Hieman hippeilyä ja juppeilua, mitä olen kirjoitellut jo pidemmän aikaa. Kirjoitus kuulostaa typerältä vaikka sen olen jo neljästi kirjoittanut uusiksi, eli johtunee teemasta eikä niinkään sanoista. Jotenka pistetään ulos muiden nähtäväksi.
Tulin miettineeksi onnellisuuden olemusta kävellessäni keskustasta kämppää kohti elokuvan jälkeen. Lähinnä aiheeseen päädyin musiikin kautta; itse kuuntelen aina musiikkia, mitä luonnehditaan 'vihaiseksi'. Toisten mielestä niin raskasta että sitä pitää kuunnella ollessa vihaisena, toiset sanoo että tuota kuunnellessa vain tulee vihaiseksi. Jotkut kuuntelevat leppoisaa musiikkia rauhoittuakseen, toiset taas haluavat purkaa adrenaliininsa vihaisella musiikilla. Sama lopputulos saavutetaan täysin vastakkaisilla toimenpiteillä.
Tästä saavuin realisaatioon: Voisiko olla niin, että tunteet riippumatta niiden ”negatiivisesta tai positiivista” suuntauksesta, ovat yksi ja sama asia? Vihaisuus ja tyytyväisyys, kateus ja onnellisuus, kaikki tulevat samasta perimmäisestä reaktiosta, mutta oma kanavointisi ja kasvatuksesta opittu ehdollistaminen määrittelevät sen, miten koet kyseisen tunteen.
Näihin ajatuksiin päädyin ensimmäisen kerran lukiessani Anton LaVeyn kirjoittamaa yhtä ehkä vaikutusvaltaisinta satanismin lähdeteosta, Musta Raamattu. LaVeyn nuoruuden kokemukset paikallisen karnevaalin ja samaan aikaan pyhäaamuisin paikallisen kirkon urkujen soittajana kertoivat omaa kyynisen koomista tarinaansa ihmisluonnosta. Samat miehet lasittunein katsein edellisenä iltana kuolasivat vähäpukeisten naisten hypnoottisia lantion pyörityksiä, vain tunteja ennen seuraavaa aamua, jolloin ykköset päällä esitettiin siistiä ja siveellistä kirkossa. LaVey käyttää kirjassaan paljon aikaa aiheessa ihmisluonto ja miten tärkeää henkiselle hyvinvoinnille onkaan hyväksyä itsestään kaikki puolet, tai vähintäänkin tiedostaa ne luonnollisina osina itseään, joille voi sitten yrittää tehdä jotain jos haluaa. Niissä ei ole mitään väärää, eikä mikään vääristä ihmisen psyykettä kuin oman luontonsa kieltäminen ja väittäminen pahaksi.
Tyytyväisyys omaan tilanteeseen tulee nauttimalla kaikesta siitä, mitä pystyt tekemään ja unohtamalla sen, mihin et pysty vaikuttamaan. Tyytyväisyys on mahdollista herättää myös tahdosta saavuttaa jotain ja hakemalla keinoja sen saavuttamiseen. Viha tuottaa saman tunnelatauksen: Ärtyminen ihmiseen, jota et voi sietää. Muistelet ihmistä, jonka kanssa olet aina ottanut yhteen ja sisälläsi alkaa hiljalleen kiehua.
Erona kuitenkin tämä: Kun tajuan kuinka raivostuttava joku kusipää onkaan, vanhasta muistista häpeäreaktio oli pitkään ensimmäisenä vastareaktiona. ”Anger leads to hate. Hate leads to suffering”, sanoi eräs 700 vuotta vanha sammakko kaukaisessa galaksissa. Luulen, että osakseen tuon häpeäreaktion luomiseen vaikuttivat kaikki ne vuodet kristillisissä nuorissakin, kaikki tämä ”käännetään toinenkin poski” pasifismi yleensä kiteytyi siihen että viha oli saatanan juonitteluja ihmistä vastaan, ja nämä tunteet kuuluvat saatanan juonitteluun.
Kaikkien tunnepurkausten taustalla toimii sama kantavoima, mutta jossain vaiheessa kasvuasi sinut ehdollistetaan yhdistämään toisista ärsykkeistä aikaansaatu tunne negatiiviseen ajatusmalliin. Yleensä näistä negatiivisista puolista puhutaan kielteisesti ja niitä paheksutaan huonon ihmisen merkkinä. Kiinteänä osana nykyihmistä kaikki nämä tunteet ovat läsnä jo konttausikäisessä sinappikoneessa, eivätkä ne ole mitään ajan saatossa opittuja ”pahoja tapoja”. Kun mieleesi taotaan koko ikäsi ajan että viha on huono juttu ja raivo ei ole hyvä juttu, opit reagoimaan kielteisesti vihaan.
Jos tiedostat tämän ehdollistamisen negatiiviseen assosiaatioon, on todennäköistä että pystyisit myös näkemään sen ohi ja tekemään saman huomion kuin itse tein. Näiden tunteiden tarjoama energia ei eroa toisistaan millään lailla. Lopputulokseen vaikuttaa vain miten kanavoit sen.
