IRC-Galleria

Apua.. olenko mä ylensyöttänyt mun elukkaa? Mutta se syö nitseasiassa melkeinpä harvemmin, kuin kaverin omistama elukkani sisko ja veli. Mutat voihan saman perheen sisällä toinen lapsista olla herkempi lihoamaan kuin toinen. Mäkin oon meidän perheen laihaluikkuongelmainen. Ehkä kaverin käärmeet on vaan hitaampia kasvaan?! Tiedä sitä sitten.

Mä vietin ihan mahtavan uuden vuoden rakkaani ja lasteni kanssa. Lapset nyt touhus oikeestaan omia juttujaan.. Kävivät mm. Loviisassakin Äf:n vanhempien kanssa. Me sit kyhnötettiin kaksin. Sydän ja hymiö. Äf sai joululahjansa siis vasta joulun jälkeen perjantaina, kun saavuimme Lapinjärvelle. Onni onnettomuudessa, että herra maajussin piti olla ylitöissä ja me päästiin "hiipien piilottamaan" sen joululahja. Se kun oli vaatimattoman kokoinen 30cm x 70cm paketti. Kun Äf tuli kotiin ja huoneeseensa, oli siellä kolme tyttöä katselemassa elokuvaa. Lahja lepäsi Äf:n sängyllä lasteni vieressä Äf:n omalla paikalla. Ilme oli vähä H-moilanen miehellä, kun ei tiennyt lahjan olevan noin suuri. Kysyi vaan "Onks toi mulle?" .. oi kyllä oli. Äf nappasi lahjan ja kysyi heti uuden kysymyksen "Onks täällä kaks?" Mä sanoin vaan -emmä tiedä. Taas se esitti uuden kysymyksen "Onks nää lumikengät?" johon mä taas vastasin -emmä tiedä, avaa ja kato. Se avas paketin ja silmät suurina totesi hiljaa mielessään, että ne on lumikengät. Ja taas se esitti kysymyksen "Ootsä käyny Prismassa?" sit mä olin vuorostani H-moilanen ja sanoin kunnon äänen painotteella, että -EN! o.O Samassa Äf hokas että nehän on ihan kunnon kamaa, ovat North Icet alumiinirungolla ja se hyökkäs mun kimppuun suurinpiirtein hokien kiitosta ja sain mä jopa lasten nähden sen aloituksesta pusunkin. Superhymiö. Loppu ilta siinä menikin halaillen, lääppien ja pussaillen.

Sanoinkin sille, että mun tarvii ostaa sille useemminkin tommosia lahjoja, kun käyttäytyminen muuttuu näin suotuisaksi. Äf ihmetteli onko mulla ylimäärästä rahaa, kun nuo lumikengät "halpoina" muoviversioinekin maksaa sen 200e. Mulla kävi vaan hemmetin moinen tuuri ;) Tuo mies oli vaan NIIIIIIIIIIIIIIIIN ihana koko illan. Sillä monta kertaa silmät kosteina ja aina se halas uudestaan ja uudestaan ja sanoi "Kiitos OIKEESTI." johon mä loppujen lopuks jo naurahtelin yhä uudestaan ja uudestaan sanoen -ole hyvä. Äf oli siis todella otettu ja mun toiveet lahjan tuomasta ilosta oli täyttynyt. Mä kuulemma säästin häneltä juuri 300-400e. Äf ihmettelikin mistä olen moisen lahjaidean saanut. Sanoin vaan, että silloin 2 vuotta sitten lapin laskettelureissulla se sanoi, että haluaisi kokeilla lumikenkiä. Tiesin periaatteessa, ettei se ollu päässyt vielä kokeilemaan semmosia ja että se yhä haluaisi. Äffän facen mä olen asetuksissani blokannut, joten en tiennyt edes sitä kautta, vaikka Äf sitä epäili. Jouduin myöntämään, että silloin kauan sitten suututtuani niistä tissipersepostauksista piilotin koko jätkän kaikki ilmotukset. Ja sillä linjalla oon yhä. Eli tää oli ihan über-säkää vaan.

Mutta sain mäkin siltä semmoisen lahjan, että hypin täällä kiljuen riemusta. Kirjaimellisesti. Milla ottikin musta kuvia tuosta tunnetilasta. Sain mä sentään OnePiece-haalarin. Eikä nääkään ole mitään halpoja. Parhaimmillaan yli 300e ja halvimmillaan nippa nappa alta satasen. Ei siis mun budjettiin sopivia. Ja minä myös kiljuin kiitosta Äffälle ..tosin tekstarein. JA illalla sit puhelimessa :) Sai nuo mun tytötkin semmoset riemulahjat, että kaikilla oli ihan paras joulu ikinä.

Uudesta vuodesta harmittaan vain se, että tällä kertaa en päässyt pussaamaan vuoden vaihtuessa omaa kultaa. Kun se seisoi rannalla ampumassa raketteja. Mutta oon mä vaan niin onnellinen. Varmaan maailman onnellisin. Ja maailman rakastunein. Lihava käärme kiittää ja kuittaa. Illalla odottaa Matti Nykänen mua baarissa.

Mä sain OnePiece-haalarin. Voi elämä.. mä niin rakastan tota ja oon ihan yhtä hymyä vaan! Ooooooow.. mun rakas on maailman paras! Emmä osaa muuta sanoakaan. Mä oon vaan niin häkellyksissä. :)

Meidän jouluhösäämiset katkee nyt. Ruoka napaan ja sit lapset tamineisiin ja autoon. Me lähdetään kirkolle. Elämäni ensimmäinen kerta vapaaehtoisesti joulun alla kirkkoon. Nyt on pakko. Sydän sanoo niin. Mennään sytyttämään kynttilä ylöjärveläiselle Arttu-pojalle, jonka viimeinen seikkailu päättyi traagisesti lumilinnaan. Mä olen löytymisuutisesta lähtien itkenyt silmiä päästäni. Vaikken poikaa tai hänen perhettään tuntenutkaan, niin ottaa tää vaan meilläkin koville. Ei tällaista saa tapahtua! Ei nyt joulun alla, eikä milloinkaan. Aamulla kissa kilautti kuusen kelloa. Kun kello kilahtaa, enkeli saa siivet. Arttu, pieni enkeli sai siivet.

Moro.. mä oon Suvi. Ja mun istumapaino on 53,6kg ja mun jalat painaa tasan 6 kg per kappale. Ja niitä on kaksi. Eli mun pakarapaistini painaa jotai parin kilon luokkaa, kun vähennetään luut ja muut. Mun pää painaa 3,9kg. Pieni pää.. eipä turhaa tyhjää tilaa. Aivot tuskin ois yhtään isommat, vaik pää oiskin isompi. Oisin mä vähä tyhmän näkönenkin. Jalatkin on ihan liian pitkät suhteessa muuhun kroppaan. Tyhmää sekin.

Oli vissiin tylsää. Kaveri epäili, etten oo selvin päin. Mutta itepähän kysyi ja arveli lukemia. Ja mä sopivasti just eilen mietin mitähän mun persiin päällä on painoa kun istun. Kaikki johtui siitä kun katsoin sängyn alle ja näin kaarelle painautuneet lankut. Mä siis istuin sängyllä yhä.

Ottaa päähän. Tosin musta tuntuu, että kaikki blogaukset alkaa sillä, että mua ottaa päähän. Mut anyway.. mä olen ollu lasten isän kaa hyvää pataa melki heti eron jälken. Tässä nyt oli muutaman vuoden vaikeutus sen hullun kihlatun kaa, mutta nyt kun se ja sen puukot (-todellakin-) on jäänyt pois kelkasta niin mä olen päässyt taas kii siihen ystävyyteen, mikä meillä oli. Nyt oon auttanu lasten isää ettiin.. okei, mä olen etsinyt sille uusia huonekaluja pitkin Tamperetta pienellä rahalla, kun sen ahnepaska sisko puolisoineen oli ensin luvannut huonekaluja ilmaseks. Sit kun tavarat oli toimitettu Timon kämppään, niin alkoi puheet 500 eurosta. Ja nyt tuli postiluukusta lasku 600 vitun euroo! Mä sanoinkin, että jos noilla ahnepaskoilla on oikeus muuttaa sopimusta lennossa tollalailla, ni on Timollakin oikeus purkaa tää "diili". Mutta se ei vaan viitti alottaa kolmatta maailmansotaa siskonsa kaa, kun just edellinen on saatu sovittua. Mutta mitäs se sisko on noin vittu paskapää. Mä lupasinkin Timolle, että mä järjestän ne siskon kamat ulos sieltä asunnosta ja uusien tavaroiden kuljetuksen tilalle. Mä haluan puhtaasta omasta tahdosta auttaa ilman mitään velvotteita Timon suunnasta. Se on kuitenkin mun lasten isä ja sen hyvinvointi on myös yhtä tärkeätä lapsille kuin minunkin. Mutta nyt noi mun kyselemät huonekalut sit varmaan saa mennä uusille omistajille pitkin maata, kun Timo ei varmaan niitä otakaan. Tän sodan alottamisen vuoks. Vaik mä sanoin myös sen, että mä voin sotia sen sodan. Nyt laitetaan kova kovaa vasten ja mä seison armorina Timon ja siskonsa välissä. Saahan Timo sossusta apua huonekalulaskuun.. mutta se oli puhunut sossussa siitä 500 eurosta ja sossu lupas jeesata. Noh.. nyt sitten sisko ja se vitun homoukko iskee ahneet persoonansa esiin ja lasku nousee satasella. Mä lupaan, että mä en pidä turpaani kii enää, vaan otan yhteyden tähän siskoon. Mulla on välit poikki jo muutenkin sen kanssa, kun se meni 100 vuotta sitten luvatta leikkaan mun esikoisen tukan lyhyeks. Ärr ja murrr.. Ja tää ei ole TODELLAKAAN eka, eikä viimenenkään kerta kun Timon sisko ja sen mies tekee tämmöstä Timolle. Timo on vaan liian hyväuskonen.

Päivän hyvät:

- Katsastus täysin läpi
- Hyvää kaakaota katsastuksessa :þ
- Kelan ja Fennian asiat hoidettu sittenkin ajoissa
- sähkömies pääsi jo tänään tsekkaamaan oikuttelevan sulakkeen ja
- sähkömies antoi mulle loisteputkivalon sytkärin ja uuden loisteputken näin joulun alla lahjaksi :)
- koira teki jo suht. oikean kakan (melki viikon veriripulin päätteeks)
- kaveri totes terraarion kelpuutettavaks

Toki päivään mahtui muutama huonokin:

- ajoin melki yhen perään, kun jono seisahtuikin pitemmäks aikaa
- hampaasta lohkee lisää paloja
- päätä särkee

Mutta näistä miinuksista huolimatta mä koen oloni onnekkaaksi tänään. Äitikin sanoi mulle, että pitää laittaa Lotto vetään. Pakko se sit olikin tehä. Oon niin taikauskonen. Ja jos ei äite ois mulle mitään sanonu, niin en ois ees tajunnut, että hei..! Mun arpaonnellani mä mitään kuitenkaan voita, mutta pääasia, että mieli on hyvä. Ja ihanaa kun aamulla saan nukkua oikeesti pitkään näin joululomalla. Eihän se kivaa ole, kun lapsi ei ole kotona, mutta on mulla äidin oikeuksilla joskus oma lehmäkin ojassa ja aion nauttia, kun ei tartte ite herätä 06.35 esikoisen herätessä ja lähtiessä kouluun.

Oli mulla suunnitelmia.. mutta ne vähän kärsi täs ajan kuluessa tunti tunnilta lähemmäksi viikonlopun loppua. Oisin niin kovasti halunnut viedä Fredun ja lapset Joulutorille. Sen sijaan vietettiin se aika eläinlääkärissä. Kaapo joutui tiputukseen. Akuutti suolistotulehdus. Lapset sain onneks hoitoon mummulle, etti tarvinnu niitten "Koska me lähetään? Meneekö vielä kauan? Äitiiiii!!" -kitinöitä kuunnella. Varsinkin, kun multa meni jalat alta ja pyörrytys oli lähellä. Kaks kertaa. Koko päivänä en ollu ehtiny syömään mitään -omaa tyhmyyttäni-, kun klo 13 maissa lähettiin suurinpiirtein piipaa-kyytivauhtia eläinlääkäriin.

Mutta kaikesta huolimatta sain huokasta helpotuksesta, kun koiralle saatiin lääkkeet ja tästä ei ole enää toivonmukaan kuin suunta ylöspäin. Toisaalta vaan harmittaa, että tuo muutama tunti meni ns. "hukkaan" ajanvietosta Fredun kanssa. Mutta en mä ois varmaan selvinnyt tosta reissusta ilman sitä. Vähä väkisin yritin pitää itteni kasassa, vaik romahdus oli monta kertaa lähellä. Sain mä sentäs autonkin ajettua..

Mä sain Fredulta synttärilahjaksi uuden puhelimen. Mun ekan KOSKETUSNÄYTTÖpuhelimen. ♥ Mä oon ihan hukassa ton kaa.. vielä.. mutta eiköhän tää tästä. Kaikkeen tottuu. Äänitti lapset mulle jo "ÄITI, sulle tuli viesti!" viestiäänen. Mun mies on vaan nini paras. Vaikka on siin ne omat kökköpuolensakin. Kuten meissä kaikissa. Eikä se nyt oo paras vaan sen takia, että sain puhelimen.. vaan tää koko viikonloppu. Joko se oli mun marmatuksista ottanu vähän neuvoa ja näytti oikeesti mulle, että tykkää ja haluaa tai sit sillä oli vaan halipula. Se sanoi mulle jopa heippahalitellessa tuolla tienposkessa auton vieressä, että sillä on nyt jo mua ikävä, ennen ku on ees lähteny. Mun sydän suli. Mä en ois halunnut päästää siitä irti. Mä rakastan sitä ihan totaalisesti. (Ja se on niin jumalauta komee.. ja vielä komeempi sen nahkarotsinsa kanssa.. uuuuuuh.)

Ehkä se on tää väsymys.. tai sitten vaan koko hiton idioottimainen pää mun harteilla. Meillä on tänään 2,5v-päivä, mutta tuo mies ei ole huomaavinaankaan mitään.. Mä laitoin sille postikortin meneen postissa.. eikö se ole saanut sitä, vai eikö vaan osota millään, että olis saanu sen? Sit mä laitoin faceen mun statuspäivityksen.. ei mitään ilmasua mihinkään.. sit postasin sen sivuille Sentencedin You are the one:n.. ei ees tykännyt siitä. No ei se tykkää kyl koskaan mistään mun jutusta. Ja illan viimesessä tekstarissa mä kirjotin "Hyvää yötä. Ja 2,5v-päivää." -Ei mitään. Ei me olla ees puhuttu koko tänä viikkoona. Ymmärrän kyllä, että sitä väsyttää kun on lumipäivystäjänä.. MUTTA SILTI! Mä haluan vaan itkeä, mutta olen siihenkin liian väsynyt. Minä olen myös väsynyt. Mun sänky imee musta energiat. Alkaa rakennusprojekti oleen kasassa.. vielä kun saa maalit pintaan. Päädyt ois melkein maalattu jo, mutta vaatii nekin vielä n. 2 kerrosta. Mä haluan uuden sängyn viikonlopuks.. saas nähä tuleeko onnistumaan. mä haluan tolta mieheltä edes tekstiviestin. Eipä tuu onnistuun sekään. Helvetti mä oon ollu ainakin 2 päivää syömättä. Ei oo ehtiny tekeen ruokaa. Lapset sentäs syö koulussa, tarhassa ja mummulla. Mä en oo syöny missään mitään. Tai illalla kotona kourallisen suklaata. Alkaa hajottaan jo.

Ihanaa, kun oma mies puhuu vähän.. hmm.. noooh.. ;) Ei nyt suoraan sanottuna tuhmia, mutta puheista lukee NIIN rivien välistä, että huh huh. Tulis jo se viikonloppu. Kierrokset kovilla pian molemmilla. Täytyy varmaan käydä ostaan ne käsiraudat uuteen sänkyyn.. Meillä mitää pehmoja sitten tuu oleen. Siitä puhe mistä puuten, mutta ois elämä aika ankeeta ilman erotiikkaa. Varsinkin kun tietää mitä se juuri tuon toisen kanssa on. Haha, hyvä puhua nyt kun se ei ole enää täällä :þ

Vähä ois niskaranka jumissa, kun pää ei liiku tahdotulla tavalla, mutta ei sen väliä. Synttärit on juhlittu mitä parhaimmalla tavalla. Ja elinvuosia tuli lisää nauretun naurun määrän mukaan varmaan 21 vuotta. Viime yönä näin ihan mahtavaa untakin. Räpelsin Fredun rintakehää ja poskia, suukotin tuota ihanaa miestäni ympäri ämpäri ja olin ihan hulluna sen rehottavaan, ei trimmattuun partaan ja lisääntyneisiin rintakarvoihin. (Todellisuudessahan sillä on aina trimmattu parta ja rintakarvat on vielä jossai esiasteella. Ja onneks onkin, koska mä en tykkää rintakarvoista.) Mä olin unessa ihan hulluna mun mieheen ja lähentelin jotai ekstaasin tasoa joka kerta kun mun huulet osui sen ihoon. Sitä ennen me oltiinkin käyty keskustelua siitä mitä kakkuja mä valitsin kakunmaistamistilaisuuteen. Siin oli jotai lakkahillo juttua ja suklaata.. ei liian makeita kuitenkaan. Minä siis valitsin vaihtoehtoja meidän hääkakuksi. Ooooooo.. mä en olis halunnut herätä. Aamulla.. lähemmäs puoltapäivää kun heräsin, laitoinkin Fredulle tekstarin että "Mä menisin sun kanssas oikeestikin vaikka naimisiin. Niin että hyvää huomenta." Siihen se tosin vastas vaan että -Ei ole ihan tän päivän ongelma.. Ja mä myhäilin mielessäni. Mä haluan perustaa perheen sen kanssa. Suurimmasta vauvakuumeilusta oon päässyt yli tuolla lekaiskulla päähän menneen syksyn aikana. Nyt oonkin oppinut taas vaan nauttimaan tästä ajasta, kun mulla on jo isot lapset ja enemmän ns. omaa aikaa. Mihin tässä nyt vauvoja tarviskaan? Ihan hyvin voin odottaa viel muutaman vuoden. ;) Kunhan kroppa ei kragaa. Se on mun suurin pelko. Mutta ah.. mun mieheni on mun se oikea.