtelin sinuun.

Minä peilaan nyt sinussa elämäni kulun
ja samalla huomaan ihan jokaisen sulun.
Häipyy surut ja ilot ja käsitykset,
löytyy uudet merkitykset.
Miksi kysyisin mitään tai tahtoisin tietää,
paras epäilys, ihmetys vaieten sietää.
Oli aika kai syntyä taas uudelleen,
aivan uuteen ymmärrykseen.

Missä olit niin kauan?
Miksi viivyit niin kauan?

Sinä opetat minulle kirjaston verran,
vaikka kohtaamme ehkä tämän ainoan kerran.
Minä rikastun sinusta omaisuuden,
sainhan ihmiseen yhteyden.

Kaukaa niin kaartelin, piilosta kurkistin sinuun.
Jalkoja siirtelin, reittejä piirtelin sinuun.
Tie tämä johti nyt sinuun.

***

http://www.vuorenk.pp.fi/marja/