IRC-Galleria

Lehdet huojuvat kesäisessä kuivassa ilmassa kuin olisivat humalassa, mutta eiväthän ne tietenkään ole. Promillemäärien uskoisin suurimmalla osalla lehdistä olevan hyvin pieni ellei jopa mitätön. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että selvänä täällä ei kukaan tai mikään ole. Kaikkea olevaa varjostaa tietty epämääräisyys, ilmeisesti se kuuluu osaksi elämää. En usko että voisin koskaan sanoa yhtään ajatustani olematta samanaikaisesti täsmälleen eri mieltä itseni kanssa. Tuskin kukaan voi. Mutta minä olenkin aina väärässä. Onhan se hienoa tiedostaa se ja elää valhettaan aivan kuin se olisi totuus, mikä ei tietenkään millään tavoin vähennä minkään todellisuuspohjaa. Tai minkään epätodellisuutta.

Ja nyt kun on todennut asioiden epämääräisyyden voi aivan yhtä hyvin olla uskomatta koko asiaan. Niin asiat meille itsensä näyttävät kuin me olemme valmiita ne näkemään. Ja ne lehdet ovat ihan vitun kännissä.

Voi kuinka elämä osaakaan olla julmaa. Toisinaan sitä ajattelee, että kuvittelee, mutta herätessään huomaa, että kuvittelut ovatkin osana ajattelua, ja osa ajattelusta tapahtuu pään ulkopuolella - yleensä jopa hieman ennen sen siirtymistä sisätiloihin.

Ainahan sitä on tullut ajateltua kaikkea, mitä päähän vain mahtuu: ihmeellisen muotoisia ihmisiä, joilla ei ole yhtään sen enempää tarkoitusta kuin minullakaan. Ne pystyy melkein näkemään, vaikka näkeminen vaatii ilmeisesti sen, että silmiä pitää auki. Koskettelee ärsykkeitä mielellään. Ja sitten joskus, kun pitää silmiä auki ja näkee jotain, millä ajattelee olevan enemmän merkitystä kuin tuolla sanalla, jolla ei itse asiassa mitenkään erityisen paljon merkitystä ole, ei sitä voikkaan muistaa ja onkia mielen syövereistä tarkkana kuvauksena silmäluomiensa sisäpuolelle. Vain vääristyneitä ihmisiä, joita ei ole.

Ikävä kyllä puut eivät kävele itsekseen sillä tavoin, että osaisin suostutella oman itseni sisällä olevat ajatukset näkemään asiat niin, että ne tekisivät niin, siispä tyynnyttelen näitä hahmoja - jotka muuten myös muut pystyvät minun mielessäni näkemään jos sanoihinsa on luottamista - ja käyn auttamassa niitä. Vaikka ei niillä ole tahtoa, eikä minullakaan. Teen sen silti.

Tässä menee aikaa, kun kirjoitan. Se vaan valuu ja valuu, eikä siitä saa mitään otetta. Joskus se melkein pysähtyy ja joskus se vetää jalat alta. Nyt se vaan menee jotenkin, eikä sillä oikeastaan ole niin väliä. Se ei tällä hetkellä kiinnosta juurikaan. Tiesitte varmaan, että pyjama päällä ei kannata olla kuin takki auki. Liikkua ylpeästi ja esitellä omaa alastonta kehoaan kaikille puille. Se ei sovi!

Kukaan ei voi ikinä sopia siihen, mikä tehdään valmiiksi, kun omat rajat ovat aina omat, eikä kukaan muu voi tietää niitä - harvoin niistä itsekkään on perillä. Jos kaikki käsitteet kyseenalaistaa ja niistä ottaa paloja pois, niin kohta käteen jääkin vain ei mitään. Monet käsitteet ovatkin hajonneet täysin merkityksettömiksi paloiksi ja välillä on vaikea tajuta, miten ne on ennen nähnyt. Ennen näki selvän seinän, rajan, muurin ja sitten kun sitä lähti kiertämään, se katosi. Jotkin keskustelut ovat alkaneet tuntua pahoilta, kun ei voi sanoa mitään. Tai voi, mutta tietää, että on kuitenkin yhtä paljon väärässä kuin oikeassakin. Aina. Mikään ei ole objektiivista.

Yritänkin keskittyä hetkiin, isoihin ja pieniin. En ajattomiin yleispäteviin totuuksiin, sillä sellaisia ei ole. Ja luonnollisesti olen tässäkin asiassa väärässä. Senkin voisin todistaa, mutta ei se sen todemmaksi muuttuisi, tai tämä juttu järkevämmäksi. Tai tyhmämmäksi.

Valonsäteet kuljettavat aamun ikkunasta sisään. Lasi vääristää sen enkä tiedä mihin heräsin. Puut ovat kieroja, eivät ulkona niin kuin ei mikään. Taivas ei ole olemassa sellaisena. Eikä niin voi koskaan olla kun kaikki liukuu pitkin tasaista pintaa, tai sitten emme huomaa pysähdyksiä, sillä elämämme on liikettä.

Aika jättää jälkeensä erilaisia merkkejä, joita luonnollisesti pidetän hyvinkin tärkeinä. Vanhuus on ikänsä puolesta arvokasta, muistot tärkeitä ja tulevaisuus niistä kiinni. Silti niistä ei voi koskaan oppia mitään, sillä ne toistuvat. Jos niistä voisi oppia, ne eivät toistuisi. Ollaan oravanpyörässä, jonka sisustusta vain muutetaan.

Tosin, sehän se meidän maailmamme on, miksi siihen ei saisi tyytyä. Asioiden suuruudellahan ei ole minkään muun kannalta väliä kuin sen, minkä kokoisia me itse olemme. Jos et ole satamiljardia vuotta vanha ja seitsemän miljardia kuutiota tilava, älä kanna liian suurta huolta tähtien liikkeistä tai mersuista. Ne on niille isommille tarkoitettuja juttuja.

Näsäviisaiden ihmisten aikakautena lienee turhaa alkaa selittelemään totuuden ja rehellisyyden merkityksistä. Jos niistä vaikenee, ne ovat enemmän olemassa kuin koskaan silloin, kun joku vastarannankiiski kuulee jonkun uskovan niihin. Asioiden järjestys ei tule ulkoa ja ylhäältä vaan sisältä, josta se etenee ympäröivään maailmaan. Kaiken voi ohittaa tai heittää menemään olemalla uskomatta mihinkään - siihen kai yleisesti pyritään.

Liiallisesta närästyksestä kärsivä herrasmies meni vaivojensa tähden lääkärin vastaanotolle. Vastaanottaessaan lääkäri luonnollisesti tiedusteli vaivoista, vaikka oikeastaan kyllä tiesi mistä pääpiirteittäin oli kyse, sillä hoitaja oli tiedustellut tätä asiaa herrasmieheltä jo aiemmin ja kirjannut ne tohtorin nähtäväksi tietokoneelle. Kysymyksien laatu oli siis enemmänkin varmistus tietojen oikeellisuudesta ja hieman tarkentavia vastauksia manaileva.

Diagnoosi oli liiallinen närästys. Lääkäri määräsi lääkkeitä ja sairastamista.

Läpinäkyvät sukat eivät verhoile. Koskaan. Mitä parahin päiväkirjani, olkoot tämä asia sinulle selvä!

Kirjolohen tiristessä pakastimessa koen suurta tarvetta kertoa teille elämän tärkeistä asioista. Miehiä kun ollaan, tai naisia, niin meillä kaikilla on tarve harrastaa seksiä. Tai ei ihan kaikilla. Mutta aika monella kuitenkin.

Päivän jälkeen alkoi päivä; kukaan ei osannut sammuttaa valoja. Siksi myös siitä, joka harjoitti juuri insesti-toimenpidettä, jäi pitkä varjo, jossa pienet olennot pitivät yökemut. Hattaraa ei säästelty ja vasta aamulla, kun osa aikuisuudesta oli jäänyt lapsen sisään ja osa valunut muuten puhtaille lakanoille, vaipuivat nämä juhlijat ansaittuun lepoon.

Ei me osata mitään enää, edes olla tekemättä.