IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Kunta Kinte ruuhkabussissa.Maanantai 13.10.2008 22:06

Tervetuloa Loimaalle, Suomen Mumbaihin. Kerronpa tarinan varhaislapsuudestani. Jos olet ketä tahansa, lopeta lukeminen tähän ja mene keittämään itsellesi kupillinen kahvia. Muistan sen päivän kuin eilisen jota en tosin muista. Olin ehkä neljä tai viisi vuotta vanha ja ensimmäistä kertaa psykologisessa arvioinnissa. Tai sitten se oli toista kertaa. En muista. Kuitenkin, tohtorintakkiin pukeutunut asiallisen näköinen keski-ikäinen nainen lähestyi minua kädessään muistilehtiö. Hän puhutteli minua ja käski minun mainita ensin väri ja sen jälkeen jokin työkalu. Hän vakuutti että voisin vastata minkä värin ja minkä työkalun tahansa, eikä siitä aiheutuisi seuraamuksia. Sanoin väriksi keltaisen ja työkaluksi rautasahan. Tohtoritar raapusti merkinnät lehtiöönsä ja katsoi minua kulmiensa alta hämääntyneen ja epäluuloisen näköisenä. Minusta tuntui kuin olisin härskiintynyt voinkimpale ruokapöydällä jota kaikki arvioiden tuijottavat. Tohtoritäti käveli toiseen huoneeseen jossa vanhempani purskahtivat itkuun. Olin epänormaali. En vastannut punainen ja vasara niinkuin ihmisen tulisi vastata, sen sijaan vastasin jotain aivan muuta. Tohtori oli kertonut vanhemmilleni että henkilö joka vastaa jotain muuta kuin punainen vasara tulisi sulkea pöpilään. En ollut hänen mielestään kykenevä sopeutumaan yhteiskuntaan vaan olin vakavasti poikkeava ja mielisairas. Vuodet kuluivat kunnes täytin 12 vuotta. Otin uudelleen yhteyttä samaan tohtoriin ja sovein tapaamisesta. Hakkasin tohtorin pään muusiksi itse tekemälläni punaisella vasaralla. Tämä oli opetus tohtoritädille. Hän diagnosoi minut mielisairaaksi vaikka olen täysin terve. Harmi ettei hän ole elossa tunnustaakseen tehneensä virheen. Such is life.

Sömmaren är långsamma. För tångan skull!

Tänään kuunneltua:

Deadsoul Tribe - The Gossamer Strand

Centurio.Perjantai 10.10.2008 14:03

Suomalainen, kenialainen ja chileläinen kilpailivat siitä kuka pystyy olemaan pisimpään saunassa. Ensin tuli suomenruotsalainen ja kysyi että missäs Kari Suomalainen sekä ruotsalaiset Reijo sekä Satu. Sitten tuli islantilainen ja sanoi että vittu, mun ei ees pitänyt olla tuolla. Tunnin päästä ulos käveli omituinen kekäle joka sanoi että kyllä meidän kenianruotsalaisten kelpaa. Viimeisenä ulos tulikin itse Chilen kahden passin mies ja sano että kato, lev jashin, bou bou bou. Ja sitte se voitti koska kirjoittaja unohti sen suomalaisen sinne saunaan.

Orgaaninen sielu.Keskiviikko 08.10.2008 01:53

Kopioin tän joltai bingomummolta.

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- En voisi edes seurustella.

Oletko koskaan kanniskellut salkkua julkisilla paikoilla?
- Ydinasesalkun kannoin kerran Turusta Kremliin jalan.

Oletko joutunut ongelmiin kirjastossa, vai käytkö edes kirjastossa koskaan?
- En ole joutunut, tosin en edes koskaan käy. Mutta tiedän yhden sällin ketä on saanu elinikäisen porttikiellon kirjastoon koska koitti murtautua lukittuun inva-vessaan.

Ostatko pääsääntöisesti koulupäivien aikana karkkia, sipsejä tai muuta sellaista?
- Mitkä vitun koulupäivät?

Miten fysiikka sujuu?
- Fysiikka ei kestä.

Ärsyttääkö sinua tämä J-rock-ilmiö?
- Massiivisesti.

Tiesitkö,että AaltoAlvarissa (kylpylä jyväskylässä) on hyppytorni-altaassa ikkuna miesten suihkutilaan?
- No ei siellä kuitenkaan ole. Katteetonta mainontaa.

Millon sulla on synttärit?
- Jos enää edes on.

Jos olisit poika, millainen olisit?
- Paha sanoa tohon mitään nyt kyllä.

Mitä mieltä olet anoreksiasta?
- En tiiä, riippuu niin paljon siitä miten se on paistettu.

Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- Kampasin ne viimeksi helmikuussa, eiköhän se riittäny vähäks aikaa.

Oletko istunut mopon/moottoripyörän/skootterin takana koskaan?
- Jep. Ja sain kaikki pakokaasut naamaani. Olisi kannattanut istua sivulla tai edessä.

Hymyiletkö koskaan?
- Ei ole suotu kyseiseen aktiviteettiin tarvittavia lihaksia.

Oletko nauranut tänään?
- En oo tänään poistunu edes asunnostani, saatika sitten nauranut.

Minkälaisista ihmisistä pidät?
- Puoliraaka tai kypsä.

Kuka viimeksi nukkui sängyssäsi?
- Onkohan siinä nukkunut kukaan ikinä?

Kuinka korkealta katselet maailmaa?
- Tällä hetkellä kolmannesta kerroksesta.

Oletko koskaan pitänyt jonkun salaisuuden?
- En, olen aina palauttanut ne omistajilleen.

Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- En sentään. On olemassa edes yksi asia josta olen ylpeä.

Kamalin tunne maailmassa?
- Kammiovärinä.

Oletko koskaan ajatellut, että kuolet?
- Ei elämästä selviä hengissä.

Tutustutko helposti ihmisiin vai onko se hankalaa?
- Ne tekevät asiat hankaliksi, en minä.

Kuinka monelle ystävällesi voit puhua KAIKESTA?
- Binääriluvuks menee.

Paljonko sinulla on serkkuja? Millainen suhde sinulla on heihin?
- Oisko niitä 8? Voi olla enemmänkin. Tai vähemmän.

Ovatko tätisi, mummosi jne. juuri sellaisia kuin elokuvissa, eli tulevat selittämään kuinka paljon oletkaan kasvanut ja onkohan poikaystäviä ja muuta sellaista?
- Kerrankin stereotypiat pitävät paikkansa. Tosin mummo ei vielä luule homoksi.

Onko söpöä kun poika punastuu?
- Kuule se on ihkuista ihkuinta.

Punastutko muuten helposti?
- Riippuu siitä mitä olen nauttinut. Ja yleensä punottaa vaan silmät tai nenä.

Nautitko elämästäsi?
- Sitten kun hankin sellaisen, aion astro-nauttia siitä täysin palkeinkielin.

Oletko viisas, tyhmä vai siinä keskellä?
- Täh, en mä oo missää keskellä, mä oon täs.

Kumpi on parempaa: britti- vai jenkkihuumori?
- No vastataan vakavissaan kerrankin. Britti.

Milloin viimeksi nauroit todella makeasti?
- 1974

Kuinka monta on mielestäsi pari?
- 0

Kuunteletko Iron Maidenia?
- Paljon.

Minkä levyn ostit viimeksi?
- Blue Öyster Cultin Agents Of Fortune LP:n

VIIMEISIN:

RUOKA,JOTA SÖIT?
- Slovakialainen solkkumuusi lisäjuustolla.

HEDELMÄ,JONKA SÖIT?
- Yök rehuja. Paistetun sian suussa ollut omena.

JUOTU JUOMA?
- Keskiketterä.

OSTOS?
- Keskiketterä.

SOITETTU PUHELU?
- 26

VASTATTU PUHELU?
- Kode

LÄHETETTY TEKSTIVIESTI?
- La Engine

BIISI,JONKA KUULIT?
- Aebsence - Deep

NETTISIVU,JOLLA OLIT?
- www.google.com

PÄÄLLE PUKEMASI VAATE?
- Jättiläismäinen tofunkimpale.

SANOMASI ASIA?
- "Hiljaa!"

KÄYNTI ULKONA?
- Eilen.

IHASTUS?
- No ei vitussa. Parempaakin tekemistä on.

KENET NÄIT?
- Siwan tädin.

HERÄTYS?
- 10:35 kai, en muista.

MESEKESKUSTELU?
- La Engine

TV-OHJELMA, JONKA KATSOIT?
- Futurama

KORU,JOTA KÄYTIT?
- Loimaan poliisin rannekorut.

ASIA,JONKA PIIRSIT?
- Ei ole lunta vielä joten eipä tuo onnistu.

KERTA,KUN OLIT SUIHKUSSA?
- Jaa-a, oisko ollu kevät-kesä 1979?

LIIKUNTATUNTI?
- No niitä ei olekaan ollut 4-5 vuoteen.

KAMERALLA KUVAAMASI ASIA?
- Pillupuhelimesta otin kuvan kaupallisiin tarkotuksiin.

KULKUNEUVO, JOLLA MATKUSTIT?
- Kuuraketti.

ILONAIHE?
- Ei ole.

SURUNAIHE?
- Kirves tarttis terottaa.

PELI, JOTA PELASIT?
- S.T.A.L.K.E.R. - Clear Sky

PARAS NUMERO TODISTUKSESSA?
- Sotun loppuosa.

HUONOIN NUMERO TODISTUKSESSA?
- 42

KESKIARVOSI?
- Keskikohdasta arvoni on 4,5 euroa / kg

STIPENDI, JONKA SAIT?
- lol... Matti Makon musastipendi... kaljakorin hinta Loimaan Euromarketis.

LAULU, JOTA LAULOIT?
- Joku Riku Avannon biisi.

KIELI, JOTA PUHUIT? (SUOMEA EI LASKETA)
- Swahili.

LEHTI, JOTA LUIT?
- NRA:n vuosijulkaisu.

LÄSSYN LÄSSYN-KYSYMYKSIIN:

Ensinnäkin, oletko tyttö vai poika?
- Barbaari.

Minkä väriset ja pituiset hiuksesi on?
- Kuustoista metriä ja sammaleenvihreät.

Montako jäsentä perheeseesi kuuluu lisäksesi ja heidän nimensä ovat? (lemmikitkin lasketaan)
- Vihtori (Ikkunoiden väliin jumiin jäänyt raatokärpänen, lasketaan lemmikiksi)

Kuka perheestäsi on kivoin?
- Vihtori.

Lempi tv-sarjojasi ovat?
- CSI, Dexter, Mythbusters

Lempilaulu kun olit pieni?
- Napalm Death - You Suffer

Olen tänään...
[ ] käynyt uimassa
[ ] palanut auringossa
[ ] meikannut
[ ] pyöräillyt
[ ] kävellyt yli 1km
[ ] halannut
[ ] itkenyt
[ ] ollut kaupungilla
[ ] alkanut seurustelemaan
[ ] suudellut
[ ] leikannut hiukset
[ ] värjännyt hiukset
[ ] lyönyt jotakuta
[x] syönyt
[ ] pelännyt, että lihoat 500kiloiseksi
[ ] nauranut huonolle vitsille
[x] juonut alkoholia
[ ] juonut kaakaota
[ ] ollut syömättä
[ ] lähettänyt txt

Tuhat ja yksi migreeniä.Tiistai 07.10.2008 02:04

Juho Kuuselan Perverssi Ateljee veti taas loistavan keikan Homeperseensuon Kaatopaikkarockissa. Aika jäätävää. Oon kipeä. En oo ollu varmaan 7 vuoteen kipeenä ja en oo melkein vuoteen edes sanonut kenellekään olevani kipeä. Veksinmäki se on ihan eri asia nääs. Veksinmäellä vaikuttaa jalkasieni syövältä ja Veksinmäellä on nuhakin ebola. Sellainen on Veksinmäki. Tekoälyämpäri. Iso virhe. Olo on ku onkimadolla ja silmät on ku sianvitut. Eikä huvita tehdä sitten yhtään mitään.

Tänään kuunneltua:

Uriah Heep - Sunrise

Hameväkijuoma.Perjantai 03.10.2008 19:17

Oletko kyllästynyt iänikuisiin kalakukkoihin? Eivätkö kalakukot enää tyydytä sielussasi roihuavaa nälkää? Hylkiikö elimistösi perinneruokaa? Ei hätää, sillä ongelmaan on ratkaisu. Loimaan johtavat elintarvikekemistit ovat kellareissaan kehittäneet aivan uuden ruokalajin, kamakukon. Kamakukko on yksinkertainen valmistaa, maistuu erinomaiselta muunkin kuin suomalaisen suussa mutta on toisaalta hinnaltaan melko kallis. Kamakukon valmistamiseen tarvitset:

· 1 kpl kaupan piimälimppu (siivuttamaton)
· 1 dl kontaktiliimaa
· 10-15 kpl silokkeja
· 20-30 g marihuanaa
· 20-30 kpl ekstaasitabletteja (vaihtoehtoisesti 10-15 kpl MDMA-kapseleita)
· 5-10 g kokaiinia
· 5-10 g heroiinia
· paljon LSD-lappuja

· Leikkaa piimälimpun toisesta päästä n. 5 sentin pala irti.
· Revi käsin limpun sisukset pois
· Täytä limppu kontaktiliimalla, silokeilla, marihuanalla, ekstaasitableteilla tai kapseleilla
· Kiinnitä limpusta irrotettu pää takaisin kontaktiliimalla
· Keitä heroiini. Kostuta limppu heroiinilla.
· Kierittele limppu kokaiinissa.
· Kääri limppu LSD-lappuihin
· Paista uunissa 200 asteessa n. 8 minuuttia
· Nauti hyvän valkoviinin kera

Tänään kuunneltua:

White Willow - Cryptomenysis

Ossi Osteri & Synkkä ArkipyhäSunnuntai 28.09.2008 20:57

Morjensta. Eilinen oli suunnaton suxee. Aamupäivällä Loimaan musiikkiin hakemaan 12-kielisen akustisen kieliä joita siellä sitten ei edes ollut. Paska mesta. Sitten soiteltii treeniksellä kolmestaan Das Bootin ja Kesport Intersportin kans. Paskat saundit. Sitten lähdettiin Mr. Täystuhon kanssa meikäläisen Largolla kohti Turkua. Paska jätkä. Paska kaara. Paska kaupunki. Aloteltii La Enginen tykönä ja lähdettii Bar Toimistoon. Paska jätkä sekin. Paska kapakka. Lähettiin joskus kahdelta (?) ajelemaan takasin Loimaalle. Paska reissu. Nyt on sitten jäätävä onkaloparanoiakrapula vaikka oon vetäny jo 4 litraa Jaffaa. Ja Lada on Mr. Täystuholla. Ei naurata.

Tänään kuunneltua:

Ozric Tentacles - Steep
Rakas päiväkirja, tuki turpasi ja laita minulle makkarasoppaa tai ajan sinut ja lapset kirveen kanssa ulos lumihankeen.

Muinaisella Thyvenian-kansalla oli omaperäinen näkemys maailman luomisesta. Maailma sai alkunsa heidän mukaan siten että planeetalla nimeltä Riuegeus, suuri rauskujumala Möngelüdin määräsi sataviisikymmentätuhatta Voltehaex-orjaansa luomaan kolmannelle planeetalle auringosta elinkelpoisen ympäristön. Riuegeus-planeetta tunnetaan myös nimellä Neptunus. Möngelüdin ja hänen orjansa työskentelivät tauotta sataviisikymmentätuhatta Riuegeuksen vuotta, joka on maan vuosissa noin 2,5 miljardia vuotta. Lopulta Möngelüdin julisti työn valmiiksi. Syntyneelle Maa-planeetalle istutetaan tuhansia ja tuhansia eläinrotuja, joita raskaan työn tehneet Voltehaex-hämähäkkiorjat saisivat syödä ikuisuuksien ajan. Voltehaexit kuitenkin tulivat ahneiksi ja vaativat Möngelüdinin luomaan uudelle planeetalle vielä yhden rodun, ihmisen. Möngelüdin ei pitänyt Voltehaexien ahneudesta, ja rangaistuksena hän määräsi, ettei yksikään Voltehaex enää ikinä saanut astua yhdelläkään kahdeksasta jaloistaan Maa-planeetan kamaralle. Tehdäkseen rangaistuksesta vielä ankaramman, hän loi Maa-planeetalle ihmisen. Möngelüdin kuitenkin lähetti planeetan vesistöihin tiedustelijoitaan, rauskuja. Voltehaexit onnistuivat kuitenkin lähettämään planeetalle myös omat tiedustelijansa, hämähäkit. Tämän takia Thyvenialaiset kunnioittivat ja palvoivat rauskuja mutta vihasivat ja surmasivat hämähäkkejä. Möngelüdin sanoi kuitenkin vielä, että jos ihmisrotu ei kunnioita hänen luomaansa maailmaa, Voltehaexit saavat vapauden tehdä planeetalle mitä lystäävät. Tämän vuoksi Thyvenialaiset olivat luontoa suojelevia ihmisiä. He uskoivat myös että sinä päivänä, kun saamme planeettamme vielä kauniimmaksi kuin millaiseksi Möngelüdin sen loi, hän itse laskeutuu taivaista ja julistaa planeetallemme ikuisen rauhan ja elämän.

Tänään kuunneltua:

Turisas - One More

Paula-bileet?Torstai 25.09.2008 01:47

Jarppa sanoo:
tiiäks millaset on Paula-bileet?
Hahko sanoo:
varmaan semmoset mis sä ja Heidi tanssitte toistenne vaatteissa Leppäsen keittiön pöydällä
Jarppa sanoo:
eikä oo
Jarppa sanoo:
Siellä kuunnellaan pelkästään Paula Koivuniemeä ja lauletaan karaokessa pelkkää Paula Koivuniemeä. Sit siellä syödään pelkästään Paula-vanukkaita ja Paula-merkkisiä persikoita. Paula-bileissä istutaan koko ilta Paula-vuodekulmasohvalla ja juodaan Paulig Paulan tarjoamaa kahvia...
Sellaset on sit Paula-bileet....

...

VOIN KUVITELLA!

Tänään kuunneltua:

The Mars Volta - Wax Simulacra

Maitohammasratas.Keskiviikko 24.09.2008 01:32

Olen potenut hydrofobiaa siitä asti kun minut kastettiin ja suustani on valunut vaahtoa siitä asti kun äitini pesi hampaani ensimmäisen kerran. Vanhempani pitivät minua omituisena kun WTC:n terrori-iskusta kertovia uutisia katsellessani huusin "Ou jeah, kolmas maailmansota, jee!"

Pulavuosi.Tiistai 23.09.2008 01:29

Suippa Luikula. Mosciarillos. Oieloei. Abraham The Debaucher. Hitto että menen sekaisin. Meinaan on mIRC ja Messenger päällä, irkis juttelen niin että jokaisesta sanasta puuttuu alkukirjain ja mesessä juttelen yhdessä keskusteluikkunassa englantia, toisessa savoa ja kolmannessa suomea. Jep, mutta mitäpä teille? Eilen en muistanut tai en kyennyt kirjoittamaan mitään joten jutellaanpa nyt jotain. Ajattelin kertoa teille jonkun tarinan mutta juuri nyt en keksi mitään. Kai se on sitten aika laittaa godmode päälle ja ladella jotain helvetin paheksuttavaa. Sitten laitan noclipin päälle ja karautan ilmojen halki toiseen tähtijärjestelmään jonne ei lain eikä raittiusseuran pitkä koura yllä. Sitten istun Pontiaciin ja painan nappulaa jossa lukee "Turbo Pursuit". Sitten lennän kolmen kerrostalon yli ja laskeudun Loimijokeen. Leikkaan Pontiacin katon auki Sveitsin armeijan linkkuveitsellä ja uin rantaan. Rannassa Kapteeni Planeetta tulee varmasti urputtamaan jotain vesistöjen saastumisesta joten tinttaan sitä turpaan. Sitten täytän veroilmoituksen laakista oikein. Sitten menen nukkumaan ennen kahtatoista. Voisin kokeilla jonkun jutun kirjoittamista kielellä jota käytän parhaillaan irkissä. Lipa erran ies imeltä Mmu Urger. Mmu Urger sti aapuriltaan anhan a uosteisen Adan. Aapuri ehui uosteläjää yväkuntoiseksi a äysin oimivaksi. Mmu ähti jelemaan uden tonsa anssa, utta yrkässä lamäessä arrut ettivät. Mmu yöksyi etsään a örmäsi äntyyn. Alomiehet eikkasivat Adasta aton ois otta Mmu aataisiin los. Mmu ääsi airaalasta ahden iikon äästä. Otimatkalla Mmu ävi autakaupassa a sti esurin. Esurilla Mmu akkasi aapuriltaan ään oikki a ausui "äin äy uijareille!"

Tänään kuunneltua:

Novact - Eternal Life