IRC-Galleria

Huomenta taas.

Tuli vietettyä pidennetty viikonvaihde matkailun merkeissä. Perjantaiaamuna Tilli meni viikoksi Muksumäkeen, Jussi jäi talonmieheksi ja Rakas Vaimo sekä neljä Kääpiötä ahtautuivat täyteen pakattuun OssiBussiin. Keula kohti etelää, tavoitteena juhlat.

Muutaman pysähdyksen ja Hyvinkään Amarillossa nautitun loistavan valkosipulipihvin (ei ole maksettu mainos mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla jos vaan joku maan Amarilloista matkalle sattuu) jälkeen löysimme tiemme Rinsessa Aavan luokse. Vierailu tapahtui Rinsessan yksivuotispäivän merkissä. Tosin kaksi päivää varsinaisen H-hetken jälkeen mutta vastaavasti päivä ennen varsinaiia juhlallisuuksia.

Rinsessa oli taas oppinut paljon uutta josta ehdottomasti järisyttävin oli kävelytaito. Ei kovin vakaata vielä mutta kävelyä kuitenkin. Ei mitään sohviin nojailua tai kahden haparoivan askeleen yrityksiä vaan ajoittain jo melkoisia spurtteja. Siitä se Rinsessan maailma avartuu. Ja Erikoisen kunto kasvaa Rinsessan perässä juostessaan.

Rinsessan esisynttäreillä oli myös Jenni kolmen viikon ikäisen neitokaisensa kanssa. Hellyyttävä parivaljakko myös tämä.

Näiltä esisynttäreiltä tiemme vei kohti Karkkilaa ja aivan Oivan taa kummipoika Miskan vanhempien mökille valmistautumaan lauantain juhliin. Paikalla meitä odottikin vanhin serkkuni Matti Jattansa kera. "Mukava nähdä pitkästä aikaa"-tuli tällä kertaa ihan sydämestä.

Melkoisen huvilan piharakennuksinen, saunoineen, grillikotineen ynnä muineen Matti oli tuon erämaalammen rantaan luonut. Kyllä tämä kateus on inhoittava sairaus. Mutta taas sairastetaan. Toki kun kuulin, millaista puurtamista homma on ollut, väheni kateuskin muutaman asteen.

Teltat pihapiiriin pystyyn, mukavaa rupattelua ja etenkin Jatalla ja RV:llä lauantain valmistelua, maukas iltapala jättimuurikan ääressä, lapset ehtivät saunaankin ja kaikin puolin kiva iltapuhde. Joka olisi osaltani jatkunut ehkä pidempäänkin, kunnes tajusin aamulla olevan edessä melko varhaisen herätyksen. Joten teltaan, Janna, Sansku ja Mikko toiseen, Tiitus RV:n ja minun kanssa toiseen.

Kohtuullisten yöunien jälkeen uimaan ja aamupalalle. Ja sitten ykköset niskaan ja kohti Läyliäistä jossa Miskan juhlan virallisempi alkuosuus järjestettiin. Me tosin karkasimme kesken nelituntisen juhlan mökin avaimet taskussa siivoamaan aamun jälkiä ja pistämään paikkoja kuntoon. Ja jonkin ajan kulkuttua perässä seurasivat myös Miskan sisko Minttu ja veljet Miikka ja Milko sekä Miikan sydänkäpy Mari.

Kaikki olikin valmista varsinaisen juhlaväen saapuessa. Ja pikku hiljaa paikalle valui lisääkin väkeä joista erityisen mukava oli pitkästä aikaa tavata Jatan veljeen Lasseen sekä serkkuihini Kariin ja Jarmoon joukkoineen.

Mutta lopulta oli aika lopettaa juhliminen, purkaa teltat ja kääntää nokka kohti kotia. Hitaasti mtta varmasti matka johtiki aina Tammelan Venetsiltaan johon pystytimme teltat seuraavaksi yöksi. Ja puolen yön maissa tapahtuneen yösaunan jälkeen ei teltassa paljon tarvinnut unta etsiä. Se löytyi helposti ja sitä riitti sunnuntaina liki puolipäivään asti. Myöhäinen aamuherätys muutti hieman sunnuntain suunnitelmia, joten lähdimme valumaan kohti Savonlinnaa kirpputorien, uimapaikkojen ravintoloiden ja huoltoasemien kautta.

Hitaasti mutta varmasti.

Terve taas

Pari päivää jäähyä on nyt kärsitty. Syykin selvisi. Oma alastonkuvani noin 48 vuoden takaa oli liian paljastava. Eli se, jossa seisoin kesäisesti pihalla ilman rihman kiertämääkään. No nyt se kuva on poistettu.

Ymmärrän tiukan linjan lapsipornon suhteen mutta jotenkin vaan tuntuu hassulta tuon kuvan kohdalla. Mutta rajanveto on tietysti oltava selkeä, alastonkuva mikä alastonkuva.

Toivotavasti rajanveto myös muiden "kiellettyjen aiheiden" osalta on yhtä selkeä. Ainakin itseäni tuollaista 1 vuotiaan pihalla pippelisillään peuhaamiskuvaa enemmän ärsyttää väkivaltaa, viinaa ja suvaitsemattomuutta tihkuvat kuvat ja kommentit. Joita voisimme yhdessä yrittää karsia täältä.

Mutta se tuosta synkästä yksinpuhelusta. Tänään on edessä taas yksi retkelle lähtö. Nokka kohti Vihtiä ja Karkkilaa. Iltapäivällä Rinsessa Aavan yksivuotisjuhlien merkeissä vierailu Nummelaan, illalla kummipojan vanhempien mökille valmistautumaan huomisiin kummipojan rippijuhliin.

Kotikääpiöiden vanhimmalla eli Jussilla on nyt näytön paikka. Mies jää tänne talonvahdiksi, eläinten hoitajaksi ja pääpuutarhuriksi. Tehtävälista on pitkä mutta kiitettävän vastuullisesti hän ainakin eilisessä kenraaliharjoituksessa on asian suhtautunut. Joten luottavaisin mielin me lähdemme matkaan.

Tie kutsuu.

Heräsin tänä aamuna voimakkaaseen savun hajuun. Nopea nenäanalyysi kertoi, että kyseessä on maastopalon synnyttämä savu. Ei siis suoranaista huolta, mutta eipä unikaan enää tullut. Savua on sen verran reilusti, että herkemmät palovaroittimet saattavat pian piipata. Mutta tässä tapauksessa herkin hälytin oli kuitenkin oma nokka. Pitääpä katsoa nettiuutisista, josko siellä olisi tietoa missä palaa.

Eilen oli taas synkän yksinpuhelun aika. Rakkaan Vaimon ja itseni mitta poikien velmuilusta alkoi täyttyä kukkuroilleen. Kotityöt ei maita, ainoa järkevä tekeminen tuntuu olevan musiikin lataaminen netistä ja pleikkarin peluu, vanhimmalla sen hakkaa vielä mopolla ajo. Mutta muu kesäinen touhuaminen ei juuri innosta. Lentistä tosin olivat pelaamassa mutta senkin riemun tuntui katkaisevan "paska ukko" (siis minä) joka tuli huomauttamaan kybällä pauhaavista stereoista kentän reunalla. Mutta lasten ilakoinnista syntyvät äänet lähitienoon mökkiläiset vielä ehkä sulattavat mutta bassonjytke ei kuulu kesäiltaan. Vaikka eilen kuuluikin. Ja valitettavan kovaa kuuluikin.

Otettiin isommat pojat luokalle ja pidettiin pieni puhuttelu. Oikein näki, miten innostuneesti pojat kuuntelivat. "Puhu mitä puhut"-ajatuskuplat vaan kelluivat molempien pään päällä. Mutta eivät miehenalut taida muistaa, miten vittumainen mies minä olen sille päälle satuessani.

Nyt alkaa toinen tahti, kotihommat hoidetaan asialisesti, muut touhuilut katsotaan vähän kunkin Kääpiön ikäkauden mukaisesti. Omat 15-, 12- ja 9-vuotiaat eivät kulje koko aikaa kolmen katkeamattomana ketjuna. Nyt tuetaan hieman oman ikäkauden mukaisten kavereiden kanssa toimimista.

Myös musamaailmaan haetaan hieman rajoja. Ei 9-, 12- eikä mielestäni edes 15-vuotiaan mielimusiikin sanoituksen tarvitse olla huumeista katuelämää ja naisten esineellistämistä ihannoivaa jumputusta. Ja jos ei muu musiiikki kiinnosta, niin tuleehan sitä ilman musiikkiakin jonkin aikaa toimeen.

Jotenkin toivoisi lasten kaveripiirin hieman enemmän valittavan omista kotitöistään. Kun tiedän heidän tekevän päivittäin kotona useamman tunninkin töitä, niin olisi hyvä meidänkin lasten kuulla tuosta työnteosta kavereilta itseltään. Mutta kun he eivät valita useankaan tunnin työvuoroista kokiessaan ne normaaliksi osaksi maalla asumisen oikeutta.

Ei meillä olisi kaupungissa varaa yli 200 neliön asuintiloihin, 50 neliön verstastiloihin, omaan kuntosaliin 120 neliöisen puuhasteluhuoneen nurkassa. Ei oli satojen neliöiden nurmikenttiä omassa pihassa, ei kolmea ammetta pihalla joissa kelliä helteellä, ei omassa pihapiirissä kiertelevää mopocrossirataa, ei kahta omaa saunaa joita lämmittää milloin haluaa. Koirakin olisi joka pissihädän vuoksi kytkettävä remmiin ja lähdettävä kävelyttämään, neljää kissaa, minipossua, ankaa, hanhia, kanoja, kukkoa tai ehkä ei kaniakaan voisi kuvitella pitävänsä. Lista on pitkä mutta silti puolen tunnin päivittäinen työrupeama saa naamat ruvella.

Ikäänkuin kaiken tämän voisi saada ilmaiseksi.

Yksi Kääpiöistä sairastui toissa iltana. Ensin tuli melkoinen kuume, ajateltiin josko olisi auringonpistosta tai jotain. Mutta sitten tauti käänsi repun nurinniskoin. Mikään ei pysynyt sisällä. Eilen oli sitten hieman yritystä ruoan suhteen, mutta huonolla seurauksella.

Illalla sitten Rakas Vaimo ja pari muuta Kääpiötä valitti päänsärkyä. Toivotaan, että hälytys oli väärä. Sillä mitään vatsatautiepidemiaa en todellakaan halua tämän helteen keskelle.

Ammeillakin on käyttöä. Kolme ammetta rivissä ja parhaimmillaan jokaisessa on joku pulikoija. Osa haluaa pulahtaa heti kun ammeeseen lasketaan kaivosta alle kymmenasteinen vesi, osa odotta aurinkoenergian myönteistä vaikutusta ja pulahtaa killumaan vasta kun vesi on reilusti yli kaksikympistä. Yksi jo ideoi ammeen alle pientä nuotiota. En innostunut, sillä pian meillä saattaisi olla keitettyä Kääpiötä.

Helle on muuten kestänyt nyt sen aikaa, että hirsitalon pohjoissivustan huoneissakin alkaa olla kuuma. Ylensä siihen menee hieman toista viikkoa ennenkuin auringon porotus oikeesti jaksaa kuumentaa pohjoisnurkassa olevan makuuhuoneemme. Nyt tuo etsikkoaika on kulunut umpeen. Viime yökin olin perin tuskainen ja uni katkonainen.

Oli niin hikikin.

Mulla on nyt offeja ja raideja parempi ötököidenkarkoitusvinkki. Hankkikaa kaksi linnunpoikasta joille pitää metsästää kärpäsiä, hyttysiä, paarmoja... yleensä vaan kaikenlaisia siivekkäitä pikkuörvelöitä. En ole aikoihin nähnyt Kääpiöiden vähentävän lentävien ötököiden määrää pihapiirissämme samalla innolla kun nyt kahden pääskynpojan tarvitessa syömistä.

Niin siis eilisestä tiedonannosta poiketen myös myöhäisempi pääskynpoikanen on oppinut nyt syömään. Ja molemmat ovat ottaneet Kääpiöt emoikseen, kun häkin luukku avataan ovat molemmat nokka avoimena huutamassa ruokaa. Saa nähdä, miten tämä kasvatusprojekti onnistuu. Mutta ainakaan yrityksen puutteesta meidän sijaisvanhempia ei voi syyttää.

Minuakin tässä hankkeessa hyödynnettiin. "Istu ihan paikoillasi ja anna paarman purra. Mä tapan sen sitten". No, yritin istua paikoillani. En vielä ihan varmasti tiedä, kumpi koski enemmän. Paarman puraisu vai sitä seurannut tappoisku.

Eilen vietimme myös muutaman tnnin laatuaikaa Punkasalmen uimalassa. Jossa on hyppytelineet, matonpesupaikka ja mukava hiekkaranta. Jokainen sai jotain. Kääpiöt saivat hyppiä, Rakas Vaimo pestä mattoja ja minä nukkua koivun katveessa rantapeitolla. Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä rupeaman jälkeen.

Osa oli tyytyväinen retkeen, osa siihen että se päättyi vihdoinkin.

Koko Käärmelahden kotona asuvien Kääpiöiden joukko on vaihteeksi koossa. Tällaisia hetkiä ei tänä kesänä juuri ole ollutkaan. Aina on joku ollut jossain leirillä tai reisussa. Mutta nyt tuo leirirumba helpottaa. Ja kotirumba kiihtyy. Saas nähdä, rauhoittaako helle vai alkaako perinteinen kähinä?

Aikainen lintu madon löytää. Ja aikainen pehtoori rikkaruohon. Viitisen kärryllistä vesiheinää, ukonputkea, savikkaa, voikukkaa ynnä muuta rikkaruohoa poistui eilen aamusta valkosipulimaasta. Ja samassa tuli leikattua myös valkosipulin kukintonuput. Kolme tuntia siinä hommassa meni, tällä kerta laatikon päällä istuen kun kitkemispatja ei mahdu valkosipulupenkkien väliin. Ensi kesänä pitää suunnitella rivivälit paremmin. On sitä huonompiakin tapoja viettää aamupuhdetta.

Hoidetavien eläinten määräkin on kasvanut kahdella. Toissailtana leluvaraston lattialta löytyi pudonnut/pudotettu pääskynpoikanen, eilen toinen samanmoinen puuvaraston permannolta. Molemmat ovat nyt hoidossa joskaan ennuste ei tietysti ole kovin kaksinen. Ensimmäinen pääsky tosin oppi eilen syömään ja syökin ahneesti mutta kakkonen on edelleen nälkälakossa.

Se vaan on taas sanottava, että Kääpiö Janna on kekseliäs tyttö kun eläinten hoidosta on kyse. Pääsky ykkönen kun ei syönnyt aluksi mitän niin Janna keksi hakea kannettavan cd-soittmen ja lintulevyn häkin viereen. Ja sitten hän soitti poikaselle pääskysen kirkumista. Johan alkoi ruoka maittamaan.

Nyt Janna ja Sansku juoksevat ruokinta-aikaan pitkin pihaa hyönteisiä pyydystämässä. Ja saivat jopa Mikon ja Jussin huolehtimaan iltapäiväruokinnasta kun me muut oltiin Riihirannassa uimassa ja lököttelemässä. Poikia kun ei oikein tuo mökkielämä kiinnosta ja kotinurkissa oli muutenkin mielenkiintoisempaa tarjontaa. Naapuriin kun oli kertynyt poikia hieman enemmänkin joten hyvät lentopallopelit saatiin kuulema aikaiseksi.

Myöhäisin pelisessio olikin liki puolen yön, tosin Mikon korvasivat tuoloin Janna ja Sansku. Ja naapurista kentälle marssi puolen tusinaa uroonalkua joista osalla näytti iskevän perinteinen "minä Tarzan, sinä Jane"-maneeri päälle kun törmäsivät samalle kentälle tyttöjemme kanssa.

En minä varsinaista vakoilua harrastanut, mutta kun oli kastelemassa Ison Äidin parvekekukkia niin oli pakko istahtaa kuuntelemaan hetkeksi tuota urosten kesäistä pullistelua.

Tunsin kyllä olevani varsinainen vankileirin vartija, sillä niin hämmästyneitä olivat uroonalut siitä, että "teidän äijä on päästänyt teidät näin myöhään pelaamaan". Suuri huoli oli myös siitä, että "eihän se vaan tule kentälle". No ei tarvinnut mennä, sillä niin selvästi tuo vähemmän hiljainen puhe kuului parvekkeelle. Tuli oma nuoruus mieleen. Juuri tuollaisten iltojen jälkeen piti hiiviskellä kotiin tuoreita kuusenkerkkiä pureskellen.

Ja pelätä pahinta.

Rakkaan Vaimon uusi matonpesupaikka on pitänyt rakentaa jo aikoja sitten. Mutta kun hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Joten olen käyttänyt aikaa suunnitteluun. Niin maan perusteellisesti.

Eilen RV halusi sitten pestä mattoja. Eikä mitään ollut valmiina. Joten eikun kehittelemään jotain ja nopeasti. Heinikon ajo uudelta paikalta, pikainen sähkö- ja vesiputkien veto, painepesuri sieltä, pesupöytä tuolta, liotusamme kolmannelta ilmansuunnalta. Ja kaiken yllä leijailee sanaton kysymys; joko pääsen pesemään. Ja lopulta se ei ollut enää sanaton vaan enemmänkin naurunsekainen toteamus; kyllä mulle hieman vähenmänkin ajettu ruohikko pesupaikaksi kelpaa.

Mattoja puhdistui useampi kappale ja samalla minä pystyin jatkamaan projektia. Nyt on jo kaksi liotusammetta paikoillaan (ja täynnä vettä) ja kolmaskin odottaa jonon jatkona kääntämistä ja pesemistä. Kahdessa ensimmäisessä ammeessa ehtivät jo Kääpiötkin pulikoimaan eilisen päivän hikisen lentopallourakan jälkeen.

Tänään kun saan kolmannen ammeen paikoilleen (tai huomenna, ensiviikolla...) otan teille kuvan kylpylästäni. Ja pyydän jo etukäteen anteeksi sukupuolikollegoiltani josko hekin joutuvat ammeita raiaamaan.

Naapurin Rouvalla taitavana huovuttajana, lankojen värjääjänä ynnä muuna käsityöihmeenä varman asiaankuuluvat paljut jo onkin olemassa, mutta lukijoiden joukossa saattaa olla henkilöitä, joiden ukot nyt joutuvat hommiin.

Otan osaa

Ei, tänään ei tule niitä jo tutuksi käynneitä harakkajuttuja. Vaan ihan uusi.

Aamukahvin aikaan pihan reunaan taapersi hieman vaaksaa pidempi valkomusta pallo. Yksi suuri ihmettelyn aihe oli pihan poikki vedetty vihreä kasteluletku jota piti katsella seurata niin itään kuin länteenkin. Vasta tämän jälkeen uskalsi kameta itsensä tämän esteen yli.

Seuraavaksi harmeja harakalle aiheuttivat pääskyset, jotka kävivät pihalla seisovan (voiko pallo seistä?) maailmaanmatkaajan kimppuun. Syöksyhävittäjien iskuja tuli joka suunnalta mutta jo toimi myös harakan poikasen nokka. Ja pääskyt poistuivat.

No eikun seuraavan koettelemuksen kimppuun. Tai lähinnä kohteeksi. Helmeri lähti määrätietoisesti aamuiselle saalistusretkelleen. Tämä reitti kulkee juuri siitä, missä harakka pasteerasi. Mutta kumpikaan ei kiinnittänyt toisiinsa huomiota vaan kissa marssi rauhallisesti kohti myyräpeltoa puolentoista metrin päästä harakasta.

Vaan ei tässä vielä kaikki, nyt harakanpojan äkkäsi vanharouva Hulda joka huolimatta 14 vuoden iästään on meidän perheen paras (pahin) lintujen metsästäjä. Varovaisesti Hulda ryhtyi ruusupensaiden kautta lähestymään harakkaa. Ehtipä jo hyökätäkin mutta harakka piti puolensa jä lähti viipottamaan karkuun.

Siinävaiheessa Käärmelahden korkein oikeus puuttui peliin ja hätisti Hulda-rouvan eri suntan kuin harakkapoikasen. Tosin ennste on huono, harakkapoikanen ei selvästikään ole vielä itsestään huolen pitävää tyyppiä.

Tokkopa on edessä pitkä elämä.

Kelailin ja luin kuva-arkiston palautteita. Kommentteja, huomioita ja muuta sälää. Joista pitääpi olla kiitollinen. Niiden valossa huomaa, että sivuilla on joitakin vakkarikävijöitä. Kommennetteja tulee silloin jos tällöinkin. Sitten on heitä, jotkut joku toinen on innostanut kurkistamaan arkistoon, mahdollisesti myös päiväkirjaan. Jonka puolelta löytyy myös ihmisiä, jotka nauravat kommelluksillemme säännöllisesti. Yleisesti vaan ihmisiä, jotka vierailevat sivuilla eri syistä. Joka on mukava havaita. Mutta niinhän minäkin lueskelen esimerkiksi Erikoisen tai Naapurin Rouvan juttuja. Ja elän ihan hiukan mukana.

Minusta tämä on mukavaa. Ihan aikuisten oikeesti. Kai minä olen jonkin sortin narsissos vai kuka hän nyt olikaan. Esillä pitää olla, joskus tekee mieli hieman säväyttääkin. Aikuiseksikaan en tunnu kasvavan samaa vauhtia kuin kaverit. Onkohan tälle sairaudelle jokin hieno nimi?

Sen kuitenkin tunnustan, että jos kukaan ei jättäisi jälkiään sivuileni en jaksaisi kuvia lisäillä tai päiväkirjaa kirjoittaa. Siinä suhteessa kyse ei siis ole mistään terapiapäiväkirjasta. Tai ehkäpä kyse onkin terapiasta ja lääkeesstä julkisuudenhinkuuni. Joten lukekaa, katselkaa kuvia, kommentoikaa, levittäkää sanaa. Minä nautin sitä.

Ja sitten eilisen päivään. Kun puolet porukasta oli Riihirannasta. Ja minäkin ehdin nauttimaan seurasta ja paikasta iltapäivällä muutaman tunnin. Oli ihan mukavaa. Olisipa lisää tällaisia hetkiä.

Mökkiin muuten liitty olennaisesti se, että mökkinaapuri lähisaaresta oli tiistaisella postinhakureisullaan törmännyt emokarhuun ja kahteen poikaseen 200 metrin päässä mökistämme. Että sellaisessa erämaassa me ollaan. Taitaa olla niin, että Rakasta Vaimoa ja osaa Kääpiöistä ei ihan heti mökille saa tass lähtemään. Edes minun kanssani.

Vaikka karhukuolemaa todennäköisempää ihan tilastojen valossakin on jäädä rattijuopon auton alle, tulla seonneen maalaisaikamiespojan ampumaksi, hukkua saunauinnilla, kuolla käärmeenpuremaan... ja tuhat tai useampikin todennäköisempi elämänpäättämiskohtalo.

Kuin karhun syömäksi joutuminen.

Huomenta seurakaunta.

Pääsin ajoissa pystyyn vaikka olisikin ollut mahdollisuus nukkua vielä liki pari tuntia. Arvatkaapa vain, keiden ansiota. No niiden saatanan harakoiden. Ja musta tuntuu, että nyt niillä oli kersat mukana. Opettavat niitä imeisesti tavoille. Ja nyt on pihassa menossa varsinainen ilmataistelu. Vastakkain nopealiikeisten harakoiden hävittäjälentue ja raskaan luokan varispommittajat. Ja meteli sen mukainen. Pari kisaa ja Onnikin kiirehti olohuonen ovelle turvan taistelun tiimellyksestä.

Ilta kului ensimmäisen kokonaisen mm-kisapelin merkeissä. Lopputuloksesta olin iloinen eikä pelikään ollut niin pitkäveteinen puolustustaistelu kuin etukäteen olisin voinut kuvitella. Tänään vielä kun Portugali passittaa Ranskan laulukuoroon niin saadaan ihan hyvä loppuotelupari.

Muutenkin ilta sujui ihan mukavasti. Kääpiöt olivat ihmisiksi. Mikolla on mopokuume ja netistä etsittiin viidenkympin mopoja oikein tarmolla. Vaikka mopoista puhuminen alkoikin kuulostaa minusta jo puulta, niin mukava että mies innostuu jostain asiasta. Ei vaan meinannut kestää, kun muistutin etsimisaikaa olevan vielä liki kolme vuotta. Töitä kuulema kuitenkin alkaa tekemään heti kun puukasa tulee. Jotta saa moporahat kokoon.

Jussi puolestaan oli pärtsäämässä Oton ja Eken kanssa pitkin kylää. Varsinainen MC Maitoparrat. Olivat harrastaneet kotiseutumatkailua tyyliin "käytiin katsomassa, mitä sen ekan oikealle kääntyvän tie varrella oikein on". No kai senkin tien varressa asustelee joku kylän sulottarista että pojilla oli yleisöä, jolle päristellä.

Tilli puolestaan vietti aikaa synttärirahoillaan ostamansa levyn parissa. Ja huolehti tämän päivän leirille lähdöstä. Että onko se ja tuo mukana. Jotakin olisi jäänyt kotiin jos ei tyttö itse olisi leirikirjettä sana sanalta kahlannut. Mutta hyvä näin, vapaaehtoinen vastuunotto ei koskaan ole pahasta. Etenkään hänen kohdallaan.

Yö oli sitten tylsä. Ykinäistä maata isossa parisängyssä ilman Rakasta Vaimoa. On tää melkoinen sympioosi, minä pullea punikkitatti ja hän heleä kesäkoivu.

Molemat tarvitsevat toisiaan.