IRC-Galleria

Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peiposta, västäräkistä vähäsen, kuukauden ihQutuksesta ei päivääkään vaan IT'S TIME TO PARTY!!

Huhtikuun ihQutukseksi oli hyvin tällä kertaa hyvin tarjokkaita (mikä ei kuitenkaan tietty näy biisin laadussa, ehei!), mutta ylivoimaisesti parhaiten huhtikuussa 2011 loistaa Edward Maya featuring Vika Jiqulina uudella kappaleellaan Desert Rain!

Edward Maya'n soundissa on vain sitä jotakin! Satumaisen kaunista, taianomaista, salaperäistä, toivoa-antavaa, ihmissielua koskettavaa... Mayan ja Jiqulinan toinen toistaan nerokkaammissa duetoissa yhdistetään kertakaikkiaan häikäisevän hienolla tavalla itäeurooppalaisia perinnesoittimia ja modernia tanssimusiikkia. Eikä Desert Rain ole poikkeus.

Sen lisäksi, että itse kappale on yksi iso musiikkiorgasmitykitys, on videokin kaunista katsottavaa. Vika Jiqulina on upea nainen, ja autiomaa, violetti makuuhuone pinkkilehtisine puineen luo videoon mielenkiintoista, hieman utuistakin tunnelmaa.

Vaikken voikaan itse äänestää, niin voin sentään suositella täysi-ikäisille tutuilleni omia suosikkejani kevään eduskuntavaaleista.

Lähimpänä omaa arvomaailmaani ovat Vihreät (ei ydinvoimaa + sukupuolineurtaali avioliittolaki) ja SDP (duunariperheestä kun olen).

Sopivia ehdokkaita etsiessä kiinnitin huomiota etenkin;
- Ikään. Nykyisten kansanedustajien iän keskiarvo on 55 vuotta! Mitenköhän sen ikäiset voivat olal tietoisia opiskelijoiden ja nuorten mielenterveys- ja rahaongelmista? Eivät mitenkään. Ehdokkaistani Hetti Rytsy ja Mia Hahtala ovat hieman vanhempia, mutta uskon heillä olevan ammatillisen taustansa takia jonkinasteista tietoisuutta nuorten tilanteesta.
- Ydinvoima. Ei sille. Neljä viidestä ehdokkaastani on ydinvoimaa vastaan, Hahtalan mielipide ei käy ilmi vaalikoneista.
- Sukupuolineutraali avioliittolaki (Rytsy ei suhtaudu asiaan ainakaan Iltalehden vaalikoneen mukaan kovin innokkaasti, mutta perustelee tätä kirkon omana asiana. Uskoisin kuitenkin, että hän muiden Vihreiden tapaan äänestäisi avioliittolain puolesta, jos hän eduskuntaan pääsisi ja laki saataisiin eduskunnan äänestettäväksi.)
- Nato. Miksi ihmeessä Suomen kannattaisi ryhtyä sotilasliittoon Venäjää vastaan, kun suuri osa maamme viennistä perustuu Venäjän tuontiin?
-Yleinen asiantuntevuus.


Omat ehdokkaani, Pohjois-Savon vaalipiiri
- 2, Iiro-Pekka Airola, Vihreät. Siilinjärveläinen (!) kunnanvaltuutettu. Oli aikoinaan lukiommekin vaalipaneelissa mukana, vaikutti oikein asiantuntevalta, fiksulta ja karismaattiseltakin kaverilta. Vaatii etenkin ratojen kuntoon saamista, mikä olisi tärkeää, sillä jokainen tiedämme VR:n nykyisen tilanteen ja junissa voi hyvinkin olla tulevaisuus. Ei halua Suomen liittyvän Natoon, ehdoton ei ydinvoimalle, kannattaa homoparien mahdollisuutta avioliittoon. I-P on myöskin nuori, eli hän oletettavasti tietää opiskelijoiden ja nuorten tilanteen monia eduskunnan vanhoja harppuja paremmin.
-14, Hetti Rytsy, Vihreät. Kuopiolainen yhteiskuntaopin ja historian lehtori ja Kuopion kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja. Kaikissa mielipiteissäni en voi Hettiin yhtyä, mutta uskoisin hänellä olevan asiantuntevuutta kansanedustajaksi. Opettajan ammattinsa puolesta hän myös todennäköisesti on hyvin tietoinen nuorten&opiskelijoiden mielenterveysongelmien lisääntymisestä yms. On pitänyt hyvin selkärankansa pystyssä myös Kuopion kaupunginvaltuustossa, miksei eduskunnassakin. Sen lisäksi hän on todennäköisin läpipääsijä Vihreiden edustajista Pohjois-Savosta.
-15, Sara Sajaniemi, Vihreät. Kuopiolainen ympäristö- ja luonnontieteiden opiskelija. Edustaa Vihreiden perusarvoja ja ainakin vaalikoneiden perusteella suhtautuu kielteisesti Natoon. Suhtautuu positiivisesti taiteen monipuoliseen tukemiseen, ja yliopistossa opiskelevana on varmasti tietoinen nuorten ja opiskelijoiden nykyisestä, huonosta tilanteesta. Ei kannata Natoon liittymistä.
- 34, Mia Hahtala, SDP. Psykiatrinen sairaanhoitaja ja hoitotyön opettaja. Vaikuttaa pätevältä, kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia, suhtautuu kielteisesti Natoon liittymiseen. Ydinvoimaan suhtautumisesta en saanut aivan selvää kuvaa (Iltalehden vaalikoneessa pistetty vastaus puoliväliin ydinvoimakysymyksessä)
- 39, Niko Korte, SDP. Kansantaloustieteiden opiskelija ja Kuopion kaupunginvaltuutettu. Plussana nuoruus ja koulutustaustansa perusteella vaikuttaisi varsin asiantuntevalta päättäjältä.


Miksi ei muita?
-Keskusta on maalaisten puolue, jonka hallituskauden aikana on tehty reilusti tavallista enemmän kuntoliitoksia. Sen lisäksi eduskuntavaaleissa 2007 ydinvoimakielteinen puolue käänsi kesken hallituskauden takkiaan ja äänesti suurimmilta osin kahden ydinvoimalan puolesta. Muutenkin hyvin ristiriitainen ja konservatiivinen puolue.
-Kokoomusta en äänestäisi, sillä puolue on jo lupaillut Suomea Natoon, mikäli pääsee seuraavaan hallitukseen, sekä suhtautuminen ydinvoimaan on mielestäni liian positiivista. Ydinvoiman vaikutukset näkyvät vielä satojen tuhansien vuosien päästäkin. Millaisen planeetan jätämme myöhemmille sukupolville? Tänä hallituskautena Kokoomus on vienyt Suomea kohti tasaveroa, vaikka puolue itse onkin syytökset kiistänyt. Julkiset palvelut on ajettu alas myöskin nykyisen hallituksen toimesta.
-Kristillisdemokraatit edustavat aika pitkälle vastakohtaa arvomaailmalleni.
-Perussuomalaiset on junttipuolue, jolla en usko riittävän asiantuntemustakaan tarpeeksi hyvinvointivaltion pelastamiseen.
-Vasemmistoliitto on sisäisesti hyvin ristiriitaisen oloinen puolue.

On jotenkin todella positiivinen ja mahtava olo! Viimein alkavat hanget painumaan kasaan ja lumet sulamaan, aurinko paistamaan, linnut laulamaan ja kaikki muutkin kevään merkit! Kevät alkaa viimein olemaan täällä!!

Lähteekää ulos istuun mun kaa ;)

Tomorrow the life will be started over again
Tomorrow you will leave all sadness, all pain
After tomorrow there's no sorrow anymore
After tomorrow life's not like before

I guess you can make everything allright
I guess you can change if you think you might
I guess you will understand all this some day
I guess I still hate and love you in every way

I know he may slapped your face
What you said to him, and what he did, wasn't ok in any case
But if I gave a second chance to you
I know you should give it to him, too

Maybe you will promise yourself tonight
That maybe you're gonna give a try
But maybe in the next evening you'll realise
Once again you didn't even try, that's not nice

(C) Minä. En väitä englantiani miksikään parhaimmaksi mahdolliseksi (mahd. kielioppivirheistä saa huomauttaa) mutta hey, jotain rispektii, tein tämän vartissa.

Eilisessä kirjoituksessani päädyin siihen, ettei uskominen ole niin paha asia miksi monet sen nykyisin kokevat. Jatkan asiasta nyt Tsiisus-viikonlopun viimeisessä (kyllä, voit huokaista helpotuksesta, viimeisessä!) osassa.

Toisaalta täytyy muistaa, ettei uskonto ole saanut vain ja ainoastaan hyvää aikaiseksi. Ristiretket mielletään monesti jonkinlaisiksi tutkimusmatkoiksi, mutta enemmänkin ne olivat uskonnon tuomista pakanallisiin maihin sodan avulla. Keskiajalla kristinusko tuotiin aikoinaan erittäin väkivaltaisesti Suomeenkin, eikä verenvuodatusta vältetty. Monia kulttuureja jopa tuhottiin, koska niitä ei arvostettu niiden pakanallisuuden takia. Amerikan löytymisen jälkeen sen alkuperäisväestö meinasi kuolla sukupuuttoon eurooppalaisten ristiretkeläisten tuomien tautien takia, ja kun (vanhentuneesti sanoen) intiaanien määrä romahti, haettiin Amerikkaan orjia Afrikasta, jossa asuvat olivat pakanoita ja täten koettiin, etteivät afrikkalaiset ansainneet yhtä arvokasta ja inhimillistä kohtelua mitä kristityt.

Monet perustelevat mm. näillä faktoilla uskonto-, ja etenkin kristinuskovastaisuuttaan. Mutta toisaalta, onko ateismi loppujen lopuksi sen parempi? Muun muassa Adolf Hitler ja Josef Stalin olivat ateisteja, ensimmäinen syyllistyi toiseen maailmansotaan ja kuuden miljoonan juutalaisen kuolemaan. Stalinin Neuvostoliitto ei myöskään ollut mikään mukavin paikka elää. Tietenkin on asia erikseen, oliko heidän uskonnottomuudellaan mitään vaikutusta heidän poliittiseen päätöksentekoon, mutta on epäilty, etteivät he ehkä juuri uskonnottomuutensa takia ymmärtäneet ihmishengen arvoa. Toisaalta esimerkiksi Hitlerillä oli hyvin rankka ja traumatisoiva lapsuus, mikä selittää hyvin pitkälle hänen julmuuttaan.

Monet kokevat, että vain heikot ihmiset tarvitsevat uskontoa ja jumalaa, jota palvoa. Toisaalta hyvin monet, varmasti itseään hyvin vahvoinakin pitävät ihmiset saattavat silti fanittaa, jopa palvoa henkeen ja vereen jotakin näyttelijää, muusikkoa tai muuta julkisuuden henkilöä. Ehkä ihmisellä on luontainen tarve ihailla jotakin tai jotakuta?

Tieteellinen maailmankuva ei loppujen lopuksi ota kantaa uskonto ja jumala -kysymykseen. Voi olla, että Jumala on olemassa, mutta tiede ei kuitenkaan tarvitse Jumalaa selittääkseen maailman olemassa oloa.

Tsiisus-vkln aiemmassa osassa käsittelin suomalaisten suurta taikauskoisuutta. Samalla sivusin sitä, onko ateismista tullut muoti-ilmiö, johon ihmiset haluavat kuulua ilmoittamalla etteivät usko Jumalaan / jumaliin, mutta kuitenkin uskovat henkiin, sillä niiden uskomista kohtaan ei kohdistu samanlaista painetta mitä jumaluskoon. Positiivisena juttuna eilen eräs tuttavani sanoikin uskovansa, vaikka sanoo yleisesti ettei usko.

Kuten siis epäilen, ateismi on tänä päivänä jonkinasteinen muoti-ilmiö, todistuuhan se suomalaisten suurella henki- ja taikauskoisuudella. Jostain syystä nimenomaan kristinuskon Jumalaa on vaikea uskoa. Onko käsite "Jumala" raiskattu kirkon toimesta tai ihmisten suissa niin pahasti, että se on muuttunut joksikin täysin absurdiksi asiaksi, johon vain naïvit uskovat?

Ateismi muoti-ilmiönä näkyy myös ryhmien paineina: ihmisten on hankala kertoa omasta uskonnollisuudestaan. Jos joku uskoo Jumalaan, hänen täytyy olla jollain tavalla tyhmä, hän on nolo ja hän ei näe faktoja. Jos uskoo henkiin, sieluihin, kuoleman jälkeiseen elämään tai jopa ufoihin, se on paljon hyväksyttävämpää mitä usko Jumalaan.

Miksi ihmeessä näin? Silloin, kun ateistit olivat vähemmistöä, uskonnottomuutta perusteltiin sillä, että Suomessa on sanan- ja uskonvapaus. Nyt, kun monien vuosien jälkeen ateismi alkaa olla ainakin jollain tasolla enemmistöä, uskovaiset kohtaavat painetta ja halveksuntaa. Eikö myös se, että uskoo, ole uskon- ja sananvapautta?

Lupaan nostaa hattua sellaiselle, joka uskaltaa avoimesti sanoa uskovansa. Eihän uskonto nyt välttämättä ole paha asia. Se, että joskus krisitinuskon takia on sodittu ja toiset ei-kristityt ovat kärsineet, ei tarkoita sitä että tämän päivän uskovainen haluaisi jonkin Raamatun kappaleen nojalla hyväksyttävästi hankkia itselleen orjan Afrikasta tai järjestää ristiretkiä naapurimaihin.

Myös sananvapaus on erittäin kiinnostavaa uskonnossa. Olen itse päättänyt olla vitsailematta uskonnollisista kysymyksistä, sillä monille uskonto on kuitenkin tärkeä arvo, myös niille jotka eivät varsinaisesti koe edes uskovansa. Sananvapauden nimissä on menty muutenkin viime vuosina turhan pitkälle, esimerkiksi Muhammad-pilakuvat olivat oikeasti mauton tempaus. Islam kieltää kuvaamasta profeetta Muhammadia, mutta silti monet norjalais- ja tanskalaispilapiirtäjät ottivat islamin perustajan kohteekseen ja tekivät piirrustuksissaan tästä ja yleisestikin kaikista muslimeista julmia, vihamielisiä terroristeja. Pilakuvat julkaisseiden lehtien tahoilta julkaisua perusteltiin sananvapauden nimissä, mutta oikeasti kuvat tarkoitettiin ja valittiin vain levittämään ennakkoluuloja sekä vihaa muslimeja kohtaan. Piirtäjäthän olivat tarjonneet lehdille myös Jeesuksesta tehtyjä pilakuvia, mutta niitä ei koskaan julkaistu.

Loppujen lopuksi, onko se nyt niin järkyttävää jos joku uskoo? Ja mitä väliä, jos joku ei? Minun puolestani voi uskoa vaikka Pyhään Appelsiiniin jos niin haluaa, kunhan ei uskonsa takia tuomitse asioita liian rajusti eikä syyllisty rikoksiin.
Et voi koskaan (tai ainakaan tämänhetkisen maailmanlaajuisen tieteellisen tietämyksen perusteella) tietää, onko näkökulmasi oikea vai väärä. Miksi juuri oma mielipiteesi olisi toisia parempi ja juuri se oikea? Usko siihen mihin uskot tai ole uskomatta, mutta kunnioita myös toisten vakaumusta.

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan." (Matt. 7:1-2)

Eilen startattu Tsiisus-vkl käsitteli ensimmäisessä, mahtavassa (sarkasmiako) osassaan kirkon sisäisiä ristiriitaisuuksia. Kirkkoon kuuluu vieläkin noin 78 % suomalaisista, mutta kyselyjen mukaan vain joka kolmas uskoo enää Jumalaan. Elämme siis jo varsin maallistuneessa ja ateististisessa yhteiskunnassa.

Vai elämmekö sittenkään? Reilut 20 % suomalaisista uskoo, että ufot ovat käyneet Suomessa. 15 % uskoo, että kuolleisiin ihmisiin voidaan saada yhteys meedion avulla. 11 % uskoo kummituksiin,18 % noituuteen. Henkiparannukseen uskoo 28 % kansasta ja telepatiaan (ajatustenlukuun) peräti lähes 40% suomalaisista! Sen lisäksi 10 % kansalaisista uskoo kädestä ennustamisen voivan oikeasti kertoa luotettavasti ennustettavan tulevaisuudesta. (lähde: Turun Sanomien arkisto)

Pari vuotta sitten Helsingin Sanomien tekemän tutkimuksen mukaan 2/3 suomalaisista uskoo jonkinlaiseen, kuolemanjälkeiseen elämään.

Eli loppujen lopuksi, ovatko ihmiset sittenkään niin ei-uskovaisia mitä annetaan ymmärtää? Tiedän oikeasti monen monen monia ihmisiä, jotka ovat sanoneet uskovansa henkiin/henkiolentoihin, mutta kokevat itsensä silti ateisteiksi eli eivät usko jumalolentoihin. Eikö jumalat ole samalla lailla henkiä ja henkiolentoja? Miksi niin monet uskovat sitten henkiin, muttei jumalhenkiin? Onko ateismista vain tehty jonkinlainen muoti-ilmiö, jota ihmiset haluavat seurata ryhmän paineen vuoksi ja täten ilmoittaa, etteivät usko Jumalaan? Ainakin se selittäisi, miksi niin monet uskovat henkiin, sillä paine olla uskomatta niihin ei ole yhtä suuri mitä Jumalan suhteen.

Eikä henkiin uskominen ole todellakaan ainoa asia, missä ihmisten taikauskoisuus näkyy. Horoskoopit kasvattavat vuosi toisensa jälkeen suosiotaan, 2001 tehdyn tutkimuksen mukaan 54 % eurooppalaisista pitääkin astrologiaa (tähdistä ja niiden liikkeistä pohjautuvaa ennustamista, johon horoskoopitkin perustuvat) aivan oikeana tieteenä. On myös arveltu, että nykyisin järjettömän suositut Harry Potterit, Twilightit ynnä muu fantasiakirjallisuus ja fantasiaelokuvatuotanto näkyisi jonkinlaisena mystisyyden, taikauskon kaipuuna maallistuvassa maailmassa.

Monet perustelevat esimerkiksi horoskooppien tai fantasian lukemista sillä, että tieteellinen maailmankuva kuolevaisesta ihmisestä ja taiattomasta maailmasta tuntuu tylsältä ja mielikuvituksettomalta. Pitääkö joku muka oikeasti tylsänä esimerkiksi sitä, että maailmankaikkeudessa on nähtävästi ainakin 70.000 triljoonaa tähteä, joista vasta yhden tähden aurinkokunta on saatu kartoitettua jotenkuten? Mitä kaikkea voikaan olla vielä luvassa, kun tietoa tulee lisää. Eikö tieteen saavutukset pitäisi nähdä mahdollisuuksina eikä ovia sulkevina, tylsinä mielikuvituksen esteinä? Eikö juuri se ole mielikuvituksetonta, että kaikkialle tarvitaan aina lohikäärmeitä ja noitia ennen kuin se on mielenkiintoista?

Toisaalta ihmisen taikauskoisuudelle on löydetty paljon selityksiäkin. On pystytty todistamaan, ettei koulutuksella ole kovinkaan suurta vaikutusta ihmisen taikauskoisuuteen. Yhtä hyvin peruskoulusta suoraan töihin mennyt roudari kuin yliopistotasoinen kirurgikin voivat olla taikaukoisia. Ihmisen mieli on aikoinaan varautunut sattumiin, sillä elämä savannilla, ihmisen kehityksen alkuaikoina, saattoi olla hyvinkin pienestä kiinni. Vaisto, intuitio, on siis ollut tarpeen, ja alunperin paljon merkittävämpi osa ihmisen toiminnasta on siihen perustunutkin. Usko johonkin yliluonnolliseen tulee siis jo geeneissä.

Niin jumaluskossa kuin taikauskossakaan on tuskin mitään pahaa, mutta ihmettelen vain, miksi ihmeessä niin monet uskovat kaikenlaisiin henkimaailman hommiin, mutteivät sitten esimerkiksi kristinuskon Jumalaan. Sanooko ihminen vain muodin vuoksi, ettei usko? Uskooko ihminen sittenkin?

Lisäystä: Tekstin ei siis ole tarkoitus luokata ketään ateistia kuin uskovaistakaan. En vain ymmärrä yksinkertaisesti, miksei voi sitten uskoa myös Jumalaan jos uskoo henkiin, itse kun en kumpiakaan pidä todennäköisinä. Tämänhetkisen maailmankatsomukseni mukaan käsite sielu on vain aivoissa tapahtuvia kemiallisia reaktioita, mutta toisaalta haluan pysyä avoimena kaikelle muullekin. Vai onko kyse siitä, että käsitteestä "Jumala" on tehty kirkon raiskaama kaupallinen yleisilmaisu jollekin valkopartaiselle ukolle, kun monet nuoret silti uskovat johonkin "korkeampaan voimaan"? Miksei tämä korkea voima siis voi olla Jumala?
Toivoin saavani siis vastauksia kysymyksiin
A) Miksi uskot (jos uskot) henkiin muttet Jumalaan? (yleisesti ottaen koko tekstin pointti)
B) Oletko kokenut henkikokemuksen? Jos väität niin tapahtuneen, niin millainen on mielenterveystilanteesi, elämäntilanteesi ja missä tilassa ollessasi kokemus tapahtui? On todistettu, että jos ihmisellä on esimerkiksi masentuneisuutta, ahdistuneisuutta ja / tai huono elämäntilanne, taikauskoisuus, henkikokemukset yms lisääntyvät merkittävästi. Voisiko sittenkin olla, että olet vain nähnyt / kokenut / kuullut jotain vain sen takia että halusit sitä niin kovasti?

Päätin nyt aloittaa jo torstaina ns Jeesus-viikonlopun. Eli nyt viikonlopun aikaisissa, tulevissa, mahtavissa ja muutenkin uber-suosituissa (sarkasmiako?) blogimerkinnöissäni käsittelen uskontoon liittyviä juttuja, joita olen miettinyt viime aikoina. Hmm. Saa nähdä mitä tuleman pitää vai pitääkö mitään.

Aloitan "sarjan" viime päivinä kohua herättäneellä kirkon nuortenmedian Älä alistu -sarjan puimisella. Kyseinen Älä alistu on siis Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Nuorisotyön, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) Nuorten maailman, Opiskelija- ja Koululaislähetyksen (OPKO), Suomen Luther-säätiön, Suomen Raamattuopiston (SRO) Nuorisotynö sekä Patmos Lähetyssäätiön yhteistyössä Nuotta-nuortenmedian kanssa tekemä kristillinen kristillinen mediakampanja, joka sen tekijöiden mukaan on " tarkoitus on kannustaa nuoria rakentamaan arvomaailmansa Raamatun mukaisesti ja vastustamaan yhteiskunnallista painostusta."

Eräällä kampanjan videoista kerrotaan kaksikymppisen Annin (nimi muutettu) tarina, jossa teini-ikäisenä biseksuaaliksi itsensä tajunnut nuori nainen kertoo kääntyneensä heteroksi kristinuskon avulla.
"Rukoilin, että Jumala parantaisi minut tästä", Anni kertoo videolla.
"Jos joku murhaajakin pystyy tekee parannusta niin miksei joku homokin", hän toteaa videon loppupuolella.

Yleisestikin ottaen videon jälkeen jää kuva, että homous olisi synti, josta Jumala voi parantaa. Anni on yksi näistä, sillä hän ei ole enää vuosiin tuntenut vetoa naisiin rukoiltuaan parannusta Jumalalta. Kampanjan idea olisi kannustaa nuoria vastustamaan yhteiskunnallista painostusta. Varsinaisesti suoraan ei kuitenkaan sanota, mihin, mutta käy hyvin ilmi, että yhteiskunnallisella painostuksella tarkoitetaan esimerkiksi itsensä vapaata seksuaalista ilmaisua. Kaikki huipentuu homon rinnastus murhaajaan.

Suomi on tunnettu homofobisena maana lähes aina ja vasta viime vuosina homous on alkanut näkymään oikeasti hyväksyttävänä esimerkiksi keskusteluina homojen oikeuksista. Monille nuorille kaapista ulos tuleminen on yksi nuoruuden rankimmista kokemuksista, sillä siltikään Suomi ei ole (ainakaan vielä) suvaitsevaisuuden kärkimaita. Olisin aikoinaan jättänyt itsekin kertomatta omasta biseksuaalisuudestani jos olisin tiennyt, millaisen hälinän kertominen saa aikaan.

Hetkinen? Eikö juuri esimerkkitapaus Anni ole kieltänyt oman seksuaalisuutensa? Eikö juuri tämä ole yhteiskunnan paineeseen alistumista? "En olekaan bi, olen hetero kuten kaikki muutkin."

On suorastaan kummallista, että tuollaisia mielipiteitä esitetään vielä tänäkin päivänä. Eikö lokakuinen YLEn Homoilta opettanut mitään? Vai toisaalta pitäisikö koko kampanja jättää omaan arvoonsa, sillä valtiollinen evankelis-luterilainen kirkko on videon mielipiteistä irtisanoutunut? Ehkä Luther-säätiöt, Päivi Räsäset ynnä muut hihhulit pitäisi jättää omaan arvoonsa.

Se kesti kauan
Mutta tajusin viimein
Loppujen lopuksi
Olen aivan yhtä hyvä
Kuten sinäkin

Olen miettinyt kuinka jännää tämä elämä on. Emme ole koskaan turvassa. Oikeasti, emme koskaan. Et voi koskaan olla täysin varuillasi vaikka siihen että kadulla vastaantuleva sauvakävelijä puhkaisee silmäsi sauvoillaan. Et voi koskaan olla varma tuleeko seuraavan kulman takaa auto, joka taittaa sinut kolminkertaiseksi. Et voi koskaan tietää, oletko sittenkään yksin kävellessäsi pimeää katua, ehkäpä joku seuraa sinua kauempaa tai masturboi sinua katsellen läheisistä puskista käsin. Et voi olla koskaan tietää vaikka seuraavan kerran kotiin tullessasi löydät kaikki perheesi jäsenet kuolleina. Et voi koskaan olla aivan täysin varma ettetkö seuraavan puolen tunnin sisällä kuole johonkin yllättävään, piilevän taudin sairaskohtaukseen.

Et voi koskaan tietää onko tämä viimeinen päiväsi. Joten elä siis sen mukaisesti.