Surusta sydämeni riutuu. Ikävä minut upottaa ikuisuuden syvyyksiin. Syvyyden synkkyys valjastaa minut ja pakottaa minut kantojuhdakseen. Kipu repii sieluani. Riekaleisena haahuilen pitkin maata tuulen paiskoessa minua seinään ja päin puita. Sen olen ansainnutkin. Ajan myötä liityttyäni viimeisten hengenvetojen seuraan, astelen varmoin askelin alas kohti kuumuutta ja pimeän valoa, joka kärventää pienenkin elävän. Siihen asti saan vain kärsiä ja kerätä sirpaleitani rikkinäiseen reppuuni, sitä myöten kuin etenen.