IRC-Galleria

Tiedän sen olevan
Jotain mistä haaveilin kauan
Luulen en tavoita
Voin vaan olla ja haaveilla

Kivi vierähtänyt sydämeltä
Jäljellä vain kuoret päältä
Ajan myötä kovettuu
Ennen kuin kuoliaaksi paleltuu

kertosäe:
Jos huomenna hetki koittaa
Tiedän, että hyvä voittaa
Äänesikin minut tavoittaa
Mutta niin vain jostain kaukaa

Tiedän sen olevan
Jotain mitä odotin kauan
Kai odotin sitä yhtä
Mutta on odottavan aika pitkä

Pilvet väistyneet pään päältä
Jäljellä varjo entisestä
Ajan myötä opettaa
Minä en kai opi koskaan

kertosäe

Tiedän sen olevan
Jotain mitä halusin kauan
Ja kun vihdoin sen saan
En enään tiedä mitä haluan
-Halla-

lisää rintama-tunnelmia..

Hän näki silmissään suojuksen alta esiinvilisevän telaketjun kuvan. -siihen..siihen..
sitten hän heitti.Miinan paino ei antanut suuriakaan mahdollisuuksia tähtäilemiseen, ja jonkinlainen rukouksen tapainen toivo vilahti Hietasen mielessä kun hän heitti. Hän kaapaisi vielä hätäisesti sammalta käteensä ja tuiskaisi sen miinaa kohti,muka jonkinlaiseksi naamioinniksi. taisi siihen pari roskaa sattuakin. Mutta samalla hän näki näyn,joka vavahdutti hänen mieltään. oikeanpuoleisen olisi pakko sattua päälle.se olisu nyt jo varmaa. vasta silloin hänelle tuli hätä omasta säilymisestään. suojaisiko juurakko häntä tarpeeksi paineelta. Hän painautui sen taakse,aukaisi suunsa ja painoi kädet lujasti korvilleen. parin sekunnin kuluttua tuntui koko maailma puristuvan hänen päälleen. Hän ei tajunnut jyrähdystä äänenä vaan puuduttavana ja humahtavana iskuna, ja siihen sekosi hänen tajuntansa. kun se palasi hän näki vaunun pysähtyneen hieman kyljittäin kääntyneenä.

Kariluoto käveli heidän luokseen. hän oli ottanut lakin päästään ja antoi tuulen liehuttaa tukkaansa. muutenkin hän nosti päänsä pystyyn, jäykkään ja ylvääseen asentoon. tietämättään hän tunsi itsensä vaaleatukkaiseksi länsimaalaiseksi valloittajaritariksi, joka nyt täältä vuorelta katsele valloittamaansa kaupunkia. Hän ei huomannut, että oli ottanut kasvoilleenkin "teräkseenvaletun" ilmeen. Hänen elämänsä eräs suurimpia täyttymyksiä oli tapahtunut. Suomalaisen jalkaväkikomppanian päällikkönä hän katseli,miten siniristiliput kohosivat petroskoin korkeimpien rakennusten salkoihin. mitä taakse jäänyt matka sisälsikään, niin tällä hetkellä se oli unohdettu.Siinä hän seisoi, tämän itsenäisen isänmaan kasvattama poika, ristiritari ja nuorukainen, jonka kurkussa nyki omituisesti. Hän oli liikuttunut

Kariluoto hymyili vaisusti. Vaikka hänen täytyi tunnustaa,että Viirilä oli komppanian rohkein mies, tunsi hän sentään vastenmielisyyttä tätä kohtaan.Tuntui jotenkin rienaavalta ajatella tuota isopäistä apinaa tällaisessa yhteydessä. Miehen ulkonäkökin oli vastenmielinen. Köyry varsi,letkahtelevat jalat ja iso pää. Vaatteet olivat aina puolitiessä yllä. Reppua ei miehellä ollut olemassakaan. Nokinen römpsä vain roikkui paljaaltaan vyönlenkissä.Taskut pullottivat täynnä tavaraa, ja saapasvarren suusta pilkotti lusikka. Joskus Kariluoto vakavissaan ajatteli että mies oli mielipuoli. Nytkin tuo naurunhohotus ja lauseet,jotka eivät sisältäneet useinkaan mitään järjellistä. Kunhan möläytti jotakin ja sitten hohotti päätään pyöritellen

Vierelläni yössä
Hiljaa hengität
Suojaa minut niiltä
Jotka kaiken kätkevät
-happoradio-

Hay amores que se esfuman con los años
Hay amores que su llama sigue viva
Los inciertos, que son rosa y son espina
Y hay amores de los buenos, como tú
Hay amores que se siembran y florecen
Hay amores que terminan en sequía
Los que traen desengaños en la vida
Y hay amores de los buenos, como tú

Mi amor, mi buen amor, mi delirio
No pretendas que te olvide así, no más
Que tu amor fue mar cuando sedienta
Me arrimé a tu puerto a descansar
Que tu amor, amor, sólo el que un día
En tu pecho, vida mía, me dio la felicidad

Hay amores que nos llevan al abismo
Hay amores que jamás se nos olvidan
Los que dan toda ternura y fantasía
Son amores de los buenos, como tú

Mi amor, mi buen amor, mi delirio
No pretendas que sea poco mi penar
que tu amor fue luz de pleno día
cuando todo era oscuridad
Que tu amor, amor sólo el que un día
en tu pecho, vida mía, me dio la felicidad
en tu pecho, vida mía, me dio la felicidad

When my eyes first saw you
A vision
My heart missed a beat
And I cried
I knew then I loved you
And I do
Now you are my reason for living

And now
You walk in my soul
You dance in my heart
You draw breath for me
I'll stand by your side
I'll kneel at your feet
Share my life with me

I've waited years
I've waited all my life for you
You are my world
All of my dreams and I need you

I'll love you forever
And a day
I'll love you till God comes and takes me away

You sing to my soul
You play with my heart
You breathe life for me
I'll always be yours
And I'd die for you
Share my life with me

I can't believe
How much you mean to me, and so
Pick up a piece
A piece of my heart
And stay with me

Streetcar is rusting
The tracks are all gone
You're far too trusting
But I won't take long
Old friends of someone
Lie dead in the street
The back scene director
Knows just who I'll meet

No visions of my life
Will flash past my eyes
I've waited thousands of years
For this prize
Someone is calling
But who's left alive
Just me and you dear
Please show some surprise
I've always been this way
Please believe me

Yellowed newspapers
Drift past empty cabs
Dead hotel bellboys
Dream of old men they've had
Ex-junkies in my house
Are all blue and green
Please don't cry. I love you
I'm not what I seem

Isn't it lovely
It's just you and me
I've never felt
So happy to be here
Look through my window
At the hole in my wall
Straight into my head
There's nobody at all

Do you think you can love me
I am no-one

If you were the only girl in the world
And I was the only boy
gary numan- crime of passion

This is nostalgia
And o.b. the hero
Fights for me
And you dear listener
You leave old memories
And such things disgust me
Storm the door
I must get out


Poetry and power ice and fire
This is poetry and power

You're worse than mirrors
Are you reflecting
I don't know
All this help leaves me cold
This is confusing me again
I must get out
gary numan-poetry&power

tässä pätkiä sensuroimattomasta tuntemattomasta sotilaasta eli sotaromaanista.(tuleepa ilmi mun lempihahmotkin).

Hietanen tuntui olevan kuohuksissaan.Häntä oli järkyttänyt tuo epätoivoinen huuto, ja koska hän oikeastaan koki vaikutelmat kaikkein välittömimmin,oli vangin anova hymy ehtinyt jo koskettaa häntä. Mies oli todellakin hänelle ihminen eikä vain olento,joka oli muutettu käsitteeksi, niin että hänen surmaamisensa kävisi ilman omantunnon tuskia.

Tapaus ja sen repostelu oli herättänyt Koskelan mielessä muistoja, jotka hän oli kuvitellut haudanneensa talvisodan pakkasiin.Hän oli pyrkinyt unohtamaan kuoleman,omansa ja toisten, pysyäkseen levollisena.
Sitä rauhaa hän vaali,ja sen kohdan törkkimisestä hän oli vihainenTuon maalaispojan sielussa löytyi niin suuri henkisen elämän määrä, että sota ja tappaminen ei käynyt hänelle luontojaan.Mikään ei ollut päässyt raaistamaan häntä niin,ettei hän olisi sielunsa pohjalla tuntenut sodan suurta mielettömyyttä.Hän taisteli ja paremmin kuin lukemattomat muut, mutta jokainen halpamainen teko ja tappamisella ylpeileminen herätti hänessä tuomarin.Hän oli pyrkinyt täyttämään tehtävänsä ja unohtamaan sen mielettömyyden ja nyt tuota rauhaa oli häiritty.

-opetelkaa kävelemään oikeen, oli hän valistanut miehiä
-älkää astuko jäykästi ja jännittäen. askeleen täytyy olla semmoinen rento ja taloudellinen niinkuin sälleillä.
semmonen vetelän ja hulttiomman näköinen kävely on kaikkein säästävin. Jalan täytyy tehdä matkaa lantiosta saakka.

Tultuaan ensimmäisen kerran Lehto ehti vain havaita sen, että hänellä oli ankarat tuskat. Sitten armahti pimeys häntä uudelleen. Mutta hänen luja elinvoimansa ja sitkeytensä ei antautunut niin helpolla. vaan herätti hänet uudelleen. Aluksi hän ei muistanut mitään, ei tiennyt missä oli tai mitä hänelle oli tapahtunut.
Raatelevan ja polttavan kivun hän tunsi jossakin rinnan ja vatsan kohdalla. sitten hän muisti ,että oli kävellyt polkua myöten ,ja sitä mukaa pääsi selville, missä hän oli.samalla polulla. Kovien tuskien hinnalla hän siveli itseään. rinnanalus oli veressä, samaten tuntui selkä märältä ja lämpimältä. kun hän liikutteli itseään,tuntui kuin joku olisi kierrellyt veistä hänen sisuksissaan. jalat olivat aivan tunnottomat, ja koko alaruumis kieltäytyi liikkumasta.vähitellen hän älysi, että selkäranka oli vioittunut ja jalat halvaantuneet.
Nyt alkoi tuskallinen vaellus. Se edistyi vain senttimetrin kerrallaan,kun hän rapaa kynsien veti halvaantunutta ruumistaan eteenpäin. kynnet kääntyivät kaksinkerroin ja huulet olivat riekailena, kun hän tuskissaan pureskeli niitä. pari kertaa hän pyörtyi,joskin sitä kesti vain jonkin sekunnin kerrallaan.ajatuksia ei ollut yhtä enempää. se oli vain tuo lähellä ja kuitenkin niin kaukana kiiltävä kiväärin lukko.sitä kohti hän ponnisteli, ja lopulta hän piteli kuin pitelikin kiväärinhihnaa kädessään. sitten hän veti aseen viereensä.ensin hän nosti kiväärin piippua ja asetti suuhunsa.hampaat narskuen hän puri kylmää metallia, niinkuin peläten että joku vielä riistäisi sen hänen suustaan. sitten hän käänsi päätään niin että piipun suu osoitti kitalakea kohti.hiljaa hän hivutti kätensä kädensijalle ja sormen liipaisimelle. ilman mitään tilityksiä, ilman pelon hiventäkään hän painoi liipaisinta.

jatkuu...

eikä sitä pelkkiä jorinoita jaksakkaa koko aikaa, varsinkaan jos ne on koulun seinien sisäpuolelta!
sen verran laitan että innokkaasti odotan ensimmäistä työharjoittelua 22.9-24.10 Huhtalan päiväkodissa.

tässä vierähtäny tovi viime kerrasta..se johtuu koulujen alkamisesta..uusien asioiden pureskelu vaatii todellakin ajatustyötä. yritän olla aktiivisempi ja käydä kirjaston koneella 2-3/vko