IRC-Galleria

Siinä se sitten on. Joulukuu. Ensimmäinen pussi tyhjennetty, toinen odottaa tyhjentämistä tänä aamuna. Ei, n minä sentään orkkuja joulukuusta saa vaan lasten kalenteri. Katsokaa vaikka: muhku56

Monivuotinen perinne josta vanhimmat murkkuikäisetkään eivät halua luopua. Ompelutyö by Ihana Rakas Vaimo, täyttö tänä vuonna by Muhku. Huomatkaa alareunassa roikkuva jättisukka. Se täyttää tänä jouluna 30 vuotta ja on minun Isoäitini Alman aikoinaan ompelema tilkkujoulusukka. Nyt se on täytetty aattoaamun riemuksi. Lähinnä sanomalehdillä ja parilla pikku yllätyksellä.

Minullekin tuo joulukaenterin ilmesyminen seinäle, tänä vuonna kirjahyllyyn hirtettynä, avaa virallisesti joulun odotusajan. Olen jouluihminen monessa mielessä, mutta ehkä sttenkin nimenomaan perhen yhdessä olon vuoksi. Aikoinaan kun äitini piti kahvilaa, oli vuodessa kaksi päivää jolloin kahvila oli suljettuna. Joulupäivä ja Tapaninpäivä. Aattonakin kahvila oli avoinna puolille päiville saakka. Olipa sitten sunnuntai tai arkipäivä.

Mutta jouluna oli kaksi päivää jolloin olimme oman perhen kanssa. Aattoiltaa vietettiin Isoäitini luona Wiimarinteessä, mukana myös Enoni vaimoineen sekä kolme serkkuani, Matti, Kari ja Jarmo. Tuo perinne jatkui pitkään, mutta lopulta Isoäitini terveyden heiketessä siitä luovutiin ja Isoäiti siirtyi viettämään joulua meille. Ainakin aattoiltaa, sillä yleensä hän halusi palata illan myötä omaan kotiinsa.

Joulumme olivat rauhallisia, puheimet oli otettu irti seinästä, ketään ei noina kahtena päivänä käynnyt eikä me käyty missään. Mitä nyt ihan pienenä poikana Isoäidin kanssa joulukirkossa varhain joulupäivän aamuna.

Huomaan, että kaipaan samanlaista joulua. Olemista, jutustelua, lukemista, musiikin kuuntelua, napostelua, glögin lipittämistä, takan edessä istumista, joitakin hyviä jouluohjelmia televisosta...

Sitä kaipaan myös nykyisiltä jouluiltani.

Olen tapojeni vanki.