IRC-Galleria

Mahtavat myrskytuulet puhkuvat ja puhaltavat. Pidän ikkunaa auki ja kuulen kuinka puut humisevat, mumisevat kesämyrskyn kiihkeitä riimejä tänne seitsemännen kerroksen luukkuuni! Ah, vapauden tuulet.

Olipas runollista, tuli kuin vahingossa. En olekaan runoillut aikoihin. Se on jäänyt. Tulee kun on tullakseen. Kirjoittamista eri muodoissaan tulee kuitenkin päivittäin harjoitettua. Siitä pidän kiinni. Jotta tatsi säilyisi, vastakin. Ja koska on PAKKO kirjoittaa. Kirjoitan elääkseni, säilyttääkseni mielenterveyteni rippeet. Samaan tapaan kuin Bukowski selitti kirjoissaan kirjoittavansa. Estääkseen itsemurhan. Hyvin tää on toiminut tähän asti ja miksei toimisi jatkossakin. Pitää löytää elämästä ne pienet ja väliin näkymättömät jutut, jotka antaa voimaa jatkaa hetkestä toiseen. Elämän salaisuus, mysteeri, sen jäljille pääsee vain lyhyissä välähdyksissä. Sitä näkee jotain kaunista, saavuttaa näköetäisyyden siihen... ja sitten se on jo mennyt, pois... Se oli VIUHAHDUS, Irwin lauloi...
Hetki, lyhyt toiveikas välähdys, viuhahdus editsesi, joka jää verkkokalvoillesi,kiusaamaan, miellyttävästi. Ja sitä kuvaa miettii ja muistelee ja vaalii kuin suurinta ihmettä... toivoo näkevänsä uudestaan... ja jää odottamaan seuraavaa kertaa... ja aina se tulee, jossain kohtaa, juuri kun on menettämässä toivoaan, jokin tulee ja vilahtaa ohi silmien... ja niin sitä jaksaa, elää täällä.

Olen tarkkailija. Seuraan katseella kun toiset tekevät,elämöivät, ilkamoivat, elävät, jollottavat, lollottavat... Minä katson heitä, kaikkia, ja teen havaintoja, muistiinpanoja...mielessäni, hiljaa. En sano sanaakaan, katselen vain, ja saan siitä niin paljon! Moni ei sitä varmaan tajua, ymmärrä, käsitä, todella. Mutta niin se on. Minä elän niin. Minä en ole toimija, minä olen tarkkailija, raportoija. Kirjallinen ihminen. Siitä sanani syntyvät. Näin minä synnytän. Ja voi hitto kuinka tyydyttävää toimintaa tämä onkaan!

Tänään on ollut ihmeen hyvä päivä. Tuntuu jostain syystä perjantailta. Vaikkei päiville ole sinänsä väliä, kaikki ovat samaa. Ei viikonloppuni eroa arkipäivästä mitenkään. Olisi ehkä kiva jos eroaisi. Mutta minä kellun tässä ajassa ja paikassa ja harvat asiat muuttuvat. Silti nyt tuntuu perjantailta ja se tuntuu hyvältä. Vaikka onkin keskiviikko. Viikonloppu on vielä edessäpäin.

Toivorikas olo. Jännän äärellä. Mitä ikinä se jännä sitten onkaan. Mutta tulossa se on. Ehkä tämä kesä on sellainen. Mieleenpainuva. Jonkin tarkoituksen antava, tarkoitus itsessään. Eletään ja ihmetellään. Pitää muistaa tämän hetken ilo ja tyytyväisyys. Mykkä, odottava onni.