IRC-Galleria

Enkulat itkee tänäkin aamuna mutta vielä eilistä suuremmin kyynelin. Lordi teki sen, mistä ainakin meidän perheessä unelmoitiin useamman Kääpiön ja kahden aikuisen toimesta. Taas yksi komea paalu suomalaisen musiikin maailmanvalloitukseen. Vaikka en hevimiehiä olekaan, on tunne mahtava.

Lordi ja myöhäiset kisat aihettivat sen, että tämänaamuinen lähtö Parikkalan Siikalahdelle tipuja tiiraamaan siirtyi tulevaisuuten. Lapset äänestivät yöllä euroviisujen loppuun saakka seuraamisen puolesta ja ilmoittivat, että heitä on sitten turha aamulla repiä linturetkelle. Tällaista se on perhedemokratia. Mutta nukkukoot, pysyy ne linut siellä varmasti 40 seuraavaa kesää. Euroviisuvoittoja vaan ei joka kevät satele.

Linturetkestä tulikin mieleen, että eilinen päivä meni melkein harakoille. Mies oli pahalla päällä kuin viitapiru. Tietäs vaan miksi. Mutta sen seurauksena kaikki asiat tökki. Rakas Vaimo ja Kääpiöthän siitä eniten kärsivät mutta ei se ollut herkkua itsellekään. Nyt yritin nousta toisella jalalla. Toivottavasti osui oikea jalka ensin maahan.

Elisen myönteisiä kokemuksia olivat oikeastaan vain yhden Kääpiön jalkapallojoukkueen kauden avaus numeroin 3-0 ja hyvä päivällinen perhepiirissä. Ja sitten tietysti päivän kruunuksi Lordin upea voitto.

Halleluja.

Onko tuo sadetta vai raskaaksi muuttuvaa sumua? Mutta jotain kosteeta taivaasta tippuu. Vai itkeekö enkulat Lordin menestystä?

Mä olen enkulafiiliksissä kun olin eilen kahden Kääpiön koulukauden päättäjäiskirkossa. Kaikkeen sitä ateistina muuten joutuu kun tuppautuu vanhempainyhdistyksen puheenjohtajaksi. Kuten pitämään extempore puhetta seurakunnan lapsikerhon eläkkeelle jäävälle ohjaajalle. Mutta selvisin kuivin jaloin, ohjaaja ei aivan kuivin silmin. Oikeesti tilaisuus ei suinkaan ollut niin ahdistava ja vakava kuin nää jessusjutut monasti tahtoo olla.

Eilinen meni muuten kyllä pelastusarmeijalle. Mitään hyödyllistä en saanut aikaiseksi, kaupungissa meni ensin aamupäivällä liki viisi tuntia ja illalla vielä kolme tuntia. Ja väliaika kotona sohvalla maaten. Kai tällaisia laiskoja päiviäkin tarvitaan.

Jos vaikka tänään ehtisi rankametsään. Alkaisi se urakka minunkin osalta. Rakas Vaimo ja Kääpiöprikaati on jo melkoisen kasan ehtinyt raahatakin. Vaan sotkeeko tuo sade hyvät suunnitelmat?

Oma pinttynyt Muumipappa-kahvimuki tiskikoneessa ja kaapista sattui käteen Haisulin muki. Oli kovin pölyttynyt kun ei ole pitkään aikaan käytössä. Erikoisen mukihan se on, mutta lainasin kuitenkin. Mutta tiskaan kyllä siihen mennessä kun oikeaa käyttöä tuolle mukille ilmenee.

Yksi hanke, jossa olen mukana on Mäntyharjun Halmeniemen koulun tulevaisuus. On ollut hieno havaita, miten jotkut ovat valmiit pistämään itsensä peliin täysillä. Ja joskus vähän enemmänkin. On kui Tuntemattomassa, jossa sotaanlähtöä pohdittaessa todettiin Pohjanmaalla joudutun sitomaan innokkaimpia miehiä puihin kiinni etteivät olisi lähteneet höökimään ennen aikojaan.

Paikallinen into on levinnyt muuallekin, mm. Jyväskylän yliopistoon. Tuntuu siltä, että ollaan tekemässä jotain uutta ja toimivaa. Samaan aikaan huomaa alan Valtioneuvoksen olevan hänenkin kiinnostunut, jopa innostunut, hankkeesta. Tästä voi ihan oikeasti tulla jotain uutta.

Ja kotioloissa käydään vilkasta työkeskustelua. Kesätöitä olisi nyt tarjolla ihan kotipiirissä ja innostusta löytyy useammista Kääpiöistä. Joskin on todettava, että vaikka tuo raha kasvaakin puussa se ei tule helpolla. Mutta kaikki on kotiinpäin.

Rakkaan Vaimonkin mietintämyssy surisee työasioiden tiimoilla. Niin tuon puuprojektin kuin henkilökohtaisen työllistymisenkin kohdalla. Ja siihen päälle vielä nämä normaalit hommat. Sekä tulevat juhlat.... että onhan tässä.

Olipa orpo olo kun ei tullut eilen kirjoiteltua.

Aamu meni Kuopioon lähtöhössäkässä, ilta yhden kääpiön koulun komeassa kevätkonsertissa. Ja sen jälkeen oli niin väsynyt, että ei pystynyt kissaa sanomaan. Kun yritti, niin susta tuli pelkkä elukka. Ei siinä kunnossa paljon kirjotella.

Mutta päivä meni hyvin. Kuopiossa koulutusasiaa pohtiva palaveri sujui mukaviss amerkaissä ja lopputoloskin oli kaikkia tyydyttävä. Tai ainakin minua. Toivottavasti lastensuojelun kehittämisyksikkö Kuopiossa kokee samoin.

Myös Kääpiön poliklinikkakeikka sujui hyvin, asiat etenevät joskin lyhyin askelin. Mutta etenevät kuitenkin.

Ja illalla sitten toisen Kääpiön koulun musiikkiluokkien konsertti oli sekin mukava kokemus. Oli kuulema Mertalan koulun ensimmäinen tuollainen konsertti. Kannattaa jatkaa, sanon minä. Ja oma Kääpiökin selvisi hienosti klassikko blackmacigwomanin urkusoolosta. Toteaa ylpeä isä. Ihan kuitenkin objektiivisesti arvioiden.

Meinaan elämä.

Kävimme siirtämässä kirkkaan kiven eilen taas hieman pidemmälle. Siis kävelylenkin kääntökiven. Nyt lenkille tulee matkaa 5,5 kilometriä. Missäköhän me Juhannuksen tienoissa käydään kääntymässä? Sillan Baarilla. Ei tarvisisi enää kantaa juomapulloa mukana. Ja kotimatkakin sujuisi paljon jouhevammin muutaman keppanan jälkeen.

Muihin asioihin. Vanha pyykkiteline sai eilen rälläkkää. Ja tilalle on paalutettu kesäkeittiön kulmakepit. Nyt ei savolainen projeti ole enää edes aloittamista vailla valmis. Nyt olisi varmaankin viimeinen hetki suunnitella kyseinen pömpeli. Olisi sitten helpompi rakentaa.

Pitääpä ottaa paikasta kuva ja tehdä tänne oma sivu tähänastisen elämäni suurimmalle rakennusprojetille. Jos sen nyt uskaltaa tänne pistää. Ettei taas joku nainen saa päähänsä, että minunkin mieheni voisi tuollaisen rakentaa.

Tänään on muuten yhden Kääpiön 13-vuotispäivä. Niin se aika rientää. Eihän siitä ole kuin hetki, kun hän seitsemän vuotiaana syntyi tähän perheeseen. Oman vanhenemisensa tuntuu huomaavan pahiten lasten vanhenemisesta. Ilmeisesti lapset vanhenevat eri tahtia kuin me aikuiset. Lapselle tulee vuosi vuodesta, aikuisille 25-vuoden jälkeen vuosi kolmessa vuodessa. Toivon minä.

Erikoisen lämpöisiä ajatuksia tänään Erikoiselle. Tiedät kyllä miksi.

Kauhistuttaa katsoa kalenteriin. Toukokuun loppua kohden meno vaan tuntuu tiivistyvän. Tää alkava viikkokin on täynnä kaikenlaista menoa. Vaan ei juuri tuloa. Tai siis ei yhtään tuloa sillä päällä ei ole juuri nyt yhtään työtä. Siis maksullista. Onneksi Rakas Vaimo ruokkii minua ja pitää muutenkin hyvänä.

Tanssisirkuksen keskustelu Savonlinna-sivuilla käy vilkkaana. Oli pari kommentiakin tullut. Joista kannattaa huomioida etenkise, joka kertoo Vreden häiden tämäniltaisesta ensi-illasta Kaupunginteatterilla. Mielenkiintoinen proggis joka pitäisi ehtiä käydä katsomassa. Vaan saapas nähdä saako nähdä.

Nyt mä tiedän, mitä tarkoittaa kun juoksukilpailuisa on jänis. Meillä oli eilen Rakkaan Vaimon kanssa kävelylenkillä kaksi jänistä. Kääpiöt painoivat mennä edellä HHH-meinigillä. Hengästymättä, hikoulematta ja huohottamatta. Ja onnikin vielä kolmantena jäniksenä meni tyttöjen kanssa juoksujalkaa. Viidentoista sentin jaloillaan. Montakohan askelta se ottaa viiden kilsan lenkillä?

Jänikset aiheuttivat sen, että lenkki sujui varmaan ennätysaikaan. Ja nyt ovat paikat ennätyskipeät. Mietin vielä kolmasti, otanko jäniksiä jatkossa lenkille mukaan.

Aluksi oikein hyvää äitienpäivää sekä Isolle Äidille terkkariin että Rakkaalle Vaimolle sänkyyn hänellekin. Mutta onneki kotisänkyyn. Jossa hän varmaan jo pissahätää pidätellen odottaa, että kääpiölauma ryntäisi onnittelemaan. Ja kaataisi kahvit sänkyyn. Mutta Kääpiöt nukkuvat vielä, joten odottakoot. Ja käpristelkööt.

Pistin tuohon äitienpäivän kunniaksi Rakkaan Vaimon kuvan näytille. Jotta näette, mitä seitsemän lapsen äitiys teettää. Ei se aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista vaan kyllä se on joskus yhtä juhlaakin.

Eilen oli muuten mahtava tanssijuhla Savonlinnasalissa. Eikä pelkästään siksi, että kaksi Kääpiötä oli mukana esityksissä. Vaan kokonaisutena Taidekoulu Hyrrän tanssi- ja sirkusoppilaiden lukuvuoden päättäjäisjuhla oli upeaa katseltavaa. Ja väkeäkin oli Savonlinnasali melkein täynnä. Eli liki 700 henkeä.

Komeita esityksiä, ihania lapsia, taidokkaita nuoria ja aikuisia... pari kertaa nauroin vedet silmissä, muutaman kerran karvat (ne harvat) nousivat pystyyn. Mukava iltapäivä josta nautin ihan oikeasti.

Peräti pari tuntia normaaliaamua pidempään. Olisi riittänyt vieläkin pidempään unta mutta Onnin rakko ei enää kestänyt. Joten koiruuden oli päästävä pihalle. Mutta nyt on pari tuntia rauhallista aikaa kahvikupin ja konen ääressä. Hyvä näin.

Tänään olisi hauskaa tiedossa. Savonlinnan taidekoulu Hyrrä esittää parastan Savonlinnasalissa. Ylpeänä totean, että onhan joukoissa mukana kaksi Kääpiötäkin. Ylpeä isä istuu muun perheen kanssa penkissä ja hurraa.

Eilen alkoi sitten vierassiiven kunnostus tavaroiden selvittelyllä. Ratkaisuun päädyttiin kun pohdittiin Ison Äidin kanssa tilannetta hänen mahdollisen kotiutumisensa suhteen. Tuntui hänestä tuo liki sata neliötä ja neljä huonetta hieman liian isolta lukaalilta linkata huonoilla polvilla. Ja kun nt kuntoutetaava lonkkaproteesi ei varmastikaan helpota kulkemista, niin päädyttiin puolittamiseen. Meinaan huoneiden määrän puolittamiseen. Siellä pohtii nyt terveyskeskuksen vuodeosastolla innostunut Iso Äiti uuden makuuhuonen kalustusta. Hyvä näin, antaa mukavasti motivaatiota itsensä kuntouttamiseen.

Ja me puolestamme mietimme, millaiset huoneet kunnostamme näistä "ylijäämähuoneista", joiden käyttö on siinäkin mielessä mukavaa, että niihin on oma sisäänkäynti eikä tarvitse aikanaan häiritä Isoa Äitiä kulkemisella.

Toiseen huoneeseen on tulosa aimo ripaus englantilaista kartaonoromantiikkaa, toinen on vielä hieman enemmän hakusessa. Mutta Rakkaan Vaimon tuntien siitäkin tulee kaunis mutta viihtyisä. Tiedoksi vain tätä IRC-Gallerian päiväkirjaa (menikö nyt oikein????) lukeville sukulaisille ja ystäville, nyt ei tarvitse neää nukkua Ankkalinnan Aitassa.

Tämä täten tervetuloitoivotuksenna kirjattakoon.

Muutaman kuukauden päästä näkee, kuinka hedelmällistä oli eilinen siemen vakoon paneminen. Parhaamme me kuitenkin Rakkaan Vaimon kanssa yritimme. Minä levitin vakoa ja vaimo pisti oikein käsipelillä siement vaon pohjalle. Toivon hartaasti uusia, terveitä mukuloita.

Ei perunamaamme kovin iso ole, mutta kyllä sieltä muutaman kerran saisi uusia perunoita syötäväksi. On siinä oma hohtonsa, kun saisi käydä kuokkimassa uudet, puhtaanvalkoiset perunat omasta maasta suoraan kattilaan. Ja hellalle porisemaan. Ja voita nokkaan, silliä seuraksi ja eikun syömään.

Istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee. Niin riimitti taiteiljaeläkeläinen Juice kauan ennen eläkeikäänsä. No omenapuuta me emme istuttaneet, mutta luumupuu sai eilen paikkansa hedelmätarhassamme. Tulevaisuuteen on uskottava aiankin sen kymmenen vuoden verran kun tuon puun hedelmätuotantoa saa odottaa.

Tulevaisuuteen uskomisesta tuli mieleen Erikoinen ja Rinsessa Aava. Puhelintietojen (tosin Rakkaan Vaimon kautta, nää on kai niitä naisten jutuja. Olisinpa nainen) mukaan kehitys etenee huimaa vauhtia. Sääli, että olemme niin kaukana ettei noita kehityksen askeleita pääse näkemään ja kokemaan. Näyttää uhkaavasti siltä, että Rinsessa ihan oikeasti ehtii kouluun, tai ainakin eskariin tai päiväkotiin, ennenkuin hänet taas näemme. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä. Tässäkin asiassa.

Olen anteeksipyynnön velkaa teille arvoisat irkissä seilaavien naisten miehet. Olen jo pidempään epäillyt, että naiset kulkevat täällä etsiäkseen ideoita ja virikkeitä elämäänsä. Ja nyt se tuli todistettua. Suihkukaivoprojektini on saanut ainakin yhden naisen vaatimaan mieheltään samaa suoritusta. Kaiken lisäksi hän väittää, että homma näytti helpolta. No, saattoihan se näyttää, mutta kyllä siinä tarvittiin molempia perusmiehisiä ominaisuuksia. Eli järkeä ja voimaa. Toki homma näyttää helpolta, kun pannaan ammattimies asialle, mutta iskepä lapio, alusastia ja vesiruutta kokemattoman äijän käteen. Mitäköhän siitä syntyy?

Mutta jotain peruuttamatonta on nyt tapahtunut. Ainakin yhden miehen tulevaisuuden osalta. Näen jo sieluni silmin, miten hän seisoo kuopan reunalla lapio kädessään. Enkä minä voi kun pyytää anteeksi ja olla pahoillani siitä esimerkistä, jonka hänelle annoin.

Eikä tässä vielä kaikki. Kuten me miehet tiedämme, on nainen kylttymätön. Ei homma jää pieneen suihkulähteeseen. Pian on kaivettava kymmenen metriä kukkapenkkiä, asteltava ympyrkäisiä kiviä polkujen viereen ja sitten onkin jo vuorossa kesäkeittiön perustusten valaminen.

Olenko pervo, kun tunnustan tämän kaiken vielä olevan hauskaa. En minä niitä vain Rakkaalle Vaimolle tee vaan myös itselleni. Ja niin kehittyy Käärmelahden interiööri.