Puhuminen on niin terapeuttista. Ja loppujen lopuks mekin ollaan F:n kanssa vaan kaksi tavallista ihmistä, vaik ollaankin niin yltiöällörakastuneita. Tai mä oon. Nyt mä nostin kissan jos toisenkin meinaan pöydälle. Mutta kyllä se kuulkaa putsas ilmaa. Ainakin mulla on helpompi hengittää. Voi olla että nyt toi toinen maistelee sitä paskaa, mitä mä olen suustani suoltanut. En puhunut vauvoista tai muistakaan pesänrakennusjutuista vielä mitään. Kovasti F koitti saada mut puhumaan, kun eilen sanoin, että on asioita joita en anna esimerkiksi, kun kinasteltiin siitä kumpi meistä on antanut enemmän periksi toiselle. Hey camoon!! Nyt kyllä luettelin muutaman muun periksi antamani asian. Kuten esim. tämän "abortti tai ero". Sanoin myös, että mä en halua tästä sitten enää puhua. Se on ollut mulle ihan liian suuri asia antaa periksi, koska Fredustahan mä en luovu. Joo no onneks tilanne oli vaan säikähdyksellä selvitty, ja ketään pientä vadelmarykelmää ei ole tarvinnut elämästä irrottaa, JOTA EN MUUTEN IKIMAAILMASSA TÄYSISSÄ JÄRJISSÄNI TEKISI! Toi mies vaan saa mut ihan sekasin. Luettelin myös nuo junamatkailut.. kun se on tehnyt mulle tietoisesti ja taloudellisesti helvetin vaikeata. Mutta ne vaikeet ajat on eletty jo, mitä niitä miettimään? Oli siin jotain muitakin, mutten muista nyt kaikkee.. Mutta kyllä Äf tohonkin sanoi sitten vastalauseeks omia juttujaan, joihin mä vastasin, että se on ihan totta kaikki mitä se sanoo. Mä en vähättele yhtään sen ajoja tänne, kun se on vaan heittänyt mut kotiin. Sanoin, että mä olen enemmän kuin onnellinen, että se on viitsinyt tehdä niin. Ja koska se ei koskaan ottanut asiaa puheeksi, niin en minäkään. Sillä tiesin, että jos se ei mua kotiin tuo, niin en mä sinne pääsekään. Ei mulla ollu varaa meno-paluulippuihin junaan. Puhelu kyllä päättyi hiljaisuuteen.. Mutta mulla helpottaa. Ja enkös mä ole mun elämäni tähti ja pääasia? ;)