IRC-Galleria

Piti imuroida olotyökirjastohuone. Piti vaan jäi imuroimatta. Lattialla oli viiden kirjan kasa. Jotka eivät mahtuneet arvoiselleen paikalle kirjahyllyyn. Joten piti tehdä hieman tilaa. Arvatkaapa mitä sitä seurasi? No eikun koko kirjahyllystö uuteen uskoon.

Ollaan taas tiedon valtatiellä. Netti toimii ja puhelinlinjat laulaa. Ei mennyt DNA:lta kuin kolme päivää linjojen avaamiseen. Sellaista on nopea tiedonvälitys. En kiellä, etteikö koko syy linjojen sulkemiseen olisi ollut minussa. Silti pistää potuttamaan tuollainen tsaarianaikainen byrokratia, joka ei todellakaan ole tämän päivän palveluyhteiskunnasta. Etenkin kun loppuvaiheen kiemuroihin oman ongelmansa toi paikallisen puhelinyhtiön tarjoaman laaja-kaistan takkuaminen. Eikös nämä tahot, DNA ja paikalliset puhelinyhtiöt ole jotenkin kytköksissä????

Nyt en enää palaa tähän jeremiaadiin, homma pelittää ja olen tarkempi laskujeni kanssa. Muta miettikää operaattoria valitessanne myös tällaisten "kriisitilanteiden" toimintatapoja operattoreiden välillä. Etenkin, jos olette laskuja unohtavaa sorttia.

Mutta elämään Käärmelahdessa. Se on ollut varovaista pudottautumista lomakauteen. Olemme Rakkaan Vaimon kanssa ottaneet tämän ensimmäisen lomaviikon löysin rantein. Minä olen siivoillut verstashuonetta kolmen vuoden romuista ja RV on tehnyt kaikenlaista hyödyllistä mutta mukavaa. Sain muun muassa uudet shortsit. Jatkuisipa helteet että pääsisin elvistelemään mustissa pöksyissäni.

Verstaan siivoaminen on ollut mielenkiintoista arkeologista touhua. Otetaanpa esimerkki: en tajua, miten on ollut mahdollista että on ollut hetkiä, jolloin en ole tarvitessa löytänyt verstaalta yhtään rullamittaa. Nyt niitä on mittalaatikossa yhdeksän kappaletta. Mietin vaan sitä, olisiko järkevämpää ripotella nämä yhdeksän mittaa ympäri verstasta kuin koota ne yhteen siniseen muovilaatikkoon. Meinaan jos hukkaan tuon laatikon, niin taaskaan ei ole yhtään mittaa niitä tarvittaessa.

Nyt verstaalla mahtuu jo tekemään kaikenlasta. Raivasin sinne lisäksi tilaa painonnostovälineille ja soutulaitteille. Kun Kääpiöihin iskee taas kehonrakennusinto niin paikka on valmiina. Samalla sain harrasteluokan puolelle tilaa muille aktiviteeteille. Että näin raivausprojekti etenee.

Vaikka olisi sitä tähdellisempääkin tekemistä.

Onpa ollut tyhjiö. Laajakaista särki ja puhelimet suljettu laskujen maksamisen viivästymisestä johtuen. Mites maksat, kun ei pääse verkkopankkiin????

Oikeesti, silleen ihan aikuisten oikeesti maksuaikaa olisi ollut ennen laajakaistarikkoa viikkokaupalla. Eli ei tästä voi syyttää kuin itseäänn.

Eilen kävi sitten laajakaistan korjaajat. Valkoinen laatikko korkealla katolla oli särki. Kai sille jokin nimikin on, en tiedä. Mutta nyt se on vaihdettu ja taas pelittää. Tuntuu jotenkin eisellä'htnopeammaltakin kuin ennen lopullista välirikkoa.

Puhelimet ovat vielä sulki. Kaikki kuusi. Kun ovat yhteisellä laskulla. Joka on ollut maksamatta. Tosin nyt se on ollut maksettuna jo kaksi päivää, mutta DNA:lla hommat eivät hoidu samaan tahtiin kuin esimerkiksi edellisellä operaattorilla Soneralla. Meinaan kun kokemuksia puhelinten sulkemisesta on aiemmastakin elämästä. Soneralla riitti miehen sana puhelimessa, että nyt se on maksettu. Ja puolen tunnin päästä olivat liittymät auki. DNA:lla aikaa kuluu kolme pankkipäivää. Yritin keskustella laskutuksen esimiehen kanssa mutta hänelle ei mitään kautta pääse puhelimella. Soittopyynnön kuulema voisi jättää. No mihin helvetin numeroon sen jättäisin kun kaikki liittymät on suljettu? Siihen kaverin numeroon josta sain soittaa vai????

Pika-avaus olisi ollut mahdollinen. Kuittikopio DNA:lle ja 24 euroa rahaa/liittymä. Johan avautuisi nopeasti. Eli ensin 30 kilsaa kaupunkiin faksaamaan kuittikopiota ja sitten vielä 24 euroa/liittymä ylimääräistä DNA:n tilille. Ja niistäkin kuittikopiot DNA:lle. Paljonkos se onkaan 6x24 euroa???? Sikahinta joten ollaan nyt pari päivää puhelinmotissa.

Mutta muuten menee ihan kivasti. Koulut ovat alkaneet, ensimmäiset huomautukset kannettu kotiin, etenkin uroskääpiöiden kouluasenne huolestuttava. Mitä isompi uroskääpiö sitä huolestuttavampi asenne.

On tässä töitä.

En minä ole teitä unohtanut, mutta kun on ollut piuhat poikki. Tai siis noin kuvainnollisesti, eihän langattomassa laajakaistassa ole piuhoja. Mutta ei vaan ole ollut aaltoja. Onkohan syy Venäjän savujen? Jotka muuten taas tänä aamuna olivat voimistuneet. Veli venäläinen kulottaa, uutisten mukaan palot ovat hallinnassa. Toivotaan.

Tehtiin eilen viiden Kääpiön kanssa kotiseuturetki Kongonsaareen, jossa meistä ei aiemmin ole käynnyt kuin Mikko. Nyt ajeltiin saareen autolla, osattiin jopa käyttää lossia. Oikein kaksi kertaa. Joten päästiin poiskin.

Kyllä Kongonsaari on nimensä veroinen. Vaikka ei autosta katsottuna sen upeista rannoista paljoa nääkään. Mutta ne paikat, joihin jalkauduimme kertoivat omaa kieltään. Toivotavasti saareen ei vaan enää rakennetta paljoa mökkejä. Paitsi tietysti meidän mökki.

Veneen hankinta meni ihan uuteen kuumeen vaiheeseen. Olisi hienoa kiertää jo ensi kesänä noita saaria edes jollakin sellaisella paatilla, johon mahtuisi meidän porukka. Ei kuuta kuin lotto vetämään.

Jos herra olisi armollinen.

Siis arvaukset Vikken perustamisajan ideasta. 18. 4. klo 18.40. Vastaus ei löydy kaurapuurosta vaan tuolloisesta Alkon luettelosta. Herban numero tuossa katalookissa oli 184. Että tämmöinen sisäpiirin vitsi. Joita harrastettiin kun oltiin pojankoltiaisia. Kuten Vikken eka pitkäsoittolevy, joka oli nimeltään Onks Vihti tuttu? Oltiin siitä niin hauskoja poikia.

Perustettiin poikien kanssa Vihdin Jääkiekkokaukaloiden Hiekoittajat ry. Nyttemmin keski-iän lähestyessä sitä on enemmänkin keskitytty kaukalon jäädyttämiseen Kääpiöille. Ei tosin viime talvena mutta jos ensi talvena sitten. Jos vaan jostain ilmestyisi vettä, nyt sitä ei jäädytyskaivossa ole edes aarin alueen jäädyttämiseen. Mutta ei ole vielä pakkastakaan.

Ja kiitos kommenteista synttäreitä koskien. Tänään virallisesti 49,87v, henkisesti haarukassa 3-30v, fyysisesti 70v, ulkonäöllisesti "ei uskoisi että täytät jo viiskymmentä-fraasit tuntuvat hyvältä korvassa vaikka en niihin uskokaan. Henkisesti voi olla juuri niin vanha kuin haluaa, oikealle iälle ei mahda mitään ja fyysinen ikä vaatisi melkoisesti töitä. Ja tuon viimeisen osalta on kai ryhdytävä etsimään rehellisempiä ja suorapuheisempia kavereita.

Savostako?

Viime yönä minulle ilmestyi Anssi Kela. Tosin vain unessa. Kuten ilmestykset yleensäkin. Kai tämä on joku jälkiäinen siitä, että olen miettinyt viiskymppisiäni. Melko elävä keskustelu. Kun heräsin, ihmettelin miksen olekaan Vihdin vanhan kunnantalon kahvion terassilla. Keskustelemassa sivilipalveluksesta. Kuten vain kaksi eri vuosikymmenen sivaria sen voi kokea.

Nyt on sitten ollut pakko kelata Kelaa. Ja tajuta taas, kuinka kova jätkä se onkaan. Minulle kovin jätkä Vikken tyypeistä. Väheksymättä Ile Jokista, Antti Raiskia, Petri Munckia, Esa Nummelaa ja monia muita Vikken piirissä toimineista bändeistä parrasvaloihin nousseita tähtiä. Saatika niitä, jotka paneutuivat täysillä musiikin tekemiseen ja Vikken touhuihin, mutta jotka eivät edes aikoneet tulla tähdiksi.

Viiskymppisten lähestyminen pistää ajattelemaan näitä porukoita. Ja sitä, mitä itse on tehnyt näinä viitenä vuosikymmenenä. Voi tätä vanhenemisen tuskaa. Ikäkriisikö? Ei kai vaan enemmänkin tunne siitä, että eletty on. Eletään nytkin. Aiotaan elää vielä jatkossakin.

Liityin jokin aika sitten yhteisöön "mieluummin vanha kuin aikuinen". No en mä koe vielä olevani aikuinen, vielä vähemmän vanha. Mutta sen koen, että on tullut elettyä iso osa elämästä kuin viimeistä päivää. Että ei sitten sinä oikeasti viimeisenä päivänä tarvitsisi miettiä, että miksi sitäkään ei tullu tehtyä.

Tämä ei kyllä tarkoita sitä, etteikö olisi iso kasa unelmia siitä, mitä teen Rakkaan Vaimon kanssa kun lapset ovat hieman isompia, vastuullisempia, luotettavampia... paljon on vielä tekemättä.

Palataanpa vielä Vikkeen. Vihdin Kevyen Musiikin Yhdistys. Perustettu 18. 4. 1980 klo 18.40. Outo aika. Kuka arvaa päivän ja kellonajan logiikan ja lähettää kommentissa oikea vastauksen tulee saamaan palkinnon. Tuo yhdistys on ollut ehdottomasti osa mun elämän hyviä jotoksia. Kuten myös Nuorisotyön Keskus josta osaltaan sikisi nykyinen Allianssi. Tai Yöjalka. Visnu, ViPa, VihUa, SNK...

Moni niistä on ollut Vihdissä. Kuten elämäni vuosistakin 43 ensimmäistä. Kyllä on Vihti tuttu. Ja minä kun yritin jättää se taakseni tänne Savonlinnaan muutettuani. Seitsemän vuotta se onnistui hyvin. En ole ollut hyvä pitämään yhteyttä entisiin kavereihin, sukulaisiin, yhteistyökumppaneihin... tosin on todettava, että en ole tässä suhteessa yksipuolisesti heikko yhteydenpitäjä. Ei ole ollut paljon liikettä tännekään. Muutamaa positiivista poikkeusta lukuunottamatta.

Nyt viiskymppisten kutsulista laatiessani tulen pohtineeksi, mikä menneisyydessä minulle oikeasti merkitsee jotain. Kun on elämäänsä tyytyväinen, jopa elämässään onnellinen ei tarvitse elää menneisyydessä. Ehkä siksi olen jättänyt Vihdin mielestäni. Tässä ja nyt on hyvä olla.

Mutta kun palaan takaisin Anssi Kelaan ja kelaan Jennifer Anistonia, Mikan faijan BMW:tä, Nummelaa tai 1972:aa niin en mahda mitään sille, että ajattelen, mitä mahtaa kuulua Sihvosen Petelle, Suutarisen Timolle, Kastellin Pasille, Valolahden Tiinalle, Pohjanheimon Esalle, Pohjolan Karille, Kivistön Matille, Nurmen Karille, Merikallion Askollle, Toropaisen Okulle,... vain joitain vikkeäisiä luetellakseni... entäpä tyypit muissa kuvioissa??? lista voisi olla pitkä....

Pitäisköhän miettiä synttärijuhlia vielä kerran?

Viime yönä minulle ilmestyi Anssi Kela. Tosin vain unessa. Kuten ilmestykset yleensäkin. Kai tämä on joku jälkiäinen siitä, että olen miettinyt viiskymppisiäni. Melko elävä keskustelu. Kun heräsin, ihmettein miksen olekaan Vihdin vanhan kunnantalon kahvion terassilla. Keskustelemassa sivilipalveluksesta. Kuten vain kaksi eri vuosikymmenen sivaria sen vain voi kokea.

Nyt on sitten ollut pakko kelata Kelaa. Ja tajuta taas, kuinka kova jätkä se onkaan. Minulle kovin jätkä Vikken tyypeistä. Väheksymättä Ile Jokista, Antti Raiskia, Petri Munckia, Esa Nummelaa ja monia muita Vikken piirissä toimineista bändeistä parrasvaloihin nousseita tähtiä. Saatika niitä, jotka paneutuivat täysillä musiikin tekemiseen ja Vikken touhuihin, mutta jotka eivät edes aikoneet tulla tähdiksi.

Viiskymppisten lähestyminen pistää ajattelemaan näitä porukoita. Ja sitä, mitä itse on tehnyt näinä viitenä vuosikymmenenä. Voi tätä vanhenemisen tuskaa. Ikäkriisikö? Ei kai vaan enemmänkin tunne siitä, että eletty on. Eletään nytkin. Aiotaan elää vielä jatkossakin.

Liityin jokin aika sitten yhteisöön

Kun hehkutin eilen virkistävää viikonvaihdetta niin sitä todella tarvittiin. Jotta selvittiin henkisesti hengissä eilisestä. Jota hyvällä syyllä voi nimetä paskamaanantaiksi.

Mistäköhän tämän valitusvirren voisi aloittaa. No vaikka Kääpiöstä, joka valehteli omaneduntavoittelussaan taas päin näköä. Tai jos sittenkin Kääpiöstä, joka oli kuin viulunkieli ja räjähti pienimmästäkin huomautuksesta. Oiva aloituskohta olisi myös Kääpiö, joka tieliikenelakia uhmaten kuskaili mopollaan kypärätöntä kaveriaan pitkin kyliä. Tai jos sittenkin kirjoittaisin ensiksi Kääpiöstä, joka poltti vessassa nipun vessapaperia löydettyään viikonvaihteessa Punkaharjun mootoripyörätapahtumasta sytkärin. Vai oliskohan sitenkin lievempää aloittaa tarina koirasta, joka karkasi ensin pillun perään naapuriin ja kotiin teljettynä tuon jälkeen tuhosi tuhansiksi haituviksi muutaman tyynyn. Toisaalta itkuvirren voisi aloittaa kauempaa omasta kodista, vaikkapa siitä hallinnollisesta muilutuksesta, jota Halmeniemn kouluhanke eilen Jyväskylän Yliopistossa kohtasi.

Tai toisaalta taidan lähteä siitä, että ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki.

Eilinen oli ihanan kuuma kesäpäivä mitä nyt itärajan takaa leijailevat savukaasut hieman haittasivat hengittämistä. Ilmeisesti metsää palaa hieman isommala roihulla. Oma polttopuuprojektimme eteni kolmen suuren perävaunukuorman verran. Kääpiö oli pistänyt metsässä tohinaksi, joten kannettavaa ja ajettavaa riitti kiitettäväksi. Iso Äitikin kävi kylässä ja oli ihan ihmisiksi. Niemssä käytiin uimassa lasten kanssa, vesi oli lämmintä mutta entistä kauempana rannasta. Ilalla vielä oli ihan mukava rupatteluhetki Rakkaan Vaimon ja isompien Kääpiöiden kera ulkopatiolla teen ja leipien merkeissä. Elämä on lopultakin sellainen, millaisena sen haluaa nähdä.

Pullo on puoliksi täynnä, ei puoliksi tyhjä.

Kesän loppua kohden kelit sen kun paranee. Päivät ovat edelleen helteisiä, mutta illat jo hieman viileämpiä, hämärämpiä ja tunnelmallisempia. Yksi keskeinen vaikuttaja iltojen tunnelmallisuuten on idän hepokattien konsertti. Tuota sirityksen määrää ei voi ymmärtää jos sitä ei ole itse kuullut. Nyt kuivien kelien jatkuessa kosertti on illalla komeimmillaan.

Viikonvaihde meni upeasti. Lauantaina vietimme neljän Kääpiön kanssa monta tuntia Punkaharjun lomakeskuksessa vanhojen moottoripyörien parissa. Oppaanamme olivat alan ehdottomat asiantuntijat, nuo kuuluisat Juurikkalan veljekset. Juuso ja Timo olivat todellakin tuossa porukassa melkoisen tunnettuja heppuja, joka osaltaan vaikutti kierroksemme laatuun. Monia värikkäitä tyyppejä löysimme pyörien takaa. Tyypejä, jotka eivät varmasti olisi suonneet meille sanaakaan, jos olisimme kierrelleet alueella vain omassa porukassamme.

Kaija ja Juulia lähtivät illansuussa kanssamme Kärmelahteen Juuson jäädessä vielä tapaamaan tuttujaan ja odottamaan illan palkintojenjakotilaisuutta. Meidän Kääpiöt ottivat Käärmelahdessa Juulian viihdyttämisen sydämen asiakseen, joten meille jäi Rakkaan Vaimon ja Kaijan kanssa aikaa höpistä monta tuntia kolmistaan. Kunnes Juusokin kymmenen kurmakoilla liittyi seuraamme. Ja jutut vaan paranivat.

Ilta hiipui kuten keskustelijatkin. Minäkin kömmin kolmen tunnin yöunille, sillä arvioila kolmen aikoihin olisi edessä lähtö Sanskun hakuun Juvalta, johon ystävälliset Kuopion immeiset hänet toisivat tullessaan lentokentältä. Aikataulut pitivät hyvin ja olimme kotona kuuden aikoihin sunnuntaiaamuna. Pirteinä kuin aamun linnut. Ihanaa kun hänkin on taas kotona.

Sunnuntaina vietimme vielä aamupäivän Juurikkaloiden kanssa suunnitellen mm. Vapauden ja vastuun-seminaaria sekä muita yhteisiä tulevia koitoksia. Mutta lopulta oli erottava ja hilpeä kolmihenkinen seurue pöristeli sivuvaunupyörällään mäkeä alas.

Oma sunnuntaimme jatkui Riihirannassa koko porukalla. Olikin muuten ensimmäinen kerta tänä suvena kun olimme mökillä kaikki kahdeksan. Loppujen lopuksi retki meni paremmin kuin etukäteen ajattelin. Lähtökohta kun ei aina ole niin hyvä, jos joutuu sanomaan Kääpiölle hieman tuimemmin, että "kyllä sinä nyt lähdet".

Kokonaisuutena on todettava, että tästä ei viikonvaihde enää paljoa parane.

Ainakaan näissä oloissa.

Rakkaan Vaimon sanat, jotka tietävät töitä. Mutta yleensä ihan mukavia töitä, koska a) ideat ovat hyviä, b) niitä arvostavat muutkin, c) RV:lle on mukava tuottaa iloa ja d) itsekin on mukava saada kehuja ja kiitoksia.

Loppukesän helteisessä iltapäiväsä kaikuivat jälleen eilen nuo sanat: "arvaa mitä olen miettinyt?" Ei, en arvaa, ei niitä juuri milloinkaan voi arvata. Varsinkaan kun ne eivät yleensä johdonmukaisesti liity juuri keskustelun alla olleeseen asiaan. Tai oikeastaan, juuri johdonmukaisesti ne eivät siihen liity. Kuten eivät nytkään.

Edellisenä iltapäivänä olimme Jussin, Mikon ja Tiituksen kanssa purkaneet Ison Äidin parvekkeelta edellisenä syksynä myrskyssä kankaastaan repeytyneen kesäkatoksen rungon ja saanet sen hyvässä järjestyksessä varastoon odottamaan, josko sillä joskus olisi käyttöä. Tuosta ominaisuudesta RV jaksaa mulle aina naureskella, meidän varastot kun ovat täynnä tavaraa "jolle joskus voisi olla käytöä."

Mutta millekään muulle tavaralle ei ole löytynyt käyttöideaa näin nopesti. Taisi olla iltapäivä kolmen kurmakoilla kun nuo sanat lausuttiin Käärmelahden Valtiattaren suusta, puolen tunnin päästä pörryyttelin raivaussahalla nuotiopaikan ympäristöön lisää tilaa viidakolta ja tunnin päästä oli porukalla saatu katos pystyyn.

Sitten alkoi koristelu ja pöydän paikan mallaaminen. Pöytä näin, penkit noin... ja sitten Käärmelahden teletappiosasto pääsikin mielipuuhiinsa eli "uudestaan, uudestaan"... loputa pöytä ja penkit löysvät oikean asennon rautakehikon sisällä. Jota jo oli ehdtty koristella kymmenillä kynttilälyhdyillä. Joista osa oli tietysti siirrettävä kun pöytäkin oli käännetty. Ihan oikeasti se oli kivaa, Kääpiötkin olivat innolla mukana. Tietäen, että illalla tässä katoksessa herkutellaan yhdessä Juurikkalan porukan kanssa. Kääpiöt pitävät siitä. Siis herkuttelusta ja Juurikkalan poppoosta.

Mutta oikeasti siitä tuli viihtyisä. Niin viihtyisä, että jäi kuva ottamatta istunnon akana. Mutta ehkä joku toinen ilta. Juhlien (ja siivoamisen) jälkeen, kynttilöiden ja nuotion vielä loimottaessa paikka näytti tältä: muhku56

Tapahtui toki eilen muutakin. Kävimme RV:n ja Tiituksen kanssa vertailemassa niitä kahta synttärijuhlapaikkaa, jotka esikarsinnassa olivat selvittäneet tiensä finaaliin. Lopulta valinta oli helppo, päätimme koon sijasta sijoittaa laatuun ja tunnelmaan. Jotenkin taas varmistui se vanha toteamus, että ensivaikutelma on erittäin tärkeä. Se oli tärkeä meille ratkaisua tehdessämme ja uskon sen olevan aikanaan tärkeä myös juhlavieraille. Kutsuvieraslistalle pienempi paikka aiheuttaa oman haasteensa, mutta eiköhän minule Hospitzin verran läheisiä löydy. Toiseen paikkaan olisi pitänyt kutsua kylän miehetkin. Noin kuvainnollisesti.

Mutta parhaille vain parasta.