IRC-Galleria

Minulla on teinitytön sielu kolmeakymmentä lähestyvässä raitistuneen alkoholistin kehossani.

Heräsikö mielenkiintosi? Minulla ainakin heräisi tuollaisesta väittämästä.

Itse asiassa tuo ei ole minun keksintöni, vaan bongattu eräästä kirjasta, hieman toisessa muodossa tosin. Ja nyt minä olen vähän kuin taikuri joka paljastaa salaisuuden, tylsän totuuden magian takana, mutta tällainen hölösuu minä olen aina ollut. Tietyssä mielessä. Avautuminen on iso osa minua. Silloin kun uskallan avautua. Kai sitä voisi avautua aina ja missä vaan - jos ei välittäisi. Jos olisi sillä lailla vähän hullu ettei todellakaan tajuaisi hävetä. Mitä sillä oikeastaan on väliä mitä muut ajattelee? Mitä oudompia puhuu, sitä kiinnostavampi on? Eikö niin? Ehkä tiettyyn pisteeseen asti...heh. Liian outo on friikki jota tekee mieli varoa, karttaa kuin ruttoa. Kukaan ei halua olla sellainen.
Jos päätyy yksinäiseksi sudeksi jonka seuraa kukaan ei kaipaa, sitä saattaa helposti katkeroitua. Se ei ole hyvä homma tässä maailmassa. Katkeran osa on.. noh, katkera.

Minä olen yksin, suurimman osan ajasta. Joskus tunnen yksinäisyyttäkin. Mutta lähinnä tämä tilani on omaa valintaani. Sopivia, oikeita ihmisiä ei löydy. Enkä minä ehkä ole niin kiinnostava. Ja taidan olla vähän huono ihmissuhteissa, niiden ylläpidossa, muutenkin. Välillä minua ei jaksa kiinnostaa kukaan ja toisinaan ihastun päättömästi ihmiseen joka jollain tavoin pistää esiin massasta, on jollain tavoin erityinen, erikoinen, oman tiensä kulkija. Sellainen viehättää minua.

Päiväni kuluvat melko samoja ratoja: syntyjen syvien pohdiskelua, väliin joutavaa mitättömyyttä, olemista,möllöttämistä... sellaista tylsää välitilassa vellomista..kai sitä odottaa jotain tapahtuvaksi?

Ja sitten tapaan lukea. Kirjoja kuluu. Ne vievät muualle, toisiin maailmoihin. Ne maailmat voittavat mennen tullen tämän maailman missä minä elän. Kirjoista minä saan voimani jaksaa täällä. Ne inspiroivat minua suunnattomasti. Sain esimerkiksi inspiraation tämän merkinnän tekemiselle, avauslauseelle kirjasta, joka perustuu tositapahtumiin. Viimeisin lukemani kirja oli nimittäin Hunter S. Thompsonin Pelon valtakunta ja sen lopussa oli tuo huvittava, hilpeä, mielikuvitusta ruokkiva lause, joka kuului: "Minulla on teinitytön sielu vanhemmanpuoleisen huumehemmon ruumiissa."

Ja se jatkui vielä niin mainiosti: "Ei ihme ettei minua ymmärretä." Sekin sopii minuun. Haen alituiseen ymmärrystä ihmisiltä mutta tuntuu ettei kukaan koskaan voi täysin ymmärtää minua ja motiivejani ja mieltäni, sen kummia, sekavia, epäloogisia, järjenvastaisia, ristiriitaisia koukeroita. Kuin mustekalan lonkeroita, jotka väliin tarttuvat saaliiseen, välillä yrittävät kuristaa itse mustekalan! Noh, en minä suisidaalinen sentään ole, mutta jonkinlainen itsetuhovimma minussa on itänyt vuosikaudet...

Jassoo,olisiko tämä tässä? Jos sitä alkaisi päivitellä ajatuksiaan kummia tänne säännöllisemmin... tuskin siitä mitään haittaa ainakaan olisi. Ja eikö tämä päivä ole aivan yhtä hyvä päivä aloittaa kuin mikä hyvänsä...Kyllä, kyllä!

Teinitytön sielu kiittää ja kuittaa,tältä erää ;)